Kuopion Uusi Kesäteatteri esittää: Solistina Olavi Virta

Olavi Virran  syntymästä on tänä vuonna sata vuotta. Tämän suuren taiteilijan elämä oli värikästä, hän eli tavallaan amerikkalaista unelmaa. Hänellä oli hieno amerikanrauta, iso asunto ja luksuselämä, josta hän nautti täysin sydämin, samoin kuin naisista ja heidän huomiostaan. Sitten elämä lähti alamäkeen, alkoholi vei miestä ja tuli muitakin sairauksia. Hän kuoli 1972 57-vuoden iässä. Vaikka puhuminen oli halvauksen vuoksi viimeisinä vuosina vaikeaa, lauluääni säilyi upeana ja hän keikkaili lähes elämänsä loppuun saakka. Niin monipuolisesta ja rikkaasta elämästä riittää kertomista ja hän levytti yli 600 laulua, joten käsikirjoittajilla on ollut paljon aineistoa muokattavaksi. 

Olimme Annikan kanssa katsomassa aamupäivän harjoituksia ja menin vielä illalla esityksen läpimenoon, jossa musikaali vedetään alusta loppuun kuten varsinaisissa esityksissä. Teatterinjohtaja ja Olavi Virtaa esittävä Sami Kojonen kertoili meille kesäteatterin historiasta, musikaalista ja vähän itsestäänkin. Kuopion Uusi Kesäteatteri on ammattiteatteri, jonka vuoksi lippujen hinnat ovat ymmärrettävästi korkeammat harrastelijateattereihin verrattuna.  Teatteri on toiminut kuusi vuotta ja katsojia on näiden vuosien aikana ollut lähes 40 000.

Ohjaaja Kimmo Virtanenkin kerkesi kertomaan työstään, jota hän tekee ympäri Suomen. Työ on kiinnostavaa ja hän kertoi pitävänsä myös savolaisesta yleisöstä. Kesätyö Kuopion kesäteatterissa kiinnostaa ammattinäyttelijöitä, joten tulevina vuosinakin nähdään varmasti loistavia esiintyjiä ja esityksiä. Virtanen arvioi esityksen aikaan, että on iso riski, että musikaalista tulee todella hyvä. Ja siltä se minustakin näytti, vaikka ensi-iltaan oli vielä lähes viikko. Vaikka hyvvee yrittää tehä niin riimoo pukkoo.

Musikaalin hiominen esityskuntoon vie valtavan määrän tunteja ja vaikka oltiin lähellä ensi-iltaa, oli ilmapiiri hyvä ja tunnelma melko leppoisa.  Aamuharjoituksissa näyttelijät olivat omissa vaatteissaan ja kävivät läpi yksittäisiä kohtauksia.  Tämä oli ensimmäinen harjoituskokemukseni ja kohtausten tarkka viilaaminen yllätti. Kohtauksen pitää lähteä tarkasti iskusta, katseitten on oltava oikeaan suuntaan, polvet on muistettava suoristaa tietyssä kohtaa ja kaikki muukin järjestys oli tarkkaa ja tärkeää, tehtiin pilkulleen ja täsmällisesti. Miten esiintyjät muistavat kaiken, me ihmeteltiin katsomossa.

Sami Kojonen kertoi olevansa tälle roolille ehkä enemmän velkaa kuin jollekin toiselle. Hänen sydämensä sykkii tangolle ja hänen laulussaan kuuluukin rakkaus laulamiseen ja esiintymiseen sekä tietysti myös monet laulutunnit, joilla laulunlahjaa on hiottu. Illan läpimenossa esiintyjät olivat rooliasuissaan ja lavalla oli tummakulmainen Olavi Virta. Voi sitä ääntä ja karismaa. Naiset rakastivat Olavi Virtaa ja heistä tuntui, että Virta laulaa juuri hänelle. En eppäile, mielelläin oisin liitäny kesäillassa minäkii hänen käsivarsillaan ja kuunnellu Samin…Olavin…Samin uppeeta iäntä.

Milana Misic esittää musikaalissa Virran vaimoa, jonka elämä naisiin menevän ja vauhdikasta elämää viettävän Virran rinnalla ei varmasti ollut helppoa ja he myöhemmin erosivatkin. Misic sopii rooliin hienosti. Hänen äänessään on samoja sävyjä kuin äidillään ja paljon kaunista omaa. Tanssikohtauksissakin hän pysyi mainiosti ammattilaisempien mukana.  

Lasse Forsgrenista on moneksi. Hän oli riemastuttava roolissa kuin roolissa. Pelkkä tanssilavalle pyörällä kurauttaminen vei suuta hymyyn. Hän eli koko kehollaan laulunopettajana, sodan herkistämänä sulhasmiehenä, managerina… hänen ilmekielensä oli upeaa, moni-ilmeistä ja melkein solmuun luikertelevaa. Musikaalin nauruannos on taattu.

Tiina Paakko on Hulda, Olavi Virran viimeisten vuosien kumppani. Hän rakasti hellästi Olavia ja huolehti hänestä, kun kukaan muu ei enää välittänyt. Huldalle Olavi oli kuningas, ja hänen arvostuksensa ja lempeä tunteensa välittyi hienosti katsomoon. Suomi-Filmin historiapätkässä Paakko asteli lavalle keikkuvin askelin ihan ilmielävänä Pekka Puupään Justiinana kaulimineen kaikkineen ja tanssilavalla hän sai empivän sulhasmiehen koukkuunsa ilmeikkään naisellisin ja ovelin keinoin.

Tanssilla pystyy ilmaisemaan paljon ja taitavat tanssijat on aina taitavia tanssijoita. Heidän kaunista liikekieltään ja askelten sulavuutta on ilo katsoa. Sanotaan, että haitari sopii Suomen kesään, mutta saksofonin haikea luritus, kaaret, koukerot ja viipyilevyys istuvat ihanasti rannassa olevan teatterin maisemaan ja entisajan tunnelmaan.

Esityksessä oli lahjakkaita näyttelijöitä, muusikoita, laulajia ja tanssijoita, todella monipuolista osaamista. Myös koko taiteellinen ja tuotannollinen tiimi on onnistunut työssään. Siihen liittyvät asiat, joista jotain ymmärrän, olivat lavastus ja puvustus. Lava oli lähes tyhjä, taustana Rauhalahden kaunis järvimaisema ja se riitti. Puvustus toi mukavasti mieleen muistoja omasta lapsuudesta ja nuoruudesta.

Ainut asia, jossa hetkittäin putosin kyydistä, oli ajassa edestakaisin kulkeminen, mutta ei se kokonaisuutta heikentänyt.  Vaikka painotus ei olekaan Virran synkässä ja dramaattisessa loppuelämässä, suru ja sääli nousivat monta kertaa mieleen esityksen aikana. Erilaisten tunteiden aikaansaaminen ja niiden vaihtelu onkin tavoitteena ja koskettavan ja jotain katsojan sisällä liikauttavan esityksen merkki.

Minuun upposi vielä vähän keskeneräinenkin esitys ja menen katsomaan vielä valmistakin. Toivon myös, että saan nähdä ja kuulla näiden taiteilijoiden esittämää Olavi Virtaa vielä muuallakin kesän jälkeen ja Lasse Forsgrenin uraa aion myös seurata.

Menkää ihmeessä immeiset Rauhalahden kesäteatterin Olavi Virta musikaaliin. Varautukaa nenäliinoilla sekä naurun että surun ja myötäelämisen kyynelten pyyhkimiseen. Pääsette taatusti mukaan muistojen maailmaan ja saamaan uusia, upeita lisää.

Ensi-ilta: 1.7., ennakko: 30.6.
Lisätietoja: http://koti.mbnet.fi/samikojo/tahtiteatteri/kukt/musiikkinaytelma.htm

Kuvat Annika Kettunen ja teksti Tuula