tiistai 16. helmikuuta 2016

Minun Taloni - Kuopion Musiikkikeskus


Sibelius, Toivo Jaatinen
Kuva: Kirsi Koponen



Olen seurannut Taloni
Kuopion Musiikkikeskuksen
elämää jo pitkään. 
Taloni on ylittänyt vasta kolmenkymmenen vuoden rajan, 
mutta klassikko tämä nuorikko jo nyt on. 
Klassikko jo omalla ajallaan. 
Klassikoksi kasvetaan, ei synnytä.
 Taloni omaa väkeä ja  vieraita olen saanut seurata aitiopaikalta. 
Olen enemmän kuin onnellinen näkemästäni. 
Olen nähnyt Taloni elämää 1987 vuodesta lähtien.
Tuolloin Taloni olikin taaperon iässä, 
vasta kaksi ensimmäistä vuotta takanaan.


Olen kasvanut Talooni, kuten Taloni Mies sanoo. 


Kuva: Kuopion Musiikkikeskus


Anteeksi tahdittomuuteni, 
en esitellyt itseäni heti alkuun. 
Olemme tavanneet aikaisemminkin - oletan. 
Olen Jean, Jean Sibelius. 
Olen, tai paremminkin olin suomalainen säveltäjä, 
myös Suomen kansallissäveltäjäksi kutsuttu.  
Elän edelleen vaikket minua enää kävelevän näekään. 
Olet saattanutkin kuulla sävellyksiäni - myös Talossani. 

 En oikeastaan ole sama Jean, joka 1865-1957 vaikutin maassamme
 vaan olen toisen taiteilijan  luoma teos.
 Olen taiteilija Toivo Jaatisen luoma, 
mutta Kuopion kaupunkilaisten omistama 
ja kaikkien vieraideni ihailtavissa Kuopion Musiikkikeskuksella. 
Jaatisen Toivo voitti minulla ensimmäisen palkinnon 
aikanaan 1960-luvulla osallistuessaan valtakunnalliseen Sibelius monumenttikilpailuun.


Talollani on oma Mies. 
Tämä Mies on pitänyt huolta Talostani, vieraistani ja väestäni. 
Mies on pitänyt vieraitani kuin ominaan. 
Hän on vastaanottanut niin pieniä kuin suuria vieraita Talooni.
  Taloni Mies on Michael Claussen.
  Olen seurannut Miestä jo useiden vuosien ajan ja voin todeta 
että hän rakastaa Taloani, vieraitani ja väkeäni. 
Hän elää, hengittää ja askeltaa  musiikkia 
- niin tein minäkin aikanani.

Mutta hän ei ole ainoa, joka rakastaa Taloani 
vaan Talo on täynnä sisäisiä rakastajiani, 
Taloni oma väki, minun väkeni. 
Nämä sisäiset rakastajani kutsuvat luokseni 
oman maamme  ja maailmalta asti tähtiä loistamaan luokseni.
 Vuosittain melkein 150 000 vierasta nauttii
Taloni väkeni vieraanvaraisuudesta ja tähtien valosta.

Taloni väki elää, hengittää ja askeltaa musiikkia
aivan kuten Taloni Mieskin.
Taloni väki huolehtii
että vierailevat tähdet
loistavat parastaan
juuri Sinulle. 
Olen enemmän kuin kiitollinen Taloni väelle.



Taloni Mies Michael ja minä Jean
Kuva: Kirsi Koponen



Taloni myös kasvattaa tähtiä. 
Voisin kutsua Taloani myös Tulevaisuuden Tähtien Taloksi. 
Taloni kasvattaa ja huolehtii tämän päivän pienistä tähdistä 
että he tulevaisuudessa omalla loistollaan valaisevat musiikin ja tanssin kielin koko maailmaa.
 Maailma on heidän -  kuten maailma oli minun, aikanaan.

 Talollani on ihmeellinen vetovoima. 
Voimamme avulla olemme vetäneet sisäämme pienen suuren maailman. 
Tämä oma pieni suuri maailmamme on oma
Kuopion kaupunginorkesterimme,
 jossa kansallisuus on maailmankansalainen.
 Tarkemmin tarkasteltuna kaupunginorkesterissamme on kaksitoista eri kansallisuutta,
 mutta yksi yhteinen kieli - musiikki.
 Tämä heidän yhteinen kieli ei solju vain Talossani 
vaan heidät tahdotaan myös ympäri valtakuntaamme kertomaan
soittimillaan tarinaa.
 Olen enemmän kuin ylpeä heistä.

En ole ainoa taiteellinen teos Talossani.
Lisäkseni Taloani lumoaa mm. taiteilija Pauno Pohjolaisen 
luoma Van Goghin sävelkorva, 
joka aivan konserttisalin oven vieressä saa kuulla parhaat soinnut salista.
 Ihailen suuresti taiteilija Pohjolaisen
 voimaa ja vapautta hallita puuta.
 Ihmettelen suuresti  kuinka hän puunsa taltuttaa 
ja saa sen kauneuden taiteeksi vangittua.

 Päivittäin Talossani luodaan, 
opiskellaan ja tutkitaan sointuja, säveliä, 
musiikin rajatonta maailmaa. 
Voimaa, valoa, värejä ja iloa maailmaan.
 Luodaan tunteita. 
Luodaan tunteita vauvoille, nuorille, aikuisille, senioreille. 
Luodaan tunteita Sinulle. 

Oikeastaan voisin nimittää minun Taloni
 Sinun Taloksi.

Van Goghin sävelkorva, Pauno Pohjolainen



Tänäkin keväänä sävelkorviani 
hemmotellaan runsauden sarvesta
 Oopperan helmet, Apulannan Toni, 
Laineen Sennu, Jumppasen Paavali, 
Koivuniemen Paula ja monet muut. 
Presleyn Elviskin tuntuu olevan enemmän kuin elossa, 
ainakin täällä Kuopiossa.

Minä en ole ainoa juurikin tällainen Jean maailmassa. 
Toisena Jeanina seuraan elämää Kuopion ystävyyskaupungissa Pihkovassa.
 En siis ole ainoa Jean maailmassa, 
mutta minun Taloni,
 Kuopion Musiikkikeskus
 on maailmassa ainoa ja ainutlaatuinen.

Minun Taloni avaimet luovuttaa pöydälle ensi vuonna
 Taloni Mies
Claussenin Michael. 
Hän on ainoa laatuaan.
Hän ei luovuta vain Taloni avaimia pöydälle 
vaan pala hänen sydämestään 
jää myös meille sykkimään 
avainten mukana.
 Meidän on aika sanoa Kiitos Taloni Miehelle. 

 Mutta ennenkuin Michael luovuttaa minulle avaimet, 
haluaisin että täytämme yhden hänen toiveistaan.
 Toive on Martha Argerich.
 Martha, nousisitko Talomme lavalle
 ja lumoaisitko pianon soitollasi 
Michaelin
sekä meidät 
matkalle maailmaan?




http://www.kuopionmusiikkikeskus.fi/web/musiikkikeskus


http://www.kuopionkaupunginorkesteri.fi



Kuva Kuopion Musiikkikeskus/ Sari Kauhanen

Pahoittelut Jean että sukelsin ajatuksiisi.
Tahdoin tuoda ne julki - vihdoinkin.
 Sinun,
Kirsi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti