Vie vaan mut kotiin Lauri Tähkä

Pyhäinpäivä. Istun Kuopion Musiikkikeskuksen suuressa, punapyökkisellä puulla kuorrutetun konserttisalin permannolla eturivissä ja kuuntelen vasemmalla puolella vieressäni istuvan naisen itkua ja niistämistä. Lauri Tähkä laulaa lavalla ”..mee sun luojalles kertomaan.. Minun, sinä olet minun..” ja nainen itkee ääneen. Katson yläparvelle, missä naiset huojuvat seisten musiikin tahdissa. Hetkeä ennen he tanssivat iloisina. Permannolla se ei onnistu samalla tavalla. Nojaan oikealle kauemmas niiskuttajasta ja ajattelen, että minua et Late ainakaan itketä.

Kuuntelen laulun sanoja ja mietin miten taitavasti ja herkästi Tähkä kiukuttelee Luojalle. Suurin osa Tähkän sanoituksista sisältää hienoja metaforia ja monitulkintaisuutta, vaikka äkkiseltään kaikissa hänen lauluissa vain joko rakastetaan tai vihataan rajusti.

Itseasiassa Tähkä toteaa konsertissa itsekin, että laulujen tematiikka on jatkuvasti sama: joko koko elämä on aivan p*rseestä tai sitten sitä on umpirakastunut ja hurmiossa.

Välillä Tähkä jää kertomaan tarinoita mikkiin, aloittaa laulamaan ja puhuu taas kesken laulun väliin. Hän on hauska. Ja hyvässä kunnossa. Tähkä käyttää koko lavaa hyödykseen, tanssii, hyppii, juoksee, kiipeilee ja laulaa samalla. Hänen on pakko treenata paljon, jotta jaksaa kiertueella. Todennäköisesti hän ei treenaa vastaavalla tavalla kuin konserttisalin portaikossa seisova raamikas järjestyksenvalvoja, mutta treenaa silti. Ehkä Tähkä juoksee paljon. Lavalla ainakin.

Vilkaisen ystävääni, jonka puoleen nojauduin ja näen sen saman ilmeen, jonka olen nähnyt niin monta kertaa aiemminkin. Istun sellaisten naisten rivissä, joille Lauri Tähkä on selkeästi tärkeä. Tämä on tullut minulle tosin selväksi jo aiemmin, kun kohtasin Tähkän ensimmäistä kertaa pari kuukautta taaksepäin. Olin töissä ärsyyntyneenä siitä, että kielistudion tekniikka petti taas. Kymmenen minuutin tenttiin oli mennyt jo puolitoista tuntia aikaa.

Purin hampaita yhteen, kun juoksin kielistudiosta avokonttoriin hakemaan pöydältäni ulkoista kovalevyä. Kännykkäni vilkkui pöydällä. Näytössä luki ”tuntematon numero”. En vastaa niihin koskaan. Päätän kuitenkin nyt tehdä poikkeuksen ja purkaa ärsyyntymiseni lehtimyyjään toteamalla, ettei tarvitse soitella, koska minulla on telemarkkinointikielto edelleen voimassa ja mulla on kiire saada tenttejä ulos studiosta. Tiuskaisen etunimeni puhelimeen ja langan toisessa päässä kuuluu ystävällinen ”Tähkän Lauri tässä terve..” Tajuan ottaa hymyn kasvoilleni, sehän kuuluu äänestä, ja sanon ”no moiiii” aivan liian kimeällä äänellä.

Tajuan samalla sekunnilla miksi Tähkä soittaa. Syy on konserttisalissa vieressä istuvan ystäväni, joka pakotti minut osallistumaan elokuussa Novan kilpailuun, jossa voi voittaa Tähkän uuden levyn live-ennakkokuuntelun. Ystäväni maksimoi omat mahdollisuutensa osallistumiseen pyytämällä (pakottamalla) mahdollisimman monia, jotka ottaisi hänet aveciksi, osallistumaan kilpailuun. Kilpailussa piti kertoa itselle merkittävin Tähkän biisi ja perustella se.


Mietin onkohan hän lukenut oikeasti perusteluni ja hetken jo toivon, että ei. Tähkä kysyy, nähdäänkö parin päivän päästä Puikkarissa Vien sut täältä kotiin -levyn ennakkokuuntelussa. Sihinää. Hän nauraa paistavansa puhelun lomassa suppilovahveroita. Osuvaa. Lempibiisini oli Polte.


Lupaan ilmaantua Puikkariin ja mietin perustelujani sulkiessani puhelinta. Biisi muistuttaa minua miehestä, jonka luulin olevan elämäni rakkaus. Hän olikin epäluotettavin ja epärehellisin ihminen, jonka olen koskaan tavannut. Surullista ja satuttavaa. 

Loppuunmyydyssä konserttisalissa Tähkä käy katsellaan läpi lavan edustan ja toteaa mikkiin, että on mukava nähdä tuttuja kasvoja. Hän näkee noita tuttuja kasvoja eturivissä todennäköisesti usein. Samoja kasvoja näkyi Puikkarin pienessä ennakkokuuntelussa ja nyt konsertissa. Osa heistä ajaa läpi Suomen Tähkän ja tämän seurueen perässä.

He tuntevat bändin jäsenet ja toinen toisensa nimeltä. He antavat Tähkälle lahjoja, ostavat I <3 Late paitoja ja Laurin kuvalla varustettuja palapelejä. He tietävät minkä biisin aikana on luvallista nousta seisomaan ja tanssia, vaikka ollaan istumakonsertissa.
 

Koko rivi ympärilläni laulaa ”pidä lujempaa mua kii minä uskon unelmiin ja suuriin lupauksiin”. Työnnän kännykän laukkuuni ja nousen tanssimaan muiden joukkoon. Koko sali nousee.

Elonkerjuun aikaisen Tyttörukka –biisin aikana konserttisali täyttyy kännykän valoista. Tähkä liikuttuu ja toteaakin sekä kitaristi Pastori Kääriäiselle että yleisölle, miten kauniilta valomeri näytti lavalta käsin.

Tähkä vuorottelee koko konsertin ajan taitavasti iloisista, kepeistä tunnelmista koskettaviin tulkintoihin. Kuulemme biisejä niin uudelta levyltä kuin koko Tähkän soolouran ajalta. Välillä pääsemme piipahtamaan myös vuosien taakse Elonkerjuun tunnelmiin sekä tuoreempiin, Vain elämää –tv-ohjelman aikaisiin lauluihin. 

Konsertin jälkeen Tähkä viettää aikaa jokaisen kanssa, joka haluaa häntä jututtaa. Noita aiemmin mainittuja tuttuja kasvoja hän jututtaa pitkään ja syrjässä siten, ettei muut kuule. He keskustelevat Tähkän kanssa miltä uusi levy kuulostaa ja miten keikka on mennyt. Ja jostain mistä minulla ei ole mitään käsitystä. Tähkä keskittyy jokaiseen heistä hetken tai pidemmän. Yritän selvittää, onko Tähkän tutuilla kasvoilla jokin yhteinen nimitys, vastaavasti kuten esimerkiksi Justin Bieberin fanijoukon nimitys ”belieberit”. Sellaista ei ole. Tai sitä ei ainakaan myönnetä. Vaikuttaa siltä, että Tähkä tuo tutuille kasvoilleen lohtua, voimia, iloa ja ilmeisesti jotkut ovat häneen syvästi ihastuneita muussakin kuin musiikillisessa mielessä. Mutta myös Tähkä näyttää saavan heiltä paljon. Turvaa. Tuttuutta. Palautetta. Lauri kohtelee musiikin ystäviään hyvin. Tuttujen kasvojen lisäksi jokainen halukas saa Laurilta henkilökohtaisesti kortin nimmarilla varustettuna. Lauri nappaa minut kainaloonsa, mutta ei vie minua kotiin.

Pitää siis ajaa itse. Yksi tuttu kasvo huikkaa minulle, että minua tullaan siis varmasti jatkossa näkemään Tähkän keikoilla. Nauran, että ei ehkä niin innokkaana kuin he eturivin naiset, mutta joskus varmasti.

Hyppään Miniin. Auto toivottaa minulle hyvää iltaa, varmistaa, että turvavyöni on kiinni ja toteaa, että keli voi olla liukas. Auton ohjeiden vaimennettua soittimesta alkaa kuulua viimeisimmän levyhankintani lempibiisi ”..ja kun lähden niin sut kaikkialla nään”.

Lauri Tähkää pääsee katsomaan ja kuuntelemaan seuraavan kerran Kuopiossa Tahkolla 11.3.2017.

Kuopion musiikkikeskuksen tulevassa ohjelmistossa on pyhäinpäivänä kuullun Tähkän lisäksi vaikka mitä! Ohjelmisto on monipuolinen kaupunginorkesterin sinfoniamusiikista ja tangokuninkaallisista aina rock-musikaaleihin ja stand up -esityksiin. Hyppää mukaan!

Kulttuuriterveisin

Tytti

http://lauritahka.fi/
http://www.kuopionmusiikkikeskus.fi
https://www.tahko.com/fi/

Musiikkikeskuksella lupa laulaa

Portaita ylös ja nauttimaan..

                

..musiikista Licence to Sing.

                

hyvällä tuulella ja avoimin mielin.

Johanna Försti ja Nick Davies sekä 

Kuopion kaupunginorkesteri: 

Licence to Sing 13.9.2016

Konsertti alkoi James Bond elokuvan tunnusmusiikilla. 
Mahtipontisesti, upeasti, kutsuvasti. 
Kuopion kaupunginorkesteri ja kapellimestari Nick Davies olivat esiintyessään elementissään. Siihen oli helppo uppoutua. He tekivät hyvää työtä, joka näkyi tunnelmassa ja kuului musiikissa. Silmittelin Daviesin tahtipuikkoa pitkään. Kuinka ollakaan ajatuksissani sormeni tanssivat pianon koskettimilla.
Sitten se pamahti orkesteriosuutena, mielestäni paras Bond laulu "From Russia with Love". Idän ja lännen tiet.
Koko tämän orkesteriesityksen ajan soi Laila Kinnusen viipyilevän pehmeä sulokas ääni."Saan kiertää ja nähdä maailmaa. Saan itään ja länteen taivaltaa. Tien varrella sen ei rakkauden. Näy kukkaa ainuttakaan. Kasvot vaihtuu, haihtuu, vain hymyillen hetken, ja taas jää rajojen taa. Silmät suljen, kuljen ja kuulen. Vain kuiskeesi sun. Et luopua saa. Tiet veivät mun kauas maailmaan. Ne eivät vie onneen milloinkaan. En itään en länteen lähdekään. Sun luokses rakkain nyt jään."
Kolmen orkesteriosuuden jälkeen oli Johanna Förstin, illan solistin aika astua esiin - punaisessa iltapuvussa, kimaltelevissa koruissa. Glamouria oli lavan täydeltä ja illan solistilla oli lupa laulaa. Johanna esiintyi itsevarmasti ja ääniala taipui joka suuntaan kun hän lauloi "Diamonds are Forever". Tunteella ja taidolla. "You only live twice" kappaleen Försti lauloi Suomeksi. "Casino Royale" tuo Burt Bacharacin, mukaansa tempaava ja keinuttavan kutkuttava kappale oli piristys illan antiin. "Skyfall" oli Johanna Förstin esittämänä, korvia ja tunteiden koko skaalaa hivelevää. Illan tähti oli loistava. Loistavaa tähteä on miellyttävä katsella. Nautin jokaisella solullani musiikkiesityksestä. Pienet karikot juonnossa loivat tunnelmaan ihmismäistä inhimillisyyttä. Hienoa. Konserttisalin valotehosteet olivat mielenkiintoisia ja näyttäviä, akustiikka hyvä. Meillä kuopiolaisilla on Kuopion Musiikkikeskus ja kaupunginorkesteri vertaansa vailla. Siis nautitaan.

Kriitikot arvostelevat, minulla on onneksi lupa hehkuttaa ja innostaa - licence to be excited.


                    

Illan tähtisolisti Johanna Försti ja
Kuopion Lupa innostua-Hyvinvointilähettiläs.




Kuopion Musiikkikeskus

Kuopion kaupunginorkesteri

Ismo Minun Talossani

Kuvaaja Topias Hirvonen

Talo, joka ei ole vain talo.
Talo, joka koskettaa, koskettaa ilman fyysistä kosketusta.
Itkettää, naurattaa, tanssittaa, laulattaa ja soittaa.
Talo, joka luo, liikuttaa ja opettaa.
Talo, jossa sydän sykkii ja sielu voimaantuu.
Talo. Minun Taloni - Sinun Talosi.
Tai eihän pelkkä talo ja tila anna yhtään mitään vaan sen sisällä sykkivät ja säkenöivät  ihmiset antavat ja ottavat. Talo, jossa ihmiset sykkivät sisäisesti ja saavat tähdet loistamaan lavalla niin että katsomossa ihmiset häikäistyvät säkenöivästä voimasta sisäisesti ja ulkoisesti.
Talo, jonka voima vetää puoleensa läheltä ja kaukaa.
Minun Taloni  - Sinun Talosi - Kuopion Musiikkikeskus.

Kuvaaja Topias Hirvonen

Maailmassani on kaksi miestä, jotka liikuttavat minut aina Talooni takaisin. He saapuvat Kuopioon kauempaa, mutta pysyvät silti lähellä myös ollessaan poissa.
Toinen miehistä on Mies, joka Rappiolla Kriisistä kriisiin Peltirumpujen kera on vienyt henkisesti Taiteilijaelämällään minut Extaasiin ja Onnellisuuteen luvaten nyt omassa Mikrokosmoksessaan Unelmia ja Valheita.
Mies on Ismo Kullervo, Alangon Ismo Kullervo.
Tämä mies on Mies, joka on kulkenut elämän matkaani pitkään vaikuttaen musiikilliseen sieluuni.
Ismoon olen kohdatessamme voinut luottaa aina. Ismo ei petä.
Ismo ei ole tyylillisesti pettänyt koskaan. Hänen tyylinsä on tyylikäs esittipä hän millä tyylillä tyyliään tahansa. Olen onnellinen että sain Ismon Taloomme perjantaina kuudes marraskuuta jakamaan sielukasta värähtelyään meille kaikille. Mukana ohjelmistossa oli jotain vanhaa ja jotain uutta, mutta ei mitään lainattua vaan täyttä Ismoa. Tunnelma oli kuten Ismo on.
Ismo tietää kohdatessamme kuinka saa minut ja tuhat muuta konserttisalin nautiskelijaa hurmokseen.
Ismo ottaa Taloni ja ihmiset tunteiden Luojana haltuunsa ja saa ihmeitä aikaan. Hän ei ota ihmisiä haltuunsa vain äänensä väreilyn voimalla vaan täsmällisillä sanoillaan, puhuvilla katseillaan ja liikkeillään.
Unohtamatta mielensopukoihin painuvaa visuaalista jopa unenomaista taidenautintoa taustakankaalla valaistuksen kera.  Ismo on kokonaisvaltaisesti karismaattinen Koskettaja.
Vaikuttaja. Luoja. Taitelija.

Nyt jäänkin odottamaan toista Miestäni Talooni. Hän tulee ensi kesänä kun Kuopio Tanssii ja Soi alkaa.
Odotan jo Sinua Jorma, Uotisen Jorma.
Ja Ismo, tule takaisin, ennemmin tai myöhemmin.

Koskettaja ja Kosketettu

Kuopion Musiikkikeskuksesta lisää:
http://www.kuopionmusiikkikeskus.fi/web/musiikkikeskus/

Kuopion Musiikkikeskus Facebookissa:
https://www.facebook.com/KuopionMusiikkikeskus/?fref=ts