keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Patsastelua ja hölkkää

Kaupungintalo ja Kalervo Kallion Raivaaja (Pellervo)


Huomasitko Isänpäivänä ryhmän tummissa  spurttipöksyissä pyllistelevän Kuopion keskustassa patsaiden äärellä? Minä huomasin. Samainen ryhmä kiersi ympäri Kuopiota  seikkaillen  usean eri patsaan luona pyllistellen, patsastellen, heilutellen käsiään ja lanteitaan jatkaen matkaa hölkäten patsaalta patsaalle pimenevää iltaa vastaan. Outoa?
Erikoista ja ennennäkemätöntä toimintaa. Ei ole Kuopiossa eikä koko Suomessa tällaista ennen nähty ja koettu. Tai no, onhan joku Suomessakin saattanut puistossa pyllistellä , mutta ei Patsashölkän merkeissä kuin vain nyt ja  kerran aiemmin tänä vuonna loppukesästä Kuopiossa.

Minna Halme, Marja Louni ja minä
Olin yksi sunnuntain pyllistelijöistä, Patsashölkkääjistä kuten Lounin Marjakin ja noin kymmenen muuta mukaan lukien yksi polkupyöräilijä.  Kuopion taidemuseon intendentti Marja Lounin idean mukaan saimme Kuopioon uuden ja erilaisen tavan kurkata patsaidemme historiaan ja patsaiden luojiin. Patsashölkällä kiersimme Marjan johdolla Kuopion keskustan läheisyydessä hölkäten viisi kilometriä tutustuen yhteensä neljääntoista patsaaseen. Hölkäten, kyykäten, takaperin kävellen, haaraperushyppelyin ja venytellen matkamme taittui reippaasti reilussa tunnissa.
Aluksi tutustuimme koko Kuopion mieheen eli Veljmieheen, josta matkamme jatkui Siskotytön ja hänen jälkeläisensä Oksapojan kautta kohti Valkeisenlammen kauneutta ja teoksia tullen Maria Jotunia kunnioittaen ja  tervehtien Pikku Pietaria Hyvän tuulen voima- patsaalla, kaupungintalon edustan teosten kautta Minna Canthille ja kirjaston Pohjolan emäntää tervehtien päättäen hölkkämme Snellmannin patsaalle.
Patsaskierroksellamme menimme mobiilisovellus Kuopion Patsaspeli- reitin mukaan, jonka jokainen halukas hölkkääjä sai/ saa ladata maksuttomana puhelimeensa. Pelin kautta saimme jokaisen patsaan kohdalla kohteeseen liittyvän tietoiskun, tehtävän,  ja oikeasta vastauksesta saimme tiedon seuraavasta kohteestamme.  Sovellus vaikutti helppokäyttöiseltä ja ilolla voinkin suositella niin itse kuopiolaisille että vieraillemme Patsaspelin käyttöä omatoimisesti tutustuen kaupunkimme julkiseen taideantiin.
( tutustu Patsaspeliin linkin kautta: http://taidemuseo.kuopio.fi/julkinen-taide1 )




Siskotytöltä Oksapojalle matkalla harjoitettiin jalkalihaksia reippaasti





Liekkitanssia Futura II:n innoittamana Nuorisokeskuksen pihalla

Näimme kierroksellamme mielestäni lyhyessä ajassa paljon, mutta haluan enemmän. Enemmän lisää tällaistä taiteen ja liikkeen yhdistämistä. Tälle talvelle Marja ei luvannut, vielä, yleisiä Patsashölkkä kierroksia mutta tulevaisuudessa kylläkin saamme lisää, ja kenties enemmänkin. Mutta jo nyt Marja on valmis järjestämään ryhmille erillistilauksesta Patsashölkkiä, joten voidaan laittaa tilaukseen.

Heikki Niemisen Kevät (Kuopion Merenneito)











Voisin myös nähdä itseni hölkkäämässä mukana Kuopion PatsasMaratonilla, kiertäen kaikki Kuopion patsaat, Kuopion Puistot hölkäten tai vaikka Kurkistus Kuopion Asuinaluiden historiaan hölkäten. Myös muut lajit ovat varmastikin tervetulleita Taide ja historia tutuksi-teemalla esimerkiksi seilaten Kallavettä sisävesilaivalla ja saisimme samalla syvemmin tietoa kuinka kaunis Kallavesi on taiteilijoitamme innoittanut. Tai keksi sinä mitä haluat ja vinkkaa Marjalle toiveesi.

Tämä kierros ravitsi niin mieltäni kuin kehoani sekä sain iloa sydämeeni: vapaaehtoisella osallistumismaksulla Nenäpäivä-keräykseen sain auttaa pientä palasta maailmaa kohti parempaa. Patsashölkän nimi olisi voinut ollakin nimettynä Hyvän tuulen voima- hölkkä, Aapelin muistomerkin mukaan, sillä hyvä tuuli tarttui takkiin tältä hölkältä mukaan.

 Kuopion taidemuseosta lisää: http://taidemuseo.kuopio.fi

Kuopion taidemuseo Facebookissa: https://www.facebook.com/Kuopiontaidemuseo/?fref=ts







Kävin kesällä lapsille suunnatulla patsaskierroksella, josta voit lukea:
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/06/saa-katsoa-saa-koskea-saa-kuvitella.html

Kuopiossa pääset kulkemaan myös kirjailijoiden jalanjälkiä. Lue MerjaRiitan matkasta:
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/07/kavellen-kirjailijoiden-kulmilla.html

1 kommentti: