tiistai 2. helmikuuta 2016

Tankotanssin pyörteissä

Myönnetään - vielä muutama vuosi sitten itsellänikin oli tästä lajista hyvin erilainen mielikuva. Naisia pienissä vaatteissa ketkuttelemassa lantiotaan tangon ympärillä hämyisessä illassa.. Tällöin ei Kuopiossakaan tainnut paljon mahdollisuuksia olla tätä lajia harrastaa - mutta onneksi nyt on!

Mikä lie ikäkriisi vai uteliaisuuspuuska iskenyt, kun kaikki ennen mahdottomalta tuntuneet ja jopa pelottavat lajit ovat alkaneet kiinnostaa; viime vuoden puolella uusina kokeiluina tuli tennis, jooga, uudet ryhmäliikuntatunnit sekä jopa amerikkalainen jalkapallo. Joten ehkä nyt olikin aika siirtyä johonkin naisellisempaan lajiin vuorostaan. Ihan vain vaihtelun vuoksi. Kieltämättä olen jo pidemmän aikaa ihaillut tankotanssijoiden kykyä veivata itseään mitä ihmellisimpiin asentoihin ja pyörähdyksiin tangon ympärillä - mutta vasta tankotanssin alkeiskurssille osallistuessa tajusin todella, miten haastava laji oikeasti on kyseessä.

Kuva: readysetpole.fi

Päätin siis mennä Tankotanssikoulu Ready Set Pole:n järjestämälle alkeiskurssille. Mikäli ei omaa ollenkaan kokemusta tangolla heilumisesta, niin kannattaa ehdottomasti mennä alkeiskurssille - siellä käydään läpi tekniikkaa perusasioista lähtien. Toinen mahdollisuus on mennä suoraan Alkeis 1 -tunneille, joissa käydään myös läpi perustekniikkaa. Alkeiskurssi sisältää kolme 60min tuntia, joissa opetellaan mm. peruspyörähdyksiä sekä tangolla seisomista ja istumista, eli pitoja. RSP:llä mielestäni paras juttu on se, että viikkotunteja löytyy todella paljon ja tankotanssin lisäksi tuntivalikoimassa on myös pilatesta, putkirullausta, rengasstrapetsia, ilmajoogaa sekä tavoitteellista liikkuvuutta. (Viimeisin olisi ehkä itselleni kaikkein tarpeellisin..)

Ensimmäinen tunti jännitti, tottakai, aivan hirveästi. Näin sielun silmin itseni rähmällään lattialla muutaman pyörähdyksen jälkeen ja asiaa ei helpottanut se, että tunnilla täytyy olla pienissä shortseissa pitoja varten. Tunnelma kuitenkin keveni nopeasti alkulämmittelyjen jälkeen, kun pääsimme tositoimiin, eli harjoittelemaan erilaisia peruspyörähdyksiä. Jokaisen pyörähdyksen jälkeen tuntui, että se alkoi sujua yhä sulavammin ja pehmeämmin. Pientä rohkeuttakin vaadittiin, sillä pyörähdyksessä täytyy vain antaa painovoiman viedä ja luottaa itseensä - ja omaan käteen. Mutta ei saa pitää liian lujaa kiinni tangosta, että pyöriminen onnistuu. Ahaa, okei - helppo juttu! Tai sitten ei.


Huomaan nopeasti olemattoman puristusvoimani olemassaolon, sillä jo muutaman pyörähdyksen jälkeen tuntuu, että ei vaan jaksa enää pitää kiinni. Silti jotenkin ihmeellisesti onnistuin puristamaan tankoa luvattoman paljon, jolloin pyörähdyksen vauhti hidastuu välittömästi ja tyssää heti alkuunsa. Ohjaajan sanat tosin lohduttavat: "Alkuun on todella hankalaa pitää tangosta oikealla voimakkuudella kiinni, se on itsesuojeluvaistoa." Got it! Treeniä siis lisää.

Tunnin lopussa perehdymme vielä pikaisesti tankotanssin toiseen perualueeseen, eli pitoihin. Kuulostaa helpolta; harjoitellaan tangolla seisomista ja istumista. Ei voi olla vaikeaa. Todellisuus iskee tosin nopeasti vasten kasvoja, kun yritän vääntää nilkkoja tangon ympäri ja pidellä itseäni tangolla pelkillä jaloilla. Ei kovin kauniin ja esteettisen näköistä, eikä kättäkään uskalla vielä irroittaa tai huonosti käy. Alan ymmärtää yhä enemmän, miten haastava laji on oikeasti kyseessä - haastava, mutta kiehtova.

(Tässä välissä suosittelenkin katsomaan maailmanmestari Oona Kivelän huikean esityksen Hong Kongista. Olen jo pidemmät aikaa seurannut tämän naisen elämää ja kyllähän tuo liikkuvuus ja lihasvoima mikä Oonalta löytyy, on huikean ihailtavaa!) Ja takaisin maan pinnalle..

Tankotanssin peruskurssi oli ehdottomasti kokeilemisen arvoinen juttu, ja sen verran siihen itse ihastuin, että hankin 10 kerran kortin RSP:lle! Kehonpainolla tehtävät liikkeet, liikkuvuus ja temppuilu ovat ehdottomasti omia heikkouksiani ja suurena kynnyksenä näiden kehittämiseen on ollut pelko loukkaantumisesta/epäonnistumisesta. Siksi tämä onkin erinomainen tilaisuus päästä treenaamaan näitä asioita aivan perusteista asti, turvallisesti ja ohjattuna. En voi kuin suositella tätä lajia ihan kaikille; nuorille, vanhoille, paljon liikkuville, vähän liikkuville ja kaikille siltä väliltä. On toki hyötyä, jos on jo vähän lihasvoimaa kropassa sekä hyvä liikkuvuus, mutta minkään puute ei ole este, sillä tässä lajissa sekä oheisharjoittelussa ne kasvavat vauhdilla.

Nyt haluaisinkin haastaa kaikki lukijat miettimään jonkun uuden lajin, jota lähtee kokeilemaan tänä vuonna; mieti täysin vieras laji, jota et ikinä ennen ole kokeillut. Ehkä juuri se, mikä on suurin heikkoutesi? Onko salillasi jotain ryhmäliikuntatuntia, jota olet aina halunnut kokeilla? Vai olisiko viimein aika mennä tanssitunnilla, josta olet pitkään haaveillut? Nyt on lupa innostua uusista lajeista! Kaverin kanssa uuden kokeileminen on vielä tuplasti mukavampaa. :)

Ps. Ready Set Pole järjestää kaveriviikot 1.-14.2 - lisätietoja löytyy täältä!



Ready. Set. Pole! - Kuopio
Puusepänkatu 5 C 1
70100 Kuopio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti