Näytetään tekstit, joissa on tunniste #Kuopionkaupunginteatteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste #Kuopionkaupunginteatteri. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. syyskuuta 2017

Villinainen ja...


...Luolamies. Monologissa palataan ihmishenkilön alkujuurille. Pohdiskellaan sitä pientä eroa, joka tekee miehestä miehen ja naisesta naisen. Värittää sukupuolet tunnistettaviksi. Se ei ole pelkästään se yksi pieni (tai anteeks suuri) fyysinen juttu, jota ehkä ensimmäisenä ajattelet, vaan ero kumpuaa enemmänkin käyttäytymisestä ja luontaisista rooleista "nainen+mies" -yhtälössä. Käyttäytyminen luo leiman sukupuolisidonnaisuudelle.

Sen perusteella, miten monologi edetessään asiaa tutkii, tunnistan omastakin käytöksestäni luolamiestä. Toisaalta alan ymmärtää myös sisälläni uinuvaa villinaista. Sitä, miten villinainen yhä vaikuttaa elämääni ja käyttäytymiseeni. Mutta ennen kaikkea minua nykynaisena suorastaan hävettää se, miten monologi kuvaa meidän naisten miehiään stereotyyppisesti kohtelevan. Sanoma kiteytettynä. Nainen ja persreikä. Siis WHAT? Ou nou. Ei naurata. Minne on hävinnyt ymmärrys sukupuolisidonnaisuudesta ja siihen liittyvästä käyttäytymisestä? Miksi väkisin yritämme pakottaa miehistä naisia? Ei niinkään toisinpäin. Kohtuuttomia odotuksia. Epäreilua. Perkele. 

Vai onko se tosiaankin niin, että tänä päivänä sukupuolia ei enää edes tarvita? Ovatko sitä mieltä vain naiset vaiko myös miehet? Ovatko kivikautiset roolit jo sekoittuneet ja erot muuttuneet kuitenkin käyttätymisestä enemmän sen pienen (tai anteeks suuren) fyysisen eron suuntaan? Onko enää olemassa vain henkilöitä? Ääh.. sisäinen villinaiseni on sekoittanut sisäisen luolamieheni tai toisin päin ja on monologin herättämien kysymysten jäljiltä totaalisen solmussa. Hämmentynyt. Tätä ei voi pureskelematta niellä. Ugh. Monologi  jatkuu Maria-näyttämön esilipun sulkeutumisen jälkeenkin sisäisenä dialogina villinaiseni ja luolamieheni välillä...


Lisätietoja:





sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Koirien Kalevala


Miksi Koirien Kalevalan kertojana on kissa? Miksi kissat naukuvat? Miksi koirien elämä on nykyään nin helppoa? Ja miksi koirat ja kissat ovat nykyään vihollisia keskenään?

Nämä ja monet muut suuret kysymykset saavat järkeenkäyviä selityksiä suoraan kansalliseeposestamme. Tai no. Sen Mauri Kunnas -versiosta. Ei kuitenkaan pelkästään haukkuen, naukuen eikä ulvoen, vaan Suomi 100 -juhlavuoden arvokkuudella. Eeppisenä äänilajina on ooppera, jota taustakuoro ja orkesteri täydentävät.

Koirien Kalevala tuo tutun tarinan Sammosta ja sen ryöstöstä esille kiinnostusta herättävästi ja nykyajan ihmisille sopivasti kevennettynä. Niin, että kalevalainen runomitta ja suomalainen kansanperinne avautuvat viihteeksi koko perheelle sen pienimmästä vanhimpaan jäseneen. Ensi-illan yleisön ikäjakaumaa katsellessa voisi ajatella, että hyvinkin monelle esitys voi olla ensikosketus niin Kalevalaan kuin oopperaankin. Mutta toisaalta myös niin, että täällä ovat juuri ne kuopiolaiset, jotka matkaavat joka kesä Savonlinnaan oopperajuhlille ja tuntevat myös suomalaisuuden juuret.


Omalta kouluajalta Kalevalasta mieleen nouseva tunnemuisto on lähinnä runomitasta kumpuava sävelen melankolisuus mutta se ei Koirien Kalevalassa näyttäydy. Tarina on kauttaaltaan puettu hauskuuden värikkäisiin vaatteisiin. Ooppera äänilajina antaa kuitenkin esityksen sanomalle sellaista arvokkuutta, voimaa ja ryhtiä, mikä ei pelkästään puhuttuna pääsisi täyteen mittaansa. Aveccini Helmi ja Jenni ovat ehtineet koulussa jo opiskella ja näytelläkin Kalevalaa. He huomaavat esityksestä monta yksityiskohtaa unohtamatta muutamaa alkuperäisestä kerronnasta poikkeavaa faktaa, joita itse en enää muistanutkaan. Myös kotimatka alkaa Kalevalan tahtiin, kun runot alkavat nousta. On näköjään olemassa joitain asioita, jotka kerran opittuaan tulevat suoraan selkärangasta. Siitä juuresta, joka tekee meistä suomalaisia. Sitä sarjaa on kalevalainen runomitta ja "va-ka van-ha Väi-nä-möi-nen, tie-tä-jä i-än-i-kui-nen..." Nousuja ja laskuja, joita ei voi vain lausua, vaan laulamiseksi menee.

Koirien Kalevalan ensi-ilta on viimeistä paikkaa myöten loppuunmyyty. Tiedän jo etukäteen kirjoittavani kokemuksestani ja olisin halunnut tehdä taustatyöt kunnolla. Verkkokirjaston haulla yritän päästä varaamaan kirjaversion Koirien Kalevalasta. Turha toivo. Näyttää siltä, että sen lisäksi, että kaikki koiraoopperan esitykset ovat jo ensi-iltana loppuunmyytyjä, myös kaikki Koirien Kalevala -kirjat ovat Kuopiossa lainassa. Kunnaksen koirat ja suomalainen kansanperinne ovat lumonneet meidät savolaiset. Sen voi todeta myös ensi-illan loppuaploodeista. Niistä ei meinaa loppua tullakaan.


Tällaiselle koko perheen houkuttelevalle ja hauskalle matkalle suomalaisuuden perinteisiiin on selvästikin tilausta. Juuret kiinnostavat. Erityisesti tietenkin Suomi 100 -juhlavuonna. Mutta muutenkin. Ainakin uskoisin. Mites olisi Kuopion kaupunginteatteri: Sampo pyörimään ja lisää Kunnasta kehiin. Seitsemän koiraveljestä työn alle?

Kiitos!



Lisätietoja:


Linkin takaa Koirien Kalevala -esitystä klikkaamalla löytyy myös useita
tutustumisenarvoisia verkkopolkuja Kalevalan jännittävään maailmaan. 

HOX!
Kuopion kaupunginteatteri vinkkaa verkkosivuillaan,
että vaikka kevään Koirien Kalevala -esitykset on loppunmyyty,
kaikkia lippuja ei ole vielä lunastettu.
Eli vapaita paikkoja loppuihin esityksiin kannattaa kysyä,
sillä peruutuksia voi aina tulla.


maanantai 3. huhtikuuta 2017

Viikingit ottavat kantaa estottomasti





Näytelmä ei ole helpoimmasta päästä katsoa. Se vaatii katsojalta herkeämätöntä otetta. Mutta kyllä se näpeissään pitää. Näytelmä kertoo minun mielestä toiveista, peloista, pakkomielteistä, tukahdetuista tunteista ja vallankäytöstä... Se kertoo myös nykypäivän Suomesta ja siitä huolesta mihin suuntaan Suomi ja maailma on menossa. Se kertoo tärkeiden asioiden vuoksi taistelemisesta ja unelmien saavuttamisesta.



Viikingit kertovat mustan farssin keinoin huomioista nykypäivän Suomesta. 
Kuva Jarmo Jääskeläinen


Viikingit on Kuopion kaupunginteatterin ja Kuopion Kansallisteatterin yhteistuotanto. Pienellä näyttämöllä tarjoiltiin suuria asioita. Näytelmässä hehkuu tekijöilleen tärkeitä kysymyksiä ja intoa tehdä omanlaistaan teatteria. Viikingit ei ole pientä ja sievää, siinä lentelee sylki ja kirosanat.



Ennakkokäsitykseni näytelmästä olivat kieltämättä toisenlaiset, mutta se ravisteli virkistävästi epäsovinnaisella ja rosoisella tyylillään. Esityksessä on oivaltavia näkemyksiä ja teräviä havaintoja. Mutta välillä kirkkain kärki yhteiskunnallisesta kannanotosta peittyy vähän. Teksti ei vähättele katsojaa vaan vaatii pysymään kyydissä. Dialogi tarjoilee huumoria, joka ainakin minua hymyilytti ja nauratti läpi esityksen.

Miko Kivinen on pitkän linjan näytelmäkirjailija. Mikko Paanasen kanssa hän luo hullun maailman kahdeksi tunniksi. Tuossa maailmassa on paljon tuttua.
Olisipa mukava rakentaa ympärilleen oman maailman ja yhteiskunnan, niin kuin näytelmän kaksi miestä viikinkeinä saarellaan tahtoisi. Onko tämä Suomi sellainen missä haluan elää? Mitä ihmettä Suomessa tapahtuu?

Näytelmässä pohdittiin muun muassa maahanmuuttoasiaa. Kuriositteettina mainittakoon, että olen kuullut Kuopioon toukokuussa maahanmuuttajien avaavan uuden ravintolan, Viiking Pizzerian.



Teatterin sivuilla Viikinkiä kuvaillaan nykyaikaa mustan farssin keinoin kommentoivaksi näytelmäksi. Lisää tällaista ajankohtaisiin asioihin pureutuvia näytelmiä, pliis. Ainakin nämä Mikot sen osaavat.



Mikäli tämä kiehtoo nähdä, niin pidä kiirettä! Jäljellä olevat esitykset ovat 8.4. ja 22.4.



Käsikirjoitus Miko Kivinen

Ohjaus ja sovitus & rooleissa Miko Kivinen ja Mikko Paananen


Viikingeistä Kuopion kaupunginteatterin sivuilla: http://kuopionkaupunginteatteri.fi/ohjelmisto/viikingit

tiistai 28. helmikuuta 2017

Yksi halusta, toinen rakkaudesta.

Kuopion kaupunginteatteri: ensi-ilta 8.2.2017


Kävin tammikuun 16:s päivä katsomassa Kuopion kaupunginteatterin kevään ohjelmiston ja kiinnostuin esityksestä Yksi halusta, toinen rakkaudesta. Railakkaat, paljon puhuvat repliikit avasivat silmieni eteen esityksen runsauden sarven, joka tuntui siltä - on pakko nähdä. Siispä minulla oli lupa innostua ja ensi-ilta esityksen päätyttyä todeta Jorma Uotisen sanoin "ei huono."

Yksi halusta, toinen rakkaudesta sai ensi-iltansa Kuopion kaupunginteatterin Maria-näyttämöllä 8.2.2017.  Olin tikkana hyvällä paikalla ensi-illassa Maria-salissa, erityisen virittäytynyt katsomaan näytelmää täysin avoimin mielin, kuulevin korvin ja näkevin silmin. Erittäin mukavat ja joustavat vaatteet päällä, jotta sain pukeutumismukavuudessakin kaiken irti esityksestä.

Enkä kadu näkemääni! Kolmesta pariskunnasta kertova näytös oli kutkuttava, juonikas, loistava, elävä, ilmeikäs, avartava, älykäs, kuohuva, juoniva, käänteitä tekevä, notkea, letkeä ja ketterä. Se oli myös reipasta tunteiden tuuletusta, kera sattuvien sanontojen osuvien oikaisujen. Käsikirjoitus, näyttelijäsuoritukset ja ohjaus olivat todella erinomaiset, viehättävän mallikelpoiset. Kymmenen pistettä. Kiitos ja kumarrus. Ikäväkseni totean etten ihan kaikkia vuorosanoja kuullut ja se oli miinusta. Esitys oli kestoltaan 2 tuntia 15 minuuttia väliajan kanssa. Itse olisin voinut katsoa näytöstä pidempäänkin, kertaakaan näytöksen aikana minua ei pitkästyttänyt. Pari kertaa nostin jopa pyrstöäni penkistä nähdäkseni paremmin.

Näytelmä oli kuin suora lainaus tästä päivästä ja elävästä elämästä. Siihen pystyi samaistumaan. Sellaista elämä on ja elämää elävät ihmiset. Muun muassa kohtaamisia, ristiriitoja, työtä, syömistä, joskus maljojen kilistelyä, saunomista, salaamista, riitaa, pelejä, hallitsemista, vihaa, valtaa, valtapelejä, kiintymystä ja rakkautta. Kuvaan näytelmää vielä näin: - se oli kuin hyvä ruoka makuineen ja väreineen. Mene ja katso. Ihastu tai vihastu. Rakastu. Ennen kaikkea innostu.

Rooleissa:
Aaro - Karri Lämpsä
Hanna - Annukka Blomberg
Martti - Mikko Rantaniva
Katariina - Ritva Grönberg
Joonas - Pekka Kekäläinen
Ella - Sari Harju

Näytelmän muut tärkeät tekijät:
Käsikirjoitus Kari Heiskanen

Ohjaus         Jukka Keinonen
Lavastus      Maija Louhio
Puvustus      Anu Ihatsu
Äänisuunnittelu     Antti Puumalainen
Valosuunnittelu      Timo Suutarinen
Projisoinnit     Jarmo Jääskeläinen

"Yksi halusta, toinen rakkaudesta on ohjaajansa Jukka Keinosen mukaan oikukas ja yllättävä näytelmä, joka on kuin painekattila. Sen sisältö kuplii, kiehuu ja tulee lopulta iholle. Juoni pitää katsojan otteessaan tragikoomisilla käänteillä ja vakavilla teemoilla. Keinosen mukaan näytelmässä on kyse vallasta, vapaudesta ja muutoksen mahdollisuudesta." Juuri näin!

http://kuopionkaupunginteatteri.fi/

Teatterilippu, minulla vapaalippu.

lauantai 18. helmikuuta 2017

Pakkassirkus KA-MU


Pakkassirkus KA-MU on tarina ystävyydestä.Iästä, koosta, taustasta ja välimatkasta välittämättä. Tarina lennättää meidät Tokioon, jossa Kuopion omille tytöille riittää ihmeteltävää. Niin hyvässä kuin pahassa.

Liikkeen voimin käydään pilvenpiirtäjissä, jotka eivät lopu koskaan, syödään sushia ja ihastellaan viehkeitä geishoja. Myös kaiken suuren, ihmeellisen ja ihanan varjopuoli näyttäytyy.

Montaakaan sanaa ei esityksen aikana vaihdeta, mutta silti se tempaa jo heti alussa mukaansa. Hämmästyttää lihasvoimallaan, käärmemäisellä notkeudellaan, koordinaatiollaan ja niiden taidokkailla yhdistelmillä. Väliin mausteeksi vähän vauhtia telineiltä ja jännitystä ilma-akrobatiasta. Suurkaupungin vilinä ja levottomuus tavoitetaan onnistuneesti liikkeellä ja yksinkertaisin lavastein. Kuopion kaupunginteatterin Maria-näyttämö muuntautuu moneksi. Myös toimivaksi sirkusareenaksi.

Artistit ovat nuoria ja taitavia ja nii-in luontevia. Ekstroverttiä suomalaisuutta parhaimmillaan. Esiintyminen on heille nautinto ja se näkyy. Keskittymisestä ja hymystä, joka ei hyydy edes hengästyessä. Kaikki natsaa keskenään ja luottamus omiin sekä kaverin taitoihin on vahva. Ka ja Mu, kuin Yin ja Yang. Voimat, jotka täydentävät toisiaan. Muuten ei uskaltaisi kiivetä ihmispyramidin huipulle tai pudota katonrajasta vapaasti liinoissa.


Pakkassirkus on ollut Kuopion tammikuisten lasten pakkaspäivien ohjelmistossa jo useamman vuoden. Aiemmin ei ole meillä tullut esityksissä käydyksi. Itse asiassa en ole edes tiennyt, että Kuopiossa on oma sirkus saatikka sitä, että se on näin tasokas. Tunnustettava myös on, että omat tietoni sirkuksesta ovat auttamattomasti vanhentuneet. Tämän päivän sirkus on niin paljon enemmän kuin pelletemppuja ja jonglöörausta. Esityksessä ei juurikaan naureta, vaan enemmänkin pidätetään hengitystä jännityksestä. Niin huimia ovat ohjelmanumerot. Jälkikäteen ihan nolottaa omat vanhanaikaiset käsitykset.

Viikon päästä pakkassirkuksesta kävimme katsomassa Hartwall Areenalla eurooppalaista sirkusta Apassionatan muodossa. Ei ole kyllä ollenkaan liioiteltua sanoa, että Kuopion Sirkus ei taidoissaan tai esityksen kehystarinassa häviä sille yhtään. Vain hevoset puuttuvat.

Jos nyt olisin etsimässä omalle lapselleni monipuolista harrastusta, Kuopion Sirkuksen sirkuskoulu olisi varteenotettava vaihtoehto. Mikä mainio paikka omien vahvuuksien löytämiselle ja kehittämiselle. Olipa se sitten voima, notkeus, rohkeus, näppäryys tai joku muu taito. Kaikkien ei tarvitse osata kaikkea, vaan jokaisen vahvuusalueita sopivasti yhdistellen muodostuu toimiva kokonaisuus. Sirkus harrastuksena vakuuttaa ja pakkassirkuksen perusteella Kuopiossa on tarjolla myös varsin korkeatasoista sirkusopetusta.


Kiitos!


Helmi & Kirsi


Lisätietoja:

torstai 2. helmikuuta 2017

Suomen hevonen



Kuopion kaupunginteatterissa  25.1.2017 ennakkonäytöksen siivittämänä teos
Suomen hevonen pääsi valloilleen.
Tarina kertoo maalla asuvien onnesta ja ongelmista. Tässä tapauksessa lähes tulkoon vain ongelmista. Tarina on höystetty sanavalmiilla huumorilla, joka kumpuilee mukavasti ongelmien keskellä.
Vaikka lähes koko näytelmä on nykyaikaisten maalla asuvien ihmisten ongelmien ratkaisemista ja selviytymistä, niin sarkastinen huumori pitää näytelmän kepeänä ja viihdyttävänä.


Kuopion kaupunginteatteri iltavalaistuksessa

Yleisö oli löytänyt hyvin Suomen hevosen ennakkonäytöksen, sillä Minna-näyttämö oli lähes täysi. Vaikka yleisön keski-ikä oli ennakkonäytöksessä +60 v, niin uskon tämän viihdyttävän kaiken ikäisiä katsojia.
Näytelmässä sai hyvän käsityksen maalla-asumisen ja selviytymisen haasteista. Nykyajan tuoman tekniikan sisällyttäminen maalaistalon ympäristöön köyhyyden keskelle oli tehty onnistuneesti. Vaikka tila olikin "takapajula" kaukana sivistyksestä, niin osa nykyajan tekniikasta oli sinne saapunut.
Näytelmässä on hyvin tuotu esiin eri sukupolvien näkemykset ja aikaan kuuluvat muutokset. Suomen hevosessa ollaan kolmessa sukupolvessa. Ikäjakauman antamat kokemukset muuttuvassa maailmassa on hyvin havaittavissa. Näyttelijät osaavat antaa roolihahmoilleen paikkaan ja aikaan kuuluvan realistisen oloiset kuvaukset ja tunnelmat.
Väliajalla

Harmi, että esityksen aikana ei saanut kuvata.
Näyttämön lavasteilla siirryimme ajassa 50-luvulle, vaikka tätä päivää kuvattiinkin. Maalla tuvat näyttävät pitkälti vielä samalta kuin 50-60 vuotta sitten. Poikkeuksen tunnelmaan tuovat mikroaaltouuni ja televisio. Lavasteet olivat tehty taidokkaasti ja tarkoitusta mukaillen. Samoin näyttelijöiden puvustus oli onnistunut luomaan vaikutelman maalaishenkisyydestä ja henkilöhahmojen stereotypioista.

Väliaikatarjoilu

Väliajalla oli tarjolla erilaisia virvokkeita ja toinen toistaan herkullisempia leivonnaisia.
Teatterikokemus vaatii kupin kahvia ja jotain makeaa, sekä lasillisen kuohuvaa. Koska väliaika on vain 20minuuttia niin, että kaikki ehtivät nauttia väliajalla haluamansa. Tarjoilun voi tilata ennakkoon, jolloin se on valmiiksi pöytään katettuna. Tarjoilupisteitä on kuitenkin kolme, joten pitkiä jonoja ei ehtinyt muodostumaan.
Suosittelen lämpimästi maistuvia leivonnaisia. Monelle maistui myös viini tai konjakki.

Suomen hevonen on mielestäni ns. matalan kynnyksen teatteriesitys.
Eli jos ei ole aikaisemmin käynyt teatterissa, niin tässä on hyvä mahdollisuus korjata tilanne.
Esitys on helppoa katsottavaa, mutta siitä voi löytää monia ulottuvuuksia: huumoria ja surua,  maataloudessa elävien ihmisten sosiaalinen asema eri ikäluokissa, periksiantamattomuutta, romantiikkaa, suuria odotuksia, pettymyksiä ja oppimista.  Jokainen voi keskittyä omaan mieli alueeseensa. Näyttelijöiden vuorosanat kannattaa kuunnella tarkasti, silloin näytelmästä saa paljon irti. Voidaankin sanoa, että käsikirjoitus on soljuvaa huumoria alusta loppuun, vaikka juoni onkin hieman surullinen.
Suomen hevosen kävisin katsomassa mielelläni uudestaan.

Lisätietoja Suomen hevosesta ja Kuopion kaupunginteatterin ohjelmistosta:
http://kuopionkaupunginteatteri.fi/ohjelmisto/suomen-hevonen

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

LESKIKULLAT, tarina ystävyydestä, surusta ja elämän jatkumisesta!




Ystävättäret 
(kuva Kuopion kaupunginteatterin nettisivuilta)



Jos syntymä on maailman luonnollisin asia niin miksi kuolema ei ole sitä. Kuolemasta puhuminen on vaikeaa ja tabukin...mutta miksi? 
Kuolemaan verhoutuu paljon surua, menetystä ja epätodellista uskoa. 
On vaikea pukea sanoiksi omia tunteita. 
Me jokainen koemme kuoleman omalla tavallamme ja sitä tulisi kunnioittaa. 
Muistaa että surulla on oma aikansa ja paikkansa. 
Me emme voi toisen puolesta määritellä, miten tai milloin pitää tai tulee surra. 
Mutta, toki voimme kannustaa toista pääsemään elämässä eteenpäin ja uskomaan myöskin uuteen rakkauteen. 
Ei ole hyvä jäädä piehtaroimaan päättymättömäksi ajaksi suruun, sillä pian se synkistää ja painaa kaiken elämänilon alleen. 
Kuolema on hyväksyttävä, sillä valitettavasti emme saa rakkaimpiamme takaisin vaikka kuinka toivoisimme. Kaikki ihanat muistot kannattelevat meitä elämässä eteenpäin...



Lihakauppias Sam tuo säpinää ystävysten elämään 
(kuva Kuopion kaupunginteatterin nettisivuilta)


Leskikullat teoksessa kuolemaa käsitellään kolmen upean ystävättären kautta, huumorinkin siivittämänä. Heitä yhdistää ystävyyden lisäksi tuore leskeys. Jokainen käsittelee surua omalla tavallaan. Toisen elämänilo on kadoksissa, toinen hautaa surunsa iloittelun alle. Esitys etenee ja tarina rakentuu pikkuhiljaa. Esitys vain paranee loppua kohden. 
Kolme ystävystä ovat persoonaltaan hyvinkin erilaisia, mutta heidän keskinäinen luottamus, ystävien välinen rakkaus ja toisesta välittäminen huokuu erittäin vahvana.
Elämä on rutiinia, mutta kun juuri leskeytynyt paikallinen lihakauppias astuu kuvioihin, ystävyys joutuu todelliseen koetukseen. Teoksesta on tehty myös Hollywood-elokuva.
Leskikullat sopii sekä nuoremmille että vanhemmille, mutta uskon että erityisen hyvin hieman varttuneemmalle yleisölle. 


Rooleissa

Ida – Katri-Maria Peltola

Doris – Annukka Blomberg
Sam – Pekka Kekäläinen
Mildred – Natalil Lintala
Lucille – Katriina Hyvärinen

http://kuopionkaupunginteatteri.fi/



Näyttelijäsuorituksille täysi kymppi!  
Upeita naisia.
Kiitos Kuopion kaupunginteatteri!


Mammojen vapaailta,

Riikka :)

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Nouse lempi kerran vielä

Pitipäs sattua. Helsingin Sanomat julkaisi aukeaman haastattelun Kotona katveessa Leea Klemolasta samana päivänä (19.11. 2016) kun minulla on lippu Vaimoni Casanova -esitykseen Kuopion kaupunginteatterissa.
"Maakuntateatterissa on myös paljon hyvää. Helsinki -keskeisyys vain peittää sen helposti näkyvistä", sanoo Leea Klemola. Kuopioon häntä vetää rauha ja vapaus. Klemolasta on ihmeellistä se, kuinka tavattoman tietämättömiä helsinkiläiset voivat muusta Suomesta olla. "Helsinki ei ole sivistyksen huippu."
Vaimoni Casanovan päähenkilö on Kyllikki Lalla (Seija Pitkänen), 60 -vuotias näyttelijä, joka palaa kahden vuoden sairauslomalta töihin. Poissa on status, tilalla häpeä ja syytös seksuaalisesta häirinnästä. Kipinä on kadonnut, mutta jäljellä ovat himo ja rakkauden kaipuu, huomionkipeys. Että saisi astua omassa elämässään vielä kerran niinku elämänvirtaan.
Teatterilla odottaa kahden hengen näytelmä, jossa Lalla esittää  Casanovaa.
Taattua Klemolaa: pääosassa on himo, on roisia huumoria, alastomuutta, on kirosanoja ja ronskia kielenkäyttöä. Mutta sen takana - sekin taattua Klemolaa - naamiot, joiden alla minuutta nakertaa epätäydellisyys, armottomuus itseä kohtaan, pelko yksinjäämisestä, haavoittuvuus vanhenevasta kropasta. Voisiko minustakin vielä sanoa jotain? Hyvää.
Lavalla ovat komedia ja tragedia samaan aikaan. Kuoleman kasvot kurkkivat  taustalla koko ajan. Siksi myös alastomuus.
"Mulla on aina joku alasti näyttämöllä. Varmaan sen takia, että se kuolevainen ruumis on kaiken lähtökohta", Klemola sanoo. Tästä kumpuaa myös esityksen huumori, ei tyhjännauramisesta.
Leea Klemolaa vetää Kuopioon myös lavastaja Erkki Saarainen, joka on lavastanut kaikki Klemolan näytelmät, sekä näyttelijät Miko Kivinen, Seija Pitkänen sekä Annukka Blomberg.
Seija Pitkäsen suoritus salpaa hengen. Hänen joka solussaan on kipu, pettymys ja kaipuu. Puheen runsasta "vittusaatanaa" ei edes huomaa. Miten muuten Kyllikki sanoittaisi riipivää henkistä ja fyysistä kipua? Latteudet ja kaunokieli eivät tällä kertaa riitä.
Klemola on tähän asti "valvonut" kaikki esitykset. Nyt hän pitää paussia. Kaikki kuopat, joihin esitys voisi vajota, ovat jo tuttuja.
Maakuntateatterilla on Helsinki -keskeisyydessä tietty leima. "Tehdäänhän niissä paljon paskaakin. Niin kuin Helsingissäkin. Mutta Helsingissä se on paketoitu nätimmin", Klemola sanoo.
Paitsi että meillä Kuopiossa ei tehdä paskaa. Ei ole koskaan tehty.
Ei täällä sokeita olla.

WILHELMIINA HONKANEN

Kirjoittaja on viestintäpäällikkö (el.) sekä kaupungin hyvinvointilähettiläs.


Vaimoni Casanova. Kuopion kaupunginteatterissa maaliskuuhun 2017 saakka.
Käsikirjoitus ja ohjaus: Leea Klemola.
Näyttelijät: Seija Pitkänen, Annukka Blomberg, Miko Kivinen, Antti Lahti, Meri-Maija Näykki, Aki Pirskanen, Jussi Konttinen. Yhteistyössä Tanssiteatteri Minimi.

Kuva: Sami Tirkkonen
Kyllikki Lalla (Seija Pitkänen) vas., Antero Jokinen (Miko Kivinen) sekä Maaria Saarikettu (Meri-Maija Näykki.





maanantai 14. marraskuuta 2016

Lääkärifarssi vaiko pelkästään sukuvika?



Hervoton.
Olisi sana, jos yhdellä pitäisi tätä esitystä kuvata. Tuntemukset esityksen ensi-illassa elävät nauruntirskahduksista ääneenhörötykseen, voi ei:hin ja myötähäpeään. Välillä pitää ihan pidätellä itseään. Osallistumasta lavalla käytävään keskusteluun. Myös vieruskaverin selkä nousee penkistä siihen malliin, että arvelen hänenkin purevan kieleensä samasta syystä.

Farssin keskiössä ovat tohtorit Martikainen ja Jortikka. Toinen urallaan nousussa oleva neurologi ja potentiaalinen ylilääkärin vakanssin jatkaja. Kolleega taas enemmän joulukuvaelmasta innostunut peräkammarin poika. Vai oliko sittenkään?

Farssin edetessä selviää, millä laskuopilla 1+1 = 3. Onko Lauri koira, potilas, jotain muuta vai niitä kaikkia? Mikä yhteistä on savolaisella ja hämäläisellä? Kuka oli, missä oli ja kenen kanssa? Naimisissa. Sukulainen. Tai muuten vaan. Kysymyksiin haetaan vastauksia. Mutta vastausten sijaan ilmaan tulvii uusia kysymyksiä. Milloin kenenkin suulla. Kun yksi solmu on selvitetty, on uusi ja tiukempi edessä. Hillitöntä ja paikoin hengästyttävääkin menoa, joka päihittää juonen käänteissään takavuosien saippuaoopperat mennen tullen. Yksinkertaisesti toteutettuna. Sanoilla ja pikkutuhmalla aikuishuumorilla leikitellen. Martikainen ja Jortikka, Kuopion omat Mr Beanit.

Välillä yleisö intoutuu väliaplodeihin. Erityisesti Jortikan improsoolot peittely-yritykset räjäyttävät katsomon spontaanisti. Hetken näyttää, että pokka pettää myös Jortikalta. Mutta ei. Tämä on ammattiteatteria. Ja osana ammattilaisuuteen kuuluu itsehillintä.

Sukuvika oli erinomainen valinta kiireviikon loppukevennykseksi. Helppoa ja kevyttä pintaliitokamaa, josta ei tule edes mieleen etsiä sen syvempiä merkityksiä. Mitä nyt ehkä aasinsiltana taka-alalla käynnistyvä pohdinta oman suvun vioista ja lahjoista. Kotimatkalle päällimmäiseksi tunteeksi jää hymy huulille ja arkihaasteet unohtuvat. Ainakin hetkeksi. Elävä teatteri on aina yhtä hieno kokemus. Hyvässä seurassa tottakai.





Kallaveden Helmi
Kuopion kaupunginteatteri yövalaistuksessaan

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Viaton, vilpitön suurmusikaali


 Rakastaa, ei rakasta, rakastaa. Annie mestariampuja on tarina rakkaudesta.

Mestariampujan managerit: sisarukset Minnie, Jessie ja Jake.

(Kuvat:Kuopion kaupunginteatteri, Sami Tirkkonen)
.



Vielä seuraavana aamuna kuulen korvissani. "Ei saa-aa, ei saa-aa, pyssyllä ei miestä saa." Annie, mestariampuja. Natalil Lintalan ääni on lumoava.
Kuopion kaupunginteatterin Annie mestariampuja on suurmusikaali ja suuri show. Vauhti vyöryy verkkokalvolle heti esiripun avauduttua. Pidä hatustas kiinni! Kuopion sirkuksen akrobatiaa ilmassa, ihmispyramideja maan tasalla. Aava preeria. Juna kiitää, eikä välietappeja ole.
Kaksi ja puoli tuntia kestävä Irving Berlinin klassikkoteos on ammattitaidolla ja kunnianhimolla rakennettua viihdettä. Musiikkia, sirkusta, jännitystä, lumoavan kauniita vaatteita. Rakkautta. Tämän kattauksen Kuopion kaupunginteatteri voi ylpeänä esittää.

Annie mestariampujan tarinassa ollaan kuin sadussa, vaikkakin kiinni tositarinassa. Annie on köyhä, lukutaidoton, hentorakenteinen tyttö. Yhdeksänvuotiaana hän joutuu lähtemään palvelijaksi "susien luokse". Hän karkaa takaisin kotiin. Metsästämällä hän hankkii syötävää äidilleen ja sisaruksilleen.
Rakkaustarina alkaa siitä kun Annie vedonlyönnin tuloksena osallistuu ampumakilpailuun ja tapaa kilpailijansa Frank Butlerin. Syntyy ampumaduo Butler ja Oakley.
Villin lännen show vie Annien ja Frankin kiertue-elämään ympäri maailmaa. Näyttämölle tulevat Buffalo Bill, Istuva Härkä, karjapaimenet ja intiaaniriitit.
Suuresta on kiintoisaa poimia pientä. Mestariampujassa noston paikka ovat Annien sisarukset, liikuttavat resupetterit Minnie (Sari Harju), Jessie (Lilja Ståhlberg) sekä Jake (Silmu Ståhlberg). Ja millä rakkaudella isosisko pitää pienimmistä huolen.

"Onkohan tässä onnellinen loppu", huokaa rouvaseurue väliaikajonossa.
On se. Eikä näin viattoman musikaalin nähtyään jaksa jäädä pohtimaan edes sitä, pitääkö naisen olla miestä huonompi jos haluaa aviomiehen.
Annie antoi Frankin olla ampumakisan voittaja. Sellaista on rakkaus.
Liitto kesti yli 50 vuotta. Kun Annie Oakley kuoli (3.11.1926),  Frank lopetti syömisen. Rakkaan vaimonsa luo hän pääsi 18 päivän kuluttua.

WILHELMIINA HONKANEN
Kirjoittaja on päätoimittaja (el.) sekä Kuopion kaupungin hyvinvointilähettiläs.

Annie mestariampuja Kuopion kaupunginteatterissa.
Ohjaus: Olli-Matti Oinonen
Päärooleissa:
Annie Oakley: Natalil Lintala
Frank Butler: Mikko Rantaniva

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Ömeising Reis 2016

Mikä ihmeen Ömeising Reis ? Haalarikansan vuosittainen kulttuuritapahtuma?
Kuka ? Miksi ja mitä se pitää sisällään ? Näillä kysymyksillä alkoi tutustuminen Ömeising Reis -tapahtumaan kun minua pyydettiin osallistumaan mukaan. Alkuperäinen idea oli, että Hyvinvointilähettiläistä saataisiin oma ryhmä osallistumaan, mutta loppujen lopuksi vain allekirjoittanut jäi jäljelle.

"Tule klo 17.00 Sotkun pihaan, niin siellä siitä selviää enemmän"...näin kuului Elinan käsky ennakkotunnelmista. Saavuin paikalle hieman ennen sovittua ajankohtaa. Aikomuksena oli haastatella osallistujia ennen alkulaukauksen kajahdusta, jonka jälkeen rynnätään koko porukka samaan aikaan liikkeelle kuten Pamplonan härkäjuoksussa.
Ryhmien odotus ennen lähtöä
Mukana oli opiskelijoita eri opinahjoista ja tiedekunnista, yhdessä ammattikorkeakoulu ja yliopisto. Ryhmät olivat jaettu ennalta ilmoitettuihin 5-9 hengen ryhmiin.  Ryhmiä oli kaiken kaikkiaan 19, jotka lähtivät liikkeelle numerojärjestyksessä. Jokaisessa ryhmässä oli eri alojen opiskelijoita, eli haalareiden värikäs kirjo oli melkoinen: kuin kesäisillä festareilla. Ömeising Reis - tapahtumalla haetaan ensimmäisten vuosikurssilaisten ryhmähenkeä eri alojen opiskelijoiden kesken yli rajojen.
Tapahtuma on alkoholiton. Mitä ? Tämä on minulle uutta kun on kysymys opiskelijatapahtumasta...alkoholiton ?
Haastatellessani osallistujia ja järjestäjiä selvisi, että Ömeising Reis on opiskelijatuutoreille suunnattu tapahtuma. Tavoitteena on tutustuttaa tuutorit toisiinsa ja alueen kulttuuri- ja liikunta-aktiviteetteihin sekä toimitiloihin leikkimielisen kisailun avulla. Mukana tapahtumassa ovat yliopiston, Savonia ammattikorkeakoulun ja Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijatuutorit Kuopiosta. Tuutorijoukkueet kiertävät illan aikana toimintapisteitä ympäri kaupunkia ja saavat tietoa kulttuuri- ja liikuntapaikoista paikan päällä elämyksellisesti. Perinteisesti toimintapisteiltä parhaiten suoriutuneet joukkueet palkitaan. Toimintapisteitä järjestävät useat Kuopion kulttuuri- ja liikuntatoimijat. Pisteet pidetään salassa tuutoreilta ennen tapahtumaa.
Joukkue nro 15, johon soluttauduin mukaan sai nimekseen "90´s Kids"
 Minut solutettiin joukkueeseen nro15. Minusta tuli joukkueen "koutsi", joka seurasi joukkuetta läpi tuulen ja tuiskun aina Henry´s Pubiin saakka. "Andy McCoy" kitaroineen kertoi meille kierroksen säännöt, jotka olivat pähkinänkuoressa: No sex, drugs and alcohol ! Tästä se kaikki sitten lähti...joukkueen tsemppi ja yhteisöllisyys oli heti loistava, vaikka kaikki eivät entuudestaan toisiaan tunteneetkaan. Minutkin otettiin joukkueeseen hyvin vastaan, vaikka ikäeroakin oli viisi, eikun kymmenen...ok,  ehkä hieman yli 20 vuotta.

Henkilöesittely ja joukkueelle nimen valinta käynnissä

Sotkun näyttämöllä riisuuduttiin... mutta vain päällysvaatteista. Jokainen kertoi nimensä ja nimensä mukana ensimmäisellä kirjaimella alkavan kuvaavan adjektiivin, esim. arvoisa Anssi, juoppo Joni tai rehevä Reetta.... Samalla joukkueelle valittiin kannustushuuto ja asento. Aikarajan puitteissa päästiin nimeämään joukkue 90´s Kids, joukkueen huuto ja asentokin ehdittiin valita yhteisymmärryksessä ja sovussa. Joukkueen huuto oli...ööh, noh se taisi mennä minulta ohi tai tilanteen valikoiva dementia edesauttoi muistamattomuutta.

Joukkue singahti matkaan reippain askelin kohti ensimmäistä rastia Kuopion kaupunginteatterille. Kuopion kaupunginteatterin ohjelmistoon kannattaa tutustua http://kuopionkaupunginteatteri.fi/. Teatterilla oli suoritettavana kaksi rastia: kysymyksiä Kuopion liikunnasta ja kulttuurista sekä joukkueen toimesta improteatteria omintakeisin asustein höystettynä ja huumoria unohtamatta.
Asusteiden valinta ei tuottanut vaikeuksia joukkueelle
Ideana oli keskustella vastassa olevan joukkuetoverin kanssa kysymyksiä esittäen annetusta aiheesta. Aiheena oli mm. vankila... "Miksi olet tänne joutunut ?", "Paljonko kakkua tuli ?", "Oletko pudonneen saippuan nostanut ?" jne... Nauraa ei saanut ja kysymyksellä piti vastata...tai joutui jonon perälle. Sanan säilät särähtelivät ja kysymykset kimpoilivat kun joukkueen jäsenet toisiaan haastoivat...ja nauruksihan se meni => ehkä se tässä kuitenkin oli impron perimmäinen idea, että kaikilla on hauskaa.
Sitten joukkue suuntasi Kuopion korttelimuseoon http://korttelimuseo.kuopio.fi/, missä odottivat jo seuraavat tehtävät. Ensin olimme vanhassa apteekissa, missä joukkueen piti arvuutella erilaisten lääkeaineiden vaikutuksia ja ihmisen oireita. Tältä rastilta tuli lähes täydet pisteet (huumeiden kemikaalinen rakenne kuitenkin oli arvoitus mistä ei yhteisymmärrykseen päästy...mutta ½ pistettä kuitenkin aavistuksesta). Miljonääri-kisassa kuitenkin olisi ollut kotiinlähdön paikka.
Puujalkakävely puujalkavitseillä  höystettynä
Toisella rastilla joukkue pääsi kokeilemaan vanhan ajan huvituksia puujalkakävelyn merkeissä. Maksimipisteet "ropisi" kun käveli puujaloilla takaperin vähintään  viisi askelta ja kertoili samalla puujalkavitsin..."miksi käsi ei voi olla 12" ? Koska se on silloin jalka" tai "kaksi mummoa meni mustikkaan, mutta toinen ei mahtunut". Sieltä tuli joukkueelle korkeimmat pisteet siihen saakka käyneiden joukkueiden joukosta, joten monta puujalkavitsiä kuultiin ja moninaisia puujalka askeleita otettiin.      
Siinä kolahti kulttuuria kerrakseen vuosisatojen takaa vanhassa Kuopiossa asumisesta ja 200 vuotta vanhasta lääketieteestä. 

Sitten oli suuntana hieman nykyaikaisempaa kulttuuria  Satamankulmassa (Tulliportinkatu 1), Kuopion vierasvenesatamassa  http://satamankulma.fi/events/main/teatteri_kulma/ . Satamankulma on monitoimikeskus, missä erilaiset kultturin alat ja hyvä ruoka yhdistyvät. Tulevista tapahtumista voisi mainita 9-14.5. Liekeissä rytmimusiikin festivaalit, missä joka päivä esitetään elävää musiikkia noin kahdenkymmenen ilmaiskonsertin voimin.
 
90´s Kidsin "räp" pysäytti yleisön...ja hiljensi Niko räppärin
 Satamankulmalla meitä oli vastassa räppäri Niko: Kuopion lahja Suomen räpille. Niko räppäsi joukkueen valitsemista aiheista "minä haluan...". 

Siinä sai Niko räpätä päivän aikana kun 19 joukkuetta "suolsi" mitä ihmeellisempiä aiheita räppärin muotoiltavaksi riimin muotoon. Joukkuetta ei päästetty helpolla, vaan joukkue joutui itse säätämään oman räpin, joka oli Nikolle esitettävä... Noh, esityksen täydellisyys hipoi kattoa ja ehkä hieman Nikon arvostelemaa tuotosta "Olihan se...ööh hyvä !". Ehkä opintoja ei kannata vaihtaa musiikin pariin, vaan on pitäydyttävä omalla valitsemmallaan alalla.
Nykykulttuurin rasti vei joukkueen aikaa siinä määrin, että kahdelle viimeiselle rastille ei jäänyt kuin noin ½h : oli valittava vain toinen rasteista suoritettavaksi. Kuopion Musiikkikeskus kutsui joukkuetta, joten harmittavasti Kansalaisopiston rasti jää suorittamatta. Mutta onneksi kilpailun virallinen tuomari antoi joukkueelle täydet pisteet suorittamatta jääneestä rastista, koska katsottiin, että aikataulullinen ongelma on järjestäjien aiheuttama...ei joukkueen suorituksiin liittyvä. 


Kuopion Musiikkikeskuksella rytmihetki

 Musiikkikeskuksen rytmihetkestä joukkue suoriutui hyvin...jos räp ei ole kaikkien vahvuus, niin rytmiikka oli. Joukkueen rytmiikan oppiminen oli häikäisevän nopeaa ja laadukasta  - ainakin allekirjoittaneen silmissä, jonka rytminen osaaminen rajoittuu suun ja ovikellon soittoon.
 Vaikka en itse varsinainen "Rytmi Joonas" olekkaan, niin käyn useamman kerran vuodessa Musiikkikeskuksella katsomassa ja kuuntelemassa eri artisteja. Seuraavaksi menen katsomaan 4.5. Paula Koivuniemen konserttia kehitysmaiden naisten hyväksi.  Kuopion Musiikkikeskuksen  koko ohjelmisto löytyy http://www.kuopionmusiikkikeskus.fi/web/musiikkikeskus .

Joukkueen "90´s Kids" haikea päätös hetki Henry´s Pubin esiintymislavalla klo 19:59, eli juuri aikarajoissa.
Joukkueen loppukiri Musiikkikeskukselta Henry´s pubiin oli huikea ja lavalle joukkue ehti juuri ennen aikarajan klo 20.00 umpeuduttua. Tunnelma katossa ja ilta voi "kulttuurillisissa" merkeissä jatkua  voimaannuttaen osallistujia seuraavan päivän opiskelua silmällä pitäen. Vaikka joukkue ei kilpailua voittanutkaan (en kyllä ymmärrä miksi) niin ainakin se ansaitsee kunniamaininnan sitkeästä ja osallistuvasta asenteesta. 
Kiitos 90´s Kids, että sain olla "koutsinne".
 Kiitos järjestäjille, että sain mahdollisuuden osallistua kilpailuun osana joukkuetta ja nähdä Kuopion kulttuuria läheltä leikkimielisen kilpailun varjolla. 
Tällainen samankaltainen kilpailu voisi olla muidenkin koulujen (peruskoulu, lukio, ammattikoulu, järjestöt jne...) ohjelmistossa. Tämä avaa Kuopiota erilaisin silmin asukkaille kuin vierailijoillekin. Oikealla tapaa järjestettynä myös kaupungin yritykset voisivat hyötyä ajatuksesta osallistumalla omalla panoksella ja tarjonnallaan.

https://www.kuopio.fi/fi/web/oma-kuopio/nuoret-ja-opiskelijat