lauantai 22. elokuuta 2015

”Kesä, jonka kerran elää sain…


…mielestäin ei haihdu milloinkaan”. Onnen ja ilon reseptejä on karttunut viime kuukausilta kosolti, vaikka suvisää on tänä kesänä ollut pikemminkin kirpeän kepposteleva. Vaihtelevista sääolosuhteista johtuen taivas on ollut usein erikoisen maalauksellinen. Leffaillan päälle antauduimme kullan kanssa leikkisästi ison rengaskeinun syliin Pikkukakkosen puistoon ihmettelemään rihmamaisia pilviä, tuumaillen oliko illaksi ennakoitu myrsky keräämässä niitä yhteen - vaan eipä niin käynytkään sillä kertaa. Luonnon tarjoamista suihkuista olen virkistynyt parikin kertaa työstä kotiin pyöräillessä. 


Kulttuurisista elämyksistä olen nauttinut aiempia vuosia runsaammin, mistä kiitosta menee myös tämän Lupa innostua –blogin piikkiin. Kesäteatterikokemukset Rauhalahdesta ja Vehmasmäestä, hulvatonta haitarishowta ja heittäytymistä Puhti-esityksen tiimoilta satamamakasiinista, erinäisiä lavatanssireissuja Ilveskasinolle ja Maaningalle. 


Luontoliitännäisiä hienoja hetkiä koin ainakin yöpyöräilyllä Kallaveden rantoja pitkin, Puijon metsässä ja Pilpalla liikkuen sekä veneilyretkellä lähirannastani Särkiniemestä Saaristokadun jäätelökioskille. On mahtavaa, että missä vain Kuopiossa liikut, saat nauttia veden ja luonnonkin läheisyydestä! Silkkiuikut tuntuvat jo kantakaupunkilaisilta.

Tätä kirjoittaessa tulossa ovat vielä Sataman yö ja Kansainväliset suurmarkkinat, Kuopio food festival sekä Kuopio juhlii elokuun viimeisenä viikonloppuna. Kun tänä vuonna jätin lomareissun ulkomaille toteuttamatta, on torilla hyvä tilaisuus tyydyttää kaukokaipuuta maistelemalla eri maista tulevia erikoisuuksia: herkkujuustoja ja leikkeleitä, strudelia, leipää ja makeisia. 

Kesän kaleidoskooppi
Yhdistää toisiinsa
ääniä, maisemia, tunnelmia.
Lintujen moninaisia lauluja,
veden liplatusta veneen kylkeen.
Lehtien havinaa puissa,
mopojen rällätystä.
Sinitaivas, ukkospilvi,
sateen suhina.
Auringonsäteen pilkahdus
viileäksi pimennetyssä huoneessa.
Ilakointia rannalla,
hiljaisuutta järvellä.
Odotusta tanssilavalla,
kun ilta on nuori.
Kaleidoskoopin kuvio
on kuin kristalli tai jalokivi.
Vain lopputulos ratkaisee -
yksittäisiä osia ei erota.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti