Tätä tekstiä näpyttelee virkistynyt, levännyt, hyvin syönyt, parisuhdettaan parantanut ja arkeensa voimavaroja kerännyt nainen. Ei käyty Etelän lomalla eikä Tallinnan risteilylläkään. Ihan tuossa torin kulmilla pyörittiin. Annapa kun kerron, mitä tapahtui.
Olen aina ollut heittäytyvää sorttia. Viime vuosina olen heittäytynyt äitiyteen, oikein antaumuksella. Kaikki muu onkin sitten unohtunut, minä itse ja tuo vierellä kulkeva, jota joskus Parisuhteeksi nimitin, siinä samalla. Meille on siunaantunut kaksi ihanaa, mutta huonosti nukkuvaa lasta. Oma unisaldoni vetelee vahvasti miinuksen puolella ja mies on nukkunut (älkää kysykö kuinka kauan) risalla vieraspatjalla milloin lastenhuoneessa ja milloin eteisen lattialla taatakseen minun käyttööni kaikki mahdolliset unipätkät. Olen ollut kolmevuotiaan esikoiseni luota pois yhden yön - silloin kun vuosi sitten KYS:sillä synnytin hänelle velikuomaa. Ai että mitä omaa aikaa? Selityksiäkin on: Isovanhemmat asuvat kaukana, lapset ovat vierastavaa sorttia ja tuo pienempi rinnallakin vielä ja sanoinko jo, että olen tätä ärsyttävää äitiyteen heittäytyvää sorttia? Pikkuhiljaa tajuntaan on kuitenkin hiipinyt se totuus, että ei tässä nyt Hyvä äiti -kisan kärkikahinoissa olla mukana. Olen väsynyt. Olen laiminlyönyt parisuhdettani. Meillä riidellään ja kiukutellaan. Tarvitsen lomaa. Tarvitsen unta.
Omassa tilanteessani oli aloitettava pienestä. Yksi yö pois kotoa. Jossakin ihan lähellä. Syömään hyvin ja yöksi hotelliin. Mies lupautui empimättä Seuralaiseksi ja mummu yhden yön lapsenvahdiksi. Paketti siis kasassa. Ja tältä se näytti:
Ruokapaikaksi valikoitui uudistunut, tunnelmallinen Ravintola Rustik.
Lapset oli jätetty mummun hoivaan yllättävän rauhallisin mielin ja nyt oltiin vain ME. Edessä hurjan hyvältä kuulostava menu, josta valita ruoka (jota ei tarvitse itse tehdä, syöttää kenellekään ja jonka saa syödä lämpimänä), todella tunnelmallinen paikka (valaistus sopivan hämyisä peittämään silmäpussit) ja mukana paras Seuralainen (jonka kanssa kerrankin ennättää puhua lauseen loppuun ja vähän tuijotella silmiinkin). Ja pitkän kaavan kautta mentiin toden totta. Alkupalaksi yhteinen antipasti. Molemmille riitti ja nälkä heräsi.
Pääruoan sai itse koota mieleisekseen lisukkeineen ja kastikkeineen.
Ennen jälkiruokaa teki jo (tai vasta) mieli kurkata puhelinta (pärjääkö ne?) mutta sinnittelin. Tyrnipannacottaa lusikoidessa kotiasiat unohtuivat.
Hetken maltoimme kävellä käsikädessä toria ympäri ennen kirjautumista seuraavan yön osoitteeseen. Original Sokos Hotel Puijonsarvi otti meidät syleillen vastaan vai mitä sanot näistä:
 |
| (huonekuva hotellin nettisivuilta) |
Ei lojuvia leluja, ei pyykkivuoria, ei epätoivoa tekemättömästä kevätsiivouksesta. Sen sijaan pedattu peti, hiljaisuus ja meidän luksushuoneessamme vielä puhdas sauna odottivat rentoutujia. Mitäpä sitä lomaltaan enempää toivoisi? No, oma ykkösjuttuni oli se uni. Kotona herään jokaiseen kovempaan unituhahdukseen sen lisäksi, että satunnaisia kertoja korjaan peittoa, nostan tippuneen pupun tai tarjoan vettä. Tämän yön NUKUIN hyvin. Eikä varmaan tarvitse sen erityisemmin kertoa, miten hyvältä valmiiksi tehty aamupala maistui.
Niin että suosittelisinko? Sen varmaan arvaat. Tai jos arvuuttelu ei innosta, niin tsekkaa eka lause. Tervemenoa vaan muutkin arjen pyörityksessä väsyneet virkistysmatkalle torin kulmille - tulokset kannattaa kokea itse.
http://ravintolarustik.fi/
https://www.sokoshotels.fi/fi/kuopio/sokos-hotel-puijonsarvi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti