maanantai 29. kesäkuuta 2015

Kuopion Uusi Kesäteatteri esittää: Solistina Olavi Virta


Olavi Virran  syntymästä on tänä vuonna sata vuotta. Tämän suuren taiteilijan elämä oli värikästä, hän eli tavallaan amerikkalaista unelmaa. Hänellä oli hieno amerikanrauta, iso asunto ja luksuselämä, josta hän nautti täysin sydämin, samoin kuin naisista ja heidän huomiostaan. Sitten elämä lähti alamäkeen, alkoholi vei miestä ja tuli muitakin sairauksia. Hän kuoli 1972 57-vuoden iässä. Vaikka puhuminen oli halvauksen vuoksi viimeisinä vuosina vaikeaa, lauluääni säilyi upeana ja hän keikkaili lähes elämänsä loppuun saakka. Niin monipuolisesta ja rikkaasta elämästä riittää kertomista ja hän levytti yli 600 laulua, joten käsikirjoittajilla on ollut paljon aineistoa muokattavaksi. 
Olimme Annikan kanssa katsomassa aamupäivän harjoituksia ja menin vielä illalla esityksen läpimenoon, jossa musikaali vedetään alusta loppuun kuten varsinaisissa esityksissä. Teatterinjohtaja ja Olavi Virtaa esittävä Sami Kojonen kertoili meille kesäteatterin historiasta, musikaalista ja vähän itsestäänkin. Kuopion Uusi Kesäteatteri on ammattiteatteri, jonka vuoksi lippujen hinnat ovat ymmärrettävästi korkeammat harrastelijateattereihin verrattuna.  Teatteri on toiminut kuusi vuotta ja katsojia on näiden vuosien aikana ollut lähes 40 000.

Ohjaaja Kimmo Virtanenkin kerkesi kertomaan työstään, jota hän tekee ympäri Suomen. Työ on kiinnostavaa ja hän kertoi pitävänsä myös savolaisesta yleisöstä. Kesätyö Kuopion kesäteatterissa kiinnostaa ammattinäyttelijöitä, joten tulevina vuosinakin nähdään varmasti loistavia esiintyjiä ja esityksiä. Virtanen arvioi esityksen aikaan, että on iso riski, että musikaalista tulee todella hyvä. Ja siltä se minustakin näytti, vaikka ensi-iltaan oli vielä lähes viikko. Vaikka hyvvee yrittää tehä niin riimoo pukkoo.
Musikaalin hiominen esityskuntoon vie valtavan määrän tunteja ja vaikka oltiin lähellä ensi-iltaa, oli ilmapiiri hyvä ja tunnelma melko leppoisa.  Aamuharjoituksissa näyttelijät olivat omissa vaatteissaan ja kävivät läpi yksittäisiä kohtauksia.  Tämä oli ensimmäinen harjoituskokemukseni ja kohtausten tarkka viilaaminen yllätti. Kohtauksen pitää lähteä tarkasti iskusta, katseitten on oltava oikeaan suuntaan, polvet on muistettava suoristaa tietyssä kohtaa ja kaikki muukin järjestys oli tarkkaa ja tärkeää, tehtiin pilkulleen ja täsmällisesti. Miten esiintyjät muistavat kaiken, me ihmeteltiin katsomossa.

Sami Kojonen kertoi olevansa tälle roolille ehkä enemmän velkaa kuin jollekin toiselle. Hänen sydämensä sykkii tangolle ja hänen laulussaan kuuluukin rakkaus laulamiseen ja esiintymiseen sekä tietysti myös monet laulutunnit, joilla laulunlahjaa on hiottu. Illan läpimenossa esiintyjät olivat rooliasuissaan ja lavalla oli tummakulmainen Olavi Virta. Voi sitä ääntä ja karismaa. Naiset rakastivat Olavi Virtaa ja heistä tuntui, että Virta laulaa juuri hänelle. En eppäile, mielelläin oisin liitäny kesäillassa minäkii hänen käsivarsillaan ja kuunnellu Samin…Olavin…Samin uppeeta iäntä.
Milana Misic esittää musikaalissa Virran vaimoa, jonka elämä naisiin menevän ja vauhdikasta elämää viettävän Virran rinnalla ei varmasti ollut helppoa ja he myöhemmin erosivatkin. Misic sopii rooliin hienosti. Hänen äänessään on samoja sävyjä kuin äidillään ja paljon kaunista omaa. Tanssikohtauksissakin hän pysyi mainiosti ammattilaisempien mukana.  



Lasse Forsgrenista on moneksi. Hän oli riemastuttava roolissa kuin roolissa. Pelkkä tanssilavalle pyörällä kurauttaminen vei suuta hymyyn. Hän eli koko kehollaan laulunopettajana, sodan herkistämänä sulhasmiehenä, managerina… hänen ilmekielensä oli upeaa, moni-ilmeistä ja melkein solmuun luikertelevaa. Musikaalin nauruannos on taattu.
Tiina Paakko on Hulda, Olavi Virran viimeisten vuosien kumppani. Hän rakasti hellästi Olavia ja huolehti hänestä, kun kukaan muu ei enää välittänyt. Huldalle Olavi oli kuningas, ja hänen arvostuksensa ja lempeä tunteensa välittyi hienosti katsomoon. Suomi-Filmin historiapätkässä Paakko asteli lavalle keikkuvin askelin ihan ilmielävänä Pekka Puupään Justiinana kaulimineen kaikkineen ja tanssilavalla hän sai empivän sulhasmiehen koukkuunsa ilmeikkään naisellisin ja ovelin keinoin.

Tanssilla pystyy ilmaisemaan paljon ja taitavat tanssijat on aina taitavia tanssijoita. Heidän kaunista liikekieltään ja askelten sulavuutta on ilo katsoa. Sanotaan, että haitari sopii Suomen kesään, mutta saksofonin haikea luritus, kaaret, koukerot ja viipyilevyys istuvat ihanasti rannassa olevan teatterin maisemaan ja entisajan tunnelmaan.

Esityksessä oli lahjakkaita näyttelijöitä, muusikoita, laulajia ja tanssijoita, todella monipuolista osaamista. Myös koko taiteellinen ja tuotannollinen tiimi on onnistunut työssään. Siihen liittyvät asiat, joista jotain ymmärrän, olivat lavastus ja puvustus. Lava oli lähes tyhjä, taustana Rauhalahden kaunis järvimaisema ja se riitti. Puvustus toi mukavasti mieleen muistoja omasta lapsuudesta ja nuoruudesta.

Ainut asia, jossa hetkittäin putosin kyydistä, oli ajassa edestakaisin kulkeminen, mutta ei se kokonaisuutta heikentänyt.  Vaikka painotus ei olekaan Virran synkässä ja dramaattisessa loppuelämässä, suru ja sääli nousivat monta kertaa mieleen esityksen aikana. Erilaisten tunteiden aikaansaaminen ja niiden vaihtelu onkin tavoitteena ja koskettavan ja jotain katsojan sisällä liikauttavan esityksen merkki.

Minuun upposi vielä vähän keskeneräinenkin esitys ja menen katsomaan vielä valmistakin. Toivon myös, että saan nähdä ja kuulla näiden taiteilijoiden esittämää Olavi Virtaa vielä muuallakin kesän jälkeen ja Lasse Forsgrenin uraa aion myös seurata.
Menkää ihmeessä immeiset Rauhalahden kesäteatterin Olavi Virta musikaaliin. Varautukaa nenäliinoilla sekä naurun että surun ja myötäelämisen kyynelten pyyhkimiseen. Pääsette taatusti mukaan muistojen maailmaan ja saamaan uusia, upeita lisää.



Ensi-ilta: 1.7., ennakko: 30.6.
Lisätietoja: http://koti.mbnet.fi/samikojo/tahtiteatteri/kukt/musiikkinaytelma.htm
Kuvat Annika Kettunen ja teksti Tuula

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Enemmän kuin hotelli: Kylpylähotelli Rauhalahti

Aina ei tarvitse matkustaa kauas ollakseen lomalla. Ainakin jos perheeseen kuuluu pieniä lapsia, esimerkiksi meidän tapauksessamme neljä alle viisi vuotiasta lasta, ja omaa edes hieman itsesuojeluvaistoa ei kannata istua autossa tunteja päästäkseen kohteeseen.
2015 Kotiovessani lukee Ravintolapäällikkö
Mutta matkustaessa lähelle pääsee myös kauas. Pääsee kauas tiskeistä, pyykistä, siivouksesta, remonteista, rikkaruohoista jajajajajajajaa. Itse pääsin lähilomallamme kauas edellä luetelluista kotitöiden lisäksi, ajallisesti kauas taaksepäin jopa 24 vuotta. Vuonna  1991 lähdimme perheeni kanssa Kylpylähotelli Rauhalahdesta muuttokuorman kera, toisin kuin muut perheet ottivat hotellista uloskirjautumisen yhteydessä matkalaukkunsa ja ihanat lomamuistonsa. Asuin perheeni, isä, äiti , isosisko ja Jami-koiramme kanssa hotellissa 1981-1991 eli melkein kymmenen ensimmäistä elinvuottani. Isäni oli (vain) töissä Rauhalahden hotellissa, vaikkakin omassa lapsenmielessäni isäni omisti Rauhalahden. Moni Rauhalahdessa lomaillut lapsikin on tavannut leikkipuistossa, rannalla, satumetsässäni, hevostallilla tai ihan hotellissa hotellin omistajan tyttären. Olin omistajan tytär; ainakin omissa tarinoissani.
1982 muistan seuranneeni mosaiikkiteoksen valmistumista.
Nyt teosta ihailevat Väinö ja Helmi.

Astuessani lomalle perheeni, Väinö 4v, Toivo 3v, Veikko ja Helmi 1v9kk sekä mieheni 35v kanssa en sisäänkirjaudu vain hotelliin vaan sisäänkirjaudun samalla lapsuuteeni. Koskaan aiemmin en ole minkään hotellin vastaanotossa avaimia ottaessa kyynelihtinyt. Olemme useasti käyneet uimassa hotellin kylpylässä ja retkeilleet hotellin satumaisessa metsässä, mutta yöpyneet emme ole. Ihmettelenkin miksi ei ole aiemmin jo tullut lähdettyä perheen kanssa lähilomalle vaan olemme ajaneet autolla useitakin tunteja päästäksemme lomalle. Nyt automatkan pituus oli 20 minuuttia eikä tarvinnut autoon pakata eväitä, kirjoja, satoja leluja eikä kukaan kysellyt joko ollaan perillä. Autoon pakattiin lapset, vaatteita ja innokkaan odottava lomamieli.

Heti loman alkuun on hyvä julistaa lomarauha koko perheelle eli meillä se käytännössä tarkoittaa että Äiti eli minä pääsen indonesialaiseen päähierontaan tunniksi. Tunti hierontaa, rentoutusta ja hiljaisuutta. Tunnin aikana sain mielessäni matkata Aasian tuoksuvaan lämpöön. Hieronta alkoi kynttilän valossa, aasialaishenkisen musiikin ja kampaajan hierovin sormin hartioilta otsalle ja päättyen tuoksuvaan öljyhoitoon ja kampaukseen kera vihreän teen. Mieleni rauhoittamiseen lomalle meni vain tunti, mutta halu olisi vielä toisellekin tunnille tai jopa päivällekin ollut. Samaisessa kampaamon huoneessa olen kymmenen vuotiaana ottanut ensimmäiset kiharat etuhiuksiini ennen Jynkän koulun discoa.

Ennen huoneistohotellia oli puiset ruskeat rivitalot, joissa kävin tapaamassa
 saksalaista  Edithia ja Fritziä
Muut perheestämme olivatkin rentoutuneet huoneistohotellin huoneeseemme tutustuen. Eli vain tunti ja neljä lasta irti isin kera niin huone on valloitettu eli ei enää "niin siisti" kuin kerroshoitajan jäljiltä. Välipalana oli näkkileipää, jota ilmeisestikin pienemmät mussukkamme olivat mussuttaneet sängyissään. Välttämättä Äitinä en olisi näkkileipää sallinut syötävän sängyssä, mutta isin kanssa tehdäänkin kaikkea kivaa.
Näkkileipää ja pikkuautoja sängyssä

Jätkänkämpälle ja savusaunaan meno
Ajoitimme lomamme torstaihin, koska halusimme ehdottomasti päästä kokemaan saunomisen Jätkänkämpän savusaunalla ja näkemään tukkilaisjätkän tukkinäytöksen. Perinneillathan ovat Jätkänkämpällä tarjolla kaksi kertaa viikossa eli tiistaisin ja torstaisin, jolloin alueelle pääsee maksutta katsomaan tukkilaisnäytöstä ja pientä maksua vastaan nauttimaan sauvusaunan tuoksuvan lempeistä löylyistä ja Jätkänkämpän kämppäateriasta. Aluksi epäilin että kaksosemme saattaisivat pelätä saunan pimeyttä mutta pöh ja pah, istua napottivat sylissä ja nauttivat lämmöstä. Isoille pojille jännää savusaunassa oli kun tytöt ja pojat ovat samassa saunassa uimapuvut tai pyyhkeet päällä. Kyselin tuoksukokemusta, miltä isoista pojista saunassa tuoksuu niin vastaus oli kuumalta.
Uimaan olisi meillä ollut hyvä mahdollisuus pulahtaa hiekkapohjaiselta rannalta, mutta nyt oli vesi vielä liian kylmää, jopa Väinölle ja Toivolle.
Uimarit


Tukkijätkä, Helmi ja Väinö. Kastuuko setä vai ei?
Savusaunassa on tullut käytyä aiemminkin mutta tukkilaisnäytös haitarimusiikin kera oli meille aivan uusi kokemus. Lapsiamme kiinnosti ja jännitti aivan huimasti kuinka setä pysyy puun päällä. Tukkilaisjätkän esitys oli kyllä itsestäkin huikea sillä odotin että hän perinteisesti elokuvien mukaan "soutelee" ja pyörittelee jaloillaan tukkia, mutta hän pyörittelyjen lisäksi nousi käsiseisontaan, söi eväänsä ja tyhjenteli saappaistaan vesiä halliten tuulenpuuskista huolimatta tasapainonsa täydellisesti.

Rosvopaistin paistokuoppa


Uunipottu ja rosvopaisti maistuu
Tukkilaisnäytöksen jälkeen astuimme täysin kansallisromanttiseen tunnelmaan. Toki jo tunnelmaan astuimme alueelle astuessa mutta nyt oikein sydänkin sisäisti tunteen: haitarimusiikkia, pitkä illallispöytä katettuna perinteitä kunnioittaen: rosvopaistia, uunipottuja, lanttu- ja muikkukukkoa, kotikaljaa jne. Lapsetkin herkuttelivat täysin, peräti hetkellinen hiljaisuus leijui pöydässämme. Hiljaisuus ja rauha olivatkin pöydässämme vain hetken kun jo isojen poikien oli päästävä kokeilemaan karhun pitkiä kynsiä ja vetämään pöllöä nokasta.
Karhu ja Pöllö. Toivo ja Väinö.



Jätkänkämppä ja savusauna eivät olleet 80-luvun lopulla suosikkilistallani. Kun näin puutaloja rakennettavan minun rantaani, keskelle minun metsääni tuhoten minun makkaranpaistopaikkani voi tunnettani kuvata kevyesti vihalla. Nyt olen jo laannuttanut vihani noita puutaloja kohtaan.





Rauhalahden satumainen metsä on aina ollut minun. Jo pienestä pitäen pyyhälsin pitkin satumetsääni kera oranssien kiikareiden. Nyt lomalla halusin myös valloittaa mieleni satumetsässäni, mutta nyt kera lenkkareiden. Aamulla oli ihana rauha huoneessamme kun koko pesua nukkui ja sain rauhassa poistua metsääni.
Metsän hiljaisuus, vehreys ja lintujen laulut: ihana hetki aamuun. Aamun juoksusta ei meinannut tulla mitään kun mieleni pysäytti jalkani metrien välein: leikkipuistoni kiipeilytelineineen, omalle kiipeilykivelleni uimarannalla, jylhiksi kasvaneet kuusipuut, oravat puunoksilla, liplatteleva vesi venesatamassa, oman kodin ikkunat, hevosten laitumet...  Muistot pysäyttävät.
Kiipeilykiveni uimarannalla
2015 leikkupuisto on edelleen lasten iloinen yhteinen kohtaamispaikka

Riemu rajaton
 Veikolla kylpylässä on
 Lenkkini jälkeen masut täynnä aamiaisesta menimme polskimaan kylpylään. Ennakkoon meille kerrottiin että allasosastolla on remontissa ulkoallas ja isoallas, mutta remontti ei meitä haitannut. Veikolle ja Helmille kylpyläkäynti oli elämän ensimmäinen ja voi riemua minkä vedessä voi saada. Lasten altaalla keiteltiin rapu-, mustekala-, lapio-, ämpärisoppaa ja poreammeessa leikittiin perunoita, jotka kiehuvat kattilassa. Ei tarvinnut isin satua lukea kun nukkumatti vei polskijat uinnin jälkeen mennessään.

Loma oli meille vain yksi  yö, mutta saimme kokemuksia enemmän kuin vain yhden yön. Loma voi olla myös hyppy muutamaksi tunniksi tai vain tunniksikin pois arjen hössötyksistä.
Mutta mikä oli riemukkainta lomassamme? Väinöstä parasta oli uinti, tukkisetä ja huoneemme oranssit verhot (Väinön lempiväri oranssi). Toivosta parasta lomassa oli uinti, tukkisetä ja savusauna. Veikon ja Helmin ykköspaikka uinnin lisäksi oli varmastikin leikkipuisto, sillä saimme kantaa heidät äänekkäiden mielenilmaisujen kera sieltä pois.
Kokeneet polskijat Väinö ja Toivo


Itselle parasta lomassa oli että olimme lomalla Rauhalahdessa yhdessä. Oman elämäni sielunmaisema avautuu Rauhalahden satumaiseen metsään, jossa omat ensimmäiset seikkailuni olen siellä seikkaillut.
 Rauhalahti on minulle enemmän kuin hotelli. Uskon että moni muukin Rauhalahdessa käytyään tuntee voiman mitä luonto ja palvelut sieltä mukaan lomalta antavat.




http://www.rauhalahti.fi/rauhalahti

http://www.kuopionalue.fi/blogit?p_p_auth=ef5v3zKp&p_p_id=115&p_p_lifecycle=0&p_p_state=normal&p_p_mode=view&_115_struts_action=%2Fblogs_aggregator%2Fview_entry&_115_redirect=http%3A%2F%2Fwww.kuopionalue.fi%2Fblogit%3Fp_p_id%3D115%26p_p_lifecycle%3D0%26p_p_state%3Dnormal%26p_p_mode%3Dview%26p_p_col_id%3Dcolumn-1%26p_p_col_count%3D2&_115_urlTitle=lapsuuteni-kuopio

Superlatiivein liikkeelle viinijuhlilla

Viinijuhlat 2015 alkavat rauhallisesti. Vahtimestarit saavat ensimmäisen tunnin aikana jutella keskenään leppoisasti.

Ensimmäinen tungoksen kaltainen nähdään kuuden maissa VIP-tupien edessä. Ruokakadun kojujen luona ei ole kummempia jonoja, perjantaina suosituinta taitaa olla aterioida ravintolateltassa tai VIP-tuvassa.
Nina ja Eetu

Jonna
Ruokakadulla harvalukuista yleisöä viihdyttää Wappaat Tyylit -niminen kolmimiehinen räp-miehistö. Sille soisi perjantai-iltana isommankin kuulijakunnan, sillä se saa improvisoiduilla teksteillään yleisön nauramaan hersyvästi.

Wappaat Tyylit

Koko viinijuhlat etenee ohjelmiston puolesta Vain elämää -sarjan esiintyjäpainotteisesti. Festivaalialue täyttyy väestä seitsemän pintaan, hieman ennen kuin Elastinen täyttää lavan olemuksellaan. Elastinen vie niin spiikeillään, lyriikoillaan kuin liikehdinnällään ilon ylimmilleen. Hänestä ei voi olla pitämättä, lava on täynnä latausta, josta vain murto-osan voi lukea kuvakavalkadista.




Esimerkiksi Vain elämää -biisit Peggy ja etenkin Naurava kulkuri uppoavat yleisöön. Mukana on yksi hidas kappale, mutta muutoin Elastinen pitää tunnelman kepeänä ja korkeana tarjoamalla viinijuhliin sopivaa musiikkia, joka saa jäykemmänpuoleisen täti-ihmisenkin varpaat vipattamaan, joskaan ei käskystä käsiä huitomaan. Sen verran tuossa leveähymyisessä nuoressa miehessä on positiivista energiaa, että aurinko tulee kurkkimaan pilviverhon takaa, että kuka siellä ilakoi.


Vaikka väkeä on, ahdasta ei ole kuin ihan lavan edessä. Toisin on lauantaina. Matkustajasataman festivaalialue kuhisee populaa kuin pipoa, se on selvästi enemmän juhlatuulella kuin perjantaina. Juha-Tapio saa naisväkeä ja yllättävän monen miehenkin laulamaan mukana. Lavan edessä hyvillä katselupaikoilla on kuitenkin vielä tilaa.


Juha-Tapion ja Haloo Helsingin välissä tungos kasvaa: Ruokakadun päässä ei pääse oikein eteen eikä taakse, kun osa pyrkii festivaalialueelle, osa ruokakojuille, osa Bajamajaan, osa ei tiedä enää minne mennä. Toisin kuin edellisiltana, nyt ruokakadulla saa jonottaa. Hirvittää niiden puolesta, jotka liikkuvat pyörätuolilla tai kepeillä.
Mausteinen patatas bravas
Chilean completo
Elli ja pojat muistuttavat, että Haloo Helsinki on festivaalikesän suosituimpia keikkabändejä. Tunnelma on todella tiivis. Ensikertalaisen ystäväni mukaan festivaalien parasta antia on itse tunnelma, ihmisten seuraaminen ja kaunis lehtipuumiljöö. Itsestäni parasta on ehdottomasti hyvä seura, jonka kanssa nauttii ohjelmasta ja tunnelmasta eniten.

Vuosikertalaseja







torstai 25. kesäkuuta 2015

Viinijuhlat - silausta vaille valmis!

Keskiviikkoaamuna tuulee kovasti, ja sade on edellispäivää hillitympää. Jossakin välissä aamupäivää aurinko suvaitsee pilkahtaa harmaan pilvimassan takaa. Matkustajasatamassa viinifestivaalialueella on huomattavasti elävämpää kuin tiistaina: Paikalla on kolme - neljäkymmentä työmyyrää. Kahdeksantoista lämpöastetta saa hien pintaan niille, jotka kuljettavat lihasvoimalla tavaroita paikasta toiseen. Aitoja pystytellään puuttuvalta osalta, lasteja puretaan, tavarat asettuvat sijoilleen, trukki surruuttaa käytäviä pitkin. Vaikka teema on espanjalainen ja tekijät savolaisia, joka paikassa tapahtuu.
Keittiö keskiviikkoaamun kuosissaan.
Kaikilla on hieman kiire, sillä iltapäiväksi on taas luvattu - mitäs muutakaan kuin - kovempaa sadetta.  Ravintolapäällikkö Viivi Sinkkosella on tänä päivänä pirteän väriset lenkkikengät, mutta ne ovat jo ehtineet kastua. Punaisille kumikengille, jotka odottavat autossa, on päivän aikana käyttöä.

Viivi ohjeistaa henkilökunnan sisäänkäynnin luona keittiötä ja ravintolaa valmistelevaa joukkoa. Ohi suihkii määrätietoista ja itsenäistä väkeä: kukin tietää tehtävänsä ja hoitaa osuuttaan tottunein ottein. Aamu on alkanut tehtävienjaolla. Pian sen jälkeen on saapunut ensimmäinen lastillinen viinipulloja, joita isolla porukalla puretaan. Toista lastia odotellaan. Näillä festivaaleilla menekki on noin 13 000 pullollista viiniä.  
Uusittuja VIP-tupia. Nyt niissä on ovet, ikkuvat ja sähköt.
Turvallisuuspäällikkö Ilpolle (KST:ltä) festivaalit ovat jo seitsemännet. Asia tarkastetaan kännykästä. 
Yhtä kauan on ollut mukana Viivikin. Hän kierrättää juhla-alueella kaiken kiireensä keskellä ja näyttää, kuinka tohina alkaa tuottaa tulosta. Edellispäivään verrattuna on taas tapahtunut paljon.

Kaikkein ylinnä tahtipuikkoa heiluttaa iloinen ja ihana projektipäällikkö Jorma "Jorkki" Iivanainen. Hän lampsii reippaan rempseästi kumikengät jalassaan ympäri aluetta, vastailee kärsivällisesti kaikkien esittämiin kysymyksiin ja ehtiipä vielä yhteiskuvaan Viivin kanssa.

Ville, Jari ja Maasu kokoavat grilliä VIP-tupien tuntumassa. Näyttää olevan hyvä tekemisen meininki (paitsi kuvanoton aikana, jolloin tekeminen taukoaa).

Vieressä ahkeroi Marko.
Trukin pukille hyppää todellinen monitoimimies Mikko. Hän on Viivin ajatusten lukija, joka tietää jo ennakkoon, mitä seuraavaksi tulee tehdä.

Viivi tuntee jokaisen ja osoittaa arvostustaan ylistämällä festivaalialuetta rakentavaa porukkaa. Tätä työtä tehdään reippaasti, vaan ei hampaat irvessä!

Kuopio Wine Festival 2015 on viimeistä silausta vailla valmis alkamaan. Satoi tai paistoi, perjantaina kello viisi portit avautuvat. Heti seitsemän jälkeen päälavan korkkaa positiivinen Elastinen, joka on oiva artistivalinta aloittamaan nämä iloisten ihmisten juhlat. ¡Bienvenidos! 

Päivän kengävalinta a la projektipäällikkö

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Kohta ne alkavat - viinifestivaalit!

¡Hola! Kaupungin matkailukesän kärkitapahtumiin lukeutuva Kuopio Wine Festival rakentuu parhaillaan kohinalla. Ensimmäisenä festivaali-iltana perjantaina 26.6. kaiken pitää olla valmiina.

Paikalle tapahtumaan odotetaan yli 30 000, jopa 35 000, kävijää. Näin suuren yleisön juhlan onnistuminen vaatii valtavasti monen monituisen ihmisen työpanosta. Kaikkinensa paikan päällä Kuopion Matkustajasatamassa ahertaa koko ajan noin 150 työntekijää. 120 on Osuuskauppa PeeÄssän henkilökuntaa. Vilkkaimpien iltojen osalta ruokapaikkoja on myyty loppuun, samoin VIP-tupia. Osalle yleisöstä juhla on luonnollisestikin jo perinne, sillä nyt vietetäänkin viinijuhlaa jo 19. kerran. Yleisössä on aina myös ensikertalaisia, kuten allekirjoittanut.



Ravintolapäällikkö Viivi Sinkkonen häärää ravintola Wanhasta Satamasta käsin tottuneesti ja puuhakkaana, mutta yllättävän rennon näköisenä. Hänellä on tiistaina 23.6. Instagramista tutut punaiset kumikenkänsä jaloissaan. Päivän teema ei olekaan vielä viini, vaan vesi: Sitä tulee taivaalta enemmän kuin kuuluisasta Esterin ahterista. Festivaalialue litisee, vettä on satanut kuutisenkymmentä milliä yhden vuorokauden aikana, eikä sade taukoa ennen iltaa. Kiinnostavaa onkin se, joutuvatko Viivi ja festivaaliyleisö kulkemaan kumpparit jaloissaan, sadeviitta yllään koko 8-päiväisen tapahtuman ajan vai soisiko ilmojen herra viimein kesäisen heleää keliä.


Viivi pitää monia lankoja käsissään ja on vastuussa ruoasta, viinistä ja henkilökunnasta, joka touhuaa kiireen keskellä yhtä lailla hymyilevänä. Yksi puhuu puhelimeen, toinen kuuntelee eteisessä katon alla sateelta suojassa Viivin ohjeistusta, kolmas palvelee ravintola Wanhan Sataman asiakkaita, neljäs loikkii pitkin, ripein askelin eteisen kautta jonnekin. Tässä vaiheessa tekemisen puutetta ei näytä olevan! 


Viinijuhlien projektipäällikkönä toimii Jorma Iivanainen. Olennaisena osana juhlajärjestelyissä hyörivät myös Puijo Wolley ja Kuopion Riento. Puijo Wolleyn porukkaa on jo tiistaina työtehtävissä, mutta Viivin mukaan kööri astuu tehotoimiin perjantaina, sen tehtävänä on mm. paikkojen siivoaminen ja pullojen kerääminen. Kuopion Riento on miehistöineen ollut rakentamassa festivaalialuetta jo pitkään.

Tiistaina vettä sataa enemmän kuin kylliksi, mikä hieman hiljentää festivaalialuetta. Siellä silti ajelee kuorma-autoja ja trukkeja. Aidat on loksauteltu paikoilleen palkkeihin, kontit ja mökit istutettu sijoilleen, esiintymislava seisoo vielä hiljaisena siinä missä sen pitääkin ja keittiö on tekeillä. VIP-tuvat ovat jo pystyssä, sisällä häärii ihmisiä saattamassa paikkoja valmiiksi vieraita varten. Myyntipalvelussa ahertaa kaksi henkilöä ja on muistettava mainita vielä laskutuksesta vastaava Tuula. K-S Turvamiehet Oy hoitaa järjestyksenvalvonnan. Jos joku taho jäi mainitsematta, pyydän vilpittömästi anteeksi!


Juhlat kiinnostavat myös mediassa: tiistaina Kuopio Wine Festivalin Facebook-sivuilla ylittyy 6 000 tykkääjän raja. Instagram-seuraajia on myös paljon, ja instaa päivitetäänkin aktiivisesti.


Festivaaleilla pääosissa ovat yhtä lailla viini, ruoka kuin esiintyjätkin. Toivottavasti myös aurinko ja iloinen mieli. Tänä vuonna nimi Festival del Vino de Kuopio viittaa siihen, että teemana ovat espanjankieliset maat: Espanja, Argentiina, Chile sekä Uruguay.

Viinijuhlat on uudistunut monelta osin. Samppanjateltta on saanut uuden ilmeen. Samppanjan ja kuohuviinien maistelu alkaa joka ilta heti viiden jälkeen ja kestää puolisen tuntia.

VIP-tuvat on uusittu: ne ovat saaneet ikkunat, ovet ja sähköt. Nyt eivät enää sade ja vilu vaivaa siellä istujia, turkin voikin jättää kotiin.

Ruokakadun lukemattomat pienet ruokapisteet tarjoavat herkkuja vatsan täydeltä. Teeman mukaisesti tarjolla on mm. tapaksia, tortillaa ja paellaa. Ohjelma tulee lähelle yleisöä. Päälavan taukojen aikana voi nauttia paitsi Ruokakadulla Wappaitten Tyylien freestyle-räpistä ja Femmen katutanssiesityksistä, myös Viinibaarissa Bassus Bandin funk-, soul- ja latinomusiikista ja Ravintolateltassa Impromptu Trion jazz- ja latinomusiikista.


Päälavan esiintyjinä on reilun viikon aikana peräti 17 kovan luokan nimeä. Kunakin päivänä lavalla musisoi kaksi artistia tai bändiä ja päätöspäivänä kolme. Esimerkiksi Popeda ja Yö alkavat olla juhlien vakio-osanen, niille on aina tilauksensa ja yleisönsä. Uusina kasvoina viinijuhlilla esiintyvät Janna, Sanni ja Arttu Wiskari.


¡Sí, por favor! Kyllä kiitos, viinijuhlia on lupa odottaa!

Päivän kenkävalinta


PS. Perjantain blogissa lisää festivaalialueella työskentelevistä.