Äideistä parhain -Nunnan tarina

KISSAEMON RAKKAUS 

Niin pyyteetöntä ja hellää. 

Kiireetöntä ja kärsivällistä. 

Voimakkaasti läsnäolevaa. 

Elämän tärkein juttu. 

Basic instinct. 

Ajatta ja ehdoitta.

Viimeiset kaksi viikkoa on ollut suorastaan ihmeellistä seurata tuoretta kissaemoamme ja sen pentuja. Kehitys on ollut huimaa. Synnytyksestä on vain hetki huojuviin ensiaskeleisiin ja kasvuun viirusilmästä nappisilmäksi. Kissaemomme Nunna tuli perheeseemme keväällä 2016. Muutto tallista taloon oli sille iso muutos, jonka suuruutta voi kissanäkökulmasta vain arvailla, sillä Nunnan tausta on hämärän peitossa. Muutoksia sen elämässä on kuitenkin ollut useita. Se oli tullut edelliseen majapaikkaansa tallille viime kesänä, kun sen silloinen perhe oli halunnut siitä luopua. Luopumisen mahdollinen syy selvisi, kun se hyvin pian tulonsa jälkeen synnytti pennut. Monennetko? Sitä voi vain arvailla. Tallin Pastori-kissa ei kuitenkaan hyväksynyt Nunnaa ja kesän jälkeen se haeskeli itselleen uutta kotia kiertelemällä lähiympäristöä. Se vain käväisi syömässä ja oli taas pitkiä aikoja poissa.

Vaikka se oli ainakin kertaalleen hylätty, sillä oli suuri luottamus ihmiseen. Ehkä se näillä reissuillaan etsi läheisyyttä ja uutta omaa ihmistä. Joka antaisi sille kodin, talostaan. Talli ei ollut sen paikka. Suuresta läheisyyden kaipuusta kertoi pehmeä hyrinä, joka käynnistyi välittömästi, kun sille jutteli. Sillä oli myös kyltymätön halu syliin ja tapana kiivetä sylistä olkapäille kehräämään.

Tallitöiden äärellä meidän välillemme syntyi side, joka vahvistui päivä päivältä. Kunnes viimein päädyimme kysymään, voisimmeko tarjota Nunnalle kodin. Meidän talostamme. Silloin emme vielä tienneet, että historia toistaisi itseään. Nunna tuli meillekin pennut mahassaan. Asia selvisi eläinlääkärin vastaanotolla. Olimme varanneet ajan, että Nunna leikataan samalla kuin toinen kissamme Kerma. No, ei voinut, kun se odotti. Ainakin kolmea, sanoi eläinlääkärimme Pasi. Olimme siis saaneet yhden sijasta neljä kissaa ja synnytyksen jälkeen tuo neljä muuttui vielä viideksi, kun pentuja syntyikin neljä. Syntymäjärjestyksessä: valkoinen ruskeahäntäinen, punainen, musta ja äitinsä kaltainen kilpparikuvioinen.

Uskon vahvasti siihen, että asioilla on tapana järjestyä. Kun luottaa siihen, että elämä kantaa. Niin tälläkin kertaa. Synnytys meni hyvin, emo voi hyvin ja kaikki pennut syntyivät elävinä. Pennuille löytyivät kodit jo ennen niiden syntymää. Kodit, joista tiedän, että niistä huolehditaan, ja joissa ne saavat turvaa ja rakkautta senkin jälkeen, kun kasvavat isoiksi. Nämä pennut myös jäävät Nunnan viimeisiksi. Niiden itsenäistyttyä Nunna leikataan ja toivon, että se leikkauksen myötä löytää rauhan ja asettuu loppuelämäkseen tänne meille. Yhdessä punaisen pentunsa kanssa, joka sai tänään Aleksilta nimen Pörri.

Pesästä kuuluu tasainen hyrinä ja matala urahtelu, kun Nunna puhuttelee jälkikasvuaan ja hellästi pienten pään kokoisella tassullaan siirtää liian kauaksi harhailevaa pikku leijonaa takaisin pesään. Emon ääntä säestää tyytyväinen maiskutus. On iltamaitojen aika ja muut ovat jo löytäneet tiensä ehtymättömien maitovarastojen äärelle.  Kissanpennut on ollut meidän eläinrakkaalle perheellemme ensimmäinen ja ainutkertainen kokemus. Kokemus, joka antaa paljon. Kokemus, joka kasvattaa. Kokemus, joka valitsi meidät.

Haluaistko sinäkin auttaa kodittomia kissoja?

Piskis Ry tekee Kuopiossa vapaaehtoistyötä kodittomien lemmikkien hyväksi. Yhdistys mm. pyydystää maastosta kodittomia mirrejä, hoitaa niitä vapaaehtoissa sijaiskodeissa sekä etsii niille uudet kodit, ellei omistajaa löydy. 

Haluaisitko sinä tarjota kodittomalle mirrille uuden kodin? Tai haluaisitko auttaa muuten? Sijaiskodeissa on jatkuvasti ruoka-avun tarvetta ja erityisesti pehmeää ruokaa tarvittaisiin (purkki- tai pussiruokana) mutta myös muroille on käyttöä. Sijaiskodeissa on koko ajan talteenotettuja mirrejä, usein myös tiineitä tai pentunsa saaneita emokissoja, joilla on paljon eri kasvuvaiheissa olevia pentuja. Ruokahalu on valtava. Myös rahalahjoituksia otetaan vastaan ja niitä tarvitaan erityisesti sijaiskotimirrien leikkauksiin sekä lääkintäkuluihin.

Lähteet ja lisätietoja:

http://personal.inet.fi/koti/piskis/

https://www.facebook.com/Piskis-ry-162812470475130/?fref=ts

Aktiviteettikeskus Tahkon Farmilla vietimme mukavan talvilomapäivän!

Nämä sydäntenmurskaajat sulattivat meidän kaikkien sydämet, kun pääsimme silittelemään näitä söpöliinejä heidän omaan kotiinsa. Olisi mieli tehnyt ottaa yksi kotiin mukaan, mutta siihen meillä ei ollut valitettavasti mahdollisuutta. Jos sinulla on tarjota pupulle hyvä koti, niin soitto vain farmille (+358 (0)45 1110060). Pikkupuput ovat myytävänä!

Sisun mielestä pienet puput ja pieni hevonen (varsa) olivat parhaita

Pupu Tupuna

Kopititi kopititi kopititi kopititi Tupuna
Pupu Tupuna, hei

minä olen veikeä, minä olen vikkelä
minä olen ponteva Pupu Tupuna

Hei kipititi kopititi hopsun topsun
minä olen pontava Pupu Tupuna

Pitkät on korvat ja suuret on silmät
ja pyöreä hännän tupsukka

Hei kipititi kopititi hopsun topsun
pyöreä hännän tupsukka

Ystävä piiri on kurre ja hiiri
ja koira ja kissa ja ammukka

Hei kipititi kopititi hopsun topsun
koira ja kissa ja ammukka

Kipitän ja koikin ja leikin ja loikin
tanssien neljällä tassulla

Hei kipititi kopititi hopsun topsun
tanssien neljällä tassulla

Mukava on sinulla ja minulla ja muilla
ja äidin pienellä nassulla

Hei kipititi kopititi hopsun topsun
ja äidin pienellä nassulla

Pupu Tupuna, Pirkko Tuulikki Koskimies (08.03.1925-22.09.2011)

Tilan kissoja Liekkiä ja Loimua silittelimme useasti päivän aikana

Saimme viettää mukavan päivän farmilla. Lähdimme ajelemaan Kuopiosta aamupäivällä ja matka taittui hetkessä. Matkaa tuli vain suuntaansa 59km eli hyvin kohtuullinen matka päivän reissua ajatellen. Tilalla meidät vastaanotti iloinen tilanhoitaja Minna-Kaisa. Hän opasti ja kertoi kuinka saisimme vierailustamme mahdollisimman onnistuneen. 

Minna-Kaisa kertoi, että tämä pieni pupu etsii uutta hyvää kotia

Tahko Farmi sijaitsee keskellä Tahkon matkailualuetta.

Tahko Farmi tarjoaa monipuolisia luontoelämyksiä kotieläintilalla, maastoratsastuksen parissa sekä erilaisia luontoaktiviteetteja Farmin läheisellä ranta- ja järvialueella.

Farmilla voit vierailla isolla tai pienellä porukalla, järjestää toimintapäivän, rennot perhe- tai yritysjuhlat tai aktiivisen luontopäivän eläinten ja erilaisten harrasteiden parissa.

Farmilla voit syödä omia eväitä, tilata ryhmällesi nuotiolounaat tai vaikka juhlaillalliset catering palvelusta.

Farmilla järjestetään mm.

- Islanninhevossafareita ja talutusratsastuksia kaikenikäisille ja tasoisille ratsastajille

- Kotieläinpihalla päivittäin omatoiminen Farmikierros; eläimiin tutustuminen ja ruokinta

- Opastettu  Aamu Farmilla -ohjelma tilauksesta; eläinten hoito, ruokinta ja ulkoiluttaminen

- Luontoaktiviteetteja; lammaspatikkaa, rentoutuskelluntaa pelastuspuvuilla, metsäsuksihiihtoa, metsäolympialaisia, verkkokalastusta ja pilkkiretkiä

- Farmikerhoja ja - leirejä lapsille ja aikuisille

- Maastoratsastusleirejä lapsille ja aikuisille

- Lammaspaimenviikkoja perhelomailuun 

- Toimintapäiviä erityisryhmille ja Creen Care/Well-being tyhy-ohjelmia

- Farmi Food -catering nuotioruokailut ja juhlaruokailut eläinten olohuoneessa tilausryhmille

- juhlia ja tapahtumia

- vuokrauksesta Farmin tiloja asiakkaan juhliin ja tilaisuuksiin

- vuokrauksesta tasokkaita Puustila Golf & Ski rantahuviloita

Lisätietoja: www.tahkofarmi.fi

Ensimmäiseksi suuntasimme katsomaan hevosia. Pieni varsa oli hassun hauska ja yritti varastaa käsineitä ja tarttuipa minun pipoonikin. Poikia nauratti kovasti. Rapsuttelujen jälkeen suuntasimme ratsastamaan. Tuomas oli rohkein ja hyppäsi ratsaille. Muut hieman epäröivät. Pikku Sisu olisi kovasti halunnut, mutta hevosen nähtyään mieli muuttui. 

ystävykset

Jenna avusti Tuomaksen ratsaille, Prima käyttäytyi oikein mallikkaasti

"Olet Tuomas rohkea", kehuivat Sisu&Severi

Ratsastuksen jälkeen pääsimme sisätiloihin tutustumaan farmin muihin eläimiin. Saimme mukaamme tiedot eläimistä sekä sankon, jossa oli syötävää jokaiselle. Mukavaa että lapset saavat osallistua tilan töihin.

Vastassamme oli uusia sekä vanhoja tuttavuuksia. Oli ilo huomata kuinka hyvissä käsissä elämet ovat. Tilat ovat todella siistit ja kotoisat. Täällä eläinten on hyvä olla ja asustaa.

Hyvää naistenpäivää toivotteli meille villapossu Hurja :) Hurjalla on aikasta makee etutukka...

täällä asustavat silkkikanat Lumi ja Heidi sekä kukko Kimi. Tuore äiti esitteli ylpeänä pikkuisiaan, suloisia "pääsiäistipuja"

Tapasimme myös vuohet Kaunokaisen, Kamun ja Jalon

Ja minä olen Mikropossu Kurvilan nöffi... "Nöffi" vaan...

Nämä kaverit edustavat perinteisiä maatilan eläimiä. Suomenlampaat Mutkan Rätinki ja Mutkan Terva olivat oikein leppoisia. Pojatkin tykkäsivät syöttää.

Alpakat olivat meille uusi tuttavuus. Olivat hieman hämillään vierailijoista, mutta käyttäytyivät oikein kiltisti ja tykkäsivät syöttämisestä. Pojat syöttivätkin heitä kilvan.

Alpakat Amalia ja Marilyn 

Päivän päätteeksi paistoimme makkaraa. Maistuipa hyvälle raikkaassa talvisäässä. Talo tajoaa makkarat ja mehut koko talviloman ajan!

Kiitos paljon mukavasta päivästä. Voin suositella Tahko Farmia kaikille. Täällä viihtyvät aikuiset ja lapset! 

hyvinvointilähettiläs,

Riikka

Villapöksy ja Vehnäpulla - kahden koiraihmisen kohtaaminen

On perjantai ja 13. päivä. Olen sopinut meneväni koiranäyttelyyn. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Mutta millaiseen näyttelyyn, kun rotuina ovat villapöksy ja vehnäpulla?  Luit oikein. Kysymys on kuopiolaisen kuvataideharrastajan Taru Nylundin samaa nimeä kantavasta, koirapiirustuksia ja –maalauksia käsittelevästä, näyttelystä, joka on esillä pääkirjaston kahviossa.  

Kuulin näyttelystä sattumalta ja jo ajatus siitä, että voisin näyttelyteemalla blogata koirista, sai minut innostumaan, vaikka en taiteesta suuremmin ymmärräkään. Intuitiooni luottaen otin siltä istumalta yhteyttä suoraan taiteilijaan ja pyysin kahveille. Ja Taruhan suostui. Yllätyin itsekin omasta suoruudestani. Rehellisyyden nimissä kuitenkin kerroin Tarulle, etten oikeasti ymmärrä taiteesta juurikaan mitään, mutta kolmen koiran omistajana aihealueesta sitäkin enemmän. Niin me kaksi ennalta toisillemme tuntematonta ihmistä sitten kohtasimme. Sokkotreffeillä pääkirjaston kahviossa. Minulla sovittu rintamerkki takin pielessä, jotta löytäisimme toisemme. Ja löysimmehän me.

Taru kertoo taiteensa saaneen alkunsa kansalaisopiston piirustuskurssista. Siellä piirrettiin hiilellä. Ja hiili on vahvasti mukana Tarun taiteessa tänäkin päivänä akryylimaalien ohella. Hän kertoo piirtävänsä maalaten tai maalaavansa piirtäen, miten sen nyt haluaa ymmärtää.  Omia näyttelyitä Taru on pitänyt vuodesta 2011 lähtien.

Taru Nylund taiteensa äärellä. 

Mutta miksi juuri koiria? Ja ovatko mallit aina omia? – Maalaan sekä omia eläimiä, että tilauksesta lähinnä koiria ja kissoja, Taru kertoo. Eläimiä on vaan niin luonnollista maalata ja aihe on minulle läheinen, hän jatkaa. Näyttelyssä esillä olevien töiden muusat ovat Tarun omia koiria: edesmennyt vehnäterrieri Romu ja nykyinen villakoira Nana. Molemmat hyvin rakkaita. Se kuultaa läpi puheesta ja sen näkee olemuksesta, kun hän heistä kertoo. Silmät loistavat ja hymy on herkässä taustalla häivähdys haikeutta.  

"Nana" ja "Pappa".

Myös edesmennyt Cleo-kissa on saanut aiemmin oman näyttelynsä. Romun ja Cleon osalta maalaaminen on ollut osa luopumisprosessia ja surutyötäkin. Maalaaminen tuo mieleen elävät muistot ja myös mallit heräävät hetkeksi taas henkiin. Kun kysyn, oletko koskaan herkistellyt maalatessasi, Taru vastaa: -En, se tunne on purkautunut sitten jälkeenpäin. Nanan Taru kertoo olevan semmoinen nuori villikko, joka pitää jatkuvassa liikkeessä. Agilityä on sen kanssa aloiteltu. Siinä keskittyminen on välillä se haaste. Pidätetty energia kuultaa läpi myös Nanaa kuvaavista maalauksista. Koska mennään –kysymyksen voi melkein aistia.

Taru maalaa pääasiassa valokuvien perusteella, mutta on luonnostellut omia eläimiään myös livenä. Ensin syntyy työ ja sen aikana tai jälkeen työlle nimi. Maalaaminen on prosessi siinä missä kirjoittaminenkin. Jos alkaa jumittaa, pitää osata laittaa työ vähäksi aikaa syrjään. -Yksi taiteilijaystävä antoi minulle aikanaan neuvon, että tee vähintään kolmea työtä rinnakkain. Jos yhden kanssa jumittaa, ota toinen. -Se jaksaa kanssa aina yllättää, miten värit käyttäytyvät keskenään. Jos muuttaa työssä yhden kohdan, voi joutua muuttamaan kaikki. Ja kun tekee useampaa työtä samanaikaisesti, niistä, erityisesti juuri värien käyttäytymisestä, oppii myös muiden keskeneräisten kanssa. Vaikeinta maalaamisessa ehkä kuitenkin on se, että osaa lopettaa viimeistelyn ajallaan. Ei pidä yrittääkään tehdä liian täydellistä. Epätäydellinen tai se virhe voi olla jopa se juttu, joka tekee työstä kiinnostavan. Kokonaisuus ratkaisee. Totta. Oivalluksia, jotka sopivat elämään yleensäkin. Täydellisen epätäydellistä. 

"Elokuun ikävä", "Miljoona ajatuksistasi" ja "Rupelipylly".

Sanotaan, että omistaja ja koira muistuttavat toisiaan. Tiedustelen taiteilijan havaintoja ja näkökulmaa tästä. -Voi siinä olla jotain perääkin, Taru pohtii. Itsessään ja omissa koirissaan hän tunnistaa yhteisenä ominaisuutena aktiivisen touhuamisen ja eloisuuden. Nämä luonteenpiirteet yhdistävät myös Tarun koirien rotuja, jotka muutoin ovat sopivina hänelle valikoituneet allergiaystävällisyytensä vuoksi.

Kuluva viikko oli Tarun näyttelyyn tutustumiselle minulle jotenkin niin henkilökohtaisesti johdatettu. Aiemmin tällä viikolla tuli nimittäin kuluneeksi päivälleen kolme vuotta perheemme ensimmäisen oman koiran, Sessen, kuolemasta. Sesse kasvatti perheemme koiraihmisiksi ja esikoiskoiranamme myös raivasi polkua myöhemmille seuraajilleen. Löytöeläinsuojasta meille kotiutunut Sesse ”satamarkkanen” ehti olla perheenjäsenenämme 12 vuotta ennen kuin nukkui pois. Vielä kolmen vuoden jälkeenkin yhteiset muistot nostavat kyynelet silmiin, etenkin, kun samoihin aikoihin ilmestynyt Mariskan Kukkurukuu soi radiosta. Se sai perheessämme merkityssisällön Sessen omana lauluna.

Tapaamispäivänäni Tarun kanssa on myös syntymän juhla. Toinen koiramme ja nykyisen koiralaumamme johtajattaren valtikkaa kantava oma silkkityttöni Luna täyttää jo kuusi vuotta. Jos yksi koiravuosi on seitsemän vuotta, olemme Lunan kanssa nyt samanikäisiä. Lisäksi nykyiseen tassukkaiden laumaamme kuuluvat kolme- ja melkein kolmevuotiaat pojat Devil ja Lysti. Ja niin, tietenkin puolivuotias Kerma, joka on kyllä kissa, mutta koirien sellaiseksi kasvattama. Voi kai sanoa, että tassukkaista on tullut perheemme elämäntapa.  Takana ovat ne ajat, jolloin kotonamme oli karvatonta ja kuolatonta J.  Kiitos siitä kuuluu lähinnä Devilille. Mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Tassukkaat ovat tuoneet mukanaan niin paljon iloa, lämpöä ja yhteisesti jaettuja kokemuksia. Vaikka takana olisi kuinka huono päivä, se paranee, kun on selvinnyt kuudentoista tassun kotiintuloseremoniasta. Tätä kirjoittaessani taustalta kuuluu ison D:n tasainen kuorsaus. Aina niin uskollinen Luna nukkuu jalkani vieressä ja Lysti sekä kehrääävä Kerma ovat kömpineet lukevan Helmin viereen. 

Omat uskolliset ystäväni:
Lysti ja Devil,
Luna linnunpelätin lannistamana ja
sokerina pohjalla Kerma.

Ymmärrän täysin Tarun taiteen muusat, Villapöksyn ja Vehnäpullan. Edesmenneen ja nykyisen. Eläimen herkkyydestä ja hetkessä elämisen taidosta kiinni saaminen saatikka sen vangitseminen kankaalle on taitolaji. Ja Tarulla on se taito hyppysissä. Tämä koiranäyttely oli vertaansa vailla, minulle kotikoirien ja –kissan omistajallekin. Näyttelylle epätyypillisesti esillä olevia maalauksia ei ole tarvetta arvioida ja laittaa keskenään paremmuusjärjestykseen. Riittää, kun katsoo. Välillä ehkä pintaa syvemmälle. Jokainen työ on uniikki omalla tavallaan ja kokemus henkilökohtainen. Pitää vain kuunnella, mikä maalaus puhuttelee juuri siinä hetkessä eniten.

Lisätietoja ja omien eläinten maalauksia voi kysellä Tarulta:

Facebookissa: Karvakuonokuvia by Taru

taru.nylund.tn@gmail.com tai taru.nylund@uef.fi

puhelin 050 352 3979

Kuopion Eläinpuisto –kaikenkarvaiset ystävät näkien, kokien ja koskien

Mistä sitä tietää, että kesän kynnyksellä ollaan? No ainakin siitä, että Kuopion iki oma eläinpuisto avaa ovensa taas pitkän talven jälkeen. Puisto sijaitsee Vehmasmäessä, vain kuuden minuutin matkan päässä Matkuksen ostosparatiisista etelän suuntaan. Tie puistolle on opastettu moottoritieltä saakka, joten perille löytää helposti. Puisto on avoinna joka päivä klo 10-20.

Meidän perheessä eläinpuisto on joka kesän odotettu juttu, eikä tahdo kertakäynti edes riittää. Niin tänäkin vuonna. –Koska mennään eläinpuistoon?, on Helmin huulilla heti, kun hän kuulee, että puisto on helatorstaina auennut. Sinnepä sitten suuntaamme heti viikonloppuna katsomaan, mitä puiston vanhoille tutuille ja uusille tulokkaille kuuluu.

Kukkojen kanalaumoja komentava kieunta kuuluu jo parkkipaikalle saakka ja ankatkin vaakkuvat sisääntulotervehdyksen. Vastaan meitä tulee häntä heiluen myös Papu, puiston 12-vuotias cockerspanieli, joka avuliaasti opastaa meitä kierroksen alkuun.

Liput ostetaan tunnelmallisesta latokahviosta, josta löytyy myös pientä purtavaa. Myös omien eväiden syönti onnistuu puiston grillikatoksissa, joissa pääsee halutessaan vaikka makkaranpaistoon kaasugrillillä ja mikrokin löytyy. Kysyn, saako eläimiä ruokkia voikukilla ja saamme luvan. Ainoastaan chinchillojen ruokkiminen on kielletty, sillä niille ei tuoreruoka sovi.

Ankkojen luona Helmi viivähtää vain hetken. On kiire kanien luokse. Vanha tuttumme leijonanharjaspupu Kille on saanut kaverikseen kääpiölupan. Helmi on hoitanut Killeä talven aikana ja se selvästikin sen muistaa. Tulee heti syömään kädestä yhdessä luppakorvaisen kaverinsa kanssa. Myös soopelikani Geissa on vanha tuttumme. Sen kanssa samasta katoksesta löytyvät kääpiöjänis, marsut ja chinchillat. Kanityttöni tietää kääpiöjäniksen olevan maailman pienin lemmikkikanirotu. Ja uskottavahan se on.

 Siivekkäitä on puistossa monenlaisia. On kanoja, on kukkoja, kalkkunoita sekä riikinkukkoja. Riikinkukot ja kalkkunat eivät suuremmin voikukistamme kiinnostu, mutta taistelukukot ja kääpiökanoihin kuuluvat Mille Fleurit sitäkin enemmän. Voikukkien nokintaa säestää äänekäs ”potpotus”. Taitaa olla käynnissä nokkimisjärjestys ja kiistely siitä, kuka minkäkin lehden saa.

Puiston erikoisuuksiin kuuluvat alpakat ja unkarilainen villasika, joka on kuulema sika lampaan vaatteissa. Kiharakarvainen permanenttipää, jolla on yllättävänkin karkea karva. Ei se oikeasti mikään sekoitus ole, mutta tuntee kyllä olonsa kotoisaksi lampaan kanssa, kun sen kanssa jakavat karsinan. Ilmeisesti toisiaan hyvin ymmärtävät, vaikka toinen puhuu sikaa ja toinen lammasta. Todistettavasti on nimittäin kuultu, että röhkimiseen tulee välittömästi vastaus määkimälllä. Perille siis meni.

Ylämaannautaa kutittaa. Ketterästi se kääntää päätään ja tunkee sarven kainaloonsa. Sillä on hyvä kyhnyttää. Hurjannäköinen rokkitukka vaikuttaa kuitenkin lempeältä, varsinkin tuo vasikankokoinen versio, jota Helmi uskaltautuu syöttämään ja silittämään. –Sillä on ihanan pehmeä kieli.

Hevosten aitauksessa kaikki ovat vanhoja tuttuja. –Suomenhevonen Topi, norjanvuonohevonen

Dockan ja eestinponi Ants, Helmi luettelee hevosrodut vanhasta muistista. Topi oli ensimmäinen hevonen, jonka selkään Helmi 4,5-vuotiaana kiipesi. Siitä puistokäynnistä alkoi puoli vuotta myöhemmin vuosikausien rakas harrastus. Kylläpäs aika kuluu, kun nyt siitä on jo viisi vuotta.

–Äiti, tuu äkkiä tänne! Täällä on ihan hullu vuohi.

–Miten niin hullu?”

Mennäänpä katsomaan. Tosiaan, yksi pikkuinen kili on karannut aitauksestaan toiselle puolelle, missä ruoho on selvästikin vihreämpää. –Eihän tämä ollenkaan hullulta vaikuta. Niin reippaasti tulee silitettäväksikin. Mutta vikkelä se on  kyllä liikkeissään. Papu-koiraa säikähtää ja sujuvasti taas sujahtaa takaisin aitaukseen turvaan isompien luo.

–Tuolla on Aaron. Se näyttää ihan meidän Teeviltä.

–Ai? Mutta Aaronhan on vietnamilainen minipossu ja meidän Teevi labradorinnoutaja. Nappaan kuitenkin Aaronista kuvan ja kun myöhemmin kotona vertaan sitä Teeviin, niin kieltämättä, jotain samanlaista niissä on. Muutakin kuin valtava ruokahalu.

Puiston tallissa ovat tänään shetlanninponi Demsi ja aasi Maria. 31-vuotias Maria on vuonna 1984 perustetun eläinpuiston alkuperäisin ja vanhin asukas. Demsilläkin on ikää jo 26 vuotta. Maria tapittaa meitä suurilla silmillään, mutta Demsiä läsnäolomme ei suuremmin kiinnosta. Ruokailu on kesken. Helmi muistelee, että Demsi ja Maria ovat kuin paita ja peppu, aina yhdessä. Missä Demsi,

siellä myös Maria. Demsi on parivaljakon pomo, joka määrää kaapin paikan, ja Maria seuraa kiltisti perässä.

Tallista löytyy myös puiston Pastori. Seurakuntaa en tarkemmin tiedä, mutta kissalta kovasti vaikuttaa. Pastorilla on muutaman viikon ikäiset pennut, joita pääsemme erityisluvalla lähemmin kurkkaamaan. Mitkä nappisilmät! – Ihania, pääsee kuorossa molemmilta.

Eläinpuisto tarjoaa mahdollisuuden aitoon eläinkokemukseen näkien, kokien ja koskien. Paikka on ihanteellinen myös niille, joilla ei ole omia eläimiä kotona eikä mahdollisuutta tutustua muutoin maatilan eläimiin. Täällä on lupainnostua, aikuisellakin. Meillä eläimiä on iso liuta kyllä kotonakin, mutta silti puistolle on päästävä joka vuosi uudestaan. Jonain kesänä useamminkin, sillä eläinpuistoon ei yksinkertaisesti voi kyllästyä. Jokainen käynti on kokemuksena uusi ja ainutkertainen.

Lisätietoja kohteesta: www.kuopionelainpuisto.com