sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Kuopio Wine Festival 1.7 - Lauri Tähkä & Antti Tuisku LOPPUUNMYYTY


Aurinko, hyvä musiikki ja rento fiilis. Love It!

Tänä vuonna Viinijuhlat aloitti perjantaina Roope Salminen & Koirat sekä Jari Sillanpää. Lauantaina päästiin nauttimaan Lauri Tähkästä sekä Antti Tuiskusta. Vuosi sitten olin menossa Antti Tuiskun keikalle Viinijuhlille, mutta silloin se harmillisesti peruuntui. Lauantaina odotukset olivat sitäkin korkeammalla ja koska säät hellivät vielä ihanasti juhlakansaa, niin lauantaina oli pääsyliput myyty loppuun iltapäivään mennessä ja portilla oli lippuja vähemmän myynnissä kuin mitä olisi ollut tulijoita.

Street food.... mmmm... mitä tekisi mieli? Hotdog, burgereita.... jotain hyvää ja ihanaa.

Vuonna 2000 on edellisen kerran ollut teemana Kalifornia jossa tuotetaan 90% Yhdysvaltojen viineistä. Yhdysvallat on neljänneksi suurin viinimaa maailmassa. Tämän vuoden viineissä maistui niin Pohjois- kuin Etelä-Amerikka. Tämän vuoden Taste of America tuo streed food -kadulle amerikkalaisia pikaruoka herkkuja burgereista lähtien erilaisilla valmistustavoilla. Itse nappasin ruokarekasta älyttämän hyvän hampurilaisen. Suosittelen! Kannattaa piipahtaa myös Salakapakassa sekä samppanjan myyntipisteellä hakemassa pientä ekstraa juhlafiilikseen.




Edellisvuosien kävijöiden toiveesta tänä vuonna on päädytty siihen ettei sateenvarjoja voi tuoda alueelle. Onneksi Viinijuhlien aloituspäivät kuuluivat tämän kesän kauneimpiin kesäpäiviin. Aurinkoinen mieli ja sää kyllä näkyi myös juhla-alueella. Tuttuja oli paljon liikenteessä ja monesti sai pysähtyä morjestamaan ja vaihtamaan kuulumisia.

Lauri Tähkä esiintymässä, ei tarvinnut olla yksin

Koska viinijuhlaliput oli myyty loppuun niin se kyllä myös näkyi alueella. Artistien keikkojen aikana siirtyminen street food alueelta ravintola Wanhan sataman päätyyn ja takaisin vaati rauhallista ja varmaa etenemistä väentungoksessa. Onhan se toki vaihtelua suomalaiseen mentaliteettiin... joutaa sitä talvella taas seisomaan -25 asteen pakkasessa bussipysäkillä vähintään metrin etäisyydellä muista ihmisistä.

Lauri Tähkä

Lauri Tähkä veti keikan läpi rautaisella ammattitaidolla ja tuttujen laulujen sanat raikuivat koko yleisön suusta.




Lauri Tähkän ja Antti Tuiskun esitysten välissä oli tarjolla tanssiesityksiä sekä Jimmy Cole Feat. Veeti. Taukojen aikana ruuhka tuntui eniten bajamajojen päässä pitkinä jonoina. Artistien keikkojen aikana jonoja ei ollut jonoja juuri yhtään, joten kannattaa ajoittaa piipahdukset suosikkiartistien keikkojen aikana, jos vain mahdollista.


JA ANTTI TUISKU..?


No olihan se aika hemmetin hyvä... mentiin eikä meinattu kahden vuoden edestä.



Kaikille yllätyksenä kesken esityksen Antti kosi faninsa puolesta tämän rakastettua:

"..Silti sinä näit jotain ja nostit minut ojasta, syliisi ja otit kanssani kulkemaan. Sen hetken jolloin rakkauteni sinuun leimahti. Sen hetken jälkeen olemme kulkeneet ylä- ja alamäkeen kohdaten paljon hyvää mutta myös niitä vaikeita asioita. Silti aina ylös nousten raivanneet tiemme tähän hetkeen. Jolloin haluan osoittaa kaikille miten paljon sinua rakastan. Hetkeen jolloin kysyn sinulta näiden vuosien jälkeen, Tahdotko sinä...."

Taisi Marjo tahtoa Pyryn... <3 Jos itselle tämän kesän Viinijuhlat oli todella ikimuistuinen juhla ystävien kanssa niin ainakin olen varma, että en ollut ainut.



Kiitos Kuopio Wine Festival huikeasta illasta! Olkoon koko viikko aurinkoinen, viini ja ruoka maistuvia sekä artistit yhtä mahtavia kuin lauantaina. Maanantaina 3.7 Viinijuhlat jatkuvat Michael Monroen ja Haloo Helsingin kera. Vielä on lippuja myynnissä, mutta kannattaa olla nopea ettei jää ilman.

Tutustu lisää Viinijuhlien ohjelmistoon.
http://kuopiowinefestival.fi/ohjelma/




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti