sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Onnen aika - Kuopion häämessuilla

Tunnelmallisella Uudistalolla on pitkä kokemus hääjuhlien järjestämisestä.  

Pieni sana. Suuri merkitys. - Tahdotko? Tulla puolisokseni? Rakastaaksesi minua myötä- ja vastoinkäymisissä.

-Tahdotko? Kysymys myös minulle. -Siis, tahdotko olla kaasoni? Me mennään kesällä naimisiin.
No, tahdonhan minä. Jos vain osaan. Tahtomisesta kokemusta minulla on pronssihäiden verran, mutta kaasona olemisesta ei lainkaan. Niissä merkeissä morsiameni ja minä suuntaamme tänään ystävänpäivänä musiikkikeskuksen Onnen aika -häämessuille. Hakemaan ideoita tulevaa juhlapäivää varten.

Musiikkikeskuksen aulassa on odotusta ilmassa. Melkein kuin ennen h-hetkeä. Hetkeä ennen häämarssin ensimmäisiä säveliä. Morsiameni nimeää messupäivän agendaksi kolme k:ta: kampaukset, koristeet ja kutsut, ainakin. Asia klaarattu. Ja tarjontaahan löytyy:

Korteista ja koristeluista.
Meikistä ja kampauksista.
Päivän kaunotar.
Puvuista ja asusteista.
Koristeista ja koristautumisesta.
Sormuksista, alusasuista ja kaikesta muusta. 
Yllätyksenä:
Pappi.
Eikä siinä kaikki.
Päivän pääshowna nähdään ja kuullaan:

Mannekiiniklubi Mandin muotinäytös.
Hääetikettiä.
Asennetta hääjuhlien järjestelyyn:
"Relax -take it easy."

.
 Ja loppuhuipennuksena:
Häävalssia a'la Nitta ja Nikolai Iliev.
Kuumaa rumbaa a' la Disa Kortelainen ja Markku Hyvärinen.
Kuuluttaa Onnen aika -messujen äiti, Eeva Happonen.

Päivän agenda saavutettu. Ideoita käsilaukut niin pullollaan, että avaimia pitää kaivella.
Bonuksena messuilta mukaan jää hääopas, josta kaasollekin löytyy omat hyödylliset tärppilistat.


Omalla kokemuksella. Parisuhde on tahto- ja taitolaji. Välillä juurrutaan, välillä taivutaan ja etsitään uusi suunta. Tärkeimmät koossa pitävät voimat ovat rakkaus ja anteeksianto.

”Minä rakastan sinua” -ei käytössä kulu. Kolme sanaa, joita ei voi käyttää liikaa, mutta liian vähän voi. Sitäkin ajatellen, että jonain päivänä voi tulla vastaan tilanne, ettet enää saa mahdollisuutta niitä sanoa. 

”Anteeksi” on pieni sana, jolla on suuri merkitys. Kuinka suuria voivat olla virheet, jotka suhde kestää niin, että luottamus säilyy? Mitä voit antaa anteeksi? Uskallatko tulla puolitiehen vastaan riskillä, että tulet torjutuksi? Luota, anna ja uskalla. Elä. Täydellä sydämellä.

Rakkaus on syvä kuin rotko.
Tunne, myrskyävä kuin rotkon pohjalla villisti vellovat aallot.
Sitä hallita ei voi, mutta ymmärtämään voi opetella.
Kuohun harjalta toiselle tasapainoillen.
Välillä rakkaudesta pakahtuen,
välillä kyynelistä kastuen.
Lopulta kainaloosi rantautuen.
Oletko valmis?

Vastaamaan. 

Kyllä.

Tahdon.
Rakastaa sinua myötä- ja vastoinkäymisissä. 


Lisätietoja:
www.facebook.com/onnenaika/
www.onnenaika.fi

Suuret kiitokset!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti