Rockmusikaali Autiotalossa -Kuopion Musiikkikeskus festarifiiliksissä

Kasarimusiikkia. Dingo. Popeda. Yö. Jokin siinä kutsuu luokseen vaikkei mikään niistä silloin kasariaikaan varsinaisesti kuulunutkaan omiin Suosikkeihini ja julistekokokelmiini. Muistojako nuoruudesta? Mitä? Sehän oli ihan vasta. Apu-va. Miten aika kuluukin näin nopeasti?

Kun huomasin Palatsiteatterin mainoksen Facebookissa rockmusikaalista Autiotalossa, mukaan oli päästävä. Fiilistelemään. Musikaali kertoo 80-luvun Dingo-ilmiöstä ja samaan aikaan pinnalle nousseista Popedasta ja Yöstä. Aikahyppy kultaiselle kahdeksankymmentäluvulle. Nahkatakkisten tyttöjen, pitkien niskatukkien ja levottomien tuhkimoiden luokse. Ja kuullaanpa musikaalissa tippa myös siirappista Mambaa ja discopoppi Eveä. Viimeisimmästä ei omista mielikuvamuistoista kyllä nouse esiin enää muuta kuin kuin olemus. Voi järkky, mikä tyyli. Se oli aikaa jäähallin discot ja toppatakkinojailut.

Musikaalin kehystarina etenee jouhevasti ja väliin kuullaan määrässä tinkimättä biisejä, jotka yhdistyvät juonenkäänteisiin vieden tarinaa eteenpäin. Taustoittaen bändikeskiötä. Tarinan perhekeskiössä nähdään kasariaikaan vielä perinteinen ydinperhe: äiti, isä ja teini-ikäiset tytöt. Dingohysteria valtaa vähitellen kaikki perheen naiset. Isä sekä vävykokelas puolestaan fanittavat Popedaa.

Dingon keulakuva Pertti Nipa Neumannina esiintyy äänellään koko estradin hiljentävä Ari Koivunen, jonka olemus kasvaa musikaalin aikana täyteen mittaansa. Äidilliset tunteet herättävästä raitapaitapojasta kuoriutuu pesunkestävä röyhelöpaitadiiva, jolta ei lavakarismaa puutu. Oi Nipa. Perheen Lailaa lainatakseni: "kuin enkeli pahassa maailmassa". Popedan Pate edustaa musikaalissakin rouheankarheaa ja vähän syntisen pahismaista maskuliinienergiaa. Miestä, joka ottaa, mitä tahtoo. Mustat nahkahousut, rotsi, rintakarvat ja piiska. Eipä siihen jää lisättävää.

Yön pojat ottavat vuorollaan käsikopelolla ja tupeeratun tupsun voimin lavan haltuun. Vetävät taidolla mutta huolettomasti. Vaihtuvalla asenteella. Välillä mennään siitä, mistä rima on matalin ja välillä pannaan pöytään parasta. Viimeistäänkin sitten, kun on ihan pakko.

Musikaali huipentuu Autiotaloon. Vaikka silloin ei Kuopion musiikkikeskukseen kyllä voi yhdistää sanaa autio, mikä on ainakin tulkinnallinen synonyymi hiljaiselle. Kun "Nipa" käskee, että: "Kuopio! Nyt perseet irti penkistä!", ei yleisöstä kukaan sitä kyseenalaista, vaan savolaisten perseet todellakin nousevat penkistä. Dingohysteria tarttuu. Rytmi ja huojuvat kädet löytyvät. Minultakin. Taas apu-va. Hulluutta. Minne hävisi se hillitty nelikymppinen minä?

Kun "Pate" vielä tämän päälle täräyttää toiveet pitkästä ja kuumasta kesästä, on paketti täydellinen. Ihan hillitöntä! Äänet, kappalevalinnat, puvustus, kehystarina. Kaikki. Kaksi- ja puolituntinen hujahti hetkessä, kuten tuntematon kanssakävijä musikaalin päätteeksi tiivistäen huokaa. Kun hyvästä on kyse, ajantaju häviää. Todellakin. Enpä muista, että minäkään olisin Kuopion musiikkikeskuksella ollut aiemmin konsertissa, jossa on näin festarifiilis! Avecinani ollut ysärikymmenen esikoiseni toteaa osuvasti, että vain "tunnelmasytkärit" puuttuivat. Bingo.

Palatsiteatteri. Iso Kiitos ja Tervetuloa Meille Sawoon uudelleen!

*&*

Rakkaudella Kuopiosta

Lisätietoja:

www.palatsiteatteri.fi

www.kuopionmusiikkikeskus.fi

Hyvvee päevee, sanoi presidentti

Naisen ääni -konsertti Kuopion Musiikkikeskuksessa Minna Canthin päivänä.  Kuva: Kuopion kaupunki.


Ei ole meillä kuninkaallisia, mutta onhan meillä - tuttavallisesti - Sauli ja Jenni. Nykyajan presidenttipari, jossa yhdistyy viisas valtiojohto sekä lämmin inhimillisyys.

"Täällä ei tarvitse olla yksin", presidentti Sauli Niinistö totesi torilavalle noustuaan. Kuopiolaisten määrä torilla lienee yllättänyt kyynisemmätkin. Kun olisi ollut tikapuut tai rohjennut hypätä keikkumaan jonkin Ison - vaikka Pekka Kantasen hartioille, olisi saattanut nähdäkin.

Mutta hyvä kello kauas kuuluu. Niin kuului presidentin puhe. Siinä kuului rauhansanoma. Rauhaan tarvitaan työtä ja tahtoa sekä Euroopan unionia. Siinä kuului jokaisen velvollisuus vastuunottamiseen yksinäisistä ja syrjäytyneistä.

Nykyajan presidenttipari rikkoo kaavamaisuuksia.

Naisen ääni -konsertissa Musiikkikeskuksessa puhuikin rouva Jenni Haukio, Kalevala -korun Naisen ääni -rintasolki puvussaan. "Ensimmäinen ehto naisen edistymiselle on persoonallinen ja henkinen vapaus", hän lainasi Minna Canthia, päivänsankaria. Heikompien puolustaminen ja tyttöjen mahdollisuudet piispaksi ja presidentiksi asti olivat puheen punaisena lankana.

Nykyajan presidenttipari liikuttuu - vaikkapa kuunnellessaan Marco Hietalan koskettavaa Savo´s Song -tulkintaa. Ja antoihan Kuopio -osaaminen muutoinkin presidenttiparille - ja meille kaupunkilaisille parastaan. Kutsuja linnan juhliin satelee varmasti.

En päässyt selfie -etäisyydelle. Puheen loppuhuipennuksen sen sijaan kirjasin. "On mukavampi mennä nukkumaan, kun on auttanut. Onnellista elämää teille kaikille."

Niin myös teille, herra presidentti ja rouva Haukio. Kiitoksia käynnistä.

WILHELMIINA HONKANEN

Kirjoittaja on päätoimittaja (el.) sekä Kuopion kaupungin hyvinvointilähettiläs.

http://www.kuopionmusiikkikeskus.fi/web/musiikkikeskus

”VIIDEN TÄHDEN TEKOJA” -MUSAPAJA KUOPIOSSA

Janna ja musapajalaiset Kuopion Musiikkikeskuksella

Joskus kokee jotain sellaista, jota ei pysty täysin sanoin selittämään.
Jonka sisäistämiseen tarvitaan paljon aikaa ja pohdintaa.
Minulle ei olisi vielä joku aika sitten tullut mieleenkään, että pääsisin joskus Jannan vetämään musiikkipajaan ja viettämään aikaa hänen kanssaan. Se kuitenkin tapahtui, ja oli yksi elämäni parhaimpia kokemuksia.
Kun kaikki yhdeksän osallistujaa kokoontuivat Kuopion Musiikkikeskuksen konservatorion luokkahuoneeseen, ilmassa väreili selkeästi positiivinen odotus ja jännittyneisyys. Kukaan ei oikein tiennyt mitä odottaa ja mitä tulisi tapahtumaan, mutta se ei ollut kenellekään negatiivinen asia. Janna kertoi meille aluksi urastaan ja vaiheistaan kohti unelmaansa – laulamista ja esiintymistä.
Oli lohduttavaa ja inspiroivaa kuulla, että myös hänen kaltaisellaan ammattilaislaulajalla on ollut menneisyydessä epävarmuuksia ja haasteita, mutta hän on selvinnyt niistä määrätietoisuudella ja uskomalla tavoitteisiinsa ja itseensä. Hän oli kiinnostunut myös meidän omasta suhtautumisestamme musiikkiin.

Janna kertoi musapajalaisille elämästään ja urastaan

Janna esitteli meille paljon hyviä laulu- ja hengitystekniikoita ja laulutyylejä, sekä teetti meillä erilaisia harjoituksia sekä yhdessä että yksittäin. Lisäksi pari meistä tuli hänen pyynnöstään laulamaan suosikkikappaleensa lahjakkaan pianistin säestyksellä, jonka jälkeen hän ohjasi heitä lauluun liittyvissä asioissa, joissa he kokivat tarvitsevansa vinkkejä ja apua. Samalla me sivustakatsojat ja kuuntelijat opimme jatkuvasti paljon uutta ja pääsimme kokeilemaan samoja ohjeita käytännössä. Hän antoi meille vinkkejä myös omien biisien tekoon ja esiintymisjännityksen taltuttamiseen, sekä antoi joillekin yksityistä palautetta heidän tekemistään kappaleista. Se oli aivan upeaa.

Janna jakoi osallistujille hengitys- ja tekniikkavinkkejä

Meitä oli aika lailla laidasta laitaan, aina ”suihkulaulajista” pitkään musiikkia jossain muodosta harrastaneisiin, mikä oli mukavaa. Janna kohteli meitä kaikkia samanarvoisesti, oli todella kannustava ja maanläheinen, antoi meidän kaikkien osallistua sen verran kuin itsestämme tuntui hyvältä, eikä epäröinyt vastata lukuisiin kysymyksiimme. Musiikki ja nauru raikuivat jatkuvasti eikä kukaan ottanut hommaa turhan vakavasti. Kaikki rohkaisivat toisiaan ja antoivat toisilleen positiivista palautetta, ja saimme nähdä ja kokea todella aitiopaikalta, miten vertaistuki, palaute ja musiikin voima voi yhdistää ihmisiä ja kohentaa heidän itsetuntoaan. Yhteislaulujemme aikana tuntui, kuin olisimme olleet yhtä, ja täydensimme toisiamme todella kauniisti. Oli todella hienoa kuulla muiden näkemyksiä musiikista ja sen merkityksestä ja saada rohkaisua seurata unelmaansa.
Lopuksi Janna jäi vielä juttelemaan ja ottamaan kuvia kanssamme, sekä esitti meidän kannustuksemme seurauksena kahdestaan pianistin kanssa akustisen version kappaleestaan ”Sä et ole hullu”, joka osui todella syvälle tunteisiin, näytti hänen lahjakkuutensa ja mykisti kauneudellaan. Näin muiden ilmeistä, ettähekin tunsivat täsmälleen samoin. Toiminnanjohtaja Jaakko Nuotio mainitsi osuvasti, miten paljon ja hyvin kyseinen kappale itse asiassa kuvailee Nuorten Palvelu ry:n vapaaehtoistyötä. ”Anna minun tulla sun viereesi ja lohduttaa. Hullu sä et ole, vaik joskus sitä romahtaa kivipohjaan. Hiljaa nyt mennään mut henkiin sä jäät. Hullu sä et ole, mut juuri nyt on vaikeaa. Tärkeintä on ettet sinä koveta sun sydäntä koskaan! Jonkunhan on uskottava, että vielä rakkaus voittaa.”
Haluan vielä kiittää niin Jannaa ja kaikkia muita päivää järjestämässä mukana olleita kuin siihen osallistujiakin. Olitte mahtava porukka, ja teidän ansiostanne päivästä tuli todella ainutlaatuinen ja upea. Uskon, että tämä jää meidän kaikkien muistoihin pitkäksi aikaa.

Julia Pakarinen
Nuorten Palvelu ry:n zemppari

Musapajalaiset konsertissa Helsingin Juhlaviikolla

Kesällä 2016 Raha-automaattiyhdistys ja Helsingin juhlaviikot toteuttivat yhteisöllisen monitaidekokonaisuuden Viiden tähden tekoja.
Juhlaviikot ja RAY kutsuivat joukon tunnettuja taiteilijoita tekemään viiden tähden tekoja ympäri Suomen. Nuorten Palvelu ry:n vapaaehtoisille avautui mahdollisuus osallistua produktioon kun laulaja ja lauluntekijä Janna Hurmerinta piti elokuussa musapajan Kuopiossa. Pajaan osallistuivat Nuorten Palvelu ry:n vapaaehtoiset zempparit ja tuettavat nuoret.
Musapaja -projekti huipentui 4.9. Helsingin juhlaviikkojen Viiden tähden tekoja -brunssikonserttiin, jossa pajaan osallistuneet nuoret nousivat yhdessä Jannan kanssa lavalle laulamaan. Huikea päätös hienolle kesälle!

www.nuortenpalvelu.fi
 www.zemppari.fi
 www.janna.fi

Maaginen, lumoava ja satumainen: Kuninkaallinen joulukonsertti.

Musiikkikeskus 9.12.2016. Karavaani-orkesteri kapellimestarinaan Jari Puhakka ja Kuninkaalliset.

Satu voi alkaa. Olipa kerran Kuopio, Musiikkikeskus, kuninkaalliset esiintyjät, joululaulut, ystävä ja kulttuurikuriiri ja on vieläkin. Kaikki nämä tapasivat toisensa maagisessa, lumoavassa ja satumaisessa joulukonsertissa samassa salissa. Jossa oli lupa innostua, oli hämärää ja odottava tunnelma hipoi kattoa.

Ihana ystäväni Varpu ja hyvinvointilähettiläs Pirjo menossa kuninkaalliseen joulukonserttiin, iiik, oli vähän jännä olo ja sen näkee ilmeistä.

 Törötin konserttisalissa yhtä tärkeänä kuin piparkakku joulupöydässä. Minulla vaan ei ollut pelkoa tulla syödyksi. Olin ajatuksissani, kun yhtäkkiä havahduin - kuullen kulkusten helinän ja orkesterin soittavan: "elää saa niin riemullisen hetken se ken tekee reippaan..." Loistava aloitus Karavaani -orkesterilta kun se vei meitä rekiretkelle Jari Puhakan ohjastamana. Ilmassa oli suuren juhlan tuntua. Olivathan esiintymässä kuninkaalliset ja esitettävinä joululaulut! Puitteetkin olivat hyvät, ihan okei siis aivan kaikki. Tästä ei voi muuta tulla kuin - ihanaa. Rakastan joulua sekä joululauluja ja huomasin, että niin tekevät muutkin. I Love You Joululaulut!

Seitsemän ihmistä, siis kuninkaallista laulajaa tepsutteli lavalle Karavaani-orkesterin fiilistellessä kapellimestarinsa tahdittamana. Tepsuttelijat olivat tangokuningatar Erika Vikman, tangokuningas Marco Lundberg, Aki Samuli, Heidi Pakarinen. Jessica Uussaari The Voice of Finland 2016 -kilpailija, Jukka Hallikainen ja Teuvo Oinas. Upeita laulajia. Komea äänisiä. Olivat parhaita, siis fantastisia. 

Otava. Seitsemän loistavaa laulutähteä kauniissa vaatteissaan. Komeina ja niin kauniina. Kuninkaallisten esiintymisasut olivat kertakaikkisen upeat ja naisten asut vaihtuivat usein. He olivat panostaneet edustamiseen laulaessaan rakkaimpia ja kauniimpia joululauluja. Ihoni oli monet kerrat kananlihalla ja kylmät väreet kulkivat selkäpiissäni. Lumoava ja taianomainen jouluinen konsertti herätteli tunteita; ilosta liikutukseen. Laululistalla oli "villiä melskettä, helinää helskettä" kuin, "ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan." Oi, miten komeasti Teuvo Oinas esittikään kauniin Sylvian joululaulun. Olin huumaantunut Jessica Uussaaren soittaessa viulua ja laulaen hurmaavasti: "olet toisten kaltainen, lapsi lupauksien..." Taivas sylissäni. Niinpä tulivat mieleeni sanat, laulajan onni on laulaa ja meidän kuulijoiden nauttia.

Kello lähenteli 20:tä ja oli väliajan vuoro. Ihastuttava ystäväni Varpu vei minut kaakaokupposelle. Joimme juomamme ja keskustelimme illan konsertista. Tauolla kuuntelin myös ihmisten arvostelua konsertista, joka oli elämyksellistä, nostattavaa, ihastunutta ja erittäin positiivista.

Ilta jatkui samalla hallitulla kuninkaallisella linjalla. Oli yksinlaulua. Yhteislauluja. Potpureita. Oli iloisia, sekä molli voittoisia joululauluja. Ja haitarikin haikeasti soi. Mikä fiilis. Ohjelmisto oli tolkukas yllätysmenu, joka sisälsi useita tuntemattomia ja tunnettuja joululauluja, joissa yleisö oli mukana. Kaikki esitykset saivat myös ansaitsemansa raikuvat aplodit. Yksi huono puoli sentään oli, elämyksellinen ilta kului aivan liian nopeasti.

Kaikki loppuu aikanaan niinpä konserttisatukin päättyy, mutta konsertit jatkuvat musiikkikeskuksella. Kaiken tämän minkä kirjoitin olisi voinut kirjoittaa toisinkin, koska mikään tai kukaan ei ollut satua. Yksinkertaisesti laulunsanoin ajateltuna: "niin hyvä, lämmin, hellä on mieli jokaisen oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen."
Siunattua ja Rauhaisaa Jeesuksen Kristuksen Syntymäjuhlaa Sinulle lukijani!
Sen pituinen se.

http://www.kuopionmusiikkikeskus.fi/web/musiikkikeskus

https://www.kuopio.fi/web/ajankohtaista/tapahtumat

https://www.facebook.com/lupainnostua

Ihmiskoe - Kuinka klassista musiikkia ikänsä vältellyt selvisi kahdesta sinfoniasarjan konsertista

Miksi minä lähdin tähän mukaan? Kehtaisinko karata väliajalla kotiin? En minä osaa vain istua ja kuunnella.

Ajatukset juoksivat levottomasti ja penkissä oli vaikea pysytellä paikallaan suorittaessani ihmiskokeeni ensimmäistä osiota. Olo oli kuin astetta vilkkaammalla lapsella peruskoulussa. Olin kuitenkin lupautunut kuuntelemaan sinnikkäästi kaksi Kuopion kaupunginorkesterin sinfoniasarjan konserttia. Minä, joka en ole aiemmin klassisen musiikin konserteissa käynyt.

Näiden lippujen myötä olin valmis kaksiosaiseen ihmiskokeeseen.

Väliajalla kokosin itseni ja päätin pysytellä penkissäni sinnikkäästi loppuun asti. Sen verran taktikoin, että vaihdoin istumapaikkaa vapaana olleelle takimmaiselle nurkkapaikalle. Se helpotti olemista epämukavuusalueella. Pystyin tarkkailemaan koko salia turvallisesi ikään kuin sivusta. Rentouduin.

Oli suorastaan hämmentävää, kun toinen puoliaika imaisikin mukaansa. Manuel de Fallan El Amor Brujo (Noiduttu rakkaus) koostui kolmestatoista eri osasta. Aloin musiikin perusteella arvailla missä ollaan menossa ja se ohjasi minut kuuntelemaan. Harhailevat ajatukset jäivät sivuun ja konsertin päätyttyä lähdin hyvillä mielin kotiin uskaltaen todeta nauttineeni siitä tunteesta, kun osasinkin lopulta vain olla ja kuunnella musiikkia ilman sanoja tai visuaalisia elementtejä.

Pari viikkoa myöhemmin suuntasin toiseen konserttiin jo orastavalla innostuksella. Olin ennakkoon kuunnellut joitakin teoksia ja odotukseni olivat korkealla, kun konsertti alkoi Sibeliuksen Kurkikohtauksella. Se olikin lievä pettymys. Oli sopinut kotitöiden taustamusiikiksi, mutta konserttisalissa ei vienytkään minua mukanaan.

Kuopion kaupunginorkesteri. (Kuva: Soile Nevalainen)

Mutta sitten. Pianon ääreen astui illan solisti Olli Mustonen. Sergei Prokofjevin Pianokonsertto nro 2 lähti soimaan, enkä meinannut pysyä penkissäni. Tällä kertaa syynä ei ollut keskittymisen vaikeus – päinvastoin. Teos oli ihan huikea. Piano soitteli ihan omia polkujaan ja orkesteri piti yllä vakautta. Jännite niiden välillä kuulosti korviini siltä, kuin olisin seurannut hyvin rakennettua elokuvaa. Tai kuin piano olisi ollut vallattomasti viipottava lapsi, jota aikuinen (orkesteri) koettaa välillä pakottaa rauhallisempaan muottiin.

Olli Mustosen työskentely pianon koskettimilla oli ällistyttävää. En tajua, miten hän ehti itse kääntämään nuottivihkon sivujakin aina oikeassa välissä. Olin suorituksesta ja teoksesta niin vaikuttunut, että kotona kaivoin sen vielä youtubesta ja hehkutin vaimollekin.

Viimeistään Olli Mustosen pianotaiturointi taisi sinetöidä ystävyyteni klassiseen musiikkiin. (Kuva: Kuopion Musiikkikeskus 8.12.2016)

Oli äärimmäisen palkitsevaa kokea se muutos, joka mahtui ensimmäisen konserttikokemuksen alkupuoliskon ja toisen konsertin väliin. Olin oppinut pysähtymään. Osasin rentoutua ja heittäytyä musiikin vietäväksi. Perinteiseen pop-konserttiin verrattuna hienoa oli se, kuinka oma mielikuvitus sai lähteä liikkeelle ja luoda tarinaa musiikkiin, kun jonkun muun sanoittama tarina ei häirinnyt. 

Suosittelen ihan jokaiselle oman mukavuusalueen ulkopuolelle astumista myös musiikkielämysten saralla. Ainakin minä lopulta nautin siinä määrin, että tämä kokemus ei varmasti jää viimeiseksi kontaktiksi klassiseen musiikkiin.

www.kuopionkaupunginorkesteri.fi

www.kuopionmusiikkikeskus.fi

Jos elämälläni olisi taustamusiikki...

Olisi aika hupaisaa, jos arjen tohinoiden taustalla raikaisi sellainen tunnelmaa värittävä ääniraita, kuin elokuvissa. Kun arki rullaisi leppoisasti omalla painollaan, musiikki olisi levollisen sävyistä. Kun huomaisi olevansa myöhästymäisillään bussista, muuttuisi sävy jännittäväksi ja rauhoittuisi vasta, kun tarinan päähenkilö olisi viime hetkellä hypännyt lähdössä olevaan joukkoliikennevälineeseen.

Olen saanut luvan toimia klassiseen musiikkiin aiemmin vähemmän perehtyneenä koehenkilönä kahdessa Kuopion kaupunginorkesterin konsertissa marras-joulukuun aikana. Tähän liittyen päätin tutustua hieman ennakkoon siihen, mitä on luvassa. Laitoin youtubesta raikumaan tulevien konserttien teoksia, jotta korvat vähän tottuisivat muuhunkin kuin radiossa soiviin hitteihin.

Kuopion kaupunginorkesteri

Tulevien konserttien ohjelmistossa oli liuta vaikeita ties minkä kielisiä sanoja ja nimiä, joita en osaa lausua (ja kirjoittaakin vain mallista katsomalla). Päätin aloittaa turvallisesti Kurkikohtauksella näytelmästä Kuolema. Synkästä nimestä huolimatta turvalliseksi valinnan teki Sibelius, joka tuon teoksen oli säveltänyt. Ei huono. Sibeliuksesta siirryin rohkeasti niihin vaikeammin lausuttaviin, kuten Antón García Abrilin ”Canziones e Danzas para Dulcinea”. Seuraava säveltäjä Prokofjev kalskahti tutulta nimeltä, joskin häntäkään tuskin naamasta tunnistaisin, jos tulisi kadulla vastaan.

Kuten arvata saattaa, ei yhdenkään kuuntelemani ”biisin” kertosäe (jos sellaista klassisessa musiikissa yleensä onkaan) jäänyt kertakuuntelulla päähän raikumaan. Eikä varmasti ole tarkoituskaan. Ensimmäisenä mieleen tulivat vahvasti vanhat Suomi-filmit. Sibeliusta kuunnellessa ei voinut välttyä näkemästä Tauno Paloa kirmaamassa Ansa Ikosen perässä pitkin metsäpolkua ja viimehetkellä tarttumasta käsipuoleen, kun epätoivoinen naisriepu meinaa syöksyä dramaattisesti kalliolta järveen.

Tsaikovskin (tuttu mies!) sinfonia no:1 oli pitkä. Sen aikana siivosin keittiön ja vein paljon sikin sokin lojuvia tavaroita paikoilleen. Pitkäveteinen se ei missään nimessä ollut. Jotenkin arkisille kotitöille tuli sellainen hyvä rytmi, että ne soljuivat eteenpäin kuin itsestään. Dramaattisimman kliimaksin kohta osui siihen hetkeen, kun viime sekunnilla estin kaurapuuroa kiehumasta hellalle. Mahtipontisen musiikin siivittämänä tunsin itseni suorastaan sankariksi.

Ehkäpä jatkossakin silloin tällöin rytmitän eloani klassisen musiikin tahtiin. Mielenkiinnolla odotan lähestyviä konsertteja. Yksi havaintoni oli se, että on aika vaikeaa antaa millekään musiikille kotioloissa sen ansaitsema arvostus eli pysähtyä istumaan ja vain kuuntelemaan. Konserttisalissa en muuta voi, kuin pysähtyä ja antaa musiikin puhua puolestaan.

http://www.kuopionkaupunginorkesteri.fi/
www.kuopionmusiikkikeskus.fi

Vie vaan mut kotiin Lauri Tähkä

Pyhäinpäivä. Istun Kuopion Musiikkikeskuksen suuressa, punapyökkisellä puulla kuorrutetun konserttisalin permannolla eturivissä ja kuuntelen vasemmalla puolella vieressäni istuvan naisen itkua ja niistämistä. Lauri Tähkä laulaa lavalla ”..mee sun luojalles kertomaan.. Minun, sinä olet minun..” ja nainen itkee ääneen. Katson yläparvelle, missä naiset huojuvat seisten musiikin tahdissa. Hetkeä ennen he tanssivat iloisina. Permannolla se ei onnistu samalla tavalla. Nojaan oikealle kauemmas niiskuttajasta ja ajattelen, että minua et Late ainakaan itketä.

Kuuntelen laulun sanoja ja mietin miten taitavasti ja herkästi Tähkä kiukuttelee Luojalle. Suurin osa Tähkän sanoituksista sisältää hienoja metaforia ja monitulkintaisuutta, vaikka äkkiseltään kaikissa hänen lauluissa vain joko rakastetaan tai vihataan rajusti.

Itseasiassa Tähkä toteaa konsertissa itsekin, että laulujen tematiikka on jatkuvasti sama: joko koko elämä on aivan p*rseestä tai sitten sitä on umpirakastunut ja hurmiossa.

Välillä Tähkä jää kertomaan tarinoita mikkiin, aloittaa laulamaan ja puhuu taas kesken laulun väliin. Hän on hauska. Ja hyvässä kunnossa. Tähkä käyttää koko lavaa hyödykseen, tanssii, hyppii, juoksee, kiipeilee ja laulaa samalla. Hänen on pakko treenata paljon, jotta jaksaa kiertueella. Todennäköisesti hän ei treenaa vastaavalla tavalla kuin konserttisalin portaikossa seisova raamikas järjestyksenvalvoja, mutta treenaa silti. Ehkä Tähkä juoksee paljon. Lavalla ainakin.

Vilkaisen ystävääni, jonka puoleen nojauduin ja näen sen saman ilmeen, jonka olen nähnyt niin monta kertaa aiemminkin. Istun sellaisten naisten rivissä, joille Lauri Tähkä on selkeästi tärkeä. Tämä on tullut minulle tosin selväksi jo aiemmin, kun kohtasin Tähkän ensimmäistä kertaa pari kuukautta taaksepäin. Olin töissä ärsyyntyneenä siitä, että kielistudion tekniikka petti taas. Kymmenen minuutin tenttiin oli mennyt jo puolitoista tuntia aikaa.

Purin hampaita yhteen, kun juoksin kielistudiosta avokonttoriin hakemaan pöydältäni ulkoista kovalevyä. Kännykkäni vilkkui pöydällä. Näytössä luki ”tuntematon numero”. En vastaa niihin koskaan. Päätän kuitenkin nyt tehdä poikkeuksen ja purkaa ärsyyntymiseni lehtimyyjään toteamalla, ettei tarvitse soitella, koska minulla on telemarkkinointikielto edelleen voimassa ja mulla on kiire saada tenttejä ulos studiosta. Tiuskaisen etunimeni puhelimeen ja langan toisessa päässä kuuluu ystävällinen ”Tähkän Lauri tässä terve..” Tajuan ottaa hymyn kasvoilleni, sehän kuuluu äänestä, ja sanon ”no moiiii” aivan liian kimeällä äänellä.

Tajuan samalla sekunnilla miksi Tähkä soittaa. Syy on konserttisalissa vieressä istuvan ystäväni, joka pakotti minut osallistumaan elokuussa Novan kilpailuun, jossa voi voittaa Tähkän uuden levyn live-ennakkokuuntelun. Ystäväni maksimoi omat mahdollisuutensa osallistumiseen pyytämällä (pakottamalla) mahdollisimman monia, jotka ottaisi hänet aveciksi, osallistumaan kilpailuun. Kilpailussa piti kertoa itselle merkittävin Tähkän biisi ja perustella se.


Mietin onkohan hän lukenut oikeasti perusteluni ja hetken jo toivon, että ei. Tähkä kysyy, nähdäänkö parin päivän päästä Puikkarissa Vien sut täältä kotiin -levyn ennakkokuuntelussa. Sihinää. Hän nauraa paistavansa puhelun lomassa suppilovahveroita. Osuvaa. Lempibiisini oli Polte.


Lupaan ilmaantua Puikkariin ja mietin perustelujani sulkiessani puhelinta. Biisi muistuttaa minua miehestä, jonka luulin olevan elämäni rakkaus. Hän olikin epäluotettavin ja epärehellisin ihminen, jonka olen koskaan tavannut. Surullista ja satuttavaa. 

Loppuunmyydyssä konserttisalissa Tähkä käy katsellaan läpi lavan edustan ja toteaa mikkiin, että on mukava nähdä tuttuja kasvoja. Hän näkee noita tuttuja kasvoja eturivissä todennäköisesti usein. Samoja kasvoja näkyi Puikkarin pienessä ennakkokuuntelussa ja nyt konsertissa. Osa heistä ajaa läpi Suomen Tähkän ja tämän seurueen perässä.

He tuntevat bändin jäsenet ja toinen toisensa nimeltä. He antavat Tähkälle lahjoja, ostavat I <3 Late paitoja ja Laurin kuvalla varustettuja palapelejä. He tietävät minkä biisin aikana on luvallista nousta seisomaan ja tanssia, vaikka ollaan istumakonsertissa.
 

Koko rivi ympärilläni laulaa ”pidä lujempaa mua kii minä uskon unelmiin ja suuriin lupauksiin”. Työnnän kännykän laukkuuni ja nousen tanssimaan muiden joukkoon. Koko sali nousee.

Elonkerjuun aikaisen Tyttörukka –biisin aikana konserttisali täyttyy kännykän valoista. Tähkä liikuttuu ja toteaakin sekä kitaristi Pastori Kääriäiselle että yleisölle, miten kauniilta valomeri näytti lavalta käsin.

Tähkä vuorottelee koko konsertin ajan taitavasti iloisista, kepeistä tunnelmista koskettaviin tulkintoihin. Kuulemme biisejä niin uudelta levyltä kuin koko Tähkän soolouran ajalta. Välillä pääsemme piipahtamaan myös vuosien taakse Elonkerjuun tunnelmiin sekä tuoreempiin, Vain elämää –tv-ohjelman aikaisiin lauluihin. 

Konsertin jälkeen Tähkä viettää aikaa jokaisen kanssa, joka haluaa häntä jututtaa. Noita aiemmin mainittuja tuttuja kasvoja hän jututtaa pitkään ja syrjässä siten, ettei muut kuule. He keskustelevat Tähkän kanssa miltä uusi levy kuulostaa ja miten keikka on mennyt. Ja jostain mistä minulla ei ole mitään käsitystä. Tähkä keskittyy jokaiseen heistä hetken tai pidemmän. Yritän selvittää, onko Tähkän tutuilla kasvoilla jokin yhteinen nimitys, vastaavasti kuten esimerkiksi Justin Bieberin fanijoukon nimitys ”belieberit”. Sellaista ei ole. Tai sitä ei ainakaan myönnetä. Vaikuttaa siltä, että Tähkä tuo tutuille kasvoilleen lohtua, voimia, iloa ja ilmeisesti jotkut ovat häneen syvästi ihastuneita muussakin kuin musiikillisessa mielessä. Mutta myös Tähkä näyttää saavan heiltä paljon. Turvaa. Tuttuutta. Palautetta. Lauri kohtelee musiikin ystäviään hyvin. Tuttujen kasvojen lisäksi jokainen halukas saa Laurilta henkilökohtaisesti kortin nimmarilla varustettuna. Lauri nappaa minut kainaloonsa, mutta ei vie minua kotiin.

Pitää siis ajaa itse. Yksi tuttu kasvo huikkaa minulle, että minua tullaan siis varmasti jatkossa näkemään Tähkän keikoilla. Nauran, että ei ehkä niin innokkaana kuin he eturivin naiset, mutta joskus varmasti.

Hyppään Miniin. Auto toivottaa minulle hyvää iltaa, varmistaa, että turvavyöni on kiinni ja toteaa, että keli voi olla liukas. Auton ohjeiden vaimennettua soittimesta alkaa kuulua viimeisimmän levyhankintani lempibiisi ”..ja kun lähden niin sut kaikkialla nään”.

Lauri Tähkää pääsee katsomaan ja kuuntelemaan seuraavan kerran Kuopiossa Tahkolla 11.3.2017.

Kuopion musiikkikeskuksen tulevassa ohjelmistossa on pyhäinpäivänä kuullun Tähkän lisäksi vaikka mitä! Ohjelmisto on monipuolinen kaupunginorkesterin sinfoniamusiikista ja tangokuninkaallisista aina rock-musikaaleihin ja stand up -esityksiin. Hyppää mukaan!

Kulttuuriterveisin

Tytti

http://lauritahka.fi/
http://www.kuopionmusiikkikeskus.fi
https://www.tahko.com/fi/

Mies mustissa tennareissa Kuopion Musiikkikeskuksella -Samuli Edelmann

-Mistä tunnistaa Mestarin?

Tätä mietin, kun astun sisään Kuopion Musiikkikeskuksen konserttisaliin. Odottavalla mielin. Kohta lavalle nousee musiikillinen ensirakkauteni. Samalle lavalle, jolla aikanaan sain oman valkolakkini. Myös edelliset konserttitreffimme ovat niiltä ajoilta, yli kahdenkymmenen vuoden takaa.

Mutta tänään lava ei olekaan tyhjä. Nurkkaan on katettu pöytä, jonka ääressä iltamme artisti bändeineen jo rennosti istuu. Vaatimaton ja nöyrä. Mies mustissa tennareissa. - Moi, mun nimi on Samuli. Verhottu mutta kiinteä katse vaeltaa. Pysähtyy välillä kaukaisuuteen. Viivyttelevästi.  Ei ole kiirettä. Vaikka ensisointu on jo kielellä. Aina on hetki läsnäolevalle.

Valot himmenevät. Yleisö hiljenee. Sanat kajahtavat ilmaan riistuttuina. Nurkkapöydän ääreltä. Oman äänen värillä. Kertoen illan ensimmäistä tarinaa.- Aina olen matkalla. Lähdin etsimään. Suunnan hukkasin. Mutta. Rohkeutta en.

Ensimmäisen puoliajan täyttävät Vaiheet. Samulin isän musiikiksi säveltämät Herman Hessen runot ja Shakespearen sonaatit. Vaiheet vuodelta 1997. Kuullostaako houkuttelevalta? Rehellisyyden nimissä. Ei, olisin vastannut, jos asiaa olisi kysytty minulta etukäteen. Tulkinta kuitenkin vaikuttaa ja vakuuttaa. Sanoissa vanhahtava muuttuu soinnuissa ymmärrettäväksi, jonka välispiikit sitovat nykyaikaan. Ihmismieli ja sen suurimmat kysymykset eivät vuosikerroissa vanhene.

Puoliajan alkaessa emme ole kuulleet vielä yhtään tuttua hittiä. Mutta haittaako? Ei. Lasillisen äärellä fiilikset ovat yhä WOW:n ja HOW:n -väliltä. Tulkinta. Se on Se juttu.

Toinen puoliaika tuo lavalle perinteisemmän konserttimeiningin. Tennarien tahtiin vipattavia hittejä vuosien varrelta. Myös jotain yllätystä tulevalta levyltä. Rytmi kiertää viulusta rumpuun. Valot leimuavat. Shamaani huutaa. Estoitta. Yleisö intoutuu ja säkeille tulee kaiku. Täysi tyylillinen vastakohta ensimmäisen puoliajan väkevälle herkkyydelle. Tai oikeastaan ei sittenkään vastakohta. Vaan se, mikä tekee illasta kokonaisen. Sanat ja sävelet kietoutuvat toisiinsa. Vanhaa ja uutta. Konserttikokemuksesta muodostuu elämys. Tällä puoliajalla nessutkin on jo kaivettava esille. - Voit luottaa minuun. Ei mitään hätää, jos ei omat voimat riittäneet. Se olen minä, joka voin kuivata sun kyyneleet.

Kun konsertin jälkeen astun ulos salista, olen saanut vastauksen kysymykseeni. Olen juuri tavannut Mestarin. Ei tarvitse enää vakuuttua, eikä todistella. Sen tuntee, sen tietää. Samalla sekä nöyrä että vahva. Omat heikkoutensa tunnistava. Itsensä hyväksyvä. Ymmärtävä. Hän, joka viimeiseksi rohkeasti puhuu häpeästä. Pelon viimeisestä tunteesta, jotka estää meitä elämästä. Täyttä elämää. Ajatus kiertää ja ilmaan jää kysymys. Voiko siitä päästää irti?

Hetken hiljaisuus ja Samuli Edelmannin konserttikiertue 2016 päättyy kappaleeseen Väliaikainen.

Kaiken kuullun sulaessa vielä kotonakin pohdimme, onko Samuli ensinnä The Laulaja vai The Näyttelijä? Sieluni kaltainen vai Tappajan näköinen mies? Lopputulema on fifty-fifty. Ensikohtaamisten perusteella.

Tähtipölyä ja Kiitos Samuli. 

Kiitos myös Kuopion Musiikkikeskus. Täydessäkin salissa annoit elämyksellemme tilaa. Tänne on hyvä palata. Kun taas aika on.

*&*

"Tarinoita. Lauluja.Tunteita. Arjen luksusta. Kuka on sinun viihdyttäjäsi?"

http://www.kuopionmusiikkikeskus.fi/web/musiikkikeskus

Ysäri-megakonsertti - Piristystä arkeen Musiikkikeskuksella

Ysäri oli jotenkin erikoinen vuosikymmen varttua. Itselläni koko peruskoulutaival ajoittuu tuohon aikaan, joka alkoi lamatunnelmissa ja päättyi siihen, kun melkein kaikilla alkoi olla kännykät taskussa. Ysärimusiikki oli jotenkin viattomampaa ja räävittömimmätkin musiikkivideot kesyjä verrattuna tämän ajan perustositv-formaatteihin. 

Vajaan parin vuosikymmenen värittämissä mielikuvissa ysärimusiikki on yhtä kuin yläaste ja sen pihalla laahustavan Axen-löyhkäinen massa. Pukeutumistyylissä pienellä paikkakunnalla oli tarjolla kaksi vaihtoehtoista alakulttuuria, joihin leimaantua: joko Leviksen 501 -farkut ja Olvin lippis tai Leviksen 501 -farkut ja Koffin lippis. Lippiksen lippa piti taivuttaa juuri sopivan verran käyräksi. Itse taisin sonnustautua Koff-kuosiin, vaikka olutmerkin kantaminen päässä sotikin arvojani vastaan. Myönnytyksiä oli kuitenkin tehtävä, ettei liikaa erottuisi.

Lähde: allevents.in

Kuopion Musiikkikeskuksella pääsi pari viikkoa sitten fiilistelemään vanhojen hittien tahdissa, kun Puolustusvoimien varsumiessoittokunta tuuletti ysäribiisejä nuoruuden vimmalla, joka sai keski-ikäistyvän perheenisän otsan uurteet ja silmäpussit hetkeksi suoristumaan. Parikymppisillä muusikoilla on ollut tuoreimpien ysäribiisien kukoistusaikana ikää noin 3-4 vuotta, joten heidän käsittelyssään biiseistä puuttui sellainen seiskaluokan diskon jättämä kummallisen ristiriitainen painolasti. Tämä takasi osaltaan sen, että konsertti oli äärimmäisen raikas ja energinen kokemus.

Lähde: www.savonsanomat.fi

Pieni irtaantuminen arjesta musiikin äärellä antaa kummasti viirtaa. Silti sitä ei aina muista antaa aikaansa tällaiselle rentoutumiselle. Edellisen kerran olen käynyt Musiikkikeskuksella nauttimassa konsertista ennen esikoisen syntymää, mutta nyt lupasin itselleni, että seuraava kerta tulee nopeammin. Ohjelmatarjontaa kun näyttää löytyvän laidasta laitaan ja kukapa tietää vaikka seuraavalla kerralla astuisin mukavuusalueeni ulkopuolelle ja rohkaistuisin  kuuntelemaan klassista musiikkia. Sitä odotellessa voi kuitenkin vielä hetkeksi uppoutua ysäriin vaikkapa allaolevan youtube-linkin kautta.

Musiikkikeskuksella lupa laulaa

Portaita ylös ja nauttimaan..

                

..musiikista Licence to Sing.

                

hyvällä tuulella ja avoimin mielin.

Johanna Försti ja Nick Davies sekä 

Kuopion kaupunginorkesteri: 

Licence to Sing 13.9.2016

Konsertti alkoi James Bond elokuvan tunnusmusiikilla. 
Mahtipontisesti, upeasti, kutsuvasti. 
Kuopion kaupunginorkesteri ja kapellimestari Nick Davies olivat esiintyessään elementissään. Siihen oli helppo uppoutua. He tekivät hyvää työtä, joka näkyi tunnelmassa ja kuului musiikissa. Silmittelin Daviesin tahtipuikkoa pitkään. Kuinka ollakaan ajatuksissani sormeni tanssivat pianon koskettimilla.
Sitten se pamahti orkesteriosuutena, mielestäni paras Bond laulu "From Russia with Love". Idän ja lännen tiet.
Koko tämän orkesteriesityksen ajan soi Laila Kinnusen viipyilevän pehmeä sulokas ääni."Saan kiertää ja nähdä maailmaa. Saan itään ja länteen taivaltaa. Tien varrella sen ei rakkauden. Näy kukkaa ainuttakaan. Kasvot vaihtuu, haihtuu, vain hymyillen hetken, ja taas jää rajojen taa. Silmät suljen, kuljen ja kuulen. Vain kuiskeesi sun. Et luopua saa. Tiet veivät mun kauas maailmaan. Ne eivät vie onneen milloinkaan. En itään en länteen lähdekään. Sun luokses rakkain nyt jään."
Kolmen orkesteriosuuden jälkeen oli Johanna Förstin, illan solistin aika astua esiin - punaisessa iltapuvussa, kimaltelevissa koruissa. Glamouria oli lavan täydeltä ja illan solistilla oli lupa laulaa. Johanna esiintyi itsevarmasti ja ääniala taipui joka suuntaan kun hän lauloi "Diamonds are Forever". Tunteella ja taidolla. "You only live twice" kappaleen Försti lauloi Suomeksi. "Casino Royale" tuo Burt Bacharacin, mukaansa tempaava ja keinuttavan kutkuttava kappale oli piristys illan antiin. "Skyfall" oli Johanna Förstin esittämänä, korvia ja tunteiden koko skaalaa hivelevää. Illan tähti oli loistava. Loistavaa tähteä on miellyttävä katsella. Nautin jokaisella solullani musiikkiesityksestä. Pienet karikot juonnossa loivat tunnelmaan ihmismäistä inhimillisyyttä. Hienoa. Konserttisalin valotehosteet olivat mielenkiintoisia ja näyttäviä, akustiikka hyvä. Meillä kuopiolaisilla on Kuopion Musiikkikeskus ja kaupunginorkesteri vertaansa vailla. Siis nautitaan.

Kriitikot arvostelevat, minulla on onneksi lupa hehkuttaa ja innostaa - licence to be excited.


                    

Illan tähtisolisti Johanna Försti ja
Kuopion Lupa innostua-Hyvinvointilähettiläs.




Kuopion Musiikkikeskus

Kuopion kaupunginorkesteri

Ömeising Reis 2016

Mikä ihmeen Ömeising Reis ? Haalarikansan vuosittainen kulttuuritapahtuma?
Kuka ? Miksi ja mitä se pitää sisällään ? Näillä kysymyksillä alkoi tutustuminen Ömeising Reis -tapahtumaan kun minua pyydettiin osallistumaan mukaan. Alkuperäinen idea oli, että Hyvinvointilähettiläistä saataisiin oma ryhmä osallistumaan, mutta loppujen lopuksi vain allekirjoittanut jäi jäljelle.

"Tule klo 17.00 Sotkun pihaan, niin siellä siitä selviää enemmän"...näin kuului Elinan käsky ennakkotunnelmista. Saavuin paikalle hieman ennen sovittua ajankohtaa. Aikomuksena oli haastatella osallistujia ennen alkulaukauksen kajahdusta, jonka jälkeen rynnätään koko porukka samaan aikaan liikkeelle kuten Pamplonan härkäjuoksussa.

Ryhmien odotus ennen lähtöä

Mukana oli opiskelijoita eri opinahjoista ja tiedekunnista, yhdessä ammattikorkeakoulu ja yliopisto. Ryhmät olivat jaettu ennalta ilmoitettuihin 5-9 hengen ryhmiin.  Ryhmiä oli kaiken kaikkiaan 19, jotka lähtivät liikkeelle numerojärjestyksessä. Jokaisessa ryhmässä oli eri alojen opiskelijoita, eli haalareiden värikäs kirjo oli melkoinen: kuin kesäisillä festareilla. Ömeising Reis - tapahtumalla haetaan ensimmäisten vuosikurssilaisten ryhmähenkeä eri alojen opiskelijoiden kesken yli rajojen.
Tapahtuma on alkoholiton. Mitä ? Tämä on minulle uutta kun on kysymys opiskelijatapahtumasta...alkoholiton ?
Haastatellessani osallistujia ja järjestäjiä selvisi, että Ömeising Reis on opiskelijatuutoreille suunnattu tapahtuma. Tavoitteena on tutustuttaa tuutorit toisiinsa ja alueen kulttuuri- ja liikunta-aktiviteetteihin sekä toimitiloihin leikkimielisen kisailun avulla. Mukana tapahtumassa ovat yliopiston, Savonia ammattikorkeakoulun ja Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijatuutorit Kuopiosta. Tuutorijoukkueet kiertävät illan aikana toimintapisteitä ympäri kaupunkia ja saavat tietoa kulttuuri- ja liikuntapaikoista paikan päällä elämyksellisesti. Perinteisesti toimintapisteiltä parhaiten suoriutuneet joukkueet palkitaan. Toimintapisteitä järjestävät useat Kuopion kulttuuri- ja liikuntatoimijat. Pisteet pidetään salassa tuutoreilta ennen tapahtumaa.

Joukkue nro 15, johon soluttauduin mukaan sai nimekseen "90´s Kids"

 Minut solutettiin joukkueeseen nro15. Minusta tuli joukkueen "koutsi", joka seurasi joukkuetta läpi tuulen ja tuiskun aina Henry´s Pubiin saakka. "Andy McCoy" kitaroineen kertoi meille kierroksen säännöt, jotka olivat pähkinänkuoressa: No sex, drugs and alcohol ! Tästä se kaikki sitten lähti...joukkueen tsemppi ja yhteisöllisyys oli heti loistava, vaikka kaikki eivät entuudestaan toisiaan tunteneetkaan. Minutkin otettiin joukkueeseen hyvin vastaan, vaikka ikäeroakin oli viisi, eikun kymmenen...ok,  ehkä hieman yli 20 vuotta.

Henkilöesittely ja joukkueelle nimen valinta käynnissä

Sotkun näyttämöllä riisuuduttiin... mutta vain päällysvaatteista. Jokainen kertoi nimensä ja nimensä mukana ensimmäisellä kirjaimella alkavan kuvaavan adjektiivin, esim. arvoisa Anssi, juoppo Joni tai rehevä Reetta.... Samalla joukkueelle valittiin kannustushuuto ja asento. Aikarajan puitteissa päästiin nimeämään joukkue 90´s Kids, joukkueen huuto ja asentokin ehdittiin valita yhteisymmärryksessä ja sovussa. Joukkueen huuto oli...ööh, noh se taisi mennä minulta ohi tai tilanteen valikoiva dementia edesauttoi muistamattomuutta.

Joukkue singahti matkaan reippain askelin kohti ensimmäistä rastia Kuopion kaupunginteatterille. Kuopion kaupunginteatterin ohjelmistoon kannattaa tutustua http://kuopionkaupunginteatteri.fi/. Teatterilla oli suoritettavana kaksi rastia: kysymyksiä Kuopion liikunnasta ja kulttuurista sekä joukkueen toimesta improteatteria omintakeisin asustein höystettynä ja huumoria unohtamatta.

Asusteiden valinta ei tuottanut vaikeuksia joukkueelle

Ideana oli keskustella vastassa olevan joukkuetoverin kanssa kysymyksiä esittäen annetusta aiheesta. Aiheena oli mm. vankila... "Miksi olet tänne joutunut ?", "Paljonko kakkua tuli ?", "Oletko pudonneen saippuan nostanut ?" jne... Nauraa ei saanut ja kysymyksellä piti vastata...tai joutui jonon perälle. Sanan säilät särähtelivät ja kysymykset kimpoilivat kun joukkueen jäsenet toisiaan haastoivat...ja nauruksihan se meni => ehkä se tässä kuitenkin oli impron perimmäinen idea, että kaikilla on hauskaa.
Sitten joukkue suuntasi Kuopion korttelimuseoon http://korttelimuseo.kuopio.fi/, missä odottivat jo seuraavat tehtävät. Ensin olimme vanhassa apteekissa, missä joukkueen piti arvuutella erilaisten lääkeaineiden vaikutuksia ja ihmisen oireita. Tältä rastilta tuli lähes täydet pisteet (huumeiden kemikaalinen rakenne kuitenkin oli arvoitus mistä ei yhteisymmärrykseen päästy...mutta ½ pistettä kuitenkin aavistuksesta). Miljonääri-kisassa kuitenkin olisi ollut kotiinlähdön paikka.

Puujalkakävely puujalkavitseillä  höystettynä

Toisella rastilla joukkue pääsi kokeilemaan vanhan ajan huvituksia puujalkakävelyn merkeissä. Maksimipisteet "ropisi" kun käveli puujaloilla takaperin vähintään  viisi askelta ja kertoili samalla puujalkavitsin..."miksi käsi ei voi olla 12" ? Koska se on silloin jalka" tai "kaksi mummoa meni mustikkaan, mutta toinen ei mahtunut". Sieltä tuli joukkueelle korkeimmat pisteet siihen saakka käyneiden joukkueiden joukosta, joten monta puujalkavitsiä kuultiin ja moninaisia puujalka askeleita otettiin.      
Siinä kolahti kulttuuria kerrakseen vuosisatojen takaa vanhassa Kuopiossa asumisesta ja 200 vuotta vanhasta lääketieteestä. 

Sitten oli suuntana hieman nykyaikaisempaa kulttuuria  Satamankulmassa (Tulliportinkatu 1), Kuopion vierasvenesatamassa  http://satamankulma.fi/events/main/teatteri_kulma/ . Satamankulma on monitoimikeskus, missä erilaiset kultturin alat ja hyvä ruoka yhdistyvät. Tulevista tapahtumista voisi mainita 9-14.5. Liekeissä rytmimusiikin festivaalit, missä joka päivä esitetään elävää musiikkia noin kahdenkymmenen ilmaiskonsertin voimin.
 

90´s Kidsin "räp" pysäytti yleisön...ja hiljensi Niko räppärin

 Satamankulmalla meitä oli vastassa räppäri Niko: Kuopion lahja Suomen räpille. Niko räppäsi joukkueen valitsemista aiheista "minä haluan...". 
Siinä sai Niko räpätä päivän aikana kun 19 joukkuetta "suolsi" mitä ihmeellisempiä aiheita räppärin muotoiltavaksi riimin muotoon. Joukkuetta ei päästetty helpolla, vaan joukkue joutui itse säätämään oman räpin, joka oli Nikolle esitettävä... Noh, esityksen täydellisyys hipoi kattoa ja ehkä hieman Nikon arvostelemaa tuotosta "Olihan se...ööh hyvä !". Ehkä opintoja ei kannata vaihtaa musiikin pariin, vaan on pitäydyttävä omalla valitsemmallaan alalla.
Nykykulttuurin rasti vei joukkueen aikaa siinä määrin, että kahdelle viimeiselle rastille ei jäänyt kuin noin ½h : oli valittava vain toinen rasteista suoritettavaksi. Kuopion Musiikkikeskus kutsui joukkuetta, joten harmittavasti Kansalaisopiston rasti jää suorittamatta. Mutta onneksi kilpailun virallinen tuomari antoi joukkueelle täydet pisteet suorittamatta jääneestä rastista, koska katsottiin, että aikataulullinen ongelma on järjestäjien aiheuttama...ei joukkueen suorituksiin liittyvä. 

Kuopion Musiikkikeskuksella rytmihetki

 Musiikkikeskuksen rytmihetkestä joukkue suoriutui hyvin...jos räp ei ole kaikkien vahvuus, niin rytmiikka oli. Joukkueen rytmiikan oppiminen oli häikäisevän nopeaa ja laadukasta  - ainakin allekirjoittaneen silmissä, jonka rytminen osaaminen rajoittuu suun ja ovikellon soittoon.
 Vaikka en itse varsinainen "Rytmi Joonas" olekkaan, niin käyn useamman kerran vuodessa Musiikkikeskuksella katsomassa ja kuuntelemassa eri artisteja. Seuraavaksi menen katsomaan 4.5. Paula Koivuniemen konserttia kehitysmaiden naisten hyväksi.  Kuopion Musiikkikeskuksen  koko ohjelmisto löytyy http://www.kuopionmusiikkikeskus.fi/web/musiikkikeskus .

Joukkueen "90´s Kids" haikea päätös hetki Henry´s Pubin esiintymislavalla klo 19:59, eli juuri aikarajoissa.

Joukkueen loppukiri Musiikkikeskukselta Henry´s pubiin oli huikea ja lavalle joukkue ehti juuri ennen aikarajan klo 20.00 umpeuduttua. Tunnelma katossa ja ilta voi "kulttuurillisissa" merkeissä jatkua  voimaannuttaen osallistujia seuraavan päivän opiskelua silmällä pitäen. Vaikka joukkue ei kilpailua voittanutkaan (en kyllä ymmärrä miksi) niin ainakin se ansaitsee kunniamaininnan sitkeästä ja osallistuvasta asenteesta. 
Kiitos 90´s Kids, että sain olla "koutsinne".
 Kiitos järjestäjille, että sain mahdollisuuden osallistua kilpailuun osana joukkuetta ja nähdä Kuopion kulttuuria läheltä leikkimielisen kilpailun varjolla. 
Tällainen samankaltainen kilpailu voisi olla muidenkin koulujen (peruskoulu, lukio, ammattikoulu, järjestöt jne...) ohjelmistossa. Tämä avaa Kuopiota erilaisin silmin asukkaille kuin vierailijoillekin. Oikealla tapaa järjestettynä myös kaupungin yritykset voisivat hyötyä ajatuksesta osallistumalla omalla panoksella ja tarjonnallaan.

https://www.kuopio.fi/fi/web/oma-kuopio/nuoret-ja-opiskelijat