Päiväkohteeksi Riuttalan talonpoikaismuseo

Pihanpää eli pytinki

Keväällä oli useammassakin Kuopion seudun lehdessä juttua ja yleisönosastokirjoituksia Riuttalan talonpoikaismuseosta. Tällöin päätimme, että Riuttalassa oli käytävä, etenkin kun sen kohtalo on ollut vaakalaudalla. Viime kesänä museo oli suljettu, mutta tänä vuonna onneksi viikonloppuisin avoinna, siihen lienevät vaikuttaneet museon 40-vuotisjuhlat sekä rahalliset avustukset. 

Toisella sijainnilla museo saattaisi olla kävijämagneetti. Nyt sinne on varta vasten lähdettävä, se ei sijaitse ison tien varrella ja riippumatta siitä, mitä reittiä käyttää, osan reitistä saa ajaa hiekkatietä myöten. Kuitenkin Kuopion keskustasta Riuttalaan on matkaa vain reilut nelisenkymmentä kilometriä. Museon kukoistuksen aikaan se ei ollut matka eikä mikään. Ja nykyisin sinne pääsee sentään autolla - Riuttala oli eristyksissä aina 1930-luvulle, koska sinne ei ollut sitä ennen yleisiä teitä.

Meitä nämä verukkeet eivät estä: tapanamme on ollut tutustua pienenpieniinkin kotiseutukohteisiin aina siellä, missä kulloinenkin koti on ollut. Talonpoikaismuseo sopiikin hyvin puolipäiväretken kohteeksi.

Asuintuvan eli miestentuvan uuni

Riuttala on monelle iäkkäämmälle tutullemme hyvinkin tuttu, moni käynyt siellä vuosia sitten. He mainitsivat erityisesti rukiinleikkuut ja takavuosien juhannustanssit. Joku saattaa tunnistaa Riuttalan maisemat KalPan Kilpisoturit-mainoksen (2012) maisemista. Muistelisin lukeneeni jostakin Kuopion seudun ilmaisjakelulehdestä nyt keväällä, että kaksi vuotta sitten kävijämäärä oli yli tuhat, mutta parhaimpina vuosinaan siellä vieraili kymmenenkin tuhatta kesässä.

Pääkartano tuulimyllyltä nähtynä

Pääkartanon pääty

Olimme sikäli kiitollisia kävijöitä, että meitä kiinnostavat lähiseutu, historia, mennen ajan elämä ja maaseutu. Mutta emme ole ainoa otollinen museon kohderyhmä: Oli innostavaa seurata, kuinka nelilapsinen perhe kulki suurin piirtein samaa tahtia paikasta toiseen. 

Lapset viipyivät pisimmän ajan lampaiden luona. Myös kukko ja kanat kiinnostivat. 

Vuonna 1852 valmistuneessa päärakennuksessa toistuivat jälkikasvun innokkaat kysymykset: "Mikä tuo on? Entä tuo?" Vanhemmat vastasivat ja selittivät lasta kiinnostavalla tavalla. Riuttalassa on esitteen mukaan alkuperäisiä esineitä noin 1400.

Miljöö on eittämättä kaunis, parikymmentä vanhaa rakennusta ja koko kokonaisuus ihastuttaa tunnelmallaan ja kauneudellaan. Oli rentouttavaa käyskennellä alueella, ihmetellä päärakennuksen erikoisenmallista porstuaa, piipahtaa navetassa, tervehtiä kukkoa, ihmetellä ruumisaitan laveria, nousta tuulimyllyn sisuksiin, ihailla luonnonkukkaketoa. Ja ihmetellä sitä leikattavan ruohokentän määrää, vierailupäivänämme kun henkilökunnan urakkana oli ruohonleikkuu.

Valtaosa rakennuksista on 1800-luvulta, mutta tilan historia ulottuu ainakin 1650-luvulle. Viimeinen yksityinen omistaja oli 1810-luvun lopulta vuoteen 1975 Ikäheimon suku. Tämän jälkeen omistajana on ollut Riuttalan talonpoikaiskulttuurin suojelusäätiö. Vuonna 1900 tila edusti Pariisin maailmannäyttelyssä suomalaista maaseutua ja elämänmuotoa. Riuttalassa vieraili kesäisin sukulaistensa luona myös taiteilija Pekka Halonen.

Riuttalan vanhin rakennus, tuulimylly, vuodelta 1847

Hajallisten säkkien paikka

Alkukesästä 2015 alueella oli juhannuskirkko ja viime viikonloppuna Riuttala-päivät, jolloin museo sai vastaanottaa Maatiaisen - Det lantliga kulturarvetin luovuttaman kunniakirjan: se valittiin vuoden 2015 perinnemaisemaksi. Loppukesästä on luvassa vielä muun muassa Teatteri Vivantesin Minna Canthin näytelmä Roinilan talossa, Rukiinleikkuun SM-kisat, koiranäyttely, Wanhan Ajan Iltamat, Laulun ja Runon Ilta sekä tanssit.

Katrin Kammarj, joka on valmistunut kymmenen vuotta sitten, myy pääsyliput, paikkaan sopivia matkamuistoja, kahvia ja pikkupurtavaa.

Kurjaa, että Riuttalan museolla on talousvaikeutensa. Sille soisi lisää kävijöitä; vastaavaa kulttuurihistoriallista nähtävyyttä ei lähimain ole.

www.riuttala.fi

(Riuttalan talonpoikaismuseo on myös Facebookissa)