40% rasvaa sokeritaudilla meno Kuopio-hallille, kiitos!

Liikkumaton yksilö, 91 cm vyötärönympärys, 40% rasvaa, 163.5 cm pituutta, 70 kg painoa, 36-vuotta ja nainen. Eli hep, Minä se olen. Riskeinä lisäksi sokeritautia suvussa ja omat sokeriarvot olleet raskauden aikana koholla.

"Näillä lukemilla ja riskitekijöillä  joka kolmas sairastuu tulevan kymmenen vuoden aikana sokeritautiin." herätteli liikunnallista himoani valmentajani  Kuopion Kaupungin liikunnanohjaaja Pasi.

Aha. Just.  Siinä mun terveelliset elämäntavat. Voihan sitä syödä terveellisesti, melkein terveellisesti kun lisäksi päivittäisiä annoksia pullaa, jäätelöä, pikku keksejä ei huomioida.. Mutta kun ei liiku niin ei liiku. Liikun tietysti päivittäin paljonkin lapsukaisten kera mutta hikiliikunta merkintä omassa muistissa on vuodelta 2009 = KUUSI vuotta eli neljä lasta sitten. Liian pitkä aika ja liian monta pullaa sitten.

Ei ole aikaa, nuha tulossa ja menossa, sataa vettä tai liian kuuma ja liukastakin on, lapsilla sitätätätuota..Tekosyitä ja mutkia on tähän asti on ollut "helppo" keksiä kuuden vuoden ajan mutta nyt kehonkoostusmittauksen jälkeen tekosyitä liikkumattomuudelle ei ole. Järkytyksen kautta herätykseen.  Nyt mittauksen jälkeen kummasti edes rankkasade ei saanut lenkkareitani pysymään sisätiloissa vaan juoksin hymy korvissa kohti Kuopio-hallia. Kyllä ja juurikin hymyillen Kuopio-hallille, josta viimeiset liikunnalliset liikuttavat kokemukset ovatkin yläasteajoilta. Yläasteajat ja Kuopio-halli olivat yhdessä kauheita: pakolliset juoksuaikamittaukset ja toisia nilkkoihin potkivaa tyttöjen jalkapalloa. Nyt sitten hymyllä kaatosateessa astelin sisälle Kuopio-hallille ja oikein odotin jos pikku Cooper-testin saisin vielä juosta. Mutta ei. Ei ainakaan tällä erää. Minua oli Kuopio-hallilla vastassa iloinen tsemppari valmentajani Pasi (huom! Nimeä ei ole muutettu). Valmentajani ei antanutkaan tiukkoja käskyjä liikkumaan kuten vanha liikunnanopettajar vaan kuunteli millainen tilanne elämässäni vallitsee ja mitkä on halut ja tavoitteet liikkumiselle. Ja tietysti kävimme edellisen tapaamisemme kehonkoostusmittauksen tulokset lävitse, jotka antoivat oikein aivoissani käskyn innostua liikkumaan ja voimaan hyvin. Oman hyvinvoinnin lisäksi isona motivaattorina ovat myös kotini iskuryhmä eli neljä alle viisi vuotiasta naperoani. Tahdonko olla heille liikkuva hyvinvoiva esimerkki vai jatkanko esimerkillisyyttä sokerinpurija löllerönä? Valinta on oma.

Kaksi kertaa olen nyt tavannut valmentajani ja jo nämä kaksi kertaa kahden viikon aikana ovat minut saaneet juoksemaan kuusi lenkkiä. Kuusi lenkkiä ja aivan suoraan kotiovelta hiphop metsään. Aivan loistokasta! Linnut tsirpittelee soidinmenojaan, purot solisee, hiki virtaa ja mieli puhdistuu. Halu olisi kova aloittaa myös argentiinalainen tango sekä päästä jumppien ryhmätunneille, mutta nyt helpoiten onnistuu perhehallinnollisista syistä juoksut sekä kuntosali. Kuntosalilla kehoilu ei ole onnistunut itseltäni koskaan,  mutta nyt en voi enää vältellä kehoiluakaan sillä valmentajani tulee kotiimme tekemään saliohjelman. Kyllä, valmentaja kotiin tulee: meillä on pikkusali kotimme alakerrassa, mutta hävettää julkilausua etten edes tiedä mitä kaikkea siellä on ja mitä niillä voi tehdä. ( Salin kotiimme rakensi mieheni kaksi vuotta eli kaksi lasta sitten, jotta olisi yksi tekosyy vähemmän minulla olla liikkumatta. Mutta ei. Pidin tekosyyni ja tiukasti, enkä ole käynyt salillamme).

Olen sitoutunut liikuntaohjaukseen vuodeksi, mutta toivon, uskon ja tahdon  että sitoudun loppuelämäkseni liikkumaan voidakseni hyvin. Olen luvannut itselleni että yo. lukemat on pienemmät jo vuoden loppuun mennessä. (Huom, luvut toin julki itselleni uhalla motivaattoriksi, jotta juuri Sinä ja Minä voimme 12/2015 kysyä lukemani ja hyvinvointini tuolloin uudestaan.)

Juoksuaikani on alkanut.

Kaikki yllämainittu on totta nimiä muuntelematta. Oma valmentaja ja oma keho ja oma valinta on liikkua. Ja montako rahaa tämä maksaa? Ei maksa mittään sillä olen kuopiolainen. 

https://www.kuopio.fi/web/liikunta-ja-ulkoilu/tyoikaisten-liikunta

Kevään voimin liikkeelle!

Niin on tullut kevät ja ilo liikkua ulkona on suuri. Lähtemisen vaikeus on vain voitettava ja "koria" kannateltava. Olen huomannut, että yksin on vaikeuksia saada itsensä liikkeelle, siis värvää mukaan joku perheestäsi tai ystävistäsi (minä värväsin poikani).

Itse olen 45-vuotias hyvin "kehittynyt" perheellinen mies. Kun kengän numero, painoindeksi ja ikä alkaa olemaan samalla kymmenellä on jotain tehtävä (sille jolle voimme tehdä). Ikä elää omaa elämäänsä, harvoin kengännumerokaan muuttuu, joten vaikutusmahdollisuudet keskittyvät siihen painoindeksiin. Se ei aina olekkaan niin helppoa, vaikka maailma onkin täynnä tietoa ja ymmärrystä.

Meille tuodaan olohuoneisiin television välityksellä jos jonkin moista laihdutus- ja elämäntapamuutosohjelmaa. Hauskaa on se, että vähintään yhtä paljon on ruokaohjelmia, missä valmistetaan toinen toistaan herkullisempia ruokia. Valinta on sinun "Tee valintasi".

Minulle elämän hallinta on välillä sellaista "kivikkoista" tarpomista. Aina kun yhden kiven yli pääsee, niin putoaa seuraavien kivien väliin. Onneksi positiivinen elämänasenne vie kuitenkin koko ajan eteenpäin. Voinkin todeta, että olen kohtuullisen onnellinen. Ongelma onkin jo vuosien ajan ollut liikunnan, ruuan ja levon toimiva kombinaatio, missä jokainen osa-alue saa riittävän huomion, mutta ei pääse hallitsemaan.

Uskon monen muunkin painivan samojen ongelmien kanssa, siis emme ole yksin. Olen pikkuhiljaa päässty kiinni liikkumisen palkitsevaan maailmaan (kuntosali, sauvakävely, golf, tennis, pyöräily jne...). Alku aina hankalaa, mutta vaikka 15 min kerrallaan pikkuhiljaa niin se palkitsee. Huomasin, että vaikka tekee kipeää, niin koko ajan on helpompaa ja tuntuu aina vaan paremmalta.

Kesän aikana käyn erillaisten herrastusten parissa ja siitä ajattelin teille kirjoittaa ja kuvia laittaa...siis jos joku tätä lukee? Noh, jos ei kukaan muu, niin äiti, sisko ja vaimo => he nyt ainakin (vaikka valmiiksi luettuna).

Äitienpäiväterveisin Anssi Kareinen

Linnut vievät mukanaan - retkelle lähiluontoon

Lintuja oppii parhaiten siten, että laittaa lintukirjan tyynyn alle. Näin opastaa museoamanuenssi Marko Kelo Kuopion luonnontieteellisen museon järjestämän vesilinturetken alkajaisiksi. Seisomme Siilinjärven Raasion rikastushiekka-altaan vallilla. Nyt lintukirjaa ei kaivata, sillä Kelo ja biologi, museonjohtaja Pertti Renvall opastavat selkeästi, innostavasti ja avuliaasti. Siksi retki sopiikin erinomaisesti aloitteleville lintuharrastajille.

Tarkkailtavat kohteet ovat sen verran kaukana, että pelkät kiikarit eivät riitä. Oman kaukoputken puutetta ei tarvitse harmitella, sillä Renvall hakee kaukoputkensa etsimeen lajeja, osoittaa ne retkeläisille ja samalla neuvoo lajinmäärityksessä. Riittää, että on edes vähän kiinnostunut aiheesta. Asiantuntevaa opastusta saadessaan voi käydä niin, että lintuinnostus vie mukanaan, kuten allekirjoittaneelle on käymässä.

Renvall (kuvassa yllä) opastaa, että kahlaajat ovat yleensä rannalla ja matalikossa, kokosukeltajat kauimmaisena vedessä ja puolisukeltajat siinä välissä. Lintujen opetteleminen kannattaa aloittaa juhlapuvussaan olevasta uroksesta. Monen naaraan, esimerkiksi suokukon, lajintunnistus voi olla aloittelijalle haasteellista. Naaraiden höyhenpuvun vaatimattomalle väritykselle on syynsä: linnun pitää sulautua maastoon turvatakseen pesimisensä.

Raasiota ympäröivät Pääsy kielletty -kyltit, koska se on Yara-konsernin kaivostoiminta-aluetta. Toistaiseksi kuitenkin" lintuihmiset" ovat Yaran suostumuksella saaneet seurata siivekkäiden elämää tämän altaan valleilta, sen sijaan läheiselle Mustin altaalle ei ole tällä hetkellä pääsyä.

Raasio on valtakunnallisestikin arvokas lintualue ja todellinen keidas kevät- ja syysmuuton aikaan: se houkuttelee sekä luku- että lajimäärältään Sisä-Suomessa poikkeuksellisen paljon vesilintuja. Aika ajoin voi nähdä myös harvinaisempia vierailijoita. Raasiolla on poikennut esimerkiksi ruoste- ja ristisorsa.

"Mustavikloja", Pertti Renvall osoittaa taivaalla lentävään mustaan pisterykelmään. Kun viklot laskeutuvat ja asettuvat aloilleen, voi aloittelija todentaa saman.  Nyt harmaassa, tihkusateisessa kelissä altaalla vipeltävät kahlaajista myös punajalka-, valko- ja lampiviklo, liro, tylli sekä suokukko. Muista vesilintuhavainnoista mainittakoon lapa- ja jouhisorsa, telkkä ja haapana.

Jos lintukirja tyynyn alla ei tuota tulosta, kannattaa oppia hakea vastaavilta retkiltä tai vaikkapa Lintuyhdistys Kuikan kaikille avoimista lintutorniopastuksista. Ken ei ehtinyt tälle retkelle mukaan, ei hätää: Luonnontieteellinen museo ja Kuopion alueelliset ympäristöpalvelut tarjoavat kesän aikana useita luontoretkiä ja -tapahtumia (http://www.kuopio.fi/c/document_library/get_file?uuid=db255ba2-a036-4a6d-bdfe-8cecf4298d22&groupId=12141).

Lisää tietoa esim.

      - http://www.kuopionluonnontieteellinenmuseo.fi

        - http://kuopionmuseo.fi/luennot-ja-retket

        - www.lintuyhdistyskuikka.net

SuperCorner - kuinka väsyttää äiti

Kuopioon avautui vappuaattona uusi sisäliikuntapuisto SuperCorner Pitkälahti. Tähän saakka Kuopiossa on ollut HopLop sadepäivien piristäjänä ja nyt SuperCorner tuo hiukan erilaisen vaihtoehdon HopLopin rinnalle.

Sen verran etukäteistietoa kuultiin paikalla käyneiden suusta, että SuperCorner on enemmän isompien lasten leikkipaikka. Kun torstai valkeni sateisena, oli hyvä hetki lähteä paikan päälle 2- ja 4-vuotiaiden lasten kanssa toteamaan miten on asianlaita. SuperCornerissa voi valita päivälipun tai 2 tunnin lipun. Valitsimme 2 tunnin lipun, jolloin riemu maksoi meidän kolmen hengen sakilta 4 euroa. Tyttö täytti vappupäivänä 4-vuotta, joten juuri olleiden synttäreiden kunniaksi hän pääsi vielä tutustumaan paikkaan ilmaiseksi.

