Kuinka minusta tuli vapaaehtoinen?

Mietin vapaaehtoistyötä jo jonkin aikaa ennen lopullista kimmoketta asiaan. Se tuli, kun luin lehtijutun vapaaehtoistyöstä vuonna 2014. Päädyin sitten nettisivuille, missä vapaaehtoistyötehtävistä ilmoitettiin ja ilmaisin hakemuksessani mielenkiintoni tiedotustehtävää kohtaan. Kyseessä oli ev.lut.seurakunnan vapaaehtoistyö, missä etsittiin uutispalstan juttujen kirjoittajaa sekä kyseisen palstan ylläpitäjää. Vapaaehtoistyön koordinaattori Annu Paulus otti minuun yhteyttä ja näin minusta tuli vapaaehtoistyo.fi Kuopio-palvelun vapaaehtoinen tiedottaja. Tehtävä oli innostava ja minut toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi mukaan. Elämäntilanteeni ei mahdollistanut osallistumista vapaaehtoistyöhön, joka olisi sitonut minut säännöllisesti johonkin, mutta tämä tehtävä on joustanut tilanteen mukaan.   

Tämän vapaaehtoistyön avulla on mahdollista innostaa mukaan vapaaehtoistyöntekijöitä ja saada palvelua ihmisten tietoisuuteen. Olen saanut vapaaehtoistyöni aikana myös puhelun henkilöltä, joka halusi lehtihaastatteluni luettuaan (Kirkko ja koti-lehdessä vapaaehtoistyöstä) lähteä mukaan toimintaan. Miten iloinen olinkaan, todistettavasti ainakin yksi sanojeni myötä innostunut!    

Uutispalstan päivittämisen lisäksi perustin muun muassa Vapaaehtoistyo.fi Kuopion Facebook-sivut ja aloitin niiden ylläpidon. Alussa tykkääjät koostuivat lähinnä kavereistani, mutta vuosien saatossa tykkääjiä on tullut paljon lisää. Oli jännittävää huomata, että ihmiset alkoivat paremmin löytää palvelun pariin. Tiedotin palvelusta lisäksi ”puskaradiossa” ja otin asian puheeksi myös silloisen työpaikkani kokouksessa ja se kyllä kannatti. Tämä tieto kantautui myös Kuopion kaupungin hyvinvointikoordinaattorille ja myöhemmin hän lähtikin viemään asiaa eteenpäin, minkä seurauksena Kuopion kaupunki ja Ev.lut. Seurakunta yhdistivät voimansa ja alkoivat tekemään yhteistyötä vapaaehtoistyo.fi:n osalta. Hienoa, että kaupungissamme panostetaan vapaaehtoistyön kehittämiseen.  

Kävin itse tänä keväänä Mannerheimin lastensuojeluliiton järjestämässä Ystäväksi maahanmuuttajaäidille-perehdytyksessä. Löysin ilmoituksen vapaaehtoistyo.fi Kuopio:n sivuilta. Lähdin mukaan, koska haluan torjua yksinäisyyttä, auttaa suomenkielen opiskelussa sekä löytää uusia ystäviä. Äitinä tiedän, että lapsiperhearjen keskellä aikuinen juttuseura on todella tervetullutta ja tämän toiminnan kautta myös lapset voivat löytää uusia leikkikavereita.  


Itse olen vapaaehtoistyön kautta oppinut uusia asioita, tutustunut uusiin ihmisiin, kokenut voivani vaikuttaa asioihin, kokenut osallisuutta sekä saanut työkokemusta ja vahvistusta myös omalle alavalinnalleni. Haluan tehdä työtä, jonka kautta voin auttaa ja vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin. Opiskelen nykyään sosionomi-diakoniksi Diakonia-ammattikorkeakoulussa.  


Kuopiossa on monenlaisia mahdollisuuksia osallistua vapaaehtoistyöhön.

Lämpimästi suosittelen kokeilemaan, ikinä ei tiedä minkälainen seikkailu odottaa.  


 


Iloisin kevätterveisin,  


JenniNiskanen
Vapaaehtoinen tiedottaja
vapaaehtoistyo.fi

Kuopio 

Vesivoimistelu ihanaa, kuntosali mukavaa!

Tutustuin vesivoimisteluun kauan sitten Kuntoutumiskeskuksen uima-altaalla, jossa kävin ystäväni
mukana silloin tällöin.
Olin vielä 80-luvulla työelämässä, kun kävin ajoittain Kuopion uimahallissa vesivoimistelussa.
Sattui vaan niin, etten tahtonut joutua ajoissa altaaseen, vaan sain paikkani altaan syvemmästä
päästä, eivätkä jalat yltäneet pohjaan. Nyt tuo hymyilyttää, kun monta kymmentä vuotta vanhempana voimistelen ilman apuvälineitä ja pohjakosketusta.
Työssä ollessani kävin mieheni kanssa aikaisin aamulla ennen työhön menoa vesijuoksemassa Kuopion uimahallissa. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun vesijuoksu tuli muotiin ja juoksuvyöt ilmestyivät uimahallille.
Vuonna 2000 muutimme taloon jossa missä on uima-allas. Ostin oman vyön ja juoksen edelleen kylmässä altaassa.
Lämpötila talvella altaassa on n. 15-16 astetta. Ranteita ja nilkkoja palelee, mutta muutama minuutti on tavoitteeni ja sitten menen löylyyn lämmittelemään. Kesällä aika pitenee kun vesi lämpenee.
Nykyisin uin jo ilman vyötä, kun taito on kehittynyt.

Vuoden 2000 alkupuolella Puijonlaaksoseura, jonka sihteeri silloin olin, aloitti ” Yhessä immeisik` -projektin.
Ray-rahoitti sitä kymmenen vuotta, saimme huomionosoituksena kaupungilta kunniakirjan ja kutsun kaupungintalolle sekä päivä – että iltatilaisuuteen
Projektin loputtua kaupunki koulutti halukkaat ihmiset vesivoimistelun avointen ryhmien vertaisohjaajiksi.
Saimme myöhemmin myös Puijonlaakson palvelutalon kuntosaliin laitteet ja koulutuksen kuntosalin vertaisohjaajiksi.
Olen ollut perustamassa monta vesivoimisteluryhmää, nyt tällä hetkellä vedän yhtä ryhmää yhteistyössä varaohjaajan kanssa, Kuntosalilla on minun nimissäni ryhmä, sitä vetää myös varaohjaajani. Näin ollen kummallekaan ei ohjaaminen käy liian raskaaksi ja sitovaksi.

On hienoa havaita molemmissa ryhmissä iloinen ja innostunut ilmapiiri. Kukaan ei halua luopua paikastaan, ryhmät ovat täynnä. Kannattaa kuitenkin kysyä jos haluaa mukaan!
Tunnen olevani ryhmäläisille tärkeä henkilö. Näin saan itselleni virkistystä ja sosiaalista kanssakäymistä, mikä on vähentynyt ihmeesti iän myötä. Itselleni saