Villinainen ja...

...Luolamies. Monologissa palataan ihmishenkilön alkujuurille. Pohdiskellaan sitä pientä eroa, joka tekee miehestä miehen ja naisesta naisen. Värittää sukupuolet tunnistettaviksi. Se ei ole pelkästään se yksi pieni (tai anteeks suuri) fyysinen juttu, jota ehkä ensimmäisenä ajattelet, vaan ero kumpuaa enemmänkin käyttäytymisestä ja luontaisista rooleista "nainen+mies" -yhtälössä. Käyttäytyminen luo leiman sukupuolisidonnaisuudelle.

Sen perusteella, miten monologi edetessään asiaa tutkii, tunnistan omastakin käytöksestäni luolamiestä. Toisaalta alan ymmärtää myös sisälläni uinuvaa villinaista. Sitä, miten villinainen yhä vaikuttaa elämääni ja käyttäytymiseeni. Mutta ennen kaikkea minua nykynaisena suorastaan hävettää se, miten monologi kuvaa meidän naisten miehiään stereotyyppisesti kohtelevan. Sanoma kiteytettynä. Nainen ja persreikä. Siis WHAT? Ou nou. Ei naurata. Minne on hävinnyt ymmärrys sukupuolisidonnaisuudesta ja siihen liittyvästä käyttäytymisestä? Miksi väkisin yritämme pakottaa miehistä naisia? Ei niinkään toisinpäin. Kohtuuttomia odotuksia. Epäreilua. Perkele. 

Vai onko se tosiaankin niin, että tänä päivänä sukupuolia ei enää edes tarvita? Ovatko sitä mieltä vain naiset vaiko myös miehet? Ovatko kivikautiset roolit jo sekoittuneet ja erot muuttuneet kuitenkin käyttätymisestä enemmän sen pienen (tai anteeks suuren) fyysisen eron suuntaan? Onko enää olemassa vain henkilöitä? Ääh.. sisäinen villinaiseni on sekoittanut sisäisen luolamieheni tai toisin päin ja on monologin herättämien kysymysten jäljiltä totaalisen solmussa. Hämmentynyt. Tätä ei voi pureskelematta niellä. Ugh. Monologi  jatkuu Maria-näyttämön esilipun sulkeutumisen jälkeenkin sisäisenä dialogina villinaiseni ja luolamieheni välillä...

Lisätietoja:

Kuopion kaupunginteatteri

Luolamies

LESKIKULLAT, tarina ystävyydestä, surusta ja elämän jatkumisesta!

Ystävättäret 
(kuva Kuopion kaupunginteatterin nettisivuilta)

Jos syntymä on maailman luonnollisin asia niin miksi kuolema ei ole sitä. Kuolemasta puhuminen on vaikeaa ja tabukin...mutta miksi? 
Kuolemaan verhoutuu paljon surua, menetystä ja epätodellista uskoa. 
On vaikea pukea sanoiksi omia tunteita. 
Me jokainen koemme kuoleman omalla tavallamme ja sitä tulisi kunnioittaa. 
Muistaa että surulla on oma aikansa ja paikkansa. 
Me emme voi toisen puolesta määritellä, miten tai milloin pitää tai tulee surra. 
Mutta, toki voimme kannustaa toista pääsemään elämässä eteenpäin ja uskomaan myöskin uuteen rakkauteen. 
Ei ole hyvä jäädä piehtaroimaan päättymättömäksi ajaksi suruun, sillä pian se synkistää ja painaa kaiken elämänilon alleen. 
Kuolema on hyväksyttävä, sillä valitettavasti emme saa rakkaimpiamme takaisin vaikka kuinka toivoisimme. Kaikki ihanat muistot kannattelevat meitä elämässä eteenpäin...

Lihakauppias Sam tuo säpinää ystävysten elämään 
(kuva Kuopion kaupunginteatterin nettisivuilta)

Leskikullat teoksessa kuolemaa käsitellään kolmen upean ystävättären kautta, huumorinkin siivittämänä. Heitä yhdistää ystävyyden lisäksi tuore leskeys. Jokainen käsittelee surua omalla tavallaan. Toisen elämänilo on kadoksissa, toinen hautaa surunsa iloittelun alle. Esitys etenee ja tarina rakentuu pikkuhiljaa. Esitys vain paranee loppua kohden. 
Kolme ystävystä ovat persoonaltaan hyvinkin erilaisia, mutta heidän keskinäinen luottamus, ystävien välinen rakkaus ja toisesta välittäminen huokuu erittäin vahvana.
Elämä on rutiinia, mutta kun juuri leskeytynyt paikallinen lihakauppias astuu kuvioihin, ystävyys joutuu todelliseen koetukseen. Teoksesta on tehty myös Hollywood-elokuva.
Leskikullat sopii sekä nuoremmille että vanhemmille, mutta uskon että erityisen hyvin hieman varttuneemmalle yleisölle. 


Rooleissa

Ida – Katri-Maria Peltola
Doris – Annukka Blomberg
Sam – Pekka Kekäläinen
Mildred – Natalil Lintala
Lucille – Katriina Hyvärinen

http://kuopionkaupunginteatteri.fi/

Näyttelijäsuorituksille täysi kymppi!  
Upeita naisia.

Kiitos Kuopion kaupunginteatteri!

Mammojen vapaailta,

Riikka :)

Hei kelaa!

Elämääkin suurempia kysymyksiä. Vastauksista kumpuavia uusia kysymyksiä. Mahdollisia ja mahdottomia. Järkeen käypiä ja filosofisia. Ihmettelyä ja arkisenkin kyseenalaistamista. Sitä on Konttisen ja Vänttisen vauhdikas, tanssin siivittämä ja ajattelua herättelevä seikkailu kosmisessa epätodellisuudessa pullollaan.

Alkuräjähdystä odotellessa otollisessa atmosfäärissä kysymyksiä alkaa meiltä yleisöltäkin jo nousta. 

 Onko näyttämönä sateenvarjo vai muna?
Kumpi oli ensin muna vai kana?
Ja vielä, miten täällä voikin olla näin paljon tuttuja?
Hei kelaa!
Onhan kysymyksessä sentään ensi-ilta. 

Minä olen minä ja sinä olet sinä. Mutta entäs jos... 

Me ollaankin toistemme kopioita?

Voikos se olla niin?

Entäs jos...
Minun aivot olisivat sinun, niin olisinko sitten sinä?

Olenko totta vai r...a?

Siis, keitä me ollaan ja mistä me tullaan?

What?

Kuka loukkaantui alkuräjähdyksessä?

Onkos aivoissa tungosta? Mites aivot nukahtaa?

Ja voiko ajattelemisesta tuomita kuolemaan? 

Onkos se problema vai dilemma?

Kelaa!

Miten menee brain dance? 

Entä katsomofunk? 

Mikä yhdistää lukua 42 mansikkajäätelöön?
Entä elämän tarkoitukseen? 

Ihan loogista, kun sitä kelaa.

 

Kysynpä vielä:

Mikäs se parhaiten palauttaa tähän hetkeen?

Antaa tuntumaa jokaiseen retkeen.

Tuntuu muurahaisina iholla, kutituksena niskassa.

Aina saa aikaan hyvän mielen aukaisten meille yhteisen kielen.

K.......ko?

Esityksen jälkimainingeissa on epäilemättäkin selvää, että mielikuvituksen ja ajattelun siivin voi siirtyä sekä ajassa että tilassa ihan mihin vain, koska vain. Konttisen ja Vänttisen johdolla se ei ole edes vaikeaa. Hei kelaa! Haastaa ja hauskuuttaa +8 veet ja vähän vanhemmatkin.

Lisätietoja:

www.kuopionkaupunginteatteri.fi

www.minimi.fi

Turinateatteri-tunteiden tulkit

Tulee tunne että tämä ryhmä on hitsautunut yhteen ja he luottavat toisiinsa. Voivat nojata toisiinsa mikäli on vaara epäonnistua. Ohjaaja Anniina luo heti vapautuneen tunnelman, on lupa puhua tai olla puhumatta. Tuoda julki oma tarina tai vain kuunnella. Kukaan ei pakota, on lupa vain olla. Tänään aiheena oli Muutos!

Turinateatteri koostuu esittävän taiteen ammattilaisista, jotka hyödyntävät osallistavan teatterin menetelmiä tekemisessään. Menetelminä käytetään mm. tarinateatterin tekniikoita sekä liike- ja ääni improvisaatiota. Ryhmä luo yleisön tarinoista ja tunnetiloista draamallisia kokonaisuuksia, joissa tärkeintä on saada tarinan kertojan oma ääni ja tunteet kuuluville. Tarinoiden pohjalta syntyy hassunhauskoja ja iloisia tai surullisia ja koskettavia kokonaisuuksia kunkin tarinan kertoman kertojan mukaan. Turinaryhmä on esiintynyt mm. vanhainkodeissa, erilaisissa vertaisryhmätilaisuuksissa, nuorisotaloilla ja yksityiskeikoilla.

Ryhmään kuuluvat: Minttu Kallanranta, Sari Siltavuori, Tiina Naumanen, Anniina Aunola, Heli Suutari, Laura Elina Martikainen, Johanna Hopia, Henna Hartikainen, Jonna Koponen ja Tatu Metsäpelto.

Turinateatteri

Tiina Naumanen

illan ohjaaja Anniina Aunola

Laura Elina Martikainen

musiikista vastasi Tatu Metsäpelto

Johanna Hopia & Henna Hartikainen

Sari Siltavuori

Teatteriesitys syntyy hetkessä jonkun katsojan tarinaan pohjautuen. Hämmästyttävän nopeasti ryhmä luo tarinan omannäköisenä, mutta tarinaan vahvasti nojaten. He uskaltavat olla avoimia, rohkeita, luottavaisia ja ilman mitään muureja, olla lähellä toisiaan. Tunteet nousevat pintaan, minua naurattaa mutta toisen tarinan kohdalla meinaa tulla itku. Uskon että tavoitteena on juurikin saada aikaan eri tunnetiloja. Ei vain naurattaa vaan myös nostaa pintaan kipeitäkin tunteita. Ei uskoisi että ryhmän jäsenet eivät ole ammattilaisnäyttelijöitä. He ovat hurjan taitavia "amatöörejä".

onko pakko herätä?

Yleisön avoimuus ihastuttaa. Täysin tuntemattomat ihmiset tuovat rohkeasti esille omia tarinoitaan niin iloisia että surullisiakin. Uskalletaan näyttää avoimesti myös oma heikkous ja haavoittuvuus. Ohjaaja painottaakin että tarinat ovat luottamuksellisia ja ne jäävät oven sisäpuolelle. Uskon että me kaikki katsojat saimme illasta paljon, toinen tarina kosketti enemmän kuin toinen, mutta tunteita syntyi laidasta laitaan.

saa vain olla...

pian olen eläkkeellä...

Olin Turinateatterin illassa ensimmäistä kertaa, mutta en varmasti viimeistä. Löydät Turinateatterin facebookista! Siellä ilmoitellaan myös tulevat illat. Esityspaikkana on Kallamari Kuopion satamassa.

Erityiskiitos Helille! Sinun kauttasi tämä hieno teatteriryhmä tuli minulle tutuksi :)

teatteriterveisin,

Riikka

Kuusi työpäivää viikossa, työpäivä jaettuna kahteen osaan: tervetuloa tunteiden taloon Kuopion kaupunginteatteriin!

Mietin vain millainen on ihmisluonne, jolla rakkaus on niin luja tehtäväänsä että tahtoo elämän rajallisesta ajastaan käyttää suuren osan luodakseen muille kanssaihmisille vahvoja tunteita? Täytyy olla luja tahto ja rakkaus tehtäväänsä. Täytyy varmastikin olla intohimoinen, tarmokas, yhteisöllinen, rakastava ja rakastettu, mutta myös jollain tavalla omalaatuinen(uskallanko kirjoittaa hullu? Siis hyvällä tavalla hullu, elämästä ja tunteista hullu).  Töitä talossa tehdään kuin muurahaispesässä: taukoamatta, suurella joukolla ja  yhteisvoimin: n. 70 vakituista ja 50 vierailevaa "muurahaista" .

Me katsomoon saapuessamme näemme veistoksellisen  vanhaa kunnioittavan ja uutta rakastavan uudistetun teatterin ulko-ja sisäilmeen,  lipunmyyjän, vahtimestarit, näyttelijät ja tarjoilijan, mutta lavan verhojen takana kuhisee muurahaisarmeijan väkeä puvustamossa, lavasteissa, valoissa, äänissä.. ja jonkun varmasti täytyy johtaakin tätä armeijaa. 

 

Jos saisin itse valita muurahaisarmeijaan paikkani niin haluaisin olla kuiskaaja: hauskin paikka talossa.  Tai oletan sen olevan hauskin. Pieni piru olkapäälläni ottaisi vallan näytöksen tunteikkaimmalla hetkellä ja saisi minut kuiskimaan tekstistä poiketen omasta mielestäni humoristisia lausahduksia lavalla seisovalle näyttelijälle. Oi-joijj! Olisi hauska nähdä näyttelijän reaktio kun yleisö vastaisi outoihin "vitsikkäisiin"  näytteilijän lausahduksiin  ja minä kuiskaajana kikattelisen pikkuruisessa piilossani lavan alla. Välttämättähän en saisi kauaa nauttia kuiskaajan ammatistani.

Oman teatterihistorian viimeisin tunnemerkintä on viime talven Petteri Summasen  Kaikki Kivestä-näytelmä. Aleksis Kiveen oma suhde on ollut hyvinkin väkinäinen muistaen ala-asteen pakkoluennan Seitsämästä veljeksestä. Muistat varmaan Sinäkin?  Mutta nyt suhteeni sai uuden sykäyksen herra Kiveen; kiittäen Kuopion kaupunginteatteria suhteemme tekohengityksestä! Suhteemme sai uuden tunteellisen purkauksen ja yllätyksenä voimakkaan purkauksen. Kikattelin pitkin näytöstä kunnes lopussa kyynelehdin ja suomalaisittain outoa näytin tunteellisen purkauksen nousemalla seisomaan näytelmän kiitostaputuksien aikaan. Wau;  isot pusut Kuopion kaupunginteatterilaisille!

Työtä lavan verhojen takana tehdään tunteella ja nämä tunteiden tulkitsijat ja Luojat myös saavat katsojan tunteet avautumaan ja jopa purkautumaan. Tahdotko Sinä tuntea tunteiden purkautumisen  vilinän ja teatterin muurahaispesän kipinän? Minä tahdon. Tahdon syyskaudella nauttia teatterin Ihmemaa Ozin Sylikkäin Housut pois Improillen Jussi Vatasen kera Juoppohullun päiväkirjassa Pihkatappi mukana ja paljon muuta. Tahdo sinäkin ja astu tunteiden tulvivaan  taloon (muurahaispesään), Kuopion kaupunginteatteriin!

http://kuopionkaupunginteatteri.fi/

Kuvat Pirjo Borro ja Kirsi Koponen

Votkaturistien matkassa Kulttuuriareenalla

Hymypiirakka kainalossa kohti nuoruusmuistojen Kulttuuriareenaa. Julkisivu on entisellään, vain kävijät vaihtuneet. Osavastuullisuus Kuopion Steinerkoulu Virkkulan 3. luokan järjestämästä väliaikatarjoilusta tuo minut tänään tänne Kansalaisopiston teatteriesitykseen.

Lippujono yltää yllätyksekseni ovelle saakka ja aula on täynnä kulttuurista kiinnostuneita. Toistasataa kävijää, kuulen jälkikäteen. Minulle tämä on menemistä mukavuusalueen ulkopuolelle. En ole suuri teatterin ystävä ja aihekaan ei herätä enemmälti intohimoja. Siitä huolimatta avoimin mielin sekaan vaan, minä ja yllätysseuralaisekseni suostunut esikoiseni Aleksi. Nyt on #lupainnostua votkaturismistakin.

”Tervetuloa seuramatkalle Leningradiin”, kuuluttaa näytelmän ohjaaja Katja Väänänen. Ja niin votkaturistien matka maahan, jota ei enää ole, voi alkaa.

Votkaturistit tutustuvat Leningradiin niin perinteisine nähtävyyksineen kuin paikalliseen elämänmenoonkin. Lavastus on pelkistetty, mutta riittävä, luomaan lavalle aidon neuvostoajan tunnelman. Mukana matkalla muiden joukossa on rappiolla oleva votkaturistin stereotyyppi, sutki kauppamies, suuri neuvostofani ja tekosiveä ikonien ystävä. Henkilöhahmoista eniten mieleen jäävät kuitenkin suuripuheinen Junttila ja Ville Myllyrinnettä muistuttava kauppatieteiden maisteri Jäntti. En ole suuri teatterikriitikko, mutta jo väliajalla ymmärrän, että näytelmä on pelkistettyä ja vähin elein terästettyä suomalaista komiikkaa parhaimmillaan. Samaa mieltä on myös Aleksi. 

Kuopion kesäteatterikausi on vasta alkamassa ja tasokkaita harrastajanäytelmiä on kesän aikana tarjolla eri puolilla kaupunkia. Oman kokemukseni innostamana uskallan ehdottomasti suositella kokeilemaan! Kerrassaan kokemuksen arvoinen juttu, vähemmän kultturellillekin. Myös tästä äidin ja pojan yhteisestä kulttuurimatkasta harrastajateatterin saloihin jää molemmille hymy huulille muustakin kuin siitä väliajalla nautitusta piirakasta.