Minna Canth alkoi hengittää

Murtukoon riemumielin.
Se ikoninen mielikuva totisesta topakasta tantasta, joka leveähelmaisena, patsasmaisen arvokkaasti  vaelsi Kuopion katuja. Avautukoot lukot uuden ajan tulisielulle,  kiihkeälle, intohimoiselle, tulenpalavalle  kirjailijalle, uteliaalle lehtinaiselle ja tinkimättömälle kuopiolaiselle vaikuttajalle.

Kansallisteatterin "Kertomus uuden ajan ihmisistä" alkaa siitä, kun Minna Canth (Cécile Orblin) 36 -vuotiaana jää seitsemän lapsen yksinhuoltajaksi, ja muuttaa Jyväskylästä Kuopioon. Mutta hän, joka odottaa esityksestä kronologista elämäkertaa, pettyy. Niin myös hän, jolle teatteri on perinteistä siirtymää kohtauksesta toiseen.

Kansallisteatterin esitys on "näytelmä näytelmässä". Lyhyissä kohtauksissa esityksen sisällä nähdään nopeaan vaihtuvat katkelmat Canthin näytelmistä Murtovaras, Työmiehen vaimo, Köyhää kansaa, Papin perhe, Sylvi, Anna-Liisa ja Agnes.

Helsingin Sanomien kriitikko Lauri Meri kirjoitti kohtausten tekevän esityksestä sekavan ja Minna Canthin häviävän kuin savuun (jota näyttämöllä on paljon). Ei tee sekavaa eikä häviä. Päinvastoin kirkastaa sekä Canthin tuotantoa että sitä kulttuurin ilmapiiriä, jossa hän eli. Kaikki henkilöt ovat aikanaan todella eläneitä. Esitys on osa suomalaisen teatterin historiaa.

Siellä ovat Suomalaisen Teatterin ensimmäinen johtaja Kaarlo Bergbom (Jukka Puotila), diivojen diiva, draamakuningatar Ida Aalberg (Kristiina Halttu) sekä traaginen Niilo Sala, josta kaavailtiin Suomalaisen Teatterin johtajaa Bergbomin jälkeen (näyttelijänä kuopiolaislähtöinen Jussi Lehtonen).

Nämä kohtaukset auttoivat varmasti pitämään aloillaan sen 150 -päisen koululaisten joukon, jonka viisas äidinkielenopettaja oli samana iltana tuonut katsomoon.

Näitten kohtausten huuto kaikuu korvissa pitkään.
Se on Marin toivottomuuden huuto lapsensa arkun äärellä. Vierellä pappi ja lääkäri, jotka kovin sanoin argumentoivat sitä, milloin kärsimyksen suuruus on ihmisen kestokyvylle liikaa.
Se on Topra-Heikin kolkko raivo työmiehen oikeuksista.
Se on papin perheen Maijun alistunut ulina isänsä ylivallan edessä.

Ohjaaja Kaisa Korhosella oli tarve palata Minna Canthin nuoruudenkuvaan. "Minnan kova julkisuuskuva, yhteiskunnan hänelle antama rooli hajosi. Nainen, jolle lopulta annettiin oma liputuspäivä, alkoi hengittää", Kaisa Korhonen sanoo.
Jäljelle ei jäänyt äkäinen rouvashenkilö, vaan elinvoimaa uhkuva uuden ajan ihminen.

Rautahäkki murtuu ja patsas murenee. Lopputulos on ihaileva ihmettely ja suuri haikeus.

WILHELMIINA HONKANEN
Kirjoittaja on päätoimittaja (eläkkeellä) sekä Kuopion kaupungin hyvinvointilähettiläs.

Kertomus uuden ajan ihmisistä.
Kansallisteatteri. Helsinki.
Käsikirjoitus: Seppo Parkkinen. Ohjaus: Kaisa Korhonen.

Yksi esityksen koskettavimmista kohtauksista on Minna Canthin suru tyttärensä Hannan kuolinvuoteella.
Kuvat: Kansallisteatteri/media.

http://www.kansallisteatteri.fi