torstai 16. maaliskuuta 2017

Laiskan sohvaperunan tunnustus - kävin kuntopiirissä!


Lähtisitkö kanssani Siikarannalle?, hyräilen Paven laulua mukaillen kääntyessäni Tasavallankadulta Särkiniemeen päin. Bellanrannan aktiviteettikeskuksen parkkialue on talviloman kunniaksi täynnään autoja, mutta löytyi sieltä hyvin lepopaikka minunkin koslalle.

Odottelen Oheisharjoittelukeskuksessa kuntopiirin alkamista. Hoplopin puolelta kantautuu lapsosten ilon kiljahduksia. Missä vaiheessa liikunnasta tulee pakkopullaa? Ihan käy lapsia kateeksi, on hassut kiipeilytelineet ja liukumäet ja kaikki.


Jarmo Malinen vetää Oheisharjoittelukeskuksessa muun muassa kuntopiirejä.

 

Lämmittelyn kautta hikeen

Kuntopiirin vetäjä Jarmo Malinen kertoo osallistujia olevan yleensä 10 – 20, mutta tällä kertaa meitä oli vähemmän talvilomailun verottamana. Mutta sepä ei hikirinkiä haitannut vaan tunnelma oli mukava, melkeinpä saatoin unohtaa tulleeni kiusaamaan kroppaani.

Lihaskuntoharjoittelu aloitetaan lämmittelyllä. Vauhdikkailla liikkeillä lihaksiin tulee lämpöä ja vetreyttä sekä syke nousee kivasti. Jarmo ensin näyttää ja opastaa kuinka liikkeet tehdään. Tarkoitushan ei ole tehdä liikeratoja huonosti tai väärin. Jotenkuten hosuminen voi rikkoa paikkoja tai toivottavaa tehoa ei ole. Erilaiset harjoitukset tehdään ripeässä tahdissa ja lyhyen ajan kerrallaan. Miten viimeiset viisi sekuntia voikaan tuntia niin pitkältä lihasten tapaillessa Hoosiannaa! Mutta sitten vaan reippaasti seuraavan liikesarjan kimppuun.


Kukin kuntonsa mukaisesti

Kuntoillessa huomaa missä kohdin sujuu hyvin ja missä voisi olla parantamisen varaa. Minulla eniten rasitusta tuntui erilaisissa askelkyykkysarjoissa, reidet kun ovat viettäneet siestaa viime ajat. Vatsarutistukset onnistuivat varsin kehnosti, keskivartalossa on siis myös petrattavaa. Muutoin liikkeet tuntuivat hyviltä mutta toki raskailta, sopivan raskailta. Loppu vaiheessa minun iki ihana iskias ilmoitteli olemassaolostaan. Jarmo opasti korvaamaan liike sellaiseen joka ei rasita alaselkää. Lopuksi venyteltiin ja rentoutettiin lihakset.

Oheisharjoittelukeskuksen kuntopiirissä osa harjoitteista tehdään liikkeessä, seisten tai makuulla. Oma kroppa toimii painona ja vastuksena. Parissa liikkeessä apuvälineenä oli pieni jumppapallo.
Kuntopiiri tuntui tehokkaalta, sillä siinä käytiin eri lihasryhmiä läpi monipuolisesti. Jarmon opastuksella tuli käytyä minulle kosolti uusia liikesarjoja. Erilaisissa kuntopiireissä on varmasti paljon jumppaliikkeitä joita pystyy itse kukin tekemään oman kuntonsa mukaisesti. Sopivasti haasteellisuutta mukaan, niin kunto kohenee vähitellen. Aerobisen ja lihaskuntoharjoittelun yhdistelmä on tehokas paketti.


Vaikein osuus on sohvalta nousu

Ennen kuntopiiriin tulemista pohdiskelin kroppa poloiseni kuntoa. Että ilkeääkö mihinkään mennä jumppailemaan. Niin ja kun laiskottaakin. Ihan höpölöpöä. Hikisen tunnin päättyttyä olen ylpeä itsestäni. Kuntopiiri sujuikin ihan hyvin, paria liikettä lukuunottamattaa mikään ei ollut ylivoimaista. Kroppa on lämmin ja kaikkensa antanut. Mieli on hyvä ja energinen. 

Vaikkei yleiskunto ihan priima olisikaan, niin sinne vaan liikkumaan, siitä se kehittyy. Ja jos saat kaverin mukaan, niin silloinhan on tuplasti mukavampaa.


Kokemukseni kuntopiiristä Oheisharjoittelukeskuksessa



+ mukava tunnelma

+ Jarmon opastus selkeää

+ Jarmon kannustus tsemppaa

+ hyvä kokonaisuus, lihasryhmiä käytiin tehokkaasti läpi

+ sopivan pituiset sarjat

+ oman kehon vastus ja paino, jokaiselle sopiva

+ samalla osa liikkeistä kävi tasapainotteluharjoituksena

+ musiikkia ei ollut, mutta en sitä kaivannutkaan

+ lihaksissa tuntuu!

+ mieli herää liikkumista kohtaan

+ tunti on sopiva kuntopiirin pituus, itse en olisi enempää jaksanutkaan, heh.

+ kuntopiiriin osallistutaan siinä kunnossa kuin on, muista mukaan vain iloinen mieli ja vesipullo

Nettisivuille toivoisin enemmän tietoa ja esittelyä kuntoilijoille suunnatusta tarjonnasta.

 

Tammikuussa avautunut harjoittelukeskus tarjoaa tiloja yksilö- ja joukkuelajeille.


 Mikä on Oheisharjoittelukeskus?
Tammikuussa toimintansa aloittanut Oheisharjoittelukeskus on 1000 m2 kokoinen kolmeen osaan jaettava harjoittelukeskus yksilö- ja joukkuelajeille. Muunneltavista tiloista löytyy kuntoalue, kamppailualue ja pelialue. Uutuutena on alue myös golfharrastajien käyttöön.
Yrityksen puuhamiehinä ovat Kimmo Timonen, Teemu Hartikainen, Tuomas Kiiskinen ja Jarmo Malinen.
Kuntourheilijoille tarkoitetulla 40 euron hintaisella kuukausikortilla pääsee ohjatuille tunneille sekä harjoittelemaan vapaana oleville alueille. Kuntoilijoille tarjotaan 3-5 kertaa viikossa ohjattua liikuntaa, kuten kuntopiiri, kuntonyrkkeily, kiertoharjoittelu ja pilates.

Siikaranta 9, Kuopio
Mitä muuta kaikkea Bellanrannasta löytyy, katsopa tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti