Puijon Konttila -maalaisidylliä melkein keskellä kaupunkia

Lauantaiaamu valkenee aurinkoisissa, joskin vähän koleissa tunnelmissa. Aamulenkin jälkeen meillä on tarkoitus lähteä Helmin kanssa Konttilaan tutustumaan Puijon luonnosta kertovaan näyttelyyn ja osallistua myös näyttelyn avajaispäivän kunniaksi järjestettävälle ötökkäsafarille. Suunnitelmat ovat vähällä mennä uusiksi, kun Jamie-pupumme on lähtenyt yöllä ulkohäkistään karkureissulle. Helmin hätä on suuri, mutta Jamie saadaan onneksi parin tunnin houkuttelun jälkeen kiinni ja pääsemme sittenkin lähtemään.

Ihan nolottaa tunnustaa, että minä 40+ -vuotias originelli kuopiolainen en ole koskaan aikaisemmin käynyt Puijon luonto- ja opastuskeskus Konttilassa. Parkkeeramme auton golfkentän tuntumaan ja kävelemme viimeisen puoli kilometriä.  Se kannattaa, sillä matkalla avautuu Kallavedelle upea maisema, jonka äärelle on aivan pakko hetkeksi pysähtyä. Tähän ei löydy sanoja, niin kaunista.

Perillä Konttilassa meitä on vastassa kaupungin alueellisten ympäristöpalveluiden Eila Pulkkinen, joka iloisesti toivottaa meidät tervetulleeksi. Koko kävelymatkan puhua pulputtanutta Helmiä alkaa ujostuttaa ja ”kissa vie kielen”. 

Helmi on ensimmäinen paikalle saapuva lapsi ja huomio hämmentää, kunnes hän huomaa Konttilan eläimet. Lampaita on heti päästävä katsomaan. Ja piharakennuksestakin kuuluu houkuttelevaa kieuntaa. Vielä täytyy tervehtiä kärryjen edessä seisovaa Miilu-hevosta ennen kuin eläinrakas tyttöni malttaa lähteä kurkkaamaan aittaan pystytettyä näyttelyä.

Mutta hei, aitassakin on vastassa tuttu ”täti” Mari Wikholm luonnontieteellisestä museosta. Mari oli pitämässä lasten luontokuvauskurssia, jolle Helmi alkuviikosta osallistui. 

Mari luonnehtii meille Puijon luontoa ainutlaatuisena yhdistelmänä vanhoja metsiä ja upeita lehtoja. Alueella elää monia eläimiä, kuten näätä, joita harvemmin muualla tapaa. Mari kertoo meille myös lahopuusta. Äkkiseltään ei uskoisi, että tuota hylkytavaraksi helposti luokiteltavaa puuta tarvitsee elinympäristökseen yli 5000 lajia. 

Helmi tunnistaa seinällä olevasta kuvasta kantokäävän, josta hän otti kuvan alkuviikon luontokuvauskurssilla ja jatkaa, että tuo toinen kääpä näyttää ihan auringonlaskulta. Totta, toteamme Marin kanssa. Mari kertoo sen olevan rusokääpä, lahottaja, joka tulee puuhun vasta kantokäävän jälkeen.

Kantokääpä Helmin kuvaamana.

Rusokääpä näyttelyaineistossa.

Aitan ulkopuolelle alkaa kerääntyä lapsia ja lapsenmielisiä aikuisia. Eerikki Rundgrenin luotsaama ötökkäsafari on alkamassa. Ötököistä on täällä #lupa innostua. Toivottavasti ei kuitenkaan hämähäkkejä, ajattelen hiljaa mielessäni. Saamme mukaamme luupit ja ötökkäputket ja suunnistamme kohti niittyä.

Alkuun Eerikki heilauttaa haaviaan muutaman kerran voikukkameressä ja lupaa, että haavissa on varmasti jo muutaman heilautuksen jälkeen elämää, vaikka näin puolipilvisenä päivänä niitty vaikuttaakin hiljaiselta perhosten puuttuessa.

 Totta! Löytyyhän niitä.Sittenpä vain niitylle ötökkäjahtin.

Eerikki kertoo, että jo pelkästään erilaisia kärpäsiä on Suomessa yli 5000 erilaista. Niistä vastaan tulee nyt värikäs kukkakärpänen, tanhukärpänen ja punareisipuuhari. Joku lapsista löytää myös koisoperhosen, maakiitäjäisen, sylkikuoriaisen ja kärsäkkään. 

Helmin putkeen päätyy idänpirkko. Meidän lapsuudessamme tätä keltaista pirkkoa sanottiin myrkkyleppikseksi, tuumamme yhteen ääneen toisen äidin kanssa.

Ötökkäsafarin päätteeksi Eerikki kertoo meille mukana oleville vanhemmille tutkimuksissa todetun, että monimuotoisessa kasvuympäristössä kasvavat ne terveimmät lapset. Antakaa rikkaruohojen siis rehottaa! Mikä synninpäästö tällaiselle laiskanpulskealle pihapuutarhurille.

Matkalla safarimehulle ja pullalle poikkeamme vielä Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaisten hortoilukojulle. 

Kojulla pysähtyminen vain vahvistaa käsitystäni siitä, että vähän rehottava pihani onkin oikea luonnon aarreaitta, sillä rikkaruohoina pidetyt voikukka, vuohenputki, nokkonen ja siankärsämö ovat arvokkaita ravintokasveja ja sopivat niin kaniemme ravinnoksi kuin omaan ruokapöytäämmekin.

Saan maistettavakseni kirpeänraikasta mehua, joka on tehty mustaherukan ja pihlajan lehdistä. Ilolla otan reseptin vastaan ja illalla meilläkin on hortoilu jo hyvällä alulla ja lehtimehu tekeytymässä. Hortoilussa on hyvä muistaa nämä perusohjeet:

  

Konttilan kahviossa tuoksuu tuore pulla ja sen seurana tutustumme pöydillä esillä olevaan ötökkäkokoelmaan. Helmiä ihmetyttää, miten lehtikantojäärä on voinut säilyä noin hyvänä, vaikka se on samanikäinen kuin tänä vuonna täysi-ikäinen isoveli Aleksi.

Vielä ennen kotiinlähtöä on kysyttävä, lähteekö Konttilan isäntä ajeluttamaan meitä 23-vuotiaalla Miilulla. Ja kyllä lähtee. Tukka hulmuten käymme kierroksen niityllä ja vielä ihailemassa tulomatkalla pysähdyttänyttä kaukomaisemaa. Kertaalleen tänne Konttilaan nyt löydettyämme tulemme ihan varmasti uudestaan. 

Konttilassa voi viettää myös juhannusta. Me olemme silloin mummolassa, mutta ehkä sinä pääset perheinesi paikalle. Aitoa maalaistunnelmaa vain muutaman kilometrin päässä torilta. Juhannuskokkokin sytytetään Konttilassa perinteisesti juhannusaattona klo 18. Samalla voi tutustua Puijon luonnosta ja ötököistä kertovaan näyttelyyn sekä ihmetellä pihapiirin eläimiä. Konttila on avoinna ilman pääsymaksua klo 11-18 ympäri vuoden. 

Puijon taikametsän tunnelmaa Helmin kuvaamana.

Lisätietoja: www.konttila.fi