DREAM Kuopion taidemuseolla

Jääkuningatar alias Anna Hautaniemi-Salo.

Meidän perheessä ei ole liiemmin harrastettu taidenäyttelyitä. Kun hiihtolomaviikolla kysyn lapsilta, että kiinnostaisiko heitä lähteä käymään taidemuseossa, innostus on laimeahko. Molemmat kuitenkin lupaavat lähteä. Päiväksi valikoituu esikoisen 20-vuotis syntymäpäivä. Niin hänelle kuin minullekin päivä on erityinen. Silloin vuosia sitten yksi omista unelmistani toteutui: minusta tuli ensimmäisen kerran äiti. Siitä lähtien ja jo sitä ennenkin meidän perheessä on rakastettu tarinoita. Myös unia on kerrottu, pilvilinnoja rakenneltu ja unelmia jaettu. Unelmien osalta sellainen kummallisuus on huomattu, että yhteisesti jaettuina  ne alkavat helpommin toteuttaa itseään.

Kuopion Taidemuseon Dream astuu unien ja unelmien maailmaan ja herättää meissä monenlaisia ajatuksia. Adjektiivein lasten suusta ja omista ajatuksista poimittuna. Jännittävä. Haaveellinen. Virtaava. Karu. Kaksimielinen. Jäkättävä. Eksoottinen. Creepy. Aavemainen. Jämä. Outo. Narahtava. Kun tyylisuuntana on surrealisimi, voi järjen äänen unohtaa ja antaa mielikuvitukselle vallan. Ei ole rajoja tai rajoitteita, mitä voi tai ei voi yhdistää. Asiaa ajatuksen tasolla hieman taiteen ulkopuolellekin laajentaen: kukapa se niitä rajoitteita yleensäkin ensinnä asettaa, jos ei jokainen itselleen.

Näyttelyn puhuttelevin teos on meille  jokaiselle omansa. Esikoiselle se on akvarelliteos Snowfield. Kuopukselle se on näyttelyn perimmäisestä nurkasta löytyvä kokemuksellinen äänikaappi, jonne mennään painajaiskäytävän läpi, kuten hän matkan varrella olevaa mustavalkovalokuvateosta kuvailee. Ja romuromanttiselle kierrättäjä minulle se on nenäliinateos Dream. Ihan vaan vinkkinä. Tätä kannattaa häpeilemättä kurkistaa myös helman alle. Ehkäpä viidenkympin villityksessä jo minullekin tuollaiset.

Marja Kolu ja Tarja Laaksonen (ääni), Äänikaappi, 1989.

Kaappiin.

Kaapissa.

Kierroksemme päätteeksi näyttelysali täyttyy iloisesta puheensorinasta ja pienistä päiväkotilaisista hoitotäteineen. Oppaanaan heillä on lasten pakkaspäiviltä tuttu hahmo, jääkuningatar, jolta yllättäen mekin saamme huomiota. Hän tulee kysymään, mitä ajatuksia näyttely meissä herättää. Hän myös kertoo tulleensa Kuopion taidemuseoon hyperhiihtoloman ajaksi toimiakseen oppaana lapsille, nuorille ja vähän varttuneemmillekin kävijöille matkalla kuvataiteen äärelle.

Tämän päivän taidemuseo ei ole enää se lukioaikojen melkein aavemaisen hiljainen paikka, jossa baskeripäiset taiteen harrastajat viiksiään sivellen itsekseen omituisesti mutisten hiipivät hiljakseen kiertelemässä esillä olevia teoksia. Kynnys liittyä joukkoon oli silloin suuri. Entä, jos en tunnistakaan jonkun teoksen tyylisuuntaa? Paljastanko oman osaamattomuuteni vai leimaudunko samanlaiseksi omituiseksi höpöttäjäksi minäkin?

Tietty rauhallisuus taidemuseon näyttelytilassa liikkumisessa tuntuu edelleenkin luontevalta ja ääntä tulee puhuessa madallettua liki automaattisesti. Tila on kuitenkin elävä ja tunnelma sillä tavoin kynnyksetön, että siihen on helppo päästä sisään. Taviksenakin. Antaa mielikuvitukselle valta tulkita teoksia ilman, että tarvitsee osata enempää. Hyväksyvällä ja hyväntuulisella mielellä. Taidetta ei voi tulkita väärin ja jokaisen taidekokemus on aito ja oikea. Ymmärsipä taiteen tyylisuunnista kaiken tai ei mitään.

Kokemuksestaan kiittävät suuret surrealistit Helmi ja Kirsi sekä Aleksi, joka on kuvan näkymätön, kolmas, viiksekäs mies. Anna mielikuvituksellesi valta, niin näet hänetkin.

Lisätietoja:

http://taidemuseo.kuopio.fi/

Dream-näyttely on esillä Kuopion taidemuseolla 10.2.-27.5.2017 välisen ajan.

Näyttelyyn on mahdollista tutustua myös asiantuntijaoppaiden mukana.
18.3. klo 13.00 oppaana on kirjailija Jouni Tossavainen ja
8.4. klo 10.00 kapellimestari Atso Almila.