Liikkumaton yksilö, 91 cm vyötärönympärys, 40% rasvaa, 163.5 cm pituutta, 70 kg painoa, 36-vuotta ja nainen. Eli hep, Minä se olen. Riskeinä lisäksi sokeritautia suvussa ja omat sokeriarvot olleet raskauden aikana koholla.
Aha. Just. Siinä mun terveelliset elämäntavat. Voihan sitä syödä terveellisesti, melkein terveellisesti kun lisäksi päivittäisiä annoksia pullaa, jäätelöä, pikku keksejä ei huomioida.. Mutta kun ei liiku niin ei liiku. Liikun tietysti päivittäin paljonkin lapsukaisten kera mutta hikiliikunta merkintä omassa muistissa on vuodelta 2009 = KUUSI vuotta eli neljä lasta sitten. Liian pitkä aika ja liian monta pullaa sitten.
Ei ole aikaa, nuha tulossa ja menossa, sataa vettä tai liian kuuma ja liukastakin on, lapsilla sitätätätuota..Tekosyitä ja mutkia on tähän asti on ollut "helppo" keksiä kuuden vuoden ajan mutta nyt kehonkoostusmittauksen jälkeen tekosyitä liikkumattomuudelle ei ole. Järkytyksen kautta herätykseen. Nyt mittauksen jälkeen kummasti edes rankkasade ei saanut lenkkareitani pysymään sisätiloissa vaan juoksin hymy korvissa kohti Kuopio-hallia. Kyllä ja juurikin hymyillen Kuopio-hallille, josta viimeiset liikunnalliset liikuttavat kokemukset ovatkin yläasteajoilta. Yläasteajat ja Kuopio-halli olivat yhdessä kauheita: pakolliset juoksuaikamittaukset ja toisia nilkkoihin potkivaa tyttöjen jalkapalloa. Nyt sitten hymyllä kaatosateessa astelin sisälle Kuopio-hallille ja oikein odotin jos pikku Cooper-testin saisin vielä juosta. Mutta ei. Ei ainakaan tällä erää. Minua oli Kuopio-hallilla vastassa iloinen tsemppari valmentajani Pasi (huom! Nimeä ei ole muutettu). Valmentajani ei antanutkaan tiukkoja käskyjä liikkumaan kuten vanha liikunnanopettajar vaan kuunteli millainen tilanne elämässäni vallitsee ja mitkä on halut ja tavoitteet liikkumiselle. Ja tietysti kävimme edellisen tapaamisemme kehonkoostusmittauksen tulokset lävitse, jotka antoivat oikein aivoissani käskyn innostua liikkumaan ja voimaan hyvin. Oman hyvinvoinnin lisäksi isona motivaattorina ovat myös kotini iskuryhmä eli neljä alle viisi vuotiasta naperoani. Tahdonko olla heille liikkuva hyvinvoiva esimerkki vai jatkanko esimerkillisyyttä sokerinpurija löllerönä? Valinta on oma.
Kaksi kertaa olen nyt tavannut valmentajani ja jo nämä kaksi kertaa kahden viikon aikana ovat minut saaneet juoksemaan kuusi lenkkiä. Kuusi lenkkiä ja aivan suoraan kotiovelta hiphop metsään. Aivan loistokasta! Linnut tsirpittelee soidinmenojaan, purot solisee, hiki virtaa ja mieli puhdistuu. Halu olisi kova aloittaa myös argentiinalainen tango sekä päästä jumppien ryhmätunneille, mutta nyt helpoiten onnistuu perhehallinnollisista syistä juoksut sekä kuntosali. Kuntosalilla kehoilu ei ole onnistunut itseltäni koskaan, mutta nyt en voi enää vältellä kehoiluakaan sillä valmentajani tulee kotiimme tekemään saliohjelman. Kyllä, valmentaja kotiin tulee: meillä on pikkusali kotimme alakerrassa, mutta hävettää julkilausua etten edes tiedä mitä kaikkea siellä on ja mitä niillä voi tehdä. ( Salin kotiimme rakensi mieheni kaksi vuotta eli kaksi lasta sitten, jotta olisi yksi tekosyy vähemmän minulla olla liikkumatta. Mutta ei. Pidin tekosyyni ja tiukasti, enkä ole käynyt salillamme).
Olen sitoutunut liikuntaohjaukseen vuodeksi, mutta toivon, uskon ja tahdon että sitoudun loppuelämäkseni liikkumaan voidakseni hyvin. Olen luvannut itselleni että yo. lukemat on pienemmät jo vuoden loppuun mennessä. (Huom, luvut toin julki itselleni uhalla motivaattoriksi, jotta juuri Sinä ja Minä voimme 12/2015 kysyä lukemani ja hyvinvointini tuolloin uudestaan.)
Juoksuaikani on alkanut.
Kaikki yllämainittu on totta nimiä muuntelematta. Oma valmentaja ja oma keho ja oma valinta on liikkua. Ja montako rahaa tämä maksaa? Ei maksa mittään sillä olen kuopiolainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti