Näytetään tekstit, joissa on tunniste #Kuopionkaupunginorkesteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste #Kuopionkaupunginorkesteri. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Suurenmoista tulkintaa, pelkkää tulta! Iiik...



Mistä on lupa innostua? Ainakin minun mielestäni on lupa innostua ihan kaikesta kivasta, kuten musiikista ja konsertissa käynnistä. Tarjolla oli Georg Otsia plasebona. Hänen äänensä on jäljittelemätön. Olin täpinöissäni. 

Ajattelin kuitenkin, mikä meitä odottaa?

Kaiken innostuksen ja täpinän alkua: Innostuin kun näin lehdessä Kuopion Musiikkikeskuksen mainoksen Georg Otsin musiikki tuotannosta otsikolla "Rakastan elämää". Olen lapsesta lähtien pitänyt Georg Otsin karismaattisesta äänestä. Joka kerta kun kuulin radiosta soitettavan hänen kappaleitaan, kuuntelin hiljaisuuden vallitessa niitä. Muun muassa Kyllikki-valssi, Moskovan valot, Rakastan elämää ja Saarenmaan valssi tekivät vaikutuksen minuun, Otsin tulkinta oli vaikuttavaa.  Hänen suurenmoinen äänensä lumosi minut – jo lapsena.

Musiikkikeskuksella musiikin lumoissa ja liekeissä: Olin tyytyväinen Gabriel Suovasen osaamiseen. Sytyin. Paloin kokonaan. Syttymissyy oli tiedossani. Se oli edesmenneen Georg Otsin musiikki. Kun on avoin kaikelle voi myös musiikissa kuulla tuttuun tapaan sateenropinan ja myrskyn ja olla myös liekeissä.

Kuunnellessani olin aivan pehmis: Unohtumaton ilta, Kyllikki valssi, jompikumpi se oli joka teki Pirjo nimiseen lapseen vaikutuksen -60-luvulla. Kun, illan tähtisolisti, karismaattinen baritoni Gabriel Suovanen esitti Kyllikki- valssin, niin hetkessä poistui kehostani kaikki kireys, ja se tempasi mukaansa pyörremyrskyn lailla. Vasen käsi soitti ilmapianoa ja taisinpa huutaakin, onnesta! Iiik! Onneksi olin hengissä kuin hevonen vai miten se sanonta oikein on. Gabriel Suovanen ei esiintyessään kompuroinut ja minä olin taas onnellinen. Hän piti yleisöään hyvänä.  Oli ikimuistoinen ja unohtumaton ilta. Lähelle Suovanen pääsi tulkinnoissaan Georg Otsia.

Meneekö taju, arvelin: Kapellimestari Petri Juutilaisen savolaiset spiikkaukset olivat nannaa korvilleni ja kumarran syvään hänen ja Kuopion kaupunginorkesterin osaamiselle. Taitavaa. Mahtavaa. Voe kun ossois soettoo. Harmonikan aika tuli. Siis tuli se haitari, eikä se haikeasti soinut, vaan Säkkijärven polkka soljui eteenpäin kuin keväinen puro konsanaan. Olin tajuton! Olin tainnutettu musiikin hurmoksesta. Olin kai ollut lapsena pikkuvanha kun Georg Otsin musiikista viehätyin. Minä viehätyn vieläkin – aidosti vanhana.

Minä olin selvä tapaus, vaikka pää meni sekaisin: Romantiikkaa ei ole koskaan liikaa ja idolinsa musiikkia ei voi hehkuttaa koskaan liikaa. Tämä oli kympin juttu ja se meni nappiin. Onnekseni. Mikä meitä odotti? Upea, fantastinen ja unohtumaton Georg Ots – konsertti ilta 14.3.2017. Vaikka sytyin, paloin, olin tulessa en sammunut.


torstai 15. joulukuuta 2016

Ihmiskoe - Kuinka klassista musiikkia ikänsä vältellyt selvisi kahdesta sinfoniasarjan konsertista

Miksi minä lähdin tähän mukaan? Kehtaisinko karata väliajalla kotiin? En minä osaa vain istua ja kuunnella.

Ajatukset juoksivat levottomasti ja penkissä oli vaikea pysytellä paikallaan suorittaessani ihmiskokeeni ensimmäistä osiota. Olo oli kuin astetta vilkkaammalla lapsella peruskoulussa. Olin kuitenkin lupautunut kuuntelemaan sinnikkäästi kaksi Kuopion kaupunginorkesterin sinfoniasarjan konserttia. Minä, joka en ole aiemmin klassisen musiikin konserteissa käynyt.

Näiden lippujen myötä olin valmis kaksiosaiseen ihmiskokeeseen.

Väliajalla kokosin itseni ja päätin pysytellä penkissäni sinnikkäästi loppuun asti. Sen verran taktikoin, että vaihdoin istumapaikkaa vapaana olleelle takimmaiselle nurkkapaikalle. Se helpotti olemista epämukavuusalueella. Pystyin tarkkailemaan koko salia turvallisesi ikään kuin sivusta. Rentouduin.

Oli suorastaan hämmentävää, kun toinen puoliaika imaisikin mukaansa. Manuel de Fallan El Amor Brujo (Noiduttu rakkaus) koostui kolmestatoista eri osasta. Aloin musiikin perusteella arvailla missä ollaan menossa ja se ohjasi minut kuuntelemaan. Harhailevat ajatukset jäivät sivuun ja konsertin päätyttyä lähdin hyvillä mielin kotiin uskaltaen todeta nauttineeni siitä tunteesta, kun osasinkin lopulta vain olla ja kuunnella musiikkia ilman sanoja tai visuaalisia elementtejä.

Pari viikkoa myöhemmin suuntasin toiseen konserttiin jo orastavalla innostuksella. Olin ennakkoon kuunnellut joitakin teoksia ja odotukseni olivat korkealla, kun konsertti alkoi Sibeliuksen Kurkikohtauksella. Se olikin lievä pettymys. Oli sopinut kotitöiden taustamusiikiksi, mutta konserttisalissa ei vienytkään minua mukanaan.

Kuopion kaupunginorkesteri. (Kuva: Soile Nevalainen)
Mutta sitten. Pianon ääreen astui illan solisti Olli Mustonen. Sergei Prokofjevin Pianokonsertto nro 2 lähti soimaan, enkä meinannut pysyä penkissäni. Tällä kertaa syynä ei ollut keskittymisen vaikeus – päinvastoin. Teos oli ihan huikea. Piano soitteli ihan omia polkujaan ja orkesteri piti yllä vakautta. Jännite niiden välillä kuulosti korviini siltä, kuin olisin seurannut hyvin rakennettua elokuvaa. Tai kuin piano olisi ollut vallattomasti viipottava lapsi, jota aikuinen (orkesteri) koettaa välillä pakottaa rauhallisempaan muottiin.

Olli Mustosen työskentely pianon koskettimilla oli ällistyttävää. En tajua, miten hän ehti itse kääntämään nuottivihkon sivujakin aina oikeassa välissä. Olin suorituksesta ja teoksesta niin vaikuttunut, että kotona kaivoin sen vielä youtubesta ja hehkutin vaimollekin.

Viimeistään Olli Mustosen pianotaiturointi taisi sinetöidä ystävyyteni klassiseen musiikkiin. (Kuva: Kuopion Musiikkikeskus 8.12.2016)

Oli äärimmäisen palkitsevaa kokea se muutos, joka mahtui ensimmäisen konserttikokemuksen alkupuoliskon ja toisen konsertin väliin. Olin oppinut pysähtymään. Osasin rentoutua ja heittäytyä musiikin vietäväksi. Perinteiseen pop-konserttiin verrattuna hienoa oli se, kuinka oma mielikuvitus sai lähteä liikkeelle ja luoda tarinaa musiikkiin, kun jonkun muun sanoittama tarina ei häirinnyt. 

Suosittelen ihan jokaiselle oman mukavuusalueen ulkopuolelle astumista myös musiikkielämysten saralla. Ainakin minä lopulta nautin siinä määrin, että tämä kokemus ei varmasti jää viimeiseksi kontaktiksi klassiseen musiikkiin.



perjantai 11. marraskuuta 2016

Jos elämälläni olisi taustamusiikki...



Olisi aika hupaisaa, jos arjen tohinoiden taustalla raikaisi sellainen tunnelmaa värittävä ääniraita, kuin elokuvissa. Kun arki rullaisi leppoisasti omalla painollaan, musiikki olisi levollisen sävyistä. Kun huomaisi olevansa myöhästymäisillään bussista, muuttuisi sävy jännittäväksi ja rauhoittuisi vasta, kun tarinan päähenkilö olisi viime hetkellä hypännyt lähdössä olevaan joukkoliikennevälineeseen.

Olen saanut luvan toimia klassiseen musiikkiin aiemmin vähemmän perehtyneenä koehenkilönä kahdessa Kuopion kaupunginorkesterin konsertissa marras-joulukuun aikana. Tähän liittyen päätin tutustua hieman ennakkoon siihen, mitä on luvassa. Laitoin youtubesta raikumaan tulevien konserttien teoksia, jotta korvat vähän tottuisivat muuhunkin kuin radiossa soiviin hitteihin.

Kuvahaun tulos haulle kuopion kaupunginorkesteri
Kuopion kaupunginorkesteri
Tulevien konserttien ohjelmistossa oli liuta vaikeita ties minkä kielisiä sanoja ja nimiä, joita en osaa lausua (ja kirjoittaakin vain mallista katsomalla). Päätin aloittaa turvallisesti Kurkikohtauksella näytelmästä Kuolema. Synkästä nimestä huolimatta turvalliseksi valinnan teki Sibelius, joka tuon teoksen oli säveltänyt. Ei huono. Sibeliuksesta siirryin rohkeasti niihin vaikeammin lausuttaviin, kuten Antón García Abrilin ”Canziones e Danzas para Dulcinea”. Seuraava säveltäjä Prokofjev kalskahti tutulta nimeltä, joskin häntäkään tuskin naamasta tunnistaisin, jos tulisi kadulla vastaan.

Kuten arvata saattaa, ei yhdenkään kuuntelemani ”biisin” kertosäe (jos sellaista klassisessa musiikissa yleensä onkaan) jäänyt kertakuuntelulla päähän raikumaan. Eikä varmasti ole tarkoituskaan. Ensimmäisenä mieleen tulivat vahvasti vanhat Suomi-filmit. Sibeliusta kuunnellessa ei voinut välttyä näkemästä Tauno Paloa kirmaamassa Ansa Ikosen perässä pitkin metsäpolkua ja viimehetkellä tarttumasta käsipuoleen, kun epätoivoinen naisriepu meinaa syöksyä dramaattisesti kalliolta järveen.


Tsaikovskin (tuttu mies!) sinfonia no:1 oli pitkä. Sen aikana siivosin keittiön ja vein paljon sikin sokin lojuvia tavaroita paikoilleen. Pitkäveteinen se ei missään nimessä ollut. Jotenkin arkisille kotitöille tuli sellainen hyvä rytmi, että ne soljuivat eteenpäin kuin itsestään. Dramaattisimman kliimaksin kohta osui siihen hetkeen, kun viime sekunnilla estin kaurapuuroa kiehumasta hellalle. Mahtipontisen musiikin siivittämänä tunsin itseni suorastaan sankariksi.


Ehkäpä jatkossakin silloin tällöin rytmitän eloani klassisen musiikin tahtiin. Mielenkiinnolla odotan lähestyviä konsertteja. Yksi havaintoni oli se, että on aika vaikeaa antaa millekään musiikille kotioloissa sen ansaitsema arvostus eli pysähtyä istumaan ja vain kuuntelemaan. Konserttisalissa en muuta voi, kuin pysähtyä ja antaa musiikin puhua puolestaan.

http://www.kuopionkaupunginorkesteri.fi/
www.kuopionmusiikkikeskus.fi

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Musiikkikeskuksella lupa laulaa

Portaita ylös ja nauttimaan..
                
..musiikista Licence to Sing.

                

hyvällä tuulella ja avoimin mielin.




Johanna Försti ja Nick Davies sekä 

Kuopion kaupunginorkesteri: 

Licence to Sing 13.9.2016

Konsertti alkoi James Bond elokuvan tunnusmusiikilla. 
Mahtipontisesti, upeasti, kutsuvasti. 
Kuopion kaupunginorkesteri ja kapellimestari Nick Davies olivat esiintyessään elementissään. Siihen oli helppo uppoutua. He tekivät hyvää työtä, joka näkyi tunnelmassa ja kuului musiikissa. Silmittelin Daviesin tahtipuikkoa pitkään. Kuinka ollakaan ajatuksissani sormeni tanssivat pianon koskettimilla.
Sitten se pamahti orkesteriosuutena, mielestäni paras Bond laulu "From Russia with Love". Idän ja lännen tiet.
Koko tämän orkesteriesityksen ajan soi Laila Kinnusen viipyilevän pehmeä sulokas ääni."Saan kiertää ja nähdä maailmaa. Saan itään ja länteen taivaltaa. Tien varrella sen ei rakkauden. Näy kukkaa ainuttakaan. Kasvot vaihtuu, haihtuu, vain hymyillen hetken, ja taas jää rajojen taa. Silmät suljen, kuljen ja kuulen. Vain kuiskeesi sun. Et luopua saa. Tiet veivät mun kauas maailmaan. Ne eivät vie onneen milloinkaan. En itään en länteen lähdekään. Sun luokses rakkain nyt jään."
Kolmen orkesteriosuuden jälkeen oli Johanna Förstin, illan solistin aika astua esiin - punaisessa iltapuvussa, kimaltelevissa koruissa. Glamouria oli lavan täydeltä ja illan solistilla oli lupa laulaa. Johanna esiintyi itsevarmasti ja ääniala taipui joka suuntaan kun hän lauloi "Diamonds are Forever". Tunteella ja taidolla. "You only live twice" kappaleen Försti lauloi Suomeksi. "Casino Royale" tuo Burt Bacharacin, mukaansa tempaava ja keinuttavan kutkuttava kappale oli piristys illan antiin. "Skyfall" oli Johanna Förstin esittämänä, korvia ja tunteiden koko skaalaa hivelevää. Illan tähti oli loistava. Loistavaa tähteä on miellyttävä katsella. Nautin jokaisella solullani musiikkiesityksestä. Pienet karikot juonnossa loivat tunnelmaan ihmismäistä inhimillisyyttä. Hienoa. Konserttisalin valotehosteet olivat mielenkiintoisia ja näyttäviä, akustiikka hyvä. Meillä kuopiolaisilla on Kuopion Musiikkikeskus ja kaupunginorkesteri vertaansa vailla. Siis nautitaan.

Kriitikot arvostelevat, minulla on onneksi lupa hehkuttaa ja innostaa - licence to be excited.


                    





Illan tähtisolisti Johanna Försti ja
Kuopion Lupa innostua-Hyvinvointilähettiläs.




Kuopion Musiikkikeskus


Kuopion kaupunginorkesteri




tiistai 16. helmikuuta 2016

Minun Taloni - Kuopion Musiikkikeskus


Sibelius, Toivo Jaatinen
Kuva: Kirsi Koponen



Olen seurannut Taloni
Kuopion Musiikkikeskuksen
elämää jo pitkään. 
Taloni on ylittänyt vasta kolmenkymmenen vuoden rajan, 
mutta klassikko tämä nuorikko jo nyt on. 
Klassikko jo omalla ajallaan. 
Klassikoksi kasvetaan, ei synnytä.
 Taloni omaa väkeä ja  vieraita olen saanut seurata aitiopaikalta. 
Olen enemmän kuin onnellinen näkemästäni. 
Olen nähnyt Taloni elämää 1987 vuodesta lähtien.
Tuolloin Taloni olikin taaperon iässä, 
vasta kaksi ensimmäistä vuotta takanaan.


Olen kasvanut Talooni, kuten Taloni Mies sanoo. 


Kuva: Kuopion Musiikkikeskus


Anteeksi tahdittomuuteni, 
en esitellyt itseäni heti alkuun. 
Olemme tavanneet aikaisemminkin - oletan. 
Olen Jean, Jean Sibelius. 
Olen, tai paremminkin olin suomalainen säveltäjä, 
myös Suomen kansallissäveltäjäksi kutsuttu.  
Elän edelleen vaikket minua enää kävelevän näekään. 
Olet saattanutkin kuulla sävellyksiäni - myös Talossani. 

 En oikeastaan ole sama Jean, joka 1865-1957 vaikutin maassamme
 vaan olen toisen taiteilijan  luoma teos.
 Olen taiteilija Toivo Jaatisen luoma, 
mutta Kuopion kaupunkilaisten omistama 
ja kaikkien vieraideni ihailtavissa Kuopion Musiikkikeskuksella. 
Jaatisen Toivo voitti minulla ensimmäisen palkinnon 
aikanaan 1960-luvulla osallistuessaan valtakunnalliseen Sibelius monumenttikilpailuun.


Talollani on oma Mies. 
Tämä Mies on pitänyt huolta Talostani, vieraistani ja väestäni. 
Mies on pitänyt vieraitani kuin ominaan. 
Hän on vastaanottanut niin pieniä kuin suuria vieraita Talooni.
  Taloni Mies on Michael Claussen.
  Olen seurannut Miestä jo useiden vuosien ajan ja voin todeta 
että hän rakastaa Taloani, vieraitani ja väkeäni. 
Hän elää, hengittää ja askeltaa  musiikkia 
- niin tein minäkin aikanani.

Mutta hän ei ole ainoa, joka rakastaa Taloani 
vaan Talo on täynnä sisäisiä rakastajiani, 
Taloni oma väki, minun väkeni. 
Nämä sisäiset rakastajani kutsuvat luokseni 
oman maamme  ja maailmalta asti tähtiä loistamaan luokseni.
 Vuosittain melkein 150 000 vierasta nauttii
Taloni väkeni vieraanvaraisuudesta ja tähtien valosta.

Taloni väki elää, hengittää ja askeltaa musiikkia
aivan kuten Taloni Mieskin.
Taloni väki huolehtii
että vierailevat tähdet
loistavat parastaan
juuri Sinulle. 
Olen enemmän kuin kiitollinen Taloni väelle.



Taloni Mies Michael ja minä Jean
Kuva: Kirsi Koponen



Taloni myös kasvattaa tähtiä. 
Voisin kutsua Taloani myös Tulevaisuuden Tähtien Taloksi. 
Taloni kasvattaa ja huolehtii tämän päivän pienistä tähdistä 
että he tulevaisuudessa omalla loistollaan valaisevat musiikin ja tanssin kielin koko maailmaa.
 Maailma on heidän -  kuten maailma oli minun, aikanaan.

 Talollani on ihmeellinen vetovoima. 
Voimamme avulla olemme vetäneet sisäämme pienen suuren maailman. 
Tämä oma pieni suuri maailmamme on oma
Kuopion kaupunginorkesterimme,
 jossa kansallisuus on maailmankansalainen.
 Tarkemmin tarkasteltuna kaupunginorkesterissamme on kaksitoista eri kansallisuutta,
 mutta yksi yhteinen kieli - musiikki.
 Tämä heidän yhteinen kieli ei solju vain Talossani 
vaan heidät tahdotaan myös ympäri valtakuntaamme kertomaan
soittimillaan tarinaa.
 Olen enemmän kuin ylpeä heistä.

En ole ainoa taiteellinen teos Talossani.
Lisäkseni Taloani lumoaa mm. taiteilija Pauno Pohjolaisen 
luoma Van Goghin sävelkorva, 
joka aivan konserttisalin oven vieressä saa kuulla parhaat soinnut salista.
 Ihailen suuresti taiteilija Pohjolaisen
 voimaa ja vapautta hallita puuta.
 Ihmettelen suuresti  kuinka hän puunsa taltuttaa 
ja saa sen kauneuden taiteeksi vangittua.

 Päivittäin Talossani luodaan, 
opiskellaan ja tutkitaan sointuja, säveliä, 
musiikin rajatonta maailmaa. 
Voimaa, valoa, värejä ja iloa maailmaan.
 Luodaan tunteita. 
Luodaan tunteita vauvoille, nuorille, aikuisille, senioreille. 
Luodaan tunteita Sinulle. 

Oikeastaan voisin nimittää minun Taloni
 Sinun Taloksi.

Van Goghin sävelkorva, Pauno Pohjolainen



Tänäkin keväänä sävelkorviani 
hemmotellaan runsauden sarvesta
 Oopperan helmet, Apulannan Toni, 
Laineen Sennu, Jumppasen Paavali, 
Koivuniemen Paula ja monet muut. 
Presleyn Elviskin tuntuu olevan enemmän kuin elossa, 
ainakin täällä Kuopiossa.

Minä en ole ainoa juurikin tällainen Jean maailmassa. 
Toisena Jeanina seuraan elämää Kuopion ystävyyskaupungissa Pihkovassa.
 En siis ole ainoa Jean maailmassa, 
mutta minun Taloni,
 Kuopion Musiikkikeskus
 on maailmassa ainoa ja ainutlaatuinen.

Minun Taloni avaimet luovuttaa pöydälle ensi vuonna
 Taloni Mies
Claussenin Michael. 
Hän on ainoa laatuaan.
Hän ei luovuta vain Taloni avaimia pöydälle 
vaan pala hänen sydämestään 
jää myös meille sykkimään 
avainten mukana.
 Meidän on aika sanoa Kiitos Taloni Miehelle. 

 Mutta ennenkuin Michael luovuttaa minulle avaimet, 
haluaisin että täytämme yhden hänen toiveistaan.
 Toive on Martha Argerich.
 Martha, nousisitko Talomme lavalle
 ja lumoaisitko pianon soitollasi 
Michaelin
sekä meidät 
matkalle maailmaan?




http://www.kuopionmusiikkikeskus.fi/web/musiikkikeskus


http://www.kuopionkaupunginorkesteri.fi



Kuva Kuopion Musiikkikeskus/ Sari Kauhanen

Pahoittelut Jean että sukelsin ajatuksiisi.
Tahdoin tuoda ne julki - vihdoinkin.
 Sinun,
Kirsi