RedBull 400 - pois omalta mukavuusalueelta!

Lauantaiaamu valkeni omalta osaltani jännittyneimmissä merkeissä kuin yleensä -  olihan edessä RedBull 400m joukkuekisa. Vaikka mukaan lähdettiin tosissaan, niin ei kuitenkaan totisesti. Joukkueestamme kärsi myös flunssaa peräti kolme henkilöä, joten maksimaalista suoritusta ei ollutkaan odotettavissa. Palkintopallille ei odotettukaan pääsevämme, vaan ainoastaan pyrittiin kaikki tekemään parhaamme ja ylittämään itsemme! 

Mikäli tapahtuma ei ole jollekin lukijalle tuttu, niin kyseessähän on 400m rutistus Puijon hyppyrimäessä. Kyllä, kuulit oikein - kilpailussa kiivetään hyppyrimäen alastulorinne ja sen jälkeen vielä hyppyri aivan ylös asti. Voi kuulostaa melko järjettömältä ulkopuolisen silmin ja tunne vahvistuu entisestään, kun mäkeä käy katsomassa alhaalta päin - se onkin melko jyrkkä!

Jännittyneet tunnelmat lähtöä odotellessa!

Nämä fiilikset tuli itsellenikin, kun kävin avopuolisoni kanssa testaamassa mäen kiipeämistä viikko ennen varsinaisia kisoja. Kun taivaalta tihkutti vettä ja koivuallergian takia niiskutin jatkuvasti, niin mäen alapuolelle päästessä mietin vain, että tuonne ylös sitä pitäisi kiivetä. Hullun hommaa. Mutta hyppyrin juurelle päästiin - elossa, mutta melkoisen uupuneena.

Tuon koitoksen jälkeen olin melkoisen helpottunut; eihän minun tarvitse siinä kisassa juosta kuin viimeinen 100m osuus! Totuus olikin ihan toista luokkaa. Sade pyyhki Puijon yli vähän väliä, ja kun kipusin portaita pitkin viestiosuuden viimeiselle vaihtopaikalle sykkeen hipoessa maximilukemia, mietin jo että mihin sitä nyt taas on tullut lupauduttua.. Huipulla tuulee, sanotaan, ja se sanonta piti paikkansa. Alkulämmittelyissä ja portaita kivutessa tullut hiki hävisi melko pikaisesti tuulenpuuskien myötä, ja kanssakilpailijatkin hytisivät vieressäni melko äänekkäästi.

Kolmas viestinviejämme vauhdissa vasemmalla puolella, 150m merkin alapuolella.

Kun lähtötorvi viimein pitkän odotuksen jälkeen lähetti kilpailijat matkaan, oli ylhäällä melko odottavaiset fiilikset. Meidän vaihtopaikasta ei nähnyt yhtään, mikä tilanne mäessä on, tai mistä oma joukkueen jäsen kiipeää. Viimein kun sain kapulan käteen niin kiinnitin katseeni jo huipulle - kohta se on ohi! Hyppyrin kiipeäminen oli vaikeampaa kuin kuvittelin; jalat luistivat kokoajan ja jouduin lähinnä vain vetämään itseäni ylöspäin kaiteen avulla. Kun viimein sain jalkani maaliviivalle niin tunnelma oli loistava; we did it! 

Alaspäin tullessa juteltiin mukavia kanssakilpailijoiden kanssa ja kaikki olivat kyllä samaa mieltä; ei ollut helppoa! Eräs henkilökunnasta heitti vielä kysymyksen "Olettekos te tuohon naisten yksilökisaan osallistumassa?" joka starttasi siis heti viestin perään. "Joo ei tosiaan!" kuuluu kolmesta suusta samaan aikaan. Jalat tutisivat, ja jo pelkkä portaiden alaskapuaminen oli melkoinen tasapainoilusuoritus. 

Kokonaisuudessaan tapahtuma oli erittäin hyvin järjestetty ja koko päivän kaikilla oli tosi hyvä fiilis. Puijohan tarjoilee tällaiseen kisaan oikein mahtavat puitteet! Sää oli mitä oli, mutta onnekkaasti pahin sadekuuro meni Puijon yli juuri ennen miesten ensimmäisiä alkueriä. Aurinkokin lämmitti jo loppuajasta mukavasti, joten oikein onnistunut päivä siis takana!

Meidän huippujoukkue! Taustalla kisamäki.

Muistoksi kisasta jäi itsensä ylittämisen riemu sekä kisaliivi, joka roikkuu nyt olohuoneessa koristeena. Katseet siirtyvät nyt jo kohti ensi vuoden kisoja, joihin ehkä voisi lähteä vielä ylittämään itsensä vielä paremmin, nimittäin yksilökisassa. Se jää nähtäväksi!

Kisafiiliksiä, kuvia ja tuloksia pääsee tarkistelemaan RedBull 400 -sivuilta. Ehkä ensi vuonna sinäkin astut pois mukavuusalueeltasi ja ylität itsesi Puijolla?


Kuvat: Jarno Lappalainen

Kevään voimin liikkeelle!

Niin on tullut kevät ja ilo liikkua ulkona on suuri. Lähtemisen vaikeus on vain voitettava ja "koria" kannateltava. Olen huomannut, että yksin on vaikeuksia saada itsensä liikkeelle, siis värvää mukaan joku perheestäsi tai ystävistäsi (minä värväsin poikani).

Itse olen 45-vuotias hyvin "kehittynyt" perheellinen mies. Kun kengän numero, painoindeksi ja ikä alkaa olemaan samalla kymmenellä on jotain tehtävä (sille jolle voimme tehdä). Ikä elää omaa elämäänsä, harvoin kengännumerokaan muuttuu, joten vaikutusmahdollisuudet keskittyvät siihen painoindeksiin. Se ei aina olekkaan niin helppoa, vaikka maailma onkin täynnä tietoa ja ymmärrystä.

Meille tuodaan olohuoneisiin television välityksellä jos jonkin moista laihdutus- ja elämäntapamuutosohjelmaa. Hauskaa on se, että vähintään yhtä paljon on ruokaohjelmia, missä valmistetaan toinen toistaan herkullisempia ruokia. Valinta on sinun "Tee valintasi".

Minulle elämän hallinta on välillä sellaista "kivikkoista" tarpomista. Aina kun yhden kiven yli pääsee, niin putoaa seuraavien kivien väliin. Onneksi positiivinen elämänasenne vie kuitenkin koko ajan eteenpäin. Voinkin todeta, että olen kohtuullisen onnellinen. Ongelma onkin jo vuosien ajan ollut liikunnan, ruuan ja levon toimiva kombinaatio, missä jokainen osa-alue saa riittävän huomion, mutta ei pääse hallitsemaan.

Uskon monen muunkin painivan samojen ongelmien kanssa, siis emme ole yksin. Olen pikkuhiljaa päässty kiinni liikkumisen palkitsevaan maailmaan (kuntosali, sauvakävely, golf, tennis, pyöräily jne...). Alku aina hankalaa, mutta vaikka 15 min kerrallaan pikkuhiljaa niin se palkitsee. Huomasin, että vaikka tekee kipeää, niin koko ajan on helpompaa ja tuntuu aina vaan paremmalta.

Kesän aikana käyn erillaisten herrastusten parissa ja siitä ajattelin teille kirjoittaa ja kuvia laittaa...siis jos joku tätä lukee? Noh, jos ei kukaan muu, niin äiti, sisko ja vaimo => he nyt ainakin (vaikka valmiiksi luettuna).

Äitienpäiväterveisin Anssi Kareinen

Lukukoira innostaa lukemaan!

Lukeminen lisää hyvinvointia ja vähentää stressiä. Parhaimmillaan hyvään kirjaan uppoutuminen irrottaa ajatukset työasioista ja muista arkipäivän ongelmista. Lukeminen on myös halpa harrastus: kirjastokortin saa jokainen yli kuusivuotias, eikä lainaaminen maksa mitään, jos palauttaa kirjat ajoissa. Lukuvinkkejä joka makuun löytyy mm. verkkokirjastosta.

Lukutaito ja -innostus ovat tärkeitä myös lapselle. Jos lukeminen on vaikeaa eikä siihen jaksa keskittyä tai kirjat eivät vain kiinnosta, voi lukukoirasta olla apua.

Kuva: Ulla Ritvanen

Lukukoira ei kritisoi, ei korjaile virheitä eikä ala lukea lukijan puolesta. Koiralle voi jokainen lukea omalla tyylillään: hitaasti tai nopeasti tai vaikka kuiskaten, koira kuuntelee kaikkia. Koiran läsnäolo rauhoittaa ja auttaa keskittymään - lukuhetki on varattu yksinomaan lukemiselle. Ääneen lukeminen on hyvää harjoitusta eikä koiralle lukemista tarvitse jännittää niin kuin vaikkapa luokassa ääneen lukemista. Lukukoiralle lukeminen on erityinen juttu - ja ennen kaikkea koiralle lukeminen on mukavaa!

Lukukoiratoiminta alkoi Yhdysvalloissa 15 vuotta sitten ja on sieltä levinnyt ympäri maailmaan, nelisen vuotta sitten myös suomalaisiin kirjastoihin. Kuopion kaupunginkirjastossa lukukoiratoiminta alkoi viime vuonna ja tähän mennessä lukukoira Sylvin vastaanotolla on käynyt jo satakunta lukijaa. Lukukoiran vastaanotto on pääkirjastolla kaksi kertaa kuukaudessa torstaisin klo 16-18 sekä kerran kuussa lauantaisin klo 11 - 13.  Oman lukuajan voi varata pääkirjaston lastenosastolta (puh. 044-7182321). Lisätietoa täältä: http://kirjasto.kuopio.fi/Lukukoira

Tänä keväänä lukukoira Sylvi saa kunnian ryhtyä Kuopion kaupungin hyvinvointilähettilääksi. Sylvi innostaa kuopiolaisia paitsi kirjojen ääreen, myös huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan ulkoillen ja reippaillen. Pysykää kuulolla!

Kuva: Suvi Pitkänen