Treffit Seitsemän jättiläisen kanssa ja After Art

Syksy toi tullessaan Kuopioon ihastuttavan ilmiön: museotreffit (K-18). Treffit ovat jatkoa kesällä 2016 Kuopio Tanssii ja Soi –festivaalin oheisohjelmana järjestetyille taidetreffeille. Treffien järjestäjänä toimii Taidemuseo ja Korttelimuseo. Hiippailimme ystäväni kanssa Kuopion taidemuseoon lauantaina 15.10.2016 pari minuuttia yli kolmen, jolloin museon aulassa oli jo jonossa reilusti yli kolmekymmentä eri ikäistä naista ja miestä rinnassaan sininen tai punainen rintanappi. Suurimmalla osalla tosin oli molemmat. Rintanapin tarkoitus oli viestittää muille, onko halukas löytämään itselleen nais- vai miesseuraa, olipa toivottu seura sitten uusi tuttava, ystävä tai rakastettu. Nappasimme itsellemme napit ja liityimme jonon jatkeeksi.

Taidemuseon treffit alkoivat siten, että meidät jaettiin viiden hengen ryhmiin ja ohjattiin museon toiseen kerrokseen, jossa sijaitsee Kuopion taidemuseon perusnäyttely. Ryhmien siirtyessä yläkertaan, karkasimme ystäväni kanssa hetkellisesti muusta porukasta alakerran näyttelyn päätyyn. Ystäväni halusi, että koen Timo Kokon installaation vahvimmillaan, kun se herää henkiin henkilön astuessa teokseen. Teos oli tehnyt häneen itseensä vaikutuksen, kun hän oli käynyt aikaisemmin museokierroksella yksin. 

Ystäväni neuvoi minua astumaan pimeään tilaan, kun hän jäisi käytävään odottamaan. Tein niin. Astuin teokseen ja samassa ympärilleni tulvi aavistuksen valoa ja alkoi sataa. Sade ropisi ja näkyi himmeästi ympärilläni, mutta pysyin kuivana. Olin lapsuuden mummolassa peltikattoisen mökin ikkunassa jännittämässä yöllä salamoita. Ihana tunne. Ystäväni astui kanssani teokseen. Seisoimme vierekkäin pitkään hiljaa. Lopulta hän sanoi, että eikö tunnukin kuin olisi mummolassa. Hymyilin pimeässä. Kyllä. Siltä se tuntui. Vastahakoisesti jätimme vesisateen ja valossa näkyvät sadepisarat jälkeemme ja juoksimme treffikansan pariin yläkertaan. Vilkaisin juostessa installaation nimeä käytävän seinällä, Momentary Appearance: katharsis. Katharsis.. Se toi mieleen Aristoteleen, johon perehdyin aikoinaan kielitieteen opinnoissani, mutten saanut päähäni mitä se tarkoittaa.

Yläkerrassa ryhmäni oli jo meille annettujen tehtävien parissa. Tehtävät oli jaoteltu siten, että kuhunkin näyttelyn huoneeseen liittyi joitakin kyseisen tilan taiteeseen liittyviä kysymyksiä. Kysymyksiin etsittiin vastauksia ryhmässä samalla ryhmäläisiin tutustuen. Ryhmässäni oli lisäkseni päälle nelikymppinen mies ja kolme iäkkäämpää rouvaa. Rouvat etsivät kiivaasti ensimmäisestä huoneesta von Wrightin taitelijaveljesten teoksia ja maalausta, jossa näkyy Puijon torni. Torni löytyi helposti muutamassa minuutissa. Kannattaa käydä kokeilemassa löydätkö itse! Veljekset tuottivat hiukkasen enemmän päänvaivaa, sillä teosten lisäksi piti löytää veljesten etunimet. Emme löytäneet kaikkia, joten keksimme oman nimen yhdelle veljeksistä. Johan. Hieno nimi, meidän ryhmän mielestä se voisi aivan hyvin olla joku von Wrighteistä. Iltapäivä kului nopeasti teosten parissa, etsien kunkin huoneen taiteesta piippuja, paikkojen nimiä, kaloja ja pohtiessa eri vuosikymmenten taiteen tekniikkaa.

Toisessa näyttelyhuoneessa uskalsimme esittäytyä ryhmäläisillemme kädestä pitäen ja viimeisessä huoneessa vaihdoimme jo tarinoita korkeista paikoista ja porraskävelyn kauhuista aina Puijon portaista, Norjan tuntureiden kautta Rooman Pietarinkirkon kupoliin saakka. Perusnäyttelyn jälkeen siirryimme osuvasti taidemuseon portaisiin kuuntelemaan taidetreffien ohjaajan johdolla oikeat vastaukset tehtäviin. Ryhmämme sai 22 pistettä. Aika hyvin, vaikka en muistakaan maksimimäärää, mikä oli mahdollista saada.

Saapuessamme alakerran Jättilaisten pariin purimme ryhmät ja kukin tutustui mielenkiintonsa mukaan eri teoksiin ja ihmisiin niiden äärellä. Sattuneesta syystä Johanna Väisäsen kierrätysmateriaaleista Minin ympärille rakennettu mediainstallaatio sykähdytti minua, joten noudatin ohjetta ja hyppäsin pikkuruisen auton kyytiin.

Tuttu tunne. Yllättävän paljon tilaa pienissä kuorissa. Otin mukaani myös ystäväni. Hän hyppäsi tottuneesti pelkääjän paikalle, koska ei omaa ajokorttia. Lojuimme hetken Minissä punaisten säkkituolien päällä ja kuuntelimme italialaista musiikkia. Minin katossa näkyi valon leikkejä.

Johanna Väisänen 2015: Natura Morta in movimento

 

En tunnistanut oliko laulaja mies vai nainen, mutta hänen äänestään välittyi surumielisyys ja kaiho. Ehkä hän lauloi onnen etsimisestä eikä ollut vielä tavoittanut sitä. 

Yritin katsoa Minin ikkunasta eteemme avautuvaa maisemaa. Tie oli tasainen ja näytti vievän pois kaupungista. Matkalla maaseudulle. Matkalla kotiin. Joku huusi minulle auton ulkopuolelta, että minun pitäisi ottaa ratista kiinni ja ohjata. Nauroin, että ohjasinhan minä. Se oli helppoa, kun tie oli suora. Mutkissa ohjaaminen on aina vähän vaikeampaa.

 

Minin ratista minut houkutteli pois saippuakuplat. Suurin osa niistä kuoli jo alkumetreillä, mutta muutama pääsi karkaamaan pidemmälle näyttelytilaan. 

Kannattaa käydä tutustumassa millainen Antti Immosen teos löytyy saippuakuplien takaa. Teoksessa yhdistyy niin teräs, saippua, vesi, kuin sähkömoottorit ja tuulettimetkin.

Seitsemän jättiläistä -näyttelyssä on esillä seitsemän eri taiteilijan teoksia. Näyttely on esillä Kuopion Taidemuseossa 28.1.2017 saakka. Mikäli taas treffailu kulttuurin parissa kiinnostaa niin hyppää avoimin mielin mukaan tämän syksyn viimeisille museotreffeille, jotka järjestetään Korttelimuseossa lauantaina 3.12. kello 15.00 alkaen. Treffeille pääsee osallistumaan museon pääsymaksulla. Treffien päätteeksi voi vielä halutessaan jatkaa iltaa jossakin Kuopion ravintolassa. Museo on tavallisesti sopinut jatkopaikan ravintolan kanssa etukäteen.

Me jatkoimme miltei koko porukalla ravintola Introon. Oli mukavaa huomata, että vain muutama kulturelli taidetreffiläinen jatkoi museon sulkeuduttua suoraan omille teilleen. Kaikki ravintola Intron työntekijät eivät kuitenkaan olleet selvästikään varautuneet siihen, että After Art –paikaksi oli valikoitunut heidän ravintolansa. Lyhyen neuvonpidon jälkeen saimme kuitenkin mahdollisuuden ostaa jonkin makean drinkin art-hintaan. Itse kuitenkin päädyin nauttimaan 12 cl italialaista Pinot Grigiota. Pyörittelin kultaista viiniä lasissani ja mietin mitä keskustelimme kyseisestä rypäleestä viiniopettajani johdolla, kun käsittelyssämme oli kesän päätteeksi Ranskan Alsacen alueen viinit. Ranskassa sama rypäle tunnetaan hieman eri nimellä kuin lasissani ollut kuiva, mutta niin raikas ja intensiivisen tuoksuinen juoma.

Mutta rypäleen kotimaasta huolimatta After Art sujui rennoissa tunnelmissa hauskassa seurassa. Lasillisen äärellä oli mahdollisuus tutustua myös sellaisiin henkilöihin, joihin ei ollut kontaktissa aiemmin museossa. Naiseen, joka oli tullut parikymmentä vuotta sitten miehen perässä Savoon, tai mieheen, jonka perhe jännitti miehen veljelle syntyvää ensimmäistä lastenlasta sekä ystävyksiin, joita odotti kotona useampi nelijalkainen. Täytyy sanoa, että Kuopio kaipaa juuri tällaisia sekä kevyesti ohjattuja että vapaamuotoisia tapahtumia, joissa itse kukin pääsee kohtamaan muita ihmisiä kasvotusten ilman, että täytyy pelätä joutuvansa yksin esille vieraan porukan keskelle. Taidetreffit on miellyttävä tapa päästä vuorovaikutukseen erilaisten ihmisten kanssa. Myös siinä tapauksessa, että olet yksi heistä, joka tuntee olonsa kotoisammaksi vaikkapa baarissa, lenkkipolulla tai telkkarin ääressä, kuin museoissa. :)

Deittiterkuin
Tytti

http://taidemuseo.kuopio.fi