Watermeets Kuopio - ANTI Contemporary Artfestival 2017

"I've been thinking about water. Its form. Its color. Its sound. Its taste. And how we use it."

 

Water  means  a lot to me. I love sauna and cold water swimming. Lakes mean peace to me. Rivers are music to my mind and in the seas I can feel the power. But the most important is that water makes me feel good. Water really is a lifeblood.

Thanks to my work I also respect water. I know that it is needed a lot of work and many professionals to make the system working. For that that tap water is always safe to drink and waste waters are treated propriety. It's a huge privilege. Thanks to my work I also know that my workmates do their work with a great responsibility. 24/7. Tap water never sleeps.

This week I've got a new perspective to water. Thanks to the artists Minty Donald and Nick Miller. And their performance in ANTI Contemporary Artfestival. They put me thinking that water supply system is actually art. Water is meanings and meetings.

During the process water meets water. Water meets people. And people meet people. Together they build a system that works. Every single piece is needed. It's simply and complicated at the same time. But however it's working.

Water meets water.

No more words.

Thank You

*Minty and Nick*



This experience was something I'll never forget.


Kirsi*
.

Lisätietoja:

Antifestival 2017

Välähdyksiä esityksestä Watermeets Kuopio


Watermeets Kuopio, teoskuvaus

Villinainen ja...

...Luolamies. Monologissa palataan ihmishenkilön alkujuurille. Pohdiskellaan sitä pientä eroa, joka tekee miehestä miehen ja naisesta naisen. Värittää sukupuolet tunnistettaviksi. Se ei ole pelkästään se yksi pieni (tai anteeks suuri) fyysinen juttu, jota ehkä ensimmäisenä ajattelet, vaan ero kumpuaa enemmänkin käyttäytymisestä ja luontaisista rooleista "nainen+mies" -yhtälössä. Käyttäytyminen luo leiman sukupuolisidonnaisuudelle.

Sen perusteella, miten monologi edetessään asiaa tutkii, tunnistan omastakin käytöksestäni luolamiestä. Toisaalta alan ymmärtää myös sisälläni uinuvaa villinaista. Sitä, miten villinainen yhä vaikuttaa elämääni ja käyttäytymiseeni. Mutta ennen kaikkea minua nykynaisena suorastaan hävettää se, miten monologi kuvaa meidän naisten miehiään stereotyyppisesti kohtelevan. Sanoma kiteytettynä. Nainen ja persreikä. Siis WHAT? Ou nou. Ei naurata. Minne on hävinnyt ymmärrys sukupuolisidonnaisuudesta ja siihen liittyvästä käyttäytymisestä? Miksi väkisin yritämme pakottaa miehistä naisia? Ei niinkään toisinpäin. Kohtuuttomia odotuksia. Epäreilua. Perkele. 

Vai onko se tosiaankin niin, että tänä päivänä sukupuolia ei enää edes tarvita? Ovatko sitä mieltä vain naiset vaiko myös miehet? Ovatko kivikautiset roolit jo sekoittuneet ja erot muuttuneet kuitenkin käyttätymisestä enemmän sen pienen (tai anteeks suuren) fyysisen eron suuntaan? Onko enää olemassa vain henkilöitä? Ääh.. sisäinen villinaiseni on sekoittanut sisäisen luolamieheni tai toisin päin ja on monologin herättämien kysymysten jäljiltä totaalisen solmussa. Hämmentynyt. Tätä ei voi pureskelematta niellä. Ugh. Monologi  jatkuu Maria-näyttämön esilipun sulkeutumisen jälkeenkin sisäisenä dialogina villinaiseni ja luolamieheni välillä...

Lisätietoja:

Kuopion kaupunginteatteri

Luolamies

Iloa omasta kylästä -elinvoimainen Etelä-Kuopio

Talkoohenki, katoava kansallistaitoko? Ehkä jossain, mutta ei eteläisessä Kuopiossa. Osoituksena hyvinvoivasta talkoohengestä Etelä-Kuopion kylien yhdistykset olivat loihtineet yhteistyössä Ilveskasinolle 10.9.2017 monipuolisen koko perheen tapahtuman. Sateisesta säästä huolimatta tapahtumassa oli kivasti eri-ikäisiä kävijöitä, niin perheitä, nuorisoa kuin kyläkonkareitakin.

Sisällä sai tutustua paikallisten yhdistysten toimintaan...

...ja ostaa lähialueen yrittäjien tuotteita.

Myynnissä oli mm. käsitöitä, leipää, hilloja ja kauden vihannessatoa.

Myös liikenneturvallisuus oli näyttävästi esillä.

Liikenneturvan pisteellä pääsi kokeilemaan narullakävelyä.
Se vaatii keskittymistä siinä missä liikenteessä liikkuminenkin.
Ihan konkreettisesti sai havaita, että niin narulla kuin liikenteessäkään ei voi räplätä kännykkää.

Käsityökojuilla erityisen vaikutuksen minuun teki hiltulanlahtelaisen TruulyMaden Huolisyöppö. Mikä nerokas keksintö. Hmm...Toimisikohan tämä vielä teinilläkin?

Kahviosssa puolestaan tuoksui tapahtumaperinteisesti kahvi, pulla ja tietenkin makkara. Ja salin puolella oli mahdollisuus kokeilla ja osallistua koko perheen voimin jännittäviin ja värikkäisiin Moniapu ry:n järjestämiin kyläspeleihin.

Elävästä musiikista tapahtumassa vastasi tyttöbändi Starbismus. Ja saatiinpa tapahtumassa nähdä väläyksiä viime kevään lastenteatteri Tammenrannan Tuhkimo-esityksestäkin sekä ihmetellä taikuri Soikan temppukavalkaadia.

 

Ulkoalueella sadetta pelkäämättömät pienet heppatytöt ja -pojat pääsivät talutusratsastuksessa pirteästi pinkkiin puetun Iisa-ponin selkään ja lisäksi oli mahdollista päästä rapsuttelemaan lupsakoita kaverikoiria Nanaa ja Hillaa.

9-vuotiaan shetlanninponi Iisan talutustiimi Veera ja Helmi lämmittelylenkillä.

Kaverikoirat, siperianhusky Nana ja...

... mopsi Hilla.

Nelipyöräisten hevosvoimien ystävillä oli mahdollisuus tutustua mageisiin menopeleihin Suomen Volvokerhon mininäyttelyssä.

Kerhon puuhamies Vesa Lilja esittelemässä mageiden menopelien osastoa.
Taka-alalla Volvoja vuosilta 1951, 1981, 1989 ja 1971.

Mukana oli myös aikas magee keltainen kirppu.
Tarina kertoo, että tämmöisellä punaisella on minuakin joskus kuljetettu.

Kerrassaan esimerkillisen hienosti järjestetty kylätapahtuma, josta voi eteläkuopiolaisena olla ylpeä. Tapahtuman tunnelma oli lämmin ja naapurillisen hyvähenkinen.Tapahtuman tarjonta oli monipuolinen ja varmastikin kaikille kävijöille, niin nuorimmille kuin vanhimmillekin, löytyi paljon mielekästä tekemistä ja näkemistä.

Suuret kiitokset kaikille tapahtuman järjestelyihin osallistuneille. Tapahtumalupaus tuli lunastettua:

Iloa omasta kylästä -todellakin!

Silkkiliinan sisällä - ilmajoogaa

Ilmajoogatunti alkaa aina silkkiliinan sisältä. Tai silkiltä liina ainakin tuntuu. Ensivaikutelma olotilasta liinan sisällä on kuin silkkiperhosen toukalla kapalokotelossa; pieni joustava puristus ympärillä liina keinuttaa hiljakseen ja raamittaa kehon tarvitsemaa tilaa. Keho löytääkin suht' helposti paikkansa mutta menee hetki, että pää tottuu liikkeeseen ja luottamus löytyy. Melkein kuulen, kun liina kuiskaa toisen ensikertalaisen kanssaharjoittelijan huoleen: "Olet turvassa. Kannattelen kyllä sinua. Täältä et voi tippua."Hetken päästä silmien sulkeminenkin jo onnistuu ilman, että tulee etova olo. Jälkeenpäin tunnin ohjaava  Kirsi Laitinen kertoo, että juuri tämä turvallisuuskokemus on ilmajoogassa useimmiten se ensimmäinen tykätty juttu, joka nousee asiakkaiden palautteissa esille.

Mutta mitä muuta on ilmajooga? Eroaako se matolla tehdystä joogasta? Kykeneekö siihen ilman aikaisempaa joogataustaa? Ja mitkä ovat kehon tuntemukset harjoituksen jälkeen?

Minulla on enempi vähempi säännöllistä mattojoogataustaa vajaata neljä vuotta. Sillä  kokemuksella tunnistan tunnin kuluessa ilmajoogassa paljon matolta tuttuja asanoita liinalle sovitettuna. Osaa liikkeistä liina helpottaa antaen tukea. Ja osalle liikkeistä liina taas antaa lisähaastetta haastaen erityisesti  kehon tasapainoa ja koordinaatiokykyä.

Harjoituksen voi kuitenkin helposti sovittaa omalle tasolleen ja liikkeiden puolesta ilmajoogassa on paljon samaa kuin mattojoogassa. Haastavimpana osuutena koen tunnin loppuosan ylösalaisin tehtävät asennot. Tässä mennään jo reilusti oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Rohkaistun kuitenkin Kirsin kannustamana kokeilemaan ylösalaisin osuuden aloitusasentoa. Tunne on vapauttava, joskaan ei (vielä) kovin rento.

Oman kokemukseni perusteella aikaisempi joogatausta auttaa ilmajoogaharjoituksen ymmärtämisessä. Kun on tehnyt samoja asioita matolla, on helpompi löytää liike liinan kanssa. Sanoisin myös, että liina antaa mattojoogalle uuden ulottuvuuden. Ikäänkuin juurille siivet. Mattojoogaharjoituksessa olen kokenut erityisesti juurtumisen alustaan tärkeänä osana harjoitusta. Ilmajoogassa juurtuminen tulee eri tavalla. Välillä liinan lempeän mutta ei niin helposti itse hallittavan puristuksen kautta ja välillä ihan perinteisesti jalkapohjien kautta.

Joogaan lajina kasvetaan harjoittelun myötä. Ei siis ole suuresti väliä, aloittaako harjoittelun maasta vai ilmasta. Aloittelijalle joogaharjoitus on joka tapauksessa alkuun enemmän fyysinen. Kehotuntemusten kautta liike avaa vähitellen ovet myös energialle. Kun oppii ensin kuuntelemaan, mitä ja miten keho puhuu mielelle. Omalla kohdallani koen, että sain ilmajoogaharjoituksesta paljon jo ensimmäisellä kerralla, kun jooga oli matolta lajina tuttu. Vähän niinkuin olisi katsonut tuttua asiaa uudesta, vähän laajemmasta, näkökulmasta. Haastaen totutut tavat. Koin antoisana myös sen, että liinan tuella onnistuin epämukavuusalueellanikin.

Kehon tuntemukset tunnin jälkeen olivat sellaiset kuin hyvän joogaharjoituksen jälkeen kuuluu ollakin. Olo oli samalla sekä rento että energinen. Aineenvaihdunta lähti liikkeelle ja ylösalaisin asennon bonuksena tuli asennon aikana auennut pitkittynyt niskajumi. Mikä tunne, kun pää pitkästä aikaa kääntyi molemmille puolille ilman liikerajoitusta. Tunnilla nousi pieni lämpö pintaan ilman suorittamisen tunnetta. Seuraavana päivänä harjoituksen lihasvaste tuntui erityisesti selän puolen lihaksissa. Tuntini kuului vielä Nina Massan pienen ja idyllisen salin kesälukujärjestykseen. Tunnilla yhdisteltiin sekä lempeän että voimatunnin asanoita. Jo käynnissä olevassa syyslukujärjestyksessä molemmille on erikseen omat tuntinsa.

Tälle syksylle Kirsillä on viikkotuntien ohella tarjolla myös ilmajoogan peruskursseja. Peruskursseilla käydään läpi perusteellisemmin liinan käyttöä ja edetään muutenkin rauhallisempaan tahtiin. Peruskurssilta on siis hyvä aloittaa, jos normaalille viikkotunnille osallistuminen arveluttaa. Ja se, mikä tälle syksylle on täysin uutta, on nuorten ilmajoogakurssi! Siitä loppuun vielä muutama sananen ihan tuoreeltaan.

Äitinä olen kaivannut nuorten joogatuntia jo pitkään tänne Kuopioon. Sitä ei ole ollut mattojoogassakaan tarjolla enkä ole huomannut, että aiemmin olisi ilmajoogassakaan.  Kun bongasin tämän nuorten kurssin Ilmajooga Kuopion sivulta Facebookista, ei asiaa tarvinnut kauan miettiä. Ajatusta kurssille osallistumisesta ei myöskään isommin tarvinnut myydä omalle nuorelle. Kiinnostus lajiin heräsi perheti. Liina houkutteli. Nuorten tunti oli tasoltaan selvästi haastavampi kuin omani. Se, mihin meidät aikuiset piti lämmitellä ja johdatella, lähti nuorilta ihan luonnostaan jo heti tunnin alussa. Myös ohjeet menivät perille kerralla ja liinan käyttö pujotteluineen sekä asentojen purkamisineen luonnistui helposti. Tunnilla nähtiin ihailtavan notkeita nuoria leijonia ja supernaisia. Myös ylösalaisin ja korkealla oltiin monta kertaa. Jo harjoituksen puolivälin juomatauolla tytär supisi, että äiti tämä on tosi kivaa. Ja liinan sisällä olisi ihana nukkua. No sepä ei vauvamuistojen perusteella tullut yllätyksenä. Kapalo kun toi jo silloin levottomalle nukahtajalle turvallisuuden tunteen. Se ilmajoogan ensimmäinen tykätyin juttu nousi siis esille myös oman nuoren kokemuksista.

Ilmajooga on hyvä tapa herättää nuorten kiinnostus joogaan lajina. Kirsi oli koostanut ikäryhmälle esiteinit ja teinit oivan harjoituskokonaisuuden. Liinan mahdollistamat akrobatiaosuudet toivat tuossa iässä ehkä muuten liian verkkaiseen lajiin sopivasti extremeä. Kenties tunnista jo jäi mukana olleille se pieni kiinnostuksen kipinä, joka myöhemmin tuo takaisin joogan pariin, matolle tai ilmaan tai sekä että.  On oikeasti harmi, että ohjatuille joogatunneille on Kuopiossa pääsääntöisesti tarjonnan puuttuessa mahdollista päästä vasta aikuisena, jolloin sekä keho että mieli alkavat jo jäykistyä. Onneksi Kirsi kuitenkin järjesti tämän ainutlaatuisen mahdollisuuden. Ainakin meillä kovasti jo odotetaan, että nuorten ilmajoogakurssi saisi vielä jatkoa. Myös kaverirekrytointi on jo käynnistynyt. Ja kokemukset puhuvat ilmajoogan puolesta.

Namaste Kirsi sekä äidin että tyttären puolesta.

Kaksi ylintä kuvaa: Kirsi Laitinen.

Lisätietoja:

Ilmajooga Kuopio

Nina Massa / ilmajoogan viikkotunnit varauskalenteri

 
 

Metsäretkellä Neulamäessä Vuorilammella

Neulamäen päällä seistessä on jalkojen alla kallioperä joka on 2500 miljoonaa vuotta vanha. Se on ollut olemassa jo silloin kun nykysuomen kallioperä pyörähteli päiväntasaajan tuntumassa ennen päätymistä nykyiseen sijaintiinsa. Nykyisin Kolmisoppi-Neulamäen alueella on 230 hehtaarin suuruinen suosittu luonnonsuojelualue jossa voi liikkua ympäri vuoden. Alueella voi myös marjastaa ja sienestää vapaasti.

Itselle Neulamäki on tuttua aluetta kun asuin puolisoni kanssa siellä kolmen vuoden ajan. Meillä oli silloin collie jonka kanssa tehtiin monet pitkät lenkit metsissä iltaisin. Luonnonsuojelualue tuli hyvin tutuksi ja Neulamäkeä ajatellessa ajatukset suuntaavat aina upeisiin luonnontilaisiin metsiin, maisemiin ja luontopolkuihin.

