Tervetuloa kirjastoon, ekaluokkalainen!

Koulut alkavat kohta ja ekaluokkalaiset alkavat pikkuhiljaa opetella lukemista. Kirjasto lähettää jokaiselle koulua aloittavalle kirjeen, jossa kerrotaan, miten kirjastokortti hankitaan ja mitä kaikkea kirjastossa voi tehdä. Kirjastokortin saa kuusivuotiaana ja samalla kortilla voi lainata pääkirjastossa, lähikirjastoissa ja kirjastoautoissa.

Kirjastosta löytyy mukavia kirjoja myös lukemaan opetteleville. Helppolukuiset kirjat ovat omassa hyllyssään – kirjoja on joka lähtöön, joten jokainen varmaan löytää mukavaa luettavaa. Ja jos tuntuu, ettei sopivaa kirjaa löydy, kirjaston väeltä voi aina pyytää suosituksia! Jos haluttu kirja ei ole hyllyssä paikalla, se kannattaa varata, lastenkirjoista ei  mene varausmaksua.

Lukemista voi opetella myös lukukoira Sylvin kanssa. Lukukoira on töissä kaksi kertaa kuussa torstaisin sekä kerran kuussa lauantaisin, ajan voi varata lastenosastolta (044-718 2321). Sylvi seikkailee myös videoissa, jotka löytyvät Kirjastokaistalta. Uusimmassa videossa lukukoira haluaa kouluun, onneksi Snellmanin koulu on ihan pääkirjaston naapurissa!

           
Lukukoira Sylvi koulussa from Kirjastokaista on Vimeo.

Kirjastoon voi tulla myös lukemaan lehtiä, piirtämään, pelaamaan kavereiden kanssa, tekemään läksyjä  tai  ihan vain oleilemaan.

Mukavaa koulun alkua kaikille, nähdään kirjastossa!

Villapöksy ja Vehnäpulla - kahden koiraihmisen kohtaaminen

On perjantai ja 13. päivä. Olen sopinut meneväni koiranäyttelyyn. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Mutta millaiseen näyttelyyn, kun rotuina ovat villapöksy ja vehnäpulla?  Luit oikein. Kysymys on kuopiolaisen kuvataideharrastajan Taru Nylundin samaa nimeä kantavasta, koirapiirustuksia ja –maalauksia käsittelevästä, näyttelystä, joka on esillä pääkirjaston kahviossa.  

Kuulin näyttelystä sattumalta ja jo ajatus siitä, että voisin näyttelyteemalla blogata koirista, sai minut innostumaan, vaikka en taiteesta suuremmin ymmärräkään. Intuitiooni luottaen otin siltä istumalta yhteyttä suoraan taiteilijaan ja pyysin kahveille. Ja Taruhan suostui. Yllätyin itsekin omasta suoruudestani. Rehellisyyden nimissä kuitenkin kerroin Tarulle, etten oikeasti ymmärrä taiteesta juurikaan mitään, mutta kolmen koiran omistajana aihealueesta sitäkin enemmän. Niin me kaksi ennalta toisillemme tuntematonta ihmistä sitten kohtasimme. Sokkotreffeillä pääkirjaston kahviossa. Minulla sovittu rintamerkki takin pielessä, jotta löytäisimme toisemme. Ja löysimmehän me.

Taru kertoo taiteensa saaneen alkunsa kansalaisopiston piirustuskurssista. Siellä piirrettiin hiilellä. Ja hiili on vahvasti mukana Tarun taiteessa tänäkin päivänä akryylimaalien ohella. Hän kertoo piirtävänsä maalaten tai maalaavansa piirtäen, miten sen nyt haluaa ymmärtää.  Omia näyttelyitä Taru on pitänyt vuodesta 2011 lähtien.

Taru Nylund taiteensa äärellä. 

Mutta miksi juuri koiria? Ja ovatko mallit aina omia? – Maalaan sekä omia eläimiä, että tilauksesta lähinnä koiria ja kissoja, Taru kertoo. Eläimiä on vaan niin luonnollista maalata ja aihe on minulle läheinen, hän jatkaa. Näyttelyssä esillä olevien töiden muusat ovat Tarun omia koiria: edesmennyt vehnäterrieri Romu ja nykyinen villakoira Nana. Molemmat hyvin rakkaita. Se kuultaa läpi puheesta ja sen näkee olemuksesta, kun hän heistä kertoo. Silmät loistavat ja hymy on herkässä taustalla häivähdys haikeutta.  

"Nana" ja "Pappa".

Myös edesmennyt Cleo-kissa on saanut aiemmin oman näyttelynsä. Romun ja Cleon osalta maalaaminen on ollut osa luopumisprosessia ja surutyötäkin. Maalaaminen tuo mieleen elävät muistot ja myös mallit heräävät hetkeksi taas henkiin. Kun kysyn, oletko koskaan herkistellyt maalatessasi, Taru vastaa: -En, se tunne on purkautunut sitten jälkeenpäin. Nanan Taru kertoo olevan semmoinen nuori villikko, joka pitää jatkuvassa liikkeessä. Agilityä on sen kanssa aloiteltu. Siinä keskittyminen on välillä se haaste. Pidätetty energia kuultaa läpi myös Nanaa kuvaavista maalauksista. Koska mennään –kysymyksen voi melkein aistia.

Taru maalaa pääasiassa valokuvien perusteella, mutta on luonnostellut omia eläimiään myös livenä. Ensin syntyy työ ja sen aikana tai jälkeen työlle nimi. Maalaaminen on prosessi siinä missä kirjoittaminenkin. Jos alkaa jumittaa, pitää osata laittaa työ vähäksi aikaa syrjään. -Yksi taiteilijaystävä antoi minulle aikanaan neuvon, että tee vähintään kolmea työtä rinnakkain. Jos yhden kanssa jumittaa, ota toinen. -Se jaksaa kanssa aina yllättää, miten värit käyttäytyvät keskenään. Jos muuttaa työssä yhden kohdan, voi joutua muuttamaan kaikki. Ja kun tekee useampaa työtä samanaikaisesti, niistä, erityisesti juuri värien käyttäytymisestä, oppii myös muiden keskeneräisten kanssa. Vaikeinta maalaamisessa ehkä kuitenkin on se, että osaa lopettaa viimeistelyn ajallaan. Ei pidä yrittääkään tehdä liian täydellistä. Epätäydellinen tai se virhe voi olla jopa se juttu, joka tekee työstä kiinnostavan. Kokonaisuus ratkaisee. Totta. Oivalluksia, jotka sopivat elämään yleensäkin. Täydellisen epätäydellistä. 

"Elokuun ikävä", "Miljoona ajatuksistasi" ja "Rupelipylly".

Sanotaan, että omistaja ja koira muistuttavat toisiaan. Tiedustelen taiteilijan havaintoja ja näkökulmaa tästä. -Voi siinä olla jotain perääkin, Taru pohtii. Itsessään ja omissa koirissaan hän tunnistaa yhteisenä ominaisuutena aktiivisen touhuamisen ja eloisuuden. Nämä luonteenpiirteet yhdistävät myös Tarun koirien rotuja, jotka muutoin ovat sopivina hänelle valikoituneet allergiaystävällisyytensä vuoksi.

Kuluva viikko oli Tarun näyttelyyn tutustumiselle minulle jotenkin niin henkilökohtaisesti johdatettu. Aiemmin tällä viikolla tuli nimittäin kuluneeksi päivälleen kolme vuotta perheemme ensimmäisen oman koiran, Sessen, kuolemasta. Sesse kasvatti perheemme koiraihmisiksi ja esikoiskoiranamme myös raivasi polkua myöhemmille seuraajilleen. Löytöeläinsuojasta meille kotiutunut Sesse ”satamarkkanen” ehti olla perheenjäsenenämme 12 vuotta ennen kuin nukkui pois. Vielä kolmen vuoden jälkeenkin yhteiset muistot nostavat kyynelet silmiin, etenkin, kun samoihin aikoihin ilmestynyt Mariskan Kukkurukuu soi radiosta. Se sai perheessämme merkityssisällön Sessen omana lauluna.

Tapaamispäivänäni Tarun kanssa on myös syntymän juhla. Toinen koiramme ja nykyisen koiralaumamme johtajattaren valtikkaa kantava oma silkkityttöni Luna täyttää jo kuusi vuotta. Jos yksi koiravuosi on seitsemän vuotta, olemme Lunan kanssa nyt samanikäisiä. Lisäksi nykyiseen tassukkaiden laumaamme kuuluvat kolme- ja melkein kolmevuotiaat pojat Devil ja Lysti. Ja niin, tietenkin puolivuotias Kerma, joka on kyllä kissa, mutta koirien sellaiseksi kasvattama. Voi kai sanoa, että tassukkaista on tullut perheemme elämäntapa.  Takana ovat ne ajat, jolloin kotonamme oli karvatonta ja kuolatonta J.  Kiitos siitä kuuluu lähinnä Devilille. Mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Tassukkaat ovat tuoneet mukanaan niin paljon iloa, lämpöä ja yhteisesti jaettuja kokemuksia. Vaikka takana olisi kuinka huono päivä, se paranee, kun on selvinnyt kuudentoista tassun kotiintuloseremoniasta. Tätä kirjoittaessani taustalta kuuluu ison D:n tasainen kuorsaus. Aina niin uskollinen Luna nukkuu jalkani vieressä ja Lysti sekä kehrääävä Kerma ovat kömpineet lukevan Helmin viereen. 

Omat uskolliset ystäväni:
Lysti ja Devil,
Luna linnunpelätin lannistamana ja
sokerina pohjalla Kerma.

Ymmärrän täysin Tarun taiteen muusat, Villapöksyn ja Vehnäpullan. Edesmenneen ja nykyisen. Eläimen herkkyydestä ja hetkessä elämisen taidosta kiinni saaminen saatikka sen vangitseminen kankaalle on taitolaji. Ja Tarulla on se taito hyppysissä. Tämä koiranäyttely oli vertaansa vailla, minulle kotikoirien ja –kissan omistajallekin. Näyttelylle epätyypillisesti esillä olevia maalauksia ei ole tarvetta arvioida ja laittaa keskenään paremmuusjärjestykseen. Riittää, kun katsoo. Välillä ehkä pintaa syvemmälle. Jokainen työ on uniikki omalla tavallaan ja kokemus henkilökohtainen. Pitää vain kuunnella, mikä maalaus puhuttelee juuri siinä hetkessä eniten.

Lisätietoja ja omien eläinten maalauksia voi kysellä Tarulta:

Facebookissa: Karvakuonokuvia by Taru

taru.nylund.tn@gmail.com tai taru.nylund@uef.fi

puhelin 050 352 3979

Kuopion pääkirjaston kulisseissa

Mitä tapahtuu kirjaston uumenissa? Miten kirjat päätyvät hyllyyn? Ja mitä löytyykään kirjaston varastoista? Lukutoukkaminälleni tarjoutui mahdollisuus ottaa siitä syyslomaviikolla selvää pääkirjaston kulissikurkistuksessa. Myös hyvää vauhtia lukutoukaksi kehittyvä Helmini syttyi ajatuksesta. Edellytyksellä että samalla käytetään kirjaston palveluja ja vaihdetaan jo luetut lainakirjat uudeksi pinoksi Pappilan ponityttöjä ja Nummelan ponitalleja. WhatsAppin aikakautena varsin sopuisa ja äidille mieluinen neuvottelutulos. It’s a deal.

Informaatikko Pirkko Korhosen ja projektityöntekijä Marjut Perälän opastuksella me kurkistajat lähdimme matkaan. Helmi ja minä sekä kevään abipojat Erik ja Teemu. Aloitimme kierroksen pääkirjaston hankintaosastolta. Sieltä alkaa jokaisen Kuopion kirjastoissa olevan kirjan elinkaari. Osastolla käsitellään viikoittain jopa 500 kirjan lähetyksiä. Niitä hankintaosaston pöytä notkui vinoja pinoja kurkistushetkelläkin.

Hankintaosaston uutuuksia matkalla hyllyyn.

Hankintaosasto vastaa kaikkien kirjastojen kirjatilauksista. Asiakkaiden toiveita kuunnellaan ja toiveita uusista kirjoista kannattaa myös esittää joko pääkirjaston henkilökunnalle tai omaan lähikirjastoon. Toiveita pyritään noudattamaan huomioon ottaen tasapuolisuus ja tarjonnan monipuolisuus. Kun lupa annettiin, niin pitihän sitä minunkin yksi kirjatoive esittää. Toive kuopiolaisen teatteriohjaaja-opettaja Katja Väänäsen juuri edellisviikolla ilmestyneestä esikoisteoksesta Jumalanpuisto on nyt heitetty pääkirjaston kirjatoiveiden tynnyriin.

Hankintaosastolta matkamme jatkui kaikille tutulle lainausosastolle, josta kirjojen lisäksi lainaksi löytyy lehtiä ja uusimpana aluevaltauksena myös urheiluvälineitä.

Helmin kirjavalinnat löytyvät useimmiten tästä heppahöperöiden hyllyvälistä. 

Kirjastosta löytyvät lainaksi välineet myös kotiharjoitteluun.

Pirkon lainausautomaatin helppokäyttöisyyttä koskevan kysymyksen kuulee ohimennessään myös herra X, joka huikkaa, että: - Käytin ekan kerran, oli helppoo. Samaa mieltä. Minulle automaatin käytön opetti aikoinaan Helmi. Jostain syystä ajatukseni karkaavat lainausautomaatista puhuessamme lapsuuteni lainaushetkiin. Silloin kaikki eräpäivämerkinnätkin teki ”kirjastotäti” käsin ja lyijykynällä. Ja nyt puhutaan jo virtuaalisista e-kirjoista sekä siitä, voisiko kirjastokortti olla kännykässä. Kolmessakymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon. Kirjan ja myös kirjaston käsite on muuttumassa. Yksi asia ei kuitenkaan ainakaan vielä ole muuttunut. Nimittäin lainausosaston tunnelma. Siinä on jotain käsinkosketeltavaa. Tekee edelleen mieli kuiskata.

Pääkirjastossa kirjat palautetaan nykyään alakerran palautusautomaattiin. Ja miten viisas tämä automaatti onkaan. Se nimittäin lajittelee kirjat valmiiksi. Kaikki lajitteludata löytyy viivakoodista. Käsin lajitteluakin vielä tarvitaan, mutta ei enää samassa määrin kuin aikaisemmin. Palautuksesta kirjat päätyvät takaisin pääkirjaston hyllyihin tai lähikirjastoihin, joihin päivittäin kuskataan puolenkymmentä kirjalaatikkoa. 

Viivakoodi ohjaa palautuskirjat suoraan oikeisiin laatikoihin, kertoo kirjaston vahtimestari.

Osa kirjoista päätyy myös kirjaston varastoon. Varastossa ovat säilytyksessä ne kirjat, joilla on vielä käytettävyyttä, mutta jotka eivät enää liiku jokapäiväisessä lainausliikenteessä. Varaston kätköistä löytyvät myös opiskeluajoilta minulle niin tutut, komiteanmietinnöt. Jo ovelta tunnen tuon muistorikkaan tuoksun, nii-in nostalgista.

 Varaston kätköissä: Pirkko ja pojat.

Kurkistuksemme jatkuu varastosta lukukoira Sylvin tiloihin musiikkiosaston kupeeseen. Sylvi on ihan oikea mäyris, joka tykkää tarinoista. Etenkin lasten lukemista. Sylvi on pääkirjastolla kolmena päivänä kuukaudessa. Aikoja yhteisiin lukuhetkiin voi varata lastenosastolta. Tänä vuonna Sylvin luona on jo ennättänyt käydä melkein sata lasta. Kurkistuspäivältä Sylvi on ehtinyt jo poistua ja paikalla on enää vara-Sylvi. Harmi, sillä olisin mieluusti vienyt vähän Sylvin tuoksuja tuliaisiksi kotiin meidän nelijalkaisille pojille.

Sylvin sopessa luetaan ja kuunnellaan.

Musiikkiosaston uumenista löytyy kirjaston tietokoneluokka, jossa järjestetään mm. tiedonhakukoulutusta ja kirjaston käytön opastusta erilaisille ryhmille. Omien abiaikojeni kielistudio on muuttunut musiikinkuunteluhuoneeksi. Tilaksi, jonka voi varata muutamaksi tunniksi musiikin kuuntelua tai musisointia varten. Omia soittimiakin saa mukanaan tuoda, mutta bändiharkkoihin tila ei sovellu, sillä äänieristys on minimaalinen. Musiikkiosaston lainatuimpia ovat vielä Spotifyn ja Youtuben aikakautenakin cd-levyt. Lisäksi musiikkiosastolta lainataan paljon nuotteja, musiikkikirjoja sekä jonkin verran vinyylilevyjä. Omaankin kirjastokassiini tarttuu kurkistuksen päätteeksi pari makupalapussia, jotka päätyvät rytmittämään viikonlopun pölyrätti- ja moppiorkesteria. Makupalapussit ovat hauska ajatus satunnaisen musiikinkuuntelijan mieleen. Ei tarvitse muistaa edes artistia.

Monen maun makupalapusseja. 

Kirjastossa on tullut elämäni aikana vietettyä paljon aikaa. Eihän sitä hetkessä lukutoukaksi kehitytä. Kirjaston valikoimat ovat pystyneet vastaamaan tarpeisiini hyvin sekä lomalukemisen osalta että opiskeluaikanakin, kun tenttikirjoja piti haalia ympäri Suomen. Tiedekunnan kirjastosta sai tuurillaan, mutta yleensä vähintäänkin ajoitus epäonnistui ja kirja piti palauttaa ennen h-hetkeä. Kuopion pääkirjasto oli usein se pelastusrengas. Ja se, mitä ei sieltä löytynyt, löytyi useimmiten kaukolainana varastokirjastosta, joka myöskin sijaitsee Kuopiossa. Vinkkinä opiskelijoille, että se on elossa ja lähellä täällä edelleenkin.

Satusopessa satuillaan keskiviikkoisin kymmeneltä.

Lopuksi piipahdamme vielä satusopessa. Omakin mielikuvitus lähtee lentoon ja herättää ajatuksen. Kuopiossa on jo parkkiperhosia. Yhtä hyvin voisi olla myös kirjaperhosia, jotka avaisivat kirjaston palveluita ja kulisseja erilaisille ryhmille näitä satunnaisia tutustumismahdollisuuksia useamminkin kenties pienellä osallistavalla aktiviteetilla höystettynä.  Kirjaperhoset voisivat aloittaa työnsä satutuntien yhteydestä sekä päiväkoti- ja koululaisryhmistä. Perhoseksi kun kasvetaan aina toukkavaiheen kautta. Ja lapsuudessa löydetty innostus kirjoihin ja kirjastoon kantaa usein läpi elämän. Emme me koteloituneet työikäisetkään ole täysin menetetty tapaus. Koteloon pitää vain joskus koputtaa ja herättää ruuhkavuosien lamaannuttama innostus henkiin.

Näihin lastenosastolta bongattuihin palautteisiin on helppo yhtyä.
Olisipa mukava saada omasta työstäänkin joskus samanlaista palautetta.

Kiitokset Pirkko ja Marjut!

Kurkistuksella kuultua:

• Kuopion kirjasto on jo yli sata vuotta vanha. Ensimmäinen kirjasto perustettiin Kuopioon vuonna 1872 luonnontieteelliseen museoon. Nykyinen pääkirjasto valmistui vuonna 1967 ja se on arkkitehti Matti Hakalan suunnittelema. Kuopiossa on pääkirjaston lisäksi 13 lähikirjastoa ja kolme kirjastoautoa.

• Kuopion asukkaista 38 %:a on lainaajia ja kuopiolaiset lainaavat vuodessa keskimäärin 17 kirjaa per asukas. Valtakunnallisissa lukutavoitteissa pärjätään hyvin. 

Lisätietoja:

kirjasto.kuopio.fi

Lukukoira Sylvi on yksi meistä lupainnostua-bloggareista.
Lisäksi Sylvillä on oma blogi nimeltään kuonokirjassa.blogspot.fi.