Jos elämälläni olisi taustamusiikki...

Olisi aika hupaisaa, jos arjen tohinoiden taustalla raikaisi sellainen tunnelmaa värittävä ääniraita, kuin elokuvissa. Kun arki rullaisi leppoisasti omalla painollaan, musiikki olisi levollisen sävyistä. Kun huomaisi olevansa myöhästymäisillään bussista, muuttuisi sävy jännittäväksi ja rauhoittuisi vasta, kun tarinan päähenkilö olisi viime hetkellä hypännyt lähdössä olevaan joukkoliikennevälineeseen.

Olen saanut luvan toimia klassiseen musiikkiin aiemmin vähemmän perehtyneenä koehenkilönä kahdessa Kuopion kaupunginorkesterin konsertissa marras-joulukuun aikana. Tähän liittyen päätin tutustua hieman ennakkoon siihen, mitä on luvassa. Laitoin youtubesta raikumaan tulevien konserttien teoksia, jotta korvat vähän tottuisivat muuhunkin kuin radiossa soiviin hitteihin.

Kuopion kaupunginorkesteri

Tulevien konserttien ohjelmistossa oli liuta vaikeita ties minkä kielisiä sanoja ja nimiä, joita en osaa lausua (ja kirjoittaakin vain mallista katsomalla). Päätin aloittaa turvallisesti Kurkikohtauksella näytelmästä Kuolema. Synkästä nimestä huolimatta turvalliseksi valinnan teki Sibelius, joka tuon teoksen oli säveltänyt. Ei huono. Sibeliuksesta siirryin rohkeasti niihin vaikeammin lausuttaviin, kuten Antón García Abrilin ”Canziones e Danzas para Dulcinea”. Seuraava säveltäjä Prokofjev kalskahti tutulta nimeltä, joskin häntäkään tuskin naamasta tunnistaisin, jos tulisi kadulla vastaan.

Kuten arvata saattaa, ei yhdenkään kuuntelemani ”biisin” kertosäe (jos sellaista klassisessa musiikissa yleensä onkaan) jäänyt kertakuuntelulla päähän raikumaan. Eikä varmasti ole tarkoituskaan. Ensimmäisenä mieleen tulivat vahvasti vanhat Suomi-filmit. Sibeliusta kuunnellessa ei voinut välttyä näkemästä Tauno Paloa kirmaamassa Ansa Ikosen perässä pitkin metsäpolkua ja viimehetkellä tarttumasta käsipuoleen, kun epätoivoinen naisriepu meinaa syöksyä dramaattisesti kalliolta järveen.

Tsaikovskin (tuttu mies!) sinfonia no:1 oli pitkä. Sen aikana siivosin keittiön ja vein paljon sikin sokin lojuvia tavaroita paikoilleen. Pitkäveteinen se ei missään nimessä ollut. Jotenkin arkisille kotitöille tuli sellainen hyvä rytmi, että ne soljuivat eteenpäin kuin itsestään. Dramaattisimman kliimaksin kohta osui siihen hetkeen, kun viime sekunnilla estin kaurapuuroa kiehumasta hellalle. Mahtipontisen musiikin siivittämänä tunsin itseni suorastaan sankariksi.

Ehkäpä jatkossakin silloin tällöin rytmitän eloani klassisen musiikin tahtiin. Mielenkiinnolla odotan lähestyviä konsertteja. Yksi havaintoni oli se, että on aika vaikeaa antaa millekään musiikille kotioloissa sen ansaitsema arvostus eli pysähtyä istumaan ja vain kuuntelemaan. Konserttisalissa en muuta voi, kuin pysähtyä ja antaa musiikin puhua puolestaan.

http://www.kuopionkaupunginorkesteri.fi/
www.kuopionmusiikkikeskus.fi