Sunnuntaina 3.9.2017 oli niin upea keli, että päätin lähteä lasten kanssa metsäretkelle ja houkuttelin myös ystävän lapsensa kanssa mukaan. Auto parkkeerattiin Raiviopolun parkkialueelle tenniskenttien eteen ja suunnattiin metsäpolulle Juontotien, Leimaajantien ja Neulastien risteyskohdasta. Neulamäen kaupunginosayhdistyksen nettisivuilta löytyy hienosti vinkit mistä kautta löytää Neulamäestä ulkoilureittien ja metsäpolkujen alut. Linkki sivuille tämän kirjoituksen lopussa, kannattaa vilkaista!

Suuri Neulamäki

Me suunnattiin kävelylenkkimme Neulamäen kierrolle joka on vihrein täplin merkitty puunrunkoihin. Suuresta Neulamäestä on hienot maisemat kallion päältä ja sen alapuolelle jää rotkolaakso ja Vuorilampi.Vaihtelevassa mäntymaastossa eteneminen on mukavan polveilevaa eikä lapset malta paljoa pysähtyä ihmettelemään tai kävelemään. Mustikoita löytyy sieltä täältä ja hyvin nopeasti on suupielet ja kielet sinisiä.

Ystävän kanssa mahtuu kulkemaan poluilla käsikädessä.

Mitäs nyt tehdään?

Pitkät portaat alaspäin matkalla Tervaruukin suuntaan

Neulamäenkierrosta ei jatkettu Tervaruukille saakka vaan käännyttiin opasteviittojen kohdalla kohti Vuorilampea makkaranpaisto ajatukset mielessä. Meillä oli kuivaa puuta ja sytykkeitä mukana kaiken varalta, mutta Vuorilammella olikin jo nuotiopaikalla tulet ja muutama muukin retkeilijä ja perhe nauttimassa kauniista säästä.

Vuorilammella laavulla

Laavulle pääsee helposti montaa eri reittiä pitkin. Ulkoilureittiä pitkin pääsee tulemaan paikalle vaikka lastenvaunuja työntäen. Kolmisoppi-Neulamäki esitteestä löytää helposti reitit Vuorilammen laavulle. Esitteeseen linkki löytyy tekstin lopusta. Maastopyörillä paikalle tullessa tulee käyttää ulkoilureittejä.

..ja matka jatkuu..

Takaisin autoa koti lähdettiin Vuorilammen kallioseinustan puoleista polkua pitkin. Se on paikoittain todella kivikkoinen ja kivien sammalet kosteina liukkaita.

Vuorilampi ja laavupaikka

Olen lukenut, että korkean kallioleikkauksen alueelta löytyy luolia ja polkuja pitkin kuljettiin niitä katselemaan. Lasten mielestä oli niin hienoja, että niihin voisi muuttaa asumaan......

On se vaan komean näköinen kallio. 

Vaikka mieli tekisi niin kalliokiipeilyä ei saa harrastaa luonnonsuojelualueella eikä muutakaan mikä voisi muuttaa luonnontilaista ympäristöä. Polkuja pitkin pääsee kuitenkin mukavasti katselemaan ja kurkistelemaan kallionkoloihin joissa voi asua vaikka keijuja.. tai ainakin hämähäkkejä.

Kurkistus kallionkoloon

Metsäretkellä meni kolme tuntia rauhassa kulkiessa, luonnosta ja eväshetkestä nauttien. Kyllä kannatti!


Täältä löydät vinkkejä mistä löydät Neulamäen ulkoilureiteille ja metsäpoluille:
Neulamäen kaupunginosayhdistyksen sivut

Kartta ja lisätietoa Kolmisopen ja Neulamäen alueesta:
Kolmisoppi-Neulamäki esite

Lempeä tuijotushetki

"Uamulla varraen, kun aarinko noosoo."
Marja-Leena Vepsäläinen

Kirjastokahvio Zariannessa Kuopion pääkirjastolla on parhaillaan esillä kahden kuopiolaisen taiteilijan, Marja-Leena Vepsäläisen ja Ritva Laitisen, elämäntyötä käsittelevä taidenäyttely:  ”Vällääksijä mualaisromantiikasta...ja vähä siitäe erostiikasta”.

Näyttely kuvaa maatilan arkipäivän olemusta. Työpäivä lypsykarjatilalla on ollut jotain aivan muuta kuin virka-aika. Välillä siihen on kuulunut aamuvarhaisesta alkava hektisyys, joka ei hellitä ennen kuin aurinko laskee. Välillä taas kiireettömyys.  Se pieni hetki, jolloin ystävien ruskeat silmät pysähtyvät tuijottamaan ja samalla aikakin pysähtyy. Katseeseen jää kiinni.

"Kaverukset."
Ritva Laitinen

 

Väliin päivään on mahtunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Niistä selviämiseen on tarvittu rohkeita ratkaisuja ja kykyä ottaa käyttöön lennosta planB, kun kaikki ei mene niin kuin Stromsössä. Mukana on näyttelyn nimilupauksella väläys myös romantiikkaa ja Suomi100-henkistä entisaikojen erotiikkaa. Taustalla jokaisen ihmisen syvä perustarve tulla rakastetuksi. Sitä tarvetta ei raskaskaan työpäivä voi kokonaan hiljentää.

Tekemisen ja pysähtymisen rinnalla näyttely henkii haikeutta ja luopumisen tuskaa, kun elämäntyö”työ” on tehty. Kun on tullut ystävien taivasmatkan aika sateenkaaren alta löytyville vihreämmille niityille.

Molemmat taiteilijat ovat tehneet työtä lehmien parissa Kuopion eteläisellä maaseudulla. Työ ei ole kuitenkaan ollut vain työtä. Sen merkityksellisyys näkyy antaen näyttelylle sielun. Väliin fyysisesti hyvinkin raskasta työtä on kuvattu suurella sydämellä ja tunteella ilon pilkettä silmäkulmassa unohtamatta. Taiteilijoiden tyylilajit ja lähestymistavat asiaan ovat erilaiset. Vaikka aihe on sama, on kokemus hyvin henkilökohtainen.
 

Uskoisinpa, että muillekin kuin minulle nousee näiden töiden äärellä mieleen muistoja omasta lapsuudesta ja mummolasta. Tuo ruskeasilmäinen ja vähäeleinen tuijotushetki on niin tuttu. Lempeys. Se on tunne, joka jää näyttelystä päällimmäiseksi mieleen. Se on myös tunne, jonka haluan säilyttää. Koska lempeitä tuijotushetkiä tarvitaan.

Lisätietoja:

Näyttely on avoinna kirjastokahvio Zariannen aukioloaikoina elokuun ajan.
Näyttelyä on ilo ihmetellä tuoksuvan keittolounaan tai kahvikupposen ääreltä.

Kirjastokahvila Zarianne 

Mahdollisuuksien hevonen Sorsasalossa kokosi heppahöperöt taas yhteen

Suomenhevonen on hevosrotuna tänä vuonna jo 110-vuotias. Rotu on ainoa täysin Suomessa kehitetty hevosrotu ja se on kulkenut uskollisesti suomalaisten rinnalla koko itsenäisen Suomen historian ajan. Suomen ja suomenhevosen juhlavuoden kunniaksi Sorsasalon raviradan elokuisessa hevostapahtumassa "Mahdollisuuksien hevonen"  rodun monipuolisuus olikin nostettu hyvin esille. Suomenhevonen on kumppani, joka käy melkeinpä kaikkeen: työhevoseksi, kouluratsuksi, esteratsuksi, ravihevokseksi ja valjakkoajoonkin. Tapahtumassa nähtiin, että samanaikaisesti voimakas ja sulavalinjainen suomenhevonen vetää kevyesti yli oman painonsa, liikkuu pienin avuin kouluratsuna, taipuu räjähtävään vauhtiin montessa ja toisaalta ei hyydy pidemmälläkään matkalla raveissa, valjakkoajoa ja esteitä unohtamatta. Yllättävää oli myös huomata, että rodusta löytyy niin montaa väriä. Mielikuvissa kun suomenhevonen nousee esiin rautiaana liinakkoharjana. Tapahtumassa kuitenkin nähtiin, että rodussa esiintyy useita muita värejä.

Komea suomenhevosori Igor Kuu ja 15-vuotias Martta Tiainen  ovat kisanneet yhdessä vasta vuoden.
Tällä kertaa tuli voitto  kouluratsastuksen tasolla helppo B.

Jasun Jatsi veti tapahtuman vetonäytöksessä kevyesti yli 900 kg.

Mäntymäen Velmu vauhdikkasti valjakkoajossa.

Kun edellisvuoden Sorsasalon hevostapahtumassa ihasteltiin maailman suurimpia hevosrotuja shiret mukaan lukien, oli tapahtumassa tänä vuonna suomenhevosen ohella edustettuna maailman pienimpiä hevosrotuja. Rapsuttelemaan pääsi sekä eurooppalaista että amerikkalaista minihevosta.

Amerikkalainen minihevonen Macho omistajansa Susanne Ylikestin kanssa.

Macho -nimensä veroinen tukkajumala.

Turpaterapialla on ihmeellisiä vaikutuksia.

Eurooppalainen minihevonen Harmony tekee Susannen kanssa käyntejä mm. vanhainkoteihin.
Vielä tätä kirjoittaessanikin Susannen kertomat Harmonyn ja ikäihmisten kohtaamiset herkistävät.

Erikoisuusosastolla tapahtumassa pääsi tänä vuonna tutustumaan mm. vikellykseen. Vikellys on voimistelua ja tanssia hevosen selässä. Laji vaatii notkeutta, voimaa ja tasapainoa mutta ennen kaikkea vahvaa yhteistyötä. Kehityksen myötä askellaji muuttuu vähitellen käynnistä laukaksi.

Siilinjärven Vikeltäjien tyylinäytteet.

Kuten asiaan kuuluu, tapahtumassa oli esillä myös hevosurheilun varusteita, toimijoita ja alan koulutusta.

Sen lisäksi, että ständillä kisattiin hevosenkenkien heitossa, kuultiin myös asiaa koulutusmahdollisuuksista.
Kiuruveden Hingunniemessä voi opiskella hevosalaa monipuolisesti. 

Peltolan maatilalla on osattu yhdistää hevoset ja tietoisuustaidot. Maatilalla järjestetään teemaretriittejä ja HeLMi -ohjausta.
Samaan pöytään olivat päässeet suomalaiset Sola luomu- ja luonnonsaippuat.
Kotiinviemisiksi omaan kassiin Valjaskulman pinteleiden ohella päätyivät "luomu plörö" ja "inkivääriin ilo".

Sokerina pohjalla. Jotkut asiat ne eivät vanhene. Niin kuin kepparikisat. Näitä oli edellisvuodesta asti odotettu ja osallistumista hartaasti suunniteltu, Liekö myös harjoiteltu. Laji on selvästi edelleen tapahtuman kestosuosikki. Siinä palataan hevosurheilun alkulähteille. Kepparit ovat usein ne pienten hevostyttöjen ja -poikien ensimmäiset hoitohevoset.  Sillä erotuksella, että kepparit jaksavat yhä vaan kiinnostaa, vaikka oikeiden hevosten parissakin jo puuhataankin. Kepparitallin omistajan äitinäkin sitä jo tietää, mitä eroa on kolmi- ja kaksipalaisella kepparilla ja miksi suullinen on suutonta parempi.

Hevosmies Lauri kisasi hienosti alle 5-vuotiaiden sarjassa.

Helmin...

...Nellin...

...ja Jennin tyylinäytteet isompien sarjoissa.

Kepparikisat kilpailtiin näillä Helmin kepparitallin kotitekoisilla ratsuilla.

Koko päivä meillä tapahtumassa sitten vierähti ihan huomaamatta. Ja vielä piti neitokaisia houkutella pois. Mätsärit jäivät kesken ja suomenhevosten esteet näkemättä. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan ensi vuotta, että mitäköhän seuraava Sorsasalon hevostapahtuma tuo tullessaan. Ehkäpä ollaan jo mukana osallistumassa poniraveissa tai mätsäreissä oman Iisan kanssa.

Ensimmäiset kärryharjoitukset omalla Iisalla.

Kiitos ITIS aluejaosto ja tervetuloa taas Sorsasaloon. Siellä nähdään.

Lisätietoja:

Mahdollisuuksien hevonen -tapahtumainfo

http://www.ratsastus.fi/ita-suomi