"Me punomme kehdosta hautahan..."

Niin runoili aikoinaan Eino Leino. Oma syysaurinkoinen viikonloppuni hurahti punonnan parissa Kuopion kansalaisopistolla. Opettajamme  Anelma Savolainen on aikoinaan opiskellut punontaa pääaineenaan ja omaa yli 20 vuoden kokemuksen tästä kiehtovasta käsityötekniikasta. Etukäteen ajatus kokonaisen viikonlopun viettämisestä käsityönäpertelyn parissa tuntui haasteelliselta - näissä merkeissä menisi kaksi perjantai-iltaa, ja puolet lauantain ja sunnuntain päiväajasta. 

Saimme ensiksi tutustua erilaisiin punoen tehtyihin esineisiin; esimerkkeinä koreja, lahjapusseja, laukkuja ja koruja (esim. helmiä). Materiaaleina töissä pystyy käyttämään vaikkapa vanhoja karttoja, kahvipusseja, tapettia, lahjapaperia tai lehtiä - joko yksinkertaisina tai ohuempia taiteltuina. Materiaalin valmistaminen on useimmiten iso osa työtä ellei punontaan käytä valmista nauhaa. Leikkaaminen käy näppärimmin sopivalla leikkurilla. Lähdimme liikkeelle sanomalehdestä valmistettavasta pikkuisesta laukusta, johon sopisivat vaikka eväät tai tanssikengät. 

Keskityimme perustekniikoihin, joista esimerkkeinä suora- ja vinopunonta. Töissä  tarvitaan punomismateriaalien lisäksi ainakin maitoliimaa, sakset ja pyykkipoikia, joilla työn edistyessä saa  sidottua rönsyileviä kaitaleita ja helpotettua siten etenemistä. Kahvipusseista tehtyjä koreja ja laukkuja näkee kaupunkikuvassa paljon ja niitä käytettiin meidänkin kurssillamme. Kahvipussit voi silittää yhteen, minkä jälkeen niistä leikataan sopivia kaitaleita. Liimaa ei töissämme tarvittu juurikaan, lähinnä viimeistelyvaiheessa. Myös koneommel sopii esimerkiksi paperista tai sanomalehdistä tehtyjen töiden viimeistelyyn. 

Itse aloitin työn ymmärtämättömyyttäni tapettisuikaleiden valmistelusta tavoitteenani saada niistä aikaan isokokoinen lehtikori. Jäätyäni jälkeen pohjan punonnan vaiheesta huomasin, että viisainta on startata muiden tavoin sanomalehtikassista. Ensimmäisen illan jälkeen ahkeroin kotona taitellen sanomalehdestä kaitaleita. Kurssin kuluessa tein siitä kasseja kaksikin. Vinopunonnalla sain tapetin jämistäni tehtyä kolmivärisen korin. Alku tuntui hankalalta ja palatessani lauantaiaamuna korintekeleen pariin oli ensireaktioni ’ei tästä tule ikinä mitään’. Suikaleet olivat sekavannäköisenä kasana punotun osan päällä. Mistä jatkan ja minne…? Anelma otti topakasti työn hyppysiinsä ja antoi ohjeet. Melko pian ajatukseni olivat ihan toisenlaiset päästessäni mukavimpaan vaiheeseen: kääntämään työn punomissuunnan sisäpohjasta ulkopuolelle. ’Punainen lanka’ alkoi näkyä syyssävyisestä korista. Punokset ’parsittiin’ jo olemassa olevien ristikkäisten nauhojen sekaan. Pienemmän suorapunoksisen korin tekeminen samasta materiaalista oli huomattavasti helpompaa. Julisteen suikaleista tein harjoitustyönä liinatabletin, mikä oli vähän kuin palapelin tekemistä. 

 

Työ oli melko itseohjautuvaa – aluksi vähän liikaakin, kun omaa aiempaa punontakokemusta ei ollut.  Itseluottamuskin oli hakusessa, mutta lyhyt neuvonpito opettajan kanssa samoin kuin kanssapunojien seuraaminen ja haastattaminen antoivat eväitä jatkaa. Touhusimme kukin aika lailla omissa oloissamme, posket punaisina ja keskittyminen huipussaan. Kotiin päästyä olin intoa täynnä: hankkia lisää materiaalia, päästä leikkaamaan ja punomaan kahvipusseja ja niin edelleen. Epävarma aloitustunnelma kääntyi innostukseksi, jonka saatan hyödyntää joulun lähestyessä lahjavalmisteluissa.