Testattiin aktiivisuuspantaa

Nelijalkainen hyvinvointilähettiläsi Sylvi pääsi testaamaan kuopiolaisen yrityksen Kaunilan aktiivisuuspantaa. Koiran pantaan kiinnitettävän sensorin avulla voi seurata koiran aktiivisuutta ja liikunnan määrää mutta myös sitä, mitä koira tekee päivisin yksin ollessaan: nukkuuko se kaikessa rauhassa vai puuhasteleeko se kaikenlaista ominpäin (ja -luvin).

Aktiivisuuspanta on siis koiralla kaulassa ympäri vuorokauden, ja sitä voi seurata kännykkään ladattavan sovelluksen kautta. Sovellus on hyvin helppokäyttöinen: tiedot ladataan sensorista sovellukseen, minkä jälkeen koiran aktiivisuutta voi seurata joko reaaliajassa tai päiväkohtaisesti.

Sylvin kohdalla aktiivisuuspanta ei paljastanut mitään suuria yllätyksiä: öisin on rauhallista, aamulenkin aikana tulee aktiivisuuspiikki ja sitten taas lepäillään. Vasta neljän jälkeen alkaa varsinaisesti tapahtua...

Kahden testiviikon aikana Sylvi kävi tokotreeneissä, lukukoirahommissa ja lenkkeili normaalireittejä eli vietti aika tavallista elämää. Vaikka eri päivinä tapahtui eri asioita, ei aktiivisuusmäärissä loppujen lopuksi ollut suurtakaan eroa, vain mökkiviikonloppu nosti aktiivisuuden yli yhdeksään tuntiin päivässä. Ei ihme, että mökkireissujen jälkeen aina väsyttää...

Aktiivisuuspanta siis antaa koiranomistajalle tietoa siitä, miten paljon koira liikkuu aikamääräisesti. Etenkin mökkiviikonlopun aikana olisi ollut kiinnostavaa saada selville myös kilometrilukemia: kuinka paljon koira kävelee, kun saa kuljeskella vapaana pihalla. Ehkä aktiivisuuspannan seuraavat versiot kertovat senkin.

Kiitokset Kaunilalle mielenkiintoisesta testijaksosta. Myös hyvinvointilähettiläs Sylvi kiittää; Sylvin mielestä testijakso osoitti selvästi, miten paljon enemmän aktiviteetteja koiran päivään voisikaan mahtua!

Lisätietoa Kaunilasta: http://kaunila.fi

Iloa omasta kylästä -elinvoimainen Etelä-Kuopio

Talkoohenki, katoava kansallistaitoko? Ehkä jossain, mutta ei eteläisessä Kuopiossa. Osoituksena hyvinvoivasta talkoohengestä Etelä-Kuopion kylien yhdistykset olivat loihtineet yhteistyössä Ilveskasinolle 10.9.2017 monipuolisen koko perheen tapahtuman. Sateisesta säästä huolimatta tapahtumassa oli kivasti eri-ikäisiä kävijöitä, niin perheitä, nuorisoa kuin kyläkonkareitakin.

Sisällä sai tutustua paikallisten yhdistysten toimintaan...

...ja ostaa lähialueen yrittäjien tuotteita.

Myynnissä oli mm. käsitöitä, leipää, hilloja ja kauden vihannessatoa.

Myös liikenneturvallisuus oli näyttävästi esillä.

Liikenneturvan pisteellä pääsi kokeilemaan narullakävelyä.
Se vaatii keskittymistä siinä missä liikenteessä liikkuminenkin.
Ihan konkreettisesti sai havaita, että niin narulla kuin liikenteessäkään ei voi räplätä kännykkää.

Käsityökojuilla erityisen vaikutuksen minuun teki hiltulanlahtelaisen TruulyMaden Huolisyöppö. Mikä nerokas keksintö. Hmm...Toimisikohan tämä vielä teinilläkin?

Kahviosssa puolestaan tuoksui tapahtumaperinteisesti kahvi, pulla ja tietenkin makkara. Ja salin puolella oli mahdollisuus kokeilla ja osallistua koko perheen voimin jännittäviin ja värikkäisiin Moniapu ry:n järjestämiin kyläspeleihin.

Elävästä musiikista tapahtumassa vastasi tyttöbändi Starbismus. Ja saatiinpa tapahtumassa nähdä väläyksiä viime kevään lastenteatteri Tammenrannan Tuhkimo-esityksestäkin sekä ihmetellä taikuri Soikan temppukavalkaadia.

 

Ulkoalueella sadetta pelkäämättömät pienet heppatytöt ja -pojat pääsivät talutusratsastuksessa pirteästi pinkkiin puetun Iisa-ponin selkään ja lisäksi oli mahdollista päästä rapsuttelemaan lupsakoita kaverikoiria Nanaa ja Hillaa.

9-vuotiaan shetlanninponi Iisan talutustiimi Veera ja Helmi lämmittelylenkillä.

Kaverikoirat, siperianhusky Nana ja...

... mopsi Hilla.

Nelipyöräisten hevosvoimien ystävillä oli mahdollisuus tutustua mageisiin menopeleihin Suomen Volvokerhon mininäyttelyssä.

Kerhon puuhamies Vesa Lilja esittelemässä mageiden menopelien osastoa.
Taka-alalla Volvoja vuosilta 1951, 1981, 1989 ja 1971.

Mukana oli myös aikas magee keltainen kirppu.
Tarina kertoo, että tämmöisellä punaisella on minuakin joskus kuljetettu.

Kerrassaan esimerkillisen hienosti järjestetty kylätapahtuma, josta voi eteläkuopiolaisena olla ylpeä. Tapahtuman tunnelma oli lämmin ja naapurillisen hyvähenkinen.Tapahtuman tarjonta oli monipuolinen ja varmastikin kaikille kävijöille, niin nuorimmille kuin vanhimmillekin, löytyi paljon mielekästä tekemistä ja näkemistä.

Suuret kiitokset kaikille tapahtuman järjestelyihin osallistuneille. Tapahtumalupaus tuli lunastettua:

Iloa omasta kylästä -todellakin!

Silkkiliinan sisällä - ilmajoogaa

Ilmajoogatunti alkaa aina silkkiliinan sisältä. Tai silkiltä liina ainakin tuntuu. Ensivaikutelma olotilasta liinan sisällä on kuin silkkiperhosen toukalla kapalokotelossa; pieni joustava puristus ympärillä liina keinuttaa hiljakseen ja raamittaa kehon tarvitsemaa tilaa. Keho löytääkin suht' helposti paikkansa mutta menee hetki, että pää tottuu liikkeeseen ja luottamus löytyy. Melkein kuulen, kun liina kuiskaa toisen ensikertalaisen kanssaharjoittelijan huoleen: "Olet turvassa. Kannattelen kyllä sinua. Täältä et voi tippua."Hetken päästä silmien sulkeminenkin jo onnistuu ilman, että tulee etova olo. Jälkeenpäin tunnin ohjaava  Kirsi Laitinen kertoo, että juuri tämä turvallisuuskokemus on ilmajoogassa useimmiten se ensimmäinen tykätty juttu, joka nousee asiakkaiden palautteissa esille.

Mutta mitä muuta on ilmajooga? Eroaako se matolla tehdystä joogasta? Kykeneekö siihen ilman aikaisempaa joogataustaa? Ja mitkä ovat kehon tuntemukset harjoituksen jälkeen?

Minulla on enempi vähempi säännöllistä mattojoogataustaa vajaata neljä vuotta. Sillä  kokemuksella tunnistan tunnin kuluessa ilmajoogassa paljon matolta tuttuja asanoita liinalle sovitettuna. Osaa liikkeistä liina helpottaa antaen tukea. Ja osalle liikkeistä liina taas antaa lisähaastetta haastaen erityisesti  kehon tasapainoa ja koordinaatiokykyä.

Harjoituksen voi kuitenkin helposti sovittaa omalle tasolleen ja liikkeiden puolesta ilmajoogassa on paljon samaa kuin mattojoogassa. Haastavimpana osuutena koen tunnin loppuosan ylösalaisin tehtävät asennot. Tässä mennään jo reilusti oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Rohkaistun kuitenkin Kirsin kannustamana kokeilemaan ylösalaisin osuuden aloitusasentoa. Tunne on vapauttava, joskaan ei (vielä) kovin rento.

Oman kokemukseni perusteella aikaisempi joogatausta auttaa ilmajoogaharjoituksen ymmärtämisessä. Kun on tehnyt samoja asioita matolla, on helpompi löytää liike liinan kanssa. Sanoisin myös, että liina antaa mattojoogalle uuden ulottuvuuden. Ikäänkuin juurille siivet. Mattojoogaharjoituksessa olen kokenut erityisesti juurtumisen alustaan tärkeänä osana harjoitusta. Ilmajoogassa juurtuminen tulee eri tavalla. Välillä liinan lempeän mutta ei niin helposti itse hallittavan puristuksen kautta ja välillä ihan perinteisesti jalkapohjien kautta.

Joogaan lajina kasvetaan harjoittelun myötä. Ei siis ole suuresti väliä, aloittaako harjoittelun maasta vai ilmasta. Aloittelijalle joogaharjoitus on joka tapauksessa alkuun enemmän fyysinen. Kehotuntemusten kautta liike avaa vähitellen ovet myös energialle. Kun oppii ensin kuuntelemaan, mitä ja miten keho puhuu mielelle. Omalla kohdallani koen, että sain ilmajoogaharjoituksesta paljon jo ensimmäisellä kerralla, kun jooga oli matolta lajina tuttu. Vähän niinkuin olisi katsonut tuttua asiaa uudesta, vähän laajemmasta, näkökulmasta. Haastaen totutut tavat. Koin antoisana myös sen, että liinan tuella onnistuin epämukavuusalueellanikin.

Kehon tuntemukset tunnin jälkeen olivat sellaiset kuin hyvän joogaharjoituksen jälkeen kuuluu ollakin. Olo oli samalla sekä rento että energinen. Aineenvaihdunta lähti liikkeelle ja ylösalaisin asennon bonuksena tuli asennon aikana auennut pitkittynyt niskajumi. Mikä tunne, kun pää pitkästä aikaa kääntyi molemmille puolille ilman liikerajoitusta. Tunnilla nousi pieni lämpö pintaan ilman suorittamisen tunnetta. Seuraavana päivänä harjoituksen lihasvaste tuntui erityisesti selän puolen lihaksissa. Tuntini kuului vielä Nina Massan pienen ja idyllisen salin kesälukujärjestykseen. Tunnilla yhdisteltiin sekä lempeän että voimatunnin asanoita. Jo käynnissä olevassa syyslukujärjestyksessä molemmille on erikseen omat tuntinsa.

Tälle syksylle Kirsillä on viikkotuntien ohella tarjolla myös ilmajoogan peruskursseja. Peruskursseilla käydään läpi perusteellisemmin liinan käyttöä ja edetään muutenkin rauhallisempaan tahtiin. Peruskurssilta on siis hyvä aloittaa, jos normaalille viikkotunnille osallistuminen arveluttaa. Ja se, mikä tälle syksylle on täysin uutta, on nuorten ilmajoogakurssi! Siitä loppuun vielä muutama sananen ihan tuoreeltaan.

Äitinä olen kaivannut nuorten joogatuntia jo pitkään tänne Kuopioon. Sitä ei ole ollut mattojoogassakaan tarjolla enkä ole huomannut, että aiemmin olisi ilmajoogassakaan.  Kun bongasin tämän nuorten kurssin Ilmajooga Kuopion sivulta Facebookista, ei asiaa tarvinnut kauan miettiä. Ajatusta kurssille osallistumisesta ei myöskään isommin tarvinnut myydä omalle nuorelle. Kiinnostus lajiin heräsi perheti. Liina houkutteli. Nuorten tunti oli tasoltaan selvästi haastavampi kuin omani. Se, mihin meidät aikuiset piti lämmitellä ja johdatella, lähti nuorilta ihan luonnostaan jo heti tunnin alussa. Myös ohjeet menivät perille kerralla ja liinan käyttö pujotteluineen sekä asentojen purkamisineen luonnistui helposti. Tunnilla nähtiin ihailtavan notkeita nuoria leijonia ja supernaisia. Myös ylösalaisin ja korkealla oltiin monta kertaa. Jo harjoituksen puolivälin juomatauolla tytär supisi, että äiti tämä on tosi kivaa. Ja liinan sisällä olisi ihana nukkua. No sepä ei vauvamuistojen perusteella tullut yllätyksenä. Kapalo kun toi jo silloin levottomalle nukahtajalle turvallisuuden tunteen. Se ilmajoogan ensimmäinen tykätyin juttu nousi siis esille myös oman nuoren kokemuksista.

Ilmajooga on hyvä tapa herättää nuorten kiinnostus joogaan lajina. Kirsi oli koostanut ikäryhmälle esiteinit ja teinit oivan harjoituskokonaisuuden. Liinan mahdollistamat akrobatiaosuudet toivat tuossa iässä ehkä muuten liian verkkaiseen lajiin sopivasti extremeä. Kenties tunnista jo jäi mukana olleille se pieni kiinnostuksen kipinä, joka myöhemmin tuo takaisin joogan pariin, matolle tai ilmaan tai sekä että.  On oikeasti harmi, että ohjatuille joogatunneille on Kuopiossa pääsääntöisesti tarjonnan puuttuessa mahdollista päästä vasta aikuisena, jolloin sekä keho että mieli alkavat jo jäykistyä. Onneksi Kirsi kuitenkin järjesti tämän ainutlaatuisen mahdollisuuden. Ainakin meillä kovasti jo odotetaan, että nuorten ilmajoogakurssi saisi vielä jatkoa. Myös kaverirekrytointi on jo käynnistynyt. Ja kokemukset puhuvat ilmajoogan puolesta.

Namaste Kirsi sekä äidin että tyttären puolesta.

Kaksi ylintä kuvaa: Kirsi Laitinen.

Lisätietoja:

Ilmajooga Kuopio

Nina Massa / ilmajoogan viikkotunnit varauskalenteri

 
 

Metsäretkellä Neulamäessä Vuorilammella

Neulamäen päällä seistessä on jalkojen alla kallioperä joka on 2500 miljoonaa vuotta vanha. Se on ollut olemassa jo silloin kun nykysuomen kallioperä pyörähteli päiväntasaajan tuntumassa ennen päätymistä nykyiseen sijaintiinsa. Nykyisin Kolmisoppi-Neulamäen alueella on 230 hehtaarin suuruinen suosittu luonnonsuojelualue jossa voi liikkua ympäri vuoden. Alueella voi myös marjastaa ja sienestää vapaasti.

Itselle Neulamäki on tuttua aluetta kun asuin puolisoni kanssa siellä kolmen vuoden ajan. Meillä oli silloin collie jonka kanssa tehtiin monet pitkät lenkit metsissä iltaisin. Luonnonsuojelualue tuli hyvin tutuksi ja Neulamäkeä ajatellessa ajatukset suuntaavat aina upeisiin luonnontilaisiin metsiin, maisemiin ja luontopolkuihin.

Sunnuntaina 3.9.2017 oli niin upea keli, että päätin lähteä lasten kanssa metsäretkelle ja houkuttelin myös ystävän lapsensa kanssa mukaan. Auto parkkeerattiin Raiviopolun parkkialueelle tenniskenttien eteen ja suunnattiin metsäpolulle Juontotien, Leimaajantien ja Neulastien risteyskohdasta. Neulamäen kaupunginosayhdistyksen nettisivuilta löytyy hienosti vinkit mistä kautta löytää Neulamäestä ulkoilureittien ja metsäpolkujen alut. Linkki sivuille tämän kirjoituksen lopussa, kannattaa vilkaista!

Suuri Neulamäki

Me suunnattiin kävelylenkkimme Neulamäen kierrolle joka on vihrein täplin merkitty puunrunkoihin. Suuresta Neulamäestä on hienot maisemat kallion päältä ja sen alapuolelle jää rotkolaakso ja Vuorilampi.Vaihtelevassa mäntymaastossa eteneminen on mukavan polveilevaa eikä lapset malta paljoa pysähtyä ihmettelemään tai kävelemään. Mustikoita löytyy sieltä täältä ja hyvin nopeasti on suupielet ja kielet sinisiä.

Ystävän kanssa mahtuu kulkemaan poluilla käsikädessä.

Mitäs nyt tehdään?

Pitkät portaat alaspäin matkalla Tervaruukin suuntaan

Neulamäenkierrosta ei jatkettu Tervaruukille saakka vaan käännyttiin opasteviittojen kohdalla kohti Vuorilampea makkaranpaisto ajatukset mielessä. Meillä oli kuivaa puuta ja sytykkeitä mukana kaiken varalta, mutta Vuorilammella olikin jo nuotiopaikalla tulet ja muutama muukin retkeilijä ja perhe nauttimassa kauniista säästä.

Vuorilammella laavulla

Laavulle pääsee helposti montaa eri reittiä pitkin. Ulkoilureittiä pitkin pääsee tulemaan paikalle vaikka lastenvaunuja työntäen. Kolmisoppi-Neulamäki esitteestä löytää helposti reitit Vuorilammen laavulle. Esitteeseen linkki löytyy tekstin lopusta. Maastopyörillä paikalle tullessa tulee käyttää ulkoilureittejä.

..ja matka jatkuu..

Takaisin autoa koti lähdettiin Vuorilammen kallioseinustan puoleista polkua pitkin. Se on paikoittain todella kivikkoinen ja kivien sammalet kosteina liukkaita.

Vuorilampi ja laavupaikka

Olen lukenut, että korkean kallioleikkauksen alueelta löytyy luolia ja polkuja pitkin kuljettiin niitä katselemaan. Lasten mielestä oli niin hienoja, että niihin voisi muuttaa asumaan......

On se vaan komean näköinen kallio. 

Vaikka mieli tekisi niin kalliokiipeilyä ei saa harrastaa luonnonsuojelualueella eikä muutakaan mikä voisi muuttaa luonnontilaista ympäristöä. Polkuja pitkin pääsee kuitenkin mukavasti katselemaan ja kurkistelemaan kallionkoloihin joissa voi asua vaikka keijuja.. tai ainakin hämähäkkejä.

Kurkistus kallionkoloon

Metsäretkellä meni kolme tuntia rauhassa kulkiessa, luonnosta ja eväshetkestä nauttien. Kyllä kannatti!


Täältä löydät vinkkejä mistä löydät Neulamäen ulkoilureiteille ja metsäpoluille:
Neulamäen kaupunginosayhdistyksen sivut

Kartta ja lisätietoa Kolmisopen ja Neulamäen alueesta:
Kolmisoppi-Neulamäki esite

Sienineuvojan opissa

Hyvinvointilähettiläs-lukukoira Sylvi sai kunnian lähteä sienimetsään kuopiolaisen sienineuvojan seurassa. Parin tunnin retken aikana Sylville kerrottiin sienestämisen perusteet:

Sieniretkellä tarvitaan sienikori ja -veitsi. Myös kartta ja kompassi ovat tarpeen, jos liikutaan vieraassa metsässä. Nelijalkainen sieniretkeläinen täytyy pitää hihnassa ainakin luonnonsuojelualueilla.

Kuopiolaisilla on hyviä sienimetsiä ihan nurkan takana.  Puijolta sienestäjä löytää tällä hetkellä esimerkiksi kangas- ja haaparouskuja, joista voi tehdä perinteistä sienisalaattia. Kehnäsienistä ja vaaleista orakkaista syntyy vaikkapa sienimuhennosta. Puijon metsissä kasvaa myös lampaankääpiä, joista syntyy maukkaita pihvejä.

Sienineuvojan tärkein ohje on: syö vain niitä sieniä, jotka varmasti tunnistat ruokasieniksi! Jos haluaa kerätä tuntemattomia sieniä myöhempää tunnistamista varten, kannattaa varmistaa, etteivät ne mene korissa sekaisin ruokasienten kanssa. Ruokasienistäkin keittämistä vaativat sienet, kuten rouskut, on näppärintä pitää erillään suoraan pannulle laitettavista sienistä. Sienet myös kannattaa siivota samantien, metsää on turha kantaa korissa kotiin asti.

Kaikki sienet eivät ole ihmiselle ravinnoksi kelpaavia, mutta ne ovat silti tarpeellisia. Ihmiselle kelpaamattomat ja myrkylliset lajit ovat puiden korvaamattomia kumppaneita. Ilman sieniä puut eivät pystyisi kasvamaan suuriksi. Lahopuilla kasvavat käävät huolehtivat metsän  ja maaperän ravinnetasapinosta: kun ne lahottavat puuta, ne palauttavat ravinteita takaisin maaperään. Lahopuissa asuvat hyönteiset arvostavat kääpiä vähintään yhtä paljon kuin me ihmiset ruokasieniä!

Suomessa kasvaa tuhansia sienilajeja, joten uusien lajien oppiminen on elinikäinen harrastus. Martat ja Kuopion luonnontieteellinen museo järjestävät syksyisin sieniretkiä ja sieniopastuksia, joilla on helppo päästä alkuun sienien opettelussa.

Jos taas haluaa opiskella ominpäin, kirjastosta löytyy kymmeniä sienikirjoja. Nämä ovat sienineuvojan omat suosikkikirjat:

Sienet: tunnista - poimi - varo
Oiva opus aloittelijoille. Tuntomerkit ovat selkeät ja samalla sivulla esitellään usein samannäköisiä lajeja.

Suomen sieniopas
Kattavin kirja kaikista Suomessa kasvavista sienilajeista, vaikka tästäkään ei löydy ihan kaikkia sienilajeja. Sopii edistyneemmän harrastajan käyttöön.

Suomen käävät
Kirja esittelee Suomen 251 kääpälajia perusteellisin tuntomerkein ja upein kuvin. Tämän kirja kuuluu jokaisen kääpäharrastajan kirjahyllyyn.

Parhaat ruokasienet ja maukkaimmat sieniherkut
Kirjassa on esitelty yleisimmät ruokasienet ja helppoja perusreseptejä.

Sienestäjän suosikit: parhaat ruokasienet ja reseptit
Suonenjoella asuvan pitkän linjan sieniharrastajan Kirsti Eskelisen reseptikirja. Kirjassa on sekä perinteisiä että moderneja reseptejä (esim. sikurirouskukorppuset ja mustikkaiset mesimuffinit)


Mukavia sieniretkiä kaikille!