Näytetään tekstit, joissa on tunniste #Suomi100. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste #Suomi100. Näytä kaikki tekstit

torstai 24. elokuuta 2017

Lempeä tuijotushetki


"Uamulla varraen, kun aarinko noosoo."
Marja-Leena Vepsäläinen

Kirjastokahvio Zariannessa Kuopion pääkirjastolla on parhaillaan esillä kahden kuopiolaisen taiteilijan, Marja-Leena Vepsäläisen ja Ritva Laitisen, elämäntyötä käsittelevä taidenäyttely:  ”Vällääksijä mualaisromantiikasta...ja vähä siitäe erostiikasta”.

Näyttely kuvaa maatilan arkipäivän olemusta. Työpäivä lypsykarjatilalla on ollut jotain aivan muuta kuin virka-aika. Välillä siihen on kuulunut aamuvarhaisesta alkava hektisyys, joka ei hellitä ennen kuin aurinko laskee. Välillä taas kiireettömyys.  Se pieni hetki, jolloin ystävien ruskeat silmät pysähtyvät tuijottamaan ja samalla aikakin pysähtyy. Katseeseen jää kiinni.

"Kaverukset."
Ritva Laitinen
 

Väliin päivään on mahtunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Niistä selviämiseen on tarvittu rohkeita ratkaisuja ja kykyä ottaa käyttöön lennosta planB, kun kaikki ei mene niin kuin Stromsössä. Mukana on näyttelyn nimilupauksella väläys myös romantiikkaa ja Suomi100-henkistä entisaikojen erotiikkaa. Taustalla jokaisen ihmisen syvä perustarve tulla rakastetuksi. Sitä tarvetta ei raskaskaan työpäivä voi kokonaan hiljentää.

Tekemisen ja pysähtymisen rinnalla näyttely henkii haikeutta ja luopumisen tuskaa, kun elämäntyö”työ” on tehty. Kun on tullut ystävien taivasmatkan aika sateenkaaren alta löytyville vihreämmille niityille.

Molemmat taiteilijat ovat tehneet työtä lehmien parissa Kuopion eteläisellä maaseudulla. Työ ei ole kuitenkaan ollut vain työtä. Sen merkityksellisyys näkyy antaen näyttelylle sielun. Väliin fyysisesti hyvinkin raskasta työtä on kuvattu suurella sydämellä ja tunteella ilon pilkettä silmäkulmassa unohtamatta. Taiteilijoiden tyylilajit ja lähestymistavat asiaan ovat erilaiset. Vaikka aihe on sama, on kokemus hyvin henkilökohtainen.
 
Uskoisinpa, että muillekin kuin minulle nousee näiden töiden äärellä mieleen muistoja omasta lapsuudesta ja mummolasta. Tuo ruskeasilmäinen ja vähäeleinen tuijotushetki on niin tuttu. Lempeys. Se on tunne, joka jää näyttelystä päällimmäiseksi mieleen. Se on myös tunne, jonka haluan säilyttää. Koska lempeitä tuijotushetkiä tarvitaan.

Lisätietoja:




Näyttely on avoinna kirjastokahvio Zariannen aukioloaikoina elokuun ajan.
Näyttelyä on ilo ihmetellä tuoksuvan keittolounaan tai kahvikupposen ääreltä.


torstai 17. elokuuta 2017

Mahdollisuuksien hevonen Sorsasalossa kokosi heppahöperöt taas yhteen


Suomenhevonen on hevosrotuna tänä vuonna jo 110-vuotias. Rotu on ainoa täysin Suomessa kehitetty hevosrotu ja se on kulkenut uskollisesti suomalaisten rinnalla koko itsenäisen Suomen historian ajan. Suomen ja suomenhevosen juhlavuoden kunniaksi Sorsasalon raviradan elokuisessa hevostapahtumassa "Mahdollisuuksien hevonen"  rodun monipuolisuus olikin nostettu hyvin esille. Suomenhevonen on kumppani, joka käy melkeinpä kaikkeen: työhevoseksi, kouluratsuksi, esteratsuksi, ravihevokseksi ja valjakkoajoonkin. Tapahtumassa nähtiin, että samanaikaisesti voimakas ja sulavalinjainen suomenhevonen vetää kevyesti yli oman painonsa, liikkuu pienin avuin kouluratsuna, taipuu räjähtävään vauhtiin montessa ja toisaalta ei hyydy pidemmälläkään matkalla raveissa, valjakkoajoa ja esteitä unohtamatta. Yllättävää oli myös huomata, että rodusta löytyy niin montaa väriä. Mielikuvissa kun suomenhevonen nousee esiin rautiaana liinakkoharjana. Tapahtumassa kuitenkin nähtiin, että rodussa esiintyy useita muita värejä.

Komea suomenhevosori Igor Kuu ja 15-vuotias Martta Tiainen  ovat kisanneet yhdessä vasta vuoden.
Tällä kertaa tuli voitto  kouluratsastuksen tasolla helppo B.

Jasun Jatsi veti tapahtuman vetonäytöksessä kevyesti yli 900 kg.

Mäntymäen Velmu vauhdikkasti valjakkoajossa.

Kun edellisvuoden Sorsasalon hevostapahtumassa ihasteltiin maailman suurimpia hevosrotuja shiret mukaan lukien, oli tapahtumassa tänä vuonna suomenhevosen ohella edustettuna maailman pienimpiä hevosrotuja. Rapsuttelemaan pääsi sekä eurooppalaista että amerikkalaista minihevosta.

Amerikkalainen minihevonen Macho omistajansa Susanne Ylikestin kanssa.

Macho -nimensä veroinen tukkajumala.

Turpaterapialla on ihmeellisiä vaikutuksia.

Eurooppalainen minihevonen Harmony tekee Susannen kanssa käyntejä mm. vanhainkoteihin.
Vielä tätä kirjoittaessanikin Susannen kertomat Harmonyn ja ikäihmisten kohtaamiset herkistävät.





Erikoisuusosastolla tapahtumassa pääsi tänä vuonna tutustumaan mm. vikellykseen. Vikellys on voimistelua ja tanssia hevosen selässä. Laji vaatii notkeutta, voimaa ja tasapainoa mutta ennen kaikkea vahvaa yhteistyötä. Kehityksen myötä askellaji muuttuu vähitellen käynnistä laukaksi.


Siilinjärven Vikeltäjien tyylinäytteet.



Kuten asiaan kuuluu, tapahtumassa oli esillä myös hevosurheilun varusteita, toimijoita ja alan koulutusta.

Sen lisäksi, että ständillä kisattiin hevosenkenkien heitossa, kuultiin myös asiaa koulutusmahdollisuuksista.
Kiuruveden Hingunniemessä voi opiskella hevosalaa monipuolisesti. 

Peltolan maatilalla on osattu yhdistää hevoset ja tietoisuustaidot. Maatilalla järjestetään teemaretriittejä ja HeLMi -ohjausta.
Samaan pöytään olivat päässeet suomalaiset Sola luomu- ja luonnonsaippuat.
Kotiinviemisiksi omaan kassiin Valjaskulman pinteleiden ohella päätyivät "luomu plörö" ja "inkivääriin ilo".

Sokerina pohjalla. Jotkut asiat ne eivät vanhene. Niin kuin kepparikisat. Näitä oli edellisvuodesta asti odotettu ja osallistumista hartaasti suunniteltu, Liekö myös harjoiteltu. Laji on selvästi edelleen tapahtuman kestosuosikki. Siinä palataan hevosurheilun alkulähteille. Kepparit ovat usein ne pienten hevostyttöjen ja -poikien ensimmäiset hoitohevoset.  Sillä erotuksella, että kepparit jaksavat yhä vaan kiinnostaa, vaikka oikeiden hevosten parissakin jo puuhataankin. Kepparitallin omistajan äitinäkin sitä jo tietää, mitä eroa on kolmi- ja kaksipalaisella kepparilla ja miksi suullinen on suutonta parempi.

Hevosmies Lauri kisasi hienosti alle 5-vuotiaiden sarjassa.

Helmin...

...Nellin...

...ja Jennin tyylinäytteet isompien sarjoissa.

Kepparikisat kilpailtiin näillä Helmin kepparitallin kotitekoisilla ratsuilla.

Koko päivä meillä tapahtumassa sitten vierähti ihan huomaamatta. Ja vielä piti neitokaisia houkutella pois. Mätsärit jäivät kesken ja suomenhevosten esteet näkemättä. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan ensi vuotta, että mitäköhän seuraava Sorsasalon hevostapahtuma tuo tullessaan. Ehkäpä ollaan jo mukana osallistumassa poniraveissa tai mätsäreissä oman Iisan kanssa.

Ensimmäiset kärryharjoitukset omalla Iisalla.

Kiitos ITIS aluejaosto ja tervetuloa taas Sorsasaloon. Siellä nähdään.



Lisätietoja:








keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Kuinka minusta tuli vapaaehtoinen?  



Mietin vapaaehtoistyötä jo jonkin aikaa ennen lopullista kimmoketta asiaan. Se tuli, kun luin lehtijutun vapaaehtoistyöstä vuonna 2014. Päädyin sitten nettisivuille, missä vapaaehtoistyötehtävistä ilmoitettiin ja ilmaisin hakemuksessani mielenkiintoni tiedotustehtävää kohtaan. Kyseessä oli ev.lut.seurakunnan vapaaehtoistyö, missä etsittiin uutispalstan juttujen kirjoittajaa sekä kyseisen palstan ylläpitäjää. Vapaaehtoistyön koordinaattori Annu Paulus otti minuun yhteyttä ja näin minusta tuli vapaaehtoistyo.fi Kuopio-palvelun vapaaehtoinen tiedottaja. Tehtävä oli innostava ja minut toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi mukaan. Elämäntilanteeni ei mahdollistanut osallistumista vapaaehtoistyöhön, joka olisi sitonut minut säännöllisesti johonkin, mutta tämä tehtävä on joustanut tilanteen mukaan.   

Tämän vapaaehtoistyön avulla on mahdollista innostaa mukaan vapaaehtoistyöntekijöitä ja saada palvelua ihmisten tietoisuuteen. Olen saanut vapaaehtoistyöni aikana myös puhelun henkilöltä, joka halusi lehtihaastatteluni luettuaan (Kirkko ja koti-lehdessä vapaaehtoistyöstä) lähteä mukaan toimintaan. Miten iloinen olinkaan, todistettavasti ainakin yksi sanojeni myötä innostunut!    

Uutispalstan päivittämisen lisäksi perustin muun muassa Vapaaehtoistyo.fi Kuopion Facebook-sivut ja aloitin niiden ylläpidon. Alussa tykkääjät koostuivat lähinnä kavereistani, mutta vuosien saatossa tykkääjiä on tullut paljon lisää. Oli jännittävää huomata, että ihmiset alkoivat paremmin löytää palvelun pariin. Tiedotin palvelusta lisäksi ”puskaradiossa” ja otin asian puheeksi myös silloisen työpaikkani kokouksessa ja se kyllä kannatti. Tämä tieto kantautui myös Kuopion kaupungin hyvinvointikoordinaattorille ja myöhemmin hän lähtikin viemään asiaa eteenpäin, minkä seurauksena Kuopion kaupunki ja Ev.lut. Seurakunta yhdistivät voimansa ja alkoivat tekemään yhteistyötä vapaaehtoistyo.fi:n osalta. Hienoa, että kaupungissamme panostetaan vapaaehtoistyön kehittämiseen.  

Kävin itse tänä keväänä Mannerheimin lastensuojeluliiton järjestämässä Ystäväksi maahanmuuttajaäidille-perehdytyksessä. Löysin ilmoituksen vapaaehtoistyo.fi Kuopio:n sivuilta. Lähdin mukaan, koska haluan torjua yksinäisyyttä, auttaa suomenkielen opiskelussa sekä löytää uusia ystäviä. Äitinä tiedän, että lapsiperhearjen keskellä aikuinen juttuseura on todella tervetullutta ja tämän toiminnan kautta myös lapset voivat löytää uusia leikkikavereita.  


Itse olen vapaaehtoistyön kautta oppinut uusia asioita, tutustunut uusiin ihmisiin, kokenut voivani vaikuttaa asioihin, kokenut osallisuutta sekä saanut työkokemusta ja vahvistusta myös omalle alavalinnalleni. Haluan tehdä työtä, jonka kautta voin auttaa ja vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin. Opiskelen nykyään sosionomi-diakoniksi Diakonia-ammattikorkeakoulussa.  


Kuopiossa on monenlaisia mahdollisuuksia osallistua vapaaehtoistyöhön.
Lämpimästi suosittelen kokeilemaan, ikinä ei tiedä minkälainen seikkailu odottaa.  


 


Iloisin kevätterveisin,  


JenniNiskanen
Vapaaehtoinen tiedottaja
vapaaehtoistyo.fi
Kuopio 

maanantai 29. toukokuuta 2017

Liisa – Tyttö Viipurista




Liisa oli 15-vuotias lähtiessään härkävaunujen kyydissä evakkoon alkavaa sotaa. Ennen tätä Liisan elämä Viipurissa oli turvattua. Perhe oli hiljan rakentanut ison hirsinen omakotitalon, isä työskenteli veturinkuljettajana ja äiti toimi ompelijan ammatissa.
Sota alkoi Antin päivänä, Liisa muistaa sen hyvin, sillä perhe oli juuri silloin valmistelemassa Antti-isän juhlia siivoten ja leipoen. Kattauksesta puuttui vain kerma ja Liisan tehtäväksi jäi hakea sitä kaupalta. Kauppamatkan aikana pommitukset alkoivat. Liisan ensimmäinen ajatus oli huoli pikkusiskosta, sillä sisko oli vielä koulussa siihen aikaan päivästä. Liisa lähti juoksemaan koulua kohti ja matkalla häntä neuvottiin kulkemaan ojanpohjia myöten piilossa pommikoneilta. Ojanpohjia pitkin Liisa haki siskon kotiin ja vielä samana Antin päivän iltana perhe nousi härkävaunujen kyytiin.
Sodan aikana kotirintamalla tehtiin monenlaista työtä. Liisa paikkasi sotilaiden vaatteita, hoiti kenkävarastoa, auttoi sotilaita, toimitti posteja ja kävi kaupassa. Yksi Liisan tehtävistä oli käydä kuuntelemassa joka ilta uutiset radiosta, tämän jälkeen kylän väki kokoontui yhteen kuulemaan uutiset. Sodan aikana kotirintamalle jaettiin komentoja erilaisiin työtehtäviin. Liisa muistelee, että hänelle tulleita komentoja olivat: työskennellä viikon verran maatalossa sekä tehdä motillinen halkoja.
Liisa kertoo, että sota-ajan kokemukset ja karjalaistausta ovat opettaneet hänelle periksi antamattomuutta ja sitkeyttä. Hyväntahtoisena, avuliaana ja puheliaana ihmisenä Liisa on jäänyt monien mieleen ja yhteyttä pidetään edelleen ihmisten ja perheiden kanssa, jotka hän tapasi kotirintamalla työskennellessään. Vapaaehtoistyö on kulkenut Liisan elämässä mukana läpi vuosikymmenten ja ottanut matkan varrella eri muotoja. Nykyisin Liisa toimii omaishoitajana ja osallistuu Kuopion Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n vapaaehtoistyöntekijöiden järjestämään toimintaan.

www.kuopionomaishoitajat.fi

Vesivoimistelu ihanaa, kuntosali mukavaa!





Tutustuin vesivoimisteluun kauan sitten Kuntoutumiskeskuksen uima-altaalla, jossa kävin ystäväni
mukana silloin tällöin.
Olin vielä 80-luvulla työelämässä, kun kävin ajoittain Kuopion uimahallissa vesivoimistelussa.
Sattui vaan niin, etten tahtonut joutua ajoissa altaaseen, vaan sain paikkani altaan syvemmästä
päästä, eivätkä jalat yltäneet pohjaan. Nyt tuo hymyilyttää, kun monta kymmentä vuotta vanhempana voimistelen ilman apuvälineitä ja pohjakosketusta.
Työssä ollessani kävin mieheni kanssa aikaisin aamulla ennen työhön menoa vesijuoksemassa Kuopion uimahallissa. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun vesijuoksu tuli muotiin ja juoksuvyöt ilmestyivät uimahallille.
Vuonna 2000 muutimme taloon jossa missä on uima-allas. Ostin oman vyön ja juoksen edelleen kylmässä altaassa.
Lämpötila talvella altaassa on n. 15-16 astetta. Ranteita ja nilkkoja palelee, mutta muutama minuutti on tavoitteeni ja sitten menen löylyyn lämmittelemään. Kesällä aika pitenee kun vesi lämpenee.
Nykyisin uin jo ilman vyötä, kun taito on kehittynyt.

Vuoden 2000 alkupuolella Puijonlaaksoseura, jonka sihteeri silloin olin, aloitti ” Yhessä immeisik` -projektin.
Ray-rahoitti sitä kymmenen vuotta, saimme huomionosoituksena kaupungilta kunniakirjan ja kutsun kaupungintalolle sekä päivä – että iltatilaisuuteen
Projektin loputtua kaupunki koulutti halukkaat ihmiset vesivoimistelun avointen ryhmien vertaisohjaajiksi.
Saimme myöhemmin myös Puijonlaakson palvelutalon kuntosaliin laitteet ja koulutuksen kuntosalin vertaisohjaajiksi.
Olen ollut perustamassa monta vesivoimisteluryhmää, nyt tällä hetkellä vedän yhtä ryhmää yhteistyössä varaohjaajan kanssa, Kuntosalilla on minun nimissäni ryhmä, sitä vetää myös varaohjaajani. Näin ollen kummallekaan ei ohjaaminen käy liian raskaaksi ja sitovaksi.




On hienoa havaita molemmissa ryhmissä iloinen ja innostunut ilmapiiri. Kukaan ei halua luopua paikastaan, ryhmät ovat täynnä. Kannattaa kuitenkin kysyä jos haluaa mukaan!
Tunnen olevani ryhmäläisille tärkeä henkilö. Näin saan itselleni virkistystä ja sosiaalista kanssakäymistä, mikä on vähentynyt ihmeesti iän myötä. Itselleni saan myös voimia, tukea ja oppia käymällä kaupungin liikunnanohjaajan pitämässä vesivoimisteluryhmässä.


Olen nauttinut täysin rinnoin mukana olosta, en millään malta olla poissa. Varsinkin vesi on elementti, jossa viihdyn neljä kertaa viikossa. Vesi on ystäväni, se kannattelee minua jo niin, etten tarvitse tehdä mitään. Vesi sopii eninomaisesti myös kuntoutumiseksi sydämen verisuonten pallolajennuksen jälkeen. Se tehtiin minulle viime syksynä. Kunto nousee ja mieli virkistyy. En voi kuvitella eläväni ilman vesivoimistelua, kuntosalia ja kävelylenkkejä raittiissa ilmassa . Täytän huhtikuussa 82- vuotta. Olen iloinen, että voin hyvin ja jaksan vielä. Kesällä kun on tauko, käyn harvakseltaan kuntosalilla ja vesivoimistelen omassa altaassa ja Sammakkolammessa. Toivottavasti jaksan myös pelata golfia ensi kesänä. Se on ollut kesäharrastukseni jo 25 vuotta.




Annaliisa Jaatinen 
Puijonlaakson asukas jo 50 vuotta

Lisätietoja netistä https://www.kuopio.fi/fi/ikaihmiset
ja ikääntyneiden vastuualueen liikunnanohjaajalta
Carita Randelin-Kauppinen
Opistotie 4
70200 Kuopio
p. 044 718 2509

Osallistujan silmin




Kuopion Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry toimii kaikkien erilaisissa omaishoitotilanteissa olevien perheiden kanssa. Yhdistys antaa omaishoitoperheille ohjausta ja neuvontaa, valvoo omaishoitajien etuja, järjestää vertaistukitoimintaa ja tarjoaa virkistystä. Yhdistyksen toiminta perustuu vahvaan vapaaehtoisuuteen ja hyvään verkostoyhteistyöhön. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) myöntämän OmaisOiva -avustuksen myötä toiminta on vakiintunut ja monipuolistuu edelleen.
Vapaaehtoisten tekemä työ voi antaa osallistujalle tilaisuuden vertaistukeen ja sosiaalisten verkostojen rakentamiseen. Omaishoitajana toimiva Liisa on osallistunut yhdistyksen järjestämiin tapahtumiin ja ryhmiin monen vuoden ajan, hän löysi toimintaan mukaan osallistumalla vapaaehtoisten järjestämään omaishoitajien Ovet-valmennukseen. Liisa käy nykyisin yhdistyksen vapaaehtoisohjaajan Aino Happosen pitämässä Mitä Sinulle Kuuluu -omaishoitajien vertaistukiryhmässä. Liisa on kokenut ryhmän turvalliseksi paikaksi vaihtaa arjen kuulumisia ja kertoo saaneensa ryhmästä voimavaroja ja kavereita. ”Yhteisten keskusteluiden kautta ryhmäläiset ovat tulleet tutuiksi ja kokemusten jakamisen kautta voi saada neuvoja myös omaan arkeen.”


Liisa, Omaishoitaja

perjantai 5. toukokuuta 2017

Vapaaehtoistoimintaa tukihenkilönä ja sijaisisänä




Pieni ihminen katsoo arasti ja epäillen äidin takaa. Luottamus herää hitaasti, mutta vähän ajan kuluttua askartelemme yhdessä legoilla. Tämä oli ensitapaaminen.

Pienet kädet ojentuvat tervehdykseen jo ovella ja hyvin pian kuuluu kahvipöydän äärestä käsky: Esko keskeen! Tämä oli eräs toinen ensitapaaminen.

Olemme toimineet puolisoni kanssa tukiperheenä ja nämä ovat muistoja tukilasteni ensitapaamisista. Tukiperhe on perhe, johon lapset tulevat yleensä viikonlopuksi esimerkiksi kerran kuussa. Tapaamisia voi olla useamminkin ja ne voivat kestää myös pitempiä jaksoja. Tapaamisista sovitaan yhdessä sosiaalitoimen ja lapsen vanhempien kanssa.

Tukitoiminnan tarkoitus on tukea lapsen hyvinvointia antamalla lapsen vanhemmille levähdystauko. Tukiperheeltä vaaditaan tasapainoista elämäntilannetta ja kykyä huolehtia lapsen tarpeista. Mutta ei mitään sen erikoisempaa.

Tapaamisissa aika kuluu pääasiassa tavallisissa kodin askareissa. Käymme joskus elokuvissa, pelaamme korttia ja leikimme piilosta. Mökillä uimme, saunomme, soudamme ja kalastamme. Talvella laskemme pulkkamäkeä. Joskus lasten mukana on kavereita.

Kun ensivaikutelmat tukihenkilöstä on saatu, tulee aika kokeilla rajoja. Silloin tukihenkilön on oltava johdonmukainen ja muistettava kasvatusvastuunsa. Kun rajat on asetettu ja tehty selviksi, on lapsella turvallista.

Tukiperhe, lapsen vanhemmat ja sosiaalityöntekijä tapaavat säännöllisesti ja tarkentavat käytäntöjä tilanteen mukaan. Lapsen parhaaksi tavoitellaan yleensä pitkää suhdetta. Ilokseni meillä näyttää syntyvän elinaikaisia suhteita.

Olemme toimineet myös sijaisperheenä. Sijaisperheenä vastuu ja tekemisen määrä on suurempi. Ennen sijoitusta lapsi on saattanut kokea vaikeita asioita. Lapsen murheet ilmenevät arjen tilanteissa. Tilanteiden käsittely vaatii sijaisvanhemmalta kärsivällisyyttä, mutta ratkaisujen löytäminen on palkitsevaa.

Tuki- ja sijaisvanhempana toiminen on tuottanut minulle iloa. On liikuttavaa, kun lapsi luettelee rakkaimpiaan ja asettaa minut luetteloon jo lähiomaisten ja lemmikkikoiransa jälkeen.


Esko Koistinen

Ihana, kun olet olemassa – siinä!





Kuopion Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry toimii kaikkien erilaisissa omaishoitotilanteissa elävien perheiden kanssa. Yhdistys antaa omaishoitoperheille ohjausta ja neuvontaa, valvoo omaishoitajien etuja, järjestää vertaistukitoimintaa ja tarjoaa virkistystä. Yhdistyksen toiminta on perustunut vahvaan vapaaehtoisuuteen ja hyvään verkostoyhteistyöhön. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) myöntämän OmaisOiva -avustuksen myötä toiminta on vakiintunut ja monipuolistuu edelleen.

Kosti on toiminut yhdistyksen vapaaehtoisena vertaisohjaajana omaishoitajien ryhmässä jo useita vuosia. Ryhmä kokoontuu kuukausittain tarjoten omaishoitajille luottamuksellisen keskustelupaikan omaishoidon arjen jakamiseen ja tiedon saamiseen.

Omaishoitajien välisessä vapaaehtoistyössä pätee samat pelisäännöt, kuin muissakin ihmisten välisissä kanssakäymisissä. Antoisaksi toiminnan tekee, kun voi kokea kanssaihmisistä heijastuvana ajatuksena viestin; ”ihana, kun olet olemassa – siinä!”.

Kosti
Vertaisohjaaja
Kuopion Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Lukeminen kannattaa aina!

Moi, minä olen Sylvi. Olen karkeakarvainen kääpiömäyräkoira, kohta viisi vuotta ja toimin kirjastossa lukukoirana. Taidan olla Kuopion kaupungin karvaisin vapaaehtoistyöntekijä (ja ehkä myös söpöin?). Minulle voi tulla lukemaan, jos lukeminen on hankalaa tai tylsää tai jos muuten vain haluaa lukea luppakorvalle. 

Toimin lukukoirana kirjastolla  pari-kolme kertaa kuukaudessa ja joskus pääsen tapaamaan lukijoita myös kouluille. Hommanani on kuunnella: minulle saa jokainen lukea ihan omalla tyylillään ja sanatkin voivat mennä sekaisin, minä en korjaa enkä huomauttele virheistä.  Minulla on aina aikaa kuunnella, en hoputa lukijaa, en vilkuile kelloa tai ala päivittää Facebookia kesken kaiken (sen homman hoitaa sihteeri puolestani).

(Kuva: Suvi Pitkänen)
Lukukoiran työstä en saa palkkaa, mutta VIP-kortillani olen päässyt moneen paikkaan, minne tavallisilla koirilla ei ole asiaa. Olen käynyt mm. museossa, Musiikkikeskuksella, yliopistolla - ja jopa teatterissa tapaamassa Herra Hakkaraista. Vierailuilla toimin lukemisen ja kirjaston lähettiläänä; näistä ja muistakin seikkailuistani kerron omassa vlogissani.

Lukukoiran työssä parasta on mukavien lukijoiden tapaaminen ja tarinoiden kuunteleminen. Kolmen vuoden aikana minulle on ehditty lukea satoja kirjoja. Mutta vaikka kuulisin saman kirjan moneen kertaan, en koskaan kyllästy: jokainen lukukerta on kuitenkin aina erilainen. Tarvittaessa kuuntelen lukemista myös vieraalla kielellä. Lukuvastaanotot ovat viikkoni kohokohta, ja täytyy sanoa, että työpäivän päätteeksi syöty possunkorva maistuu erityisen hyvälle.

Muuten olen sitä mieltä, että lomat ovat ihan yliarvostettuja. Kennelliiton vapaaehtoistyösopimuksen mukaan en saa tehdä lukukoiran hommia kuin tietyn määrän kuukaudessa, etten muka rasittuisi liikaa. HAH. Lomailu voi pitemmän päälle olla todella tylsää, onneksi sentään joskus pääsen emäntäni mukana retkille tai reissuun. Mutta kyllä vapaaehtoistyö silti loman voittaa. Lomalla en koskaan saa toteuttaa rotutyypillisiä ajotaipumuksiani jänisten tai kauriiden parissa. Kirjastossa sentään ymmärretään, että mäyräkoira on ajava koira: olen päässyt ajamaan kirjastoautoa. Mitäs siihen sanotte!

            
                      Lukukoira Sylvi kirjastoautossa from Kirjastokaista on Vimeo.


sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Koirien Kalevala


Miksi Koirien Kalevalan kertojana on kissa? Miksi kissat naukuvat? Miksi koirien elämä on nykyään nin helppoa? Ja miksi koirat ja kissat ovat nykyään vihollisia keskenään?

Nämä ja monet muut suuret kysymykset saavat järkeenkäyviä selityksiä suoraan kansalliseeposestamme. Tai no. Sen Mauri Kunnas -versiosta. Ei kuitenkaan pelkästään haukkuen, naukuen eikä ulvoen, vaan Suomi 100 -juhlavuoden arvokkuudella. Eeppisenä äänilajina on ooppera, jota taustakuoro ja orkesteri täydentävät.

Koirien Kalevala tuo tutun tarinan Sammosta ja sen ryöstöstä esille kiinnostusta herättävästi ja nykyajan ihmisille sopivasti kevennettynä. Niin, että kalevalainen runomitta ja suomalainen kansanperinne avautuvat viihteeksi koko perheelle sen pienimmästä vanhimpaan jäseneen. Ensi-illan yleisön ikäjakaumaa katsellessa voisi ajatella, että hyvinkin monelle esitys voi olla ensikosketus niin Kalevalaan kuin oopperaankin. Mutta toisaalta myös niin, että täällä ovat juuri ne kuopiolaiset, jotka matkaavat joka kesä Savonlinnaan oopperajuhlille ja tuntevat myös suomalaisuuden juuret.


Omalta kouluajalta Kalevalasta mieleen nouseva tunnemuisto on lähinnä runomitasta kumpuava sävelen melankolisuus mutta se ei Koirien Kalevalassa näyttäydy. Tarina on kauttaaltaan puettu hauskuuden värikkäisiin vaatteisiin. Ooppera äänilajina antaa kuitenkin esityksen sanomalle sellaista arvokkuutta, voimaa ja ryhtiä, mikä ei pelkästään puhuttuna pääsisi täyteen mittaansa. Aveccini Helmi ja Jenni ovat ehtineet koulussa jo opiskella ja näytelläkin Kalevalaa. He huomaavat esityksestä monta yksityiskohtaa unohtamatta muutamaa alkuperäisestä kerronnasta poikkeavaa faktaa, joita itse en enää muistanutkaan. Myös kotimatka alkaa Kalevalan tahtiin, kun runot alkavat nousta. On näköjään olemassa joitain asioita, jotka kerran opittuaan tulevat suoraan selkärangasta. Siitä juuresta, joka tekee meistä suomalaisia. Sitä sarjaa on kalevalainen runomitta ja "va-ka van-ha Väi-nä-möi-nen, tie-tä-jä i-än-i-kui-nen..." Nousuja ja laskuja, joita ei voi vain lausua, vaan laulamiseksi menee.

Koirien Kalevalan ensi-ilta on viimeistä paikkaa myöten loppuunmyyty. Tiedän jo etukäteen kirjoittavani kokemuksestani ja olisin halunnut tehdä taustatyöt kunnolla. Verkkokirjaston haulla yritän päästä varaamaan kirjaversion Koirien Kalevalasta. Turha toivo. Näyttää siltä, että sen lisäksi, että kaikki koiraoopperan esitykset ovat jo ensi-iltana loppuunmyytyjä, myös kaikki Koirien Kalevala -kirjat ovat Kuopiossa lainassa. Kunnaksen koirat ja suomalainen kansanperinne ovat lumonneet meidät savolaiset. Sen voi todeta myös ensi-illan loppuaploodeista. Niistä ei meinaa loppua tullakaan.


Tällaiselle koko perheen houkuttelevalle ja hauskalle matkalle suomalaisuuden perinteisiiin on selvästikin tilausta. Juuret kiinnostavat. Erityisesti tietenkin Suomi 100 -juhlavuonna. Mutta muutenkin. Ainakin uskoisin. Mites olisi Kuopion kaupunginteatteri: Sampo pyörimään ja lisää Kunnasta kehiin. Seitsemän koiraveljestä työn alle?

Kiitos!



Lisätietoja:


Linkin takaa Koirien Kalevala -esitystä klikkaamalla löytyy myös useita
tutustumisenarvoisia verkkopolkuja Kalevalan jännittävään maailmaan. 

HOX!
Kuopion kaupunginteatteri vinkkaa verkkosivuillaan,
että vaikka kevään Koirien Kalevala -esitykset on loppunmyyty,
kaikkia lippuja ei ole vielä lunastettu.
Eli vapaita paikkoja loppuihin esityksiin kannattaa kysyä,
sillä peruutuksia voi aina tulla.


torstai 6. huhtikuuta 2017

Hyvä kiertoon

Kuva: Kuopion kaupunki


Sairastuin lapsena vaikea-asteiseen nivelreumaan ja tarvitsin ystävien apua ja henkistäkin tukea. Sitä sainkin kiitettävästi. Tuolloin mieleeni syöpyi ajatus, että haluan auttaa reumaa sairastavia ihmisiä ja tasoittaa heidän tietään kaikin mahdollisin tavoin. 

Innostus liikuntaryhmätoimintaan heräsi, kun yli 20 vuotta sitten pääsin ensimmäisen kerran laitoskuntoutukseen. Osallistuin siellä erilaisiin ryhmäjumppiin ja kotiin tultuani pyysin yhdistyksen hallitukselta lupaa saada aloittaa tuolijumpparyhmä. Sain luvan ja tätä jumppaa olen ohjannut siitä lähtien. On tanssittu tuolitansseja ja tehty lihaskunto-harjoituksia, joskus pidetään kuntopiiriä ja keväällä mennään puistoon mölkkyä pelaamaan. Parasta palkkaa on se, kun joku ryhmäläisistä kertoo ”vertyvänsä” jumpassa. Myös se palkitsee, kun osallistujat tulevat jumppaan huonosta kelistä ja kivuista huolimatta. Itsekin olen vetänyt jumppaa aika huonossa kunnossa leikkauksen jälkeen. Sieltä vaan ei malta olla poissa. Ryhmässä on hyvä tunnelma; ajankohtaiset asiat käsitellään ja tukea annetaan sitä tarvitsevalle. Jos joku sairastuu pidemmäksi aikaa eikä pääse jumppaan, hänestä pidetään huolta. Ollaan yhteyksissä ja muistetaan vaikka kortilla. 

Ruokahalu kasvoi syödessä ja halusin lisää vertaisohjaajia yhdistykseemme. Itselläni oli jo sen verran kokemusta, että suunnittelin rungon koulutuspäivien ohjelmaksi ja sain värvättyä erittäin hyvin reumaan perehtyneen fysioterapeutin kouluttamaan uusia vertaisohjaajia. Koulutukseemme osallistui myös yhteistyöyhdistystemme jäseniä. Samalla tuli luotua verkostoa yhteistyöhön. Meitäkin on kutsuttu heidän järjestämiinsä koulutuksiin.  

Parikymmentä vuotta sitten aloitin kuntosaliharjoittelun. Se tuntui hyvältä ja edisti omaa kuntoani niin hyvin, että halusin jakaa tätäkin hyvää muille. Kävin neuvotteluja terveydenhuollon päättäjien kanssa ja vihdoin saimme kuntosalin käyttöömme kolmena iltana viikossa. Ensin piti kouluttaa ohjaajia. Terveyskeskuksemme fysioterapeutti perehdytti meitä ja pian myös Kuopion kaupunki alkoi järjestää starttikursseja vertaisohjaajille. Alussa innostus oli tarjontaa runsaampaa, mutta ketään ei jätetty rannalle. Kuntosaliryhmämme toimivat edelleen ja kävijöitä on riittänyt. Ei tosin enää ruuhkaksi asti, koska kaupunkiin on tullut seniorikuntosaleja, joihin osa on ohjautunut. Olen saanut pidettyä lihaskuntoani yllä käymällä säännöllisesti kuntosalilla ohjaamassa ja samalla olen saanut itsekin harjoitella. 
Jo muutaman viikon tauko alentaa lihaskuntoa merkittävästi. Siksi olemme päätyneet harjoittelemaan myös kesäaikaan. 

Vapaaehtoistyössä on sellainen etu palkkatyöhön verrattuna, että voin tehdä juuri sitä työtä, mistä nautin ja mitä koen osaavani. Määränkin saan itse säädellä jaksamiseni mukaan.  

Vapaaehtoistyö on tuonut elämääni paljon mielekkyyttä. Sanotaan, että jos haluat olla onnellinen, ryhdy puutarhuriksi. Minä koen olevani onnellinen, kun teen jotain hyvää toisille.  Vertaisohjaaja jakaa omastaan. Työ on antamista ja samalla saamista. Olen tutustunut muihin vertaisohjaajiin. Tuuraamme tarvittaessa toisiamme ja vaihdamme kokemuksia. Oma yhdistys kiittää meitä työstämme järjestämällä meille vuosittain virkistyspäivän.  Kaikki edellä kerrottu tukee jaksamista vertaisohjaajan työssä. 

Eeva-Liisa Tuomainen