Äidin on helppo hymyillä kun lapset ovat kadonneet.

Pienempien lasten kanssa liikkeellä olevien kannattaa kulkea kaikki seikkailukaupungin kiipeilypaikat lasten perässä ainakin sen yhden kerran. Minä yritin pysyä lasten kannoilla ja kerätä samalla kasaan päivän omaa liikunta-annosta. Yhden paikan löysin seikkailukaupungista, jonka selvittämisessä en olisi luottanut vähän päälle 2-vuotiaan kuopuksen motorisiin taitoihin. Muuten lapset liikkuivat niin taitavasti paikasta toiseen, että itselle kävi työstä pysyä perässä. Mitä lapset tykkäsivät? He nauttivat! Pojalle lemppariksi muodostui polkuautorata kun tyttö ihastui freestylecorneriin ja erityisesti sen trampoliiniin. Vähiten kiinnosti boulderointiseinä, jonka esikoinen tuomitsi suoraan liian vaikeana. Kaikki touhupaikat saivat tasa-arvoisesti huomiota ja innostusta.

Vanhemman näkökulmasta katsottuna SuperCorner on suunnattu isommille lapsille. Pienten lasten kanssa pärjää hienosti rauhallisena arkipäivänä, jolloin isommat lapset ovat koulussa ja meno on väljempää. Silloin pienemmät lapset pystyvät keskittymään paremmin liikkumiseen eikä satu vahinkoja isompien lasten mennessä ohi taitavampina. Tänään paikan päälle kertyi aamupäivän aikana mukavasti lapsia ja vanhempia, mutta silti tilaa riitti kaikille eikä lasten tarvinnut odottaa eri pisteillä pitkään omaa vuoroa. Kaksi tuntia riitti äidille meille oikein hienosti ja sen jälkeen olikin jo kova nälkä ja päiväunien tarve. Uskon, että parin vuoden kuluttua pari tuntia on vasta alkulämmittelyä.

Hinnan puolesta SuperCorner on edullisempi vaihtoehto tällä hetkellä meidän perheelle, mutta mielestäni HopLop vastaa paremmin pienempien lasten tarpeisiin. Luulen, että tulemme käyttämään molempia lapsille suunnattuja sisäliikuntapaikkoja tasapuolisesti tulevien vuosien aikana.

Millaisia kokemuksia sinulla on Kuopion SuperCornerista tai HopLopista?

Polkien pidemmälle

Ahoj! Tuon tsekkiläisen pyöräilijän tervehdyksen opin pari vuotta sitten viettäessäni viikon pyöräillen samanhenkisen ryhmän kanssa Tsekin Etelä-Böömin maisemissa, missä polkien oli liikkeellä kokonaisia perheitä melko pienistäkin lapsista alkaen. Kotikonnuilla liikun lihasvoimalla työhön ja kauppaan. ’Pitempiä’ reissuja olen tehnyt lähinnä Maaningan, Siilinjärven, Heinäveden ja Vehmersalmen suunnille. Pyöräni tunnistaa tarakan päälle viritetyistä tilavista laukuista, joihin saan mahtumaan päivän ostokset, kierrätysmateriaalit, harrastusvälineet ja uimakamppeet.

Parhaat pyöräilysäät ovat vasta edessä ja runsaasti mahdollisuuksia kokea tuttuja ja vieraampiakin maisemia tämän liikuntamuodon parissa on tarjolla. Kotikaupungissamme on keskeisellä kaupunkialueella liikennemerkein varustettuja kevyen liikenteen väyliä 172 km sekä jalkakäytäviä 103 km. Reittivaihtoehtoja ja –kuvauksia sekä vinkkejä löytyy kaupungin nettisivulta: https://www.kuopio.fi/web/liikunta-ja-ulkoilu/pyoraily-ja-kavelyreitit. Itse toivon niin pyöräileviltä, käveleviltä kuin autoileviltakin kuopiolaisilta liikenteessä hiukan enemmän suvaitsevaisuutta, huomaavaisuutta ja asennetta ”Sopu sijaa antaa”. Kun kävelen, havaitsen takaa tulevan pyöräilijän mieluummin soittokellon äänestä kuin hätäisestä huudahduksesta ”Prkl, elä siirry!”. Olkoonkin, että jalankulkijoilta – tässä tapauksessa itseltänikin -  jää joskus liian helposti ’kaistaa vaihtaessa’ tarkistamatta kuollut kulma. Toisaalta kellonsoitto saa jotkut kävelijät ärtymään todella helposti.

Jos kuljet tai haluaisit kulkea työmatkaa polkien, ehdit vielä kokoamaan työpaikaltasi porukan ja osallistumaan valtakunnalliseen Kilometrikisaan, joka käynnistyi vapulta ja kestää syyskuulle asti (http://www.kilometrikisa.fi/). Siihen liittyvällä Ketjureaktiolla voi työnantajasi tai itse polkija tehdä hyvää Punaiselle ristille lahjoittamalla. Sekä työ- että vapaa-ajalla karttuvat kilometrit voi ilmoittaa.

Kuopion hyötypyöräilijöiden ryhmä (Facebook) on jo joitakin vuosia järjestänyt Kuopion pyöräkulkueen, joka tänä vuonna on tulevana lauantaina 9.5. klo 13 toriltamme startaten.

Tapahtuman tavoitteena on lisätä tietoisuutta pyöräilystä kulkumuotona ja muistuttaa lajin tuomista monista eduista yksilölle ja yhteiskunnalle. Näkökohtina pyöräilyn huomioimisen tärkeydestä mainitaan esim. liikenne ja sen suunnittelu, turvallisuus, auto- ja pyöräpysäköinti, kaupunkikulttuuri, terveys ja hyvinvointi sekä ympäristökysymykset. Tapahtumaan saa osallistua millä vaan pyörällä oli se sitten mummon Jopo, hipsteri-fillari, maastopyörä, taitettava pyörä, tavarapyörä tai jopa pyöräperäkärryn kyydissä.

Kahtena viime vuonna poljin satasen osallistumalla Kuopion Pyöräilyseuran järjestämään Kallaveden kierrokseen, joka kulki Puutossalmen lossin ja palatessa haastavan Uuhimäen kautta. Tänä vuonna tapahtuma muuttui Tahkolla 31.5.15 pidettäväksi kaupallisemmaksi Tour de Tahkoksi. Osallistujaprofiili päivittyy jättäen ulkopuolelleen minun kaltaiseni täti-immeiset. Puitteet Tahkolla houkuttelevat varmasti mukaan väkeä kauempaakin.

Siis satulaan!

Votkaturistien matkassa Kulttuuriareenalla

Hymypiirakka kainalossa kohti nuoruusmuistojen Kulttuuriareenaa. Julkisivu on entisellään, vain kävijät vaihtuneet. Osavastuullisuus Kuopion Steinerkoulu Virkkulan 3. luokan järjestämästä väliaikatarjoilusta tuo minut tänään tänne Kansalaisopiston teatteriesitykseen.

Lippujono yltää yllätyksekseni ovelle saakka ja aula on täynnä kulttuurista kiinnostuneita. Toistasataa kävijää, kuulen jälkikäteen. Minulle tämä on menemistä mukavuusalueen ulkopuolelle. En ole suuri teatterin ystävä ja aihekaan ei herätä enemmälti intohimoja. Siitä huolimatta avoimin mielin sekaan vaan, minä ja yllätysseuralaisekseni suostunut esikoiseni Aleksi. Nyt on #lupainnostua votkaturismistakin.

”Tervetuloa seuramatkalle Leningradiin”, kuuluttaa näytelmän ohjaaja Katja Väänänen. Ja niin votkaturistien matka maahan, jota ei enää ole, voi alkaa.

Votkaturistit tutustuvat Leningradiin niin perinteisine nähtävyyksineen kuin paikalliseen elämänmenoonkin. Lavastus on pelkistetty, mutta riittävä, luomaan lavalle aidon neuvostoajan tunnelman. Mukana matkalla muiden joukossa on rappiolla oleva votkaturistin stereotyyppi, sutki kauppamies, suuri neuvostofani ja tekosiveä ikonien ystävä. Henkilöhahmoista eniten mieleen jäävät kuitenkin suuripuheinen Junttila ja Ville Myllyrinnettä muistuttava kauppatieteiden maisteri Jäntti. En ole suuri teatterikriitikko, mutta jo väliajalla ymmärrän, että näytelmä on pelkistettyä ja vähin elein terästettyä suomalaista komiikkaa parhaimmillaan. Samaa mieltä on myös Aleksi. 

Kuopion kesäteatterikausi on vasta alkamassa ja tasokkaita harrastajanäytelmiä on kesän aikana tarjolla eri puolilla kaupunkia. Oman kokemukseni innostamana uskallan ehdottomasti suositella kokeilemaan! Kerrassaan kokemuksen arvoinen juttu, vähemmän kultturellillekin. Myös tästä äidin ja pojan yhteisestä kulttuurimatkasta harrastajateatterin saloihin jää molemmille hymy huulille muustakin kuin siitä väliajalla nautitusta piirakasta. 

Puijon metsissä hyvinvointia hakemassa

Vappupäivänä Puijolla on rauhallista. Monet ovat suunnanneet torille, mutta yhtä lailla muinakin päivinä näihin metsiin mahtuisi paljon enemmän liikkujia. Kulkijoita tulee harvakseltaan vastaan, hölkkääjiä, pyöräilijöitä ja koiranulkoiluttajia. Lumi peittää varjoisat paikat ja mukavasti viilentää askellusta. Suksenjäljet lumikaistaleella paljastavat, että joku on edellispäivän myräkän seurauksena päässyt vielä hiihtämään. Puijo on Neulaniemen metsän ohella Kuopion keuhkot.

Kalakukkokaupunki on syystäkin ylpeä Puijostaan: se on helposti saavutettavissa, lähellä keskustaa, laaja, yhtenäinen ja monimuotoinen alue. Se tarjoaa runsain mitoin syitä lähteä muutaman tunnin retkelle rinteiseen maastoon. Tutkittavaa riittää kaikkina vuodenaikoina. Voi lenkkeillä, pyöräillä, hiihtää, lumikenkäillä, valokuvata, marjastaa, sienestää, geokätköillä, nauttia kasviston ja eläimistön monipuolisuudesta ja paljon, paljon muuta.

Lupa innostua -projektiin liittyvä, oman hyvinvointini lisäämiseen tähtäävä liikunta alkaa juuri Puijolta, koska uutena kuopiolaisena en ole vielä täysin kolunnut aluetta. Itseäni ei enää innosta kuntosalilla tai muualla sisätiloissa rehkiminen, mutta kun pääsee ulkoilmaan, saatan liikkua tuntitolkulla. Nyt Puijolla vierähtää nelisen tuntia. Luonnossa pääsee retkeilemään ilman tuloshakuisuutta, nauttien kaikin aistein, "naatiskellen".

Rintarepussa kulkee päiväunet juuri herännyt, pirteä vauva, joka hihkuu, heiluttelee jalkojaan innostuneena ja jaksaa yllättävän hyvin ihmetellä Kokonmäen kierron hakametsää tai äidin osoittamia kääpiä. Hän ehtii nauttia metsäretkeen olennaisena osana kuuluvat eväät, ennen kuin nukahtaa äidin kävelyn keinuttamana päiväunille.

Kaulallani roikkuvat kiikarit ja kamera. Kevät on mielestäni paras vuodenaika Puijon ihasteluun, sillä pian, lumen sulettua, puskevat esiin Satulanotkon lehtokasvit ja siivekkäitä saapuu lisää. Jo vappuna kuuluu monen sirkuttajan ääni: hippiäisiä on runsaasti, lisäksi ainakin puukiipijöitä, rautiaisia, laulurastaita, viherpeippoja, peippoja, vihervarpusia, punatulkkuja sekä sinitiaisia. Lumisenakin alue tarjoaa havainnoitavaa. Käenkaalin, ahomansikan ja orvokin lehtiä nousee lumen alta, on muhkurakuusia, lahopuita, juurakoita, kääpiä, on Satulanotkon puronvarren lehtoa, Konttilan tilan peltoja ja vanhaa kuusimetsää, jota voi ihailla vaikkapa parin kilometrin mittaisella Kokonmäen kierrolla.

Parivaljakko aikoo palata parin viikon sisällä samoihin maisemiin seuraamaan kevään etenemistä.