torstai 4. kesäkuuta 2015

Kuopiolainen P.t.a. Ruotsin toiseksi suosituin brändi Volvon rinnalla!

Kun haluaa hetkeksi sukeltaa suomalaisen muodin ja glamourin maailmaan, kannattaa suunnata Kuopion kulttuurihistorialliselle museolle 14.5.-26.9.2015! Jos myös haluaa käydä tutustumassa yhteen suomalaiseen maailmanluokan muotibrändiin ja –yritykseen, niin suosittelen jälleen suuntaamaan kulttuurihistorialliselle museolle.  From Piretta with love. Kolme vuosikymmentä suomalaista muotia”-näyttely on parhaillaan käynnissä ja on tutustumisen arvoinen.



Kuopion kulttuurihistoriallinen museo on saanut Kuopion Rouvasväen yhdistykseltä lahjoituksena palan suomalaisen muodin historiaa. Lahjoitus sisälsi kuopiolaisen vaatevalmistaja Piretan tuotantoa, lehtileikkeitä yms. Nyt tämä kokoelma on meidän kaikkien ihasteltavana.

Minulla oli etuoikeutettu olo kun odotin Kulttuurihistoriallisen museon aulassa Helkaa. Intendentti Helka Väisänen oli tulossa kertomaan minulle From Piretta With love- näyttelystä kaikki parhaat palat. On muuten aivan mahtavaa päästä museoon ohjatulle kierrokselle museoalan erikoisosaajan kanssa. En ole koskaan aikaisemmin saanut mistään museokäynnistä niin paljon irti, kuin nyt Helkan kanssa. Nyt jaan parhaat palat tänne blogiin.

1960 –luku Piretan synty

Vuonna 1967 Veijo ja Pirkko Koponen perustivat Risto ja Piippa Lappalaisen kanssa Kuopioon lähes 2000 ihmistä työllistäneen Piretta Oy:n.  Tuolloin vaatteiden pääsuunnittelija oli yksi perustajista, Piippa Lappalainen. Muotituulet puhalsivat tuolloin vahvimmin Lontoosta, ei vielä Pariisista, eikä Milanosta. Piretan kohderyhmä oli nuoret naiset. Hameen mitta oli mini ja väreissä tuli olla kontrastia, musta-valkea oli in! Vaatteet olivat saaneet vaikutteita avaruustyylistä. Erilaisia materiaalikokeiluja tehtiin, esimerkiksi kernistä. Piippa Lappalainen suunnitteli myös takkeja, jotka kuluttajat ottivat heti omikseen.


1970- luku  Uudet tuulet

Piretta Oy palkkasi uusia vaatesuunnittelijoita. Muun muassa Pirkko Manninen (ent.Vienola) ja Ritva-Liisa Pohjalainen liittyivät maineikkaan Piretan riveihin. Tuolloin muotiin tuli turkis, luonnonläheiset ja kirkkaat värit, urheilullinen tyyli, leveät lahkeet ja vakosametti.


Vuonna 1967 Helsingin Töölössä järjestettiin myös Piretan ensimmäiset muotikuvaukset. Mallina oli Monica Wiik ja kuvaajana Mauno Hämäläinen. Kuvat ovat todella upeita, lähes taidekuvan kaltaisia. Yhdessä kuvassa Monica pitää sylissään kissaa ja toinen kissa makailee jaloissa. Kissasta tulikin Piretan ”maskotti”. Minun oli pakko ostaa kyseessä olevasta kuvasta tehty magneetti Kulttuurihistoriallisen museon kaupasta muistoksi Piretasta.

Kotimaan markkinoille suunnattuja tuotteita alettiin 1970-luvulla myydä vahvemmin myös ulkomaille. Piretan vaatteita myytiin länteen ja itään ja Ruotsi ja Norja olivat yrityksen merkittävimmät vientikohteet. Midi-mittainen villakangastakki oli Piretan menestyksen alullesaattaja. Vuonna 1975 myyntiin tuli Lappi-sarja, joka herätti huomiota Lontoon Harrodsin -tavarataloa myöten. Harrods otti Lappi-sarjan WAY-IN- trendiosastolleen Piretan muun malliston kanssa. Lappi-sarja suunnittelijana toimi Ritva-Liisa Pohjalainen. Sarjaan kuului muun muassa takkeja ja kellohelmaisia hameita.

Ritva-Liisa suunnitteli 70-luvulla DoubleFace-villakangastakkeja ja -viittoja, joita myytiin erilaisina variaatioina paljon. Kyseisen takin materiaalin suunnitteli Ritva-Liisa yhdessä kangasvalmistajan kanssa.

Vuonna 1978 haluttiin alkaa suunnittelemaan nuorekkaampia vaatemallistoja ja Piretan rinnalle perustettiin P.T.A. (Piretta teen age). Tuolloin suosikkimateriaaliksi nousi puuvilla. P.t.a. niitti mainetta lännessä ja erityisesti Ruotissa. Ruotsalaiset pitivätkin tuolloin P.t.a.-brändiä toiseksi suosituimpana merkkinä Volvon rinnalla!


1980-luku Murrosvaihe

80- luvun muodin kulmakiviä olivat olkatoppaukset, kapenevat lahkeet, korostetut vyötäröt, hiihtarihousut ja kerrospukeutuminen. Villa- ja villasekoitteet olivat materiaaleina suosituimmat.

Vuonna 1980 P.t.a. erotettiin omaksi yhtiökseen. P.t.a.:n myynti kasvoi ja toiminta siirtyi Iisalmeen. Ritva-Liisa nousi P.t.a.:n pääsuunnittelijaksi 1980-luvun lopussa ja hänen vahva kädenjälkensä näkyi vaatteissa. Vuonna 1990 Ritva-Liisa sai kutsun Pariisiin muotiviikoille. Hänen mallistoaan esiteltiin nuorille lupaaville eurooppalaisille suunnittelijoille tarkoitetussa näytöksessä.  


Vuonna 1983 yhtiöt fuusioitiin ja syntyi Piretta-P.t.a. Oy. Vuonna 1985 Lappalaiset jättivät Piretan ja vuonna 1989 yrityksen seuraajaksi nousi Veijo ja Pirkko Koposen poika Heikki Koponen.  80-luvun loppupuoli oli Piretan vahvinta aikaa. Tuolloin perustettiin miesten vapaa-ajan asuja suunnitteleva St. Jacques-merkki ja vuoden verran suunniteltiin Biggest -merkin alla vaatteita lapsille.


1990- luku Yrityksen hiipuminen

Vuonna 1991 Neuvostoliitto romahti, joka ei vielä vaikuttanut Pirettaan negatiivisesti, koska Piretassa oltiin keskitytty  lännen vientiin. Designeri Ritva Falla suunnitteli 1980-1990 lukujen vaihteessa Avenue-malliston ja pop-kulttuuri väritti myös muotia. Turo jatkoi 1980-luvun lopulta asti miesten vaatteiden valmistusta.

1990-luvun alussa tuotantoa jouduttiin siirtämään Barcelonaan ja Viroon, eikä enää voitu valvoa tarkasti vaatteiden laatua. Suomalainen työvoima oli kallistunut. Muun muassa nämä seikat alkoivat tehdä säröjä yrityksen historiaan. Piretalla oli aina panostettu laatuun ja hyviin designereihin. Henkilökunta oli omistautunutta ja ompelimot huippuunsa viritettyjä. Sekuntinkin viive vaikutti koko prosessiin negatiivisesti. Kuitenkin vuoden 1991 lama iski myös Piretta-P.t.a.:han ja yritys ajautui konkurssiin. Avardo Oy otti kuitenkin yrityksen omistukseensa ja uudeksi nimeksi tuli P.T.A. Group Oy. Vuonna 2002 yhtiö haettiin konkurssiin ja P.T.A. merkki siirtyi virolaisomistukseen.  



Päällimmäisenä From Piretta with love –näyttelystä jäi mieleen se, kuinka kansainvälisesti merkittävästä suomalaisyrityksestä oli kyse. On uskomatonta, että täältä pienestä Kuopiosta ja kaukaa Suomesta on voitu vaikuttaa kansainvälisen muodin markkinoilla. Harva nykypäivän suomalainen vaateteollisuuden yritys yltää samalle tasolle legendaarisen Piretan kanssa. Näyttelyn kierrettyäni tunsin suurta ylpeyttä suomalaisuudesta, suomalaisesta yrittäjyydestä ja suomalaisesta muodista! Suosittelen näyttelyä lämpimästi! Ja erityiskiitos Helkalle upeasta kulttuurikokemuksesta! Innostuin!


From Reetta with love <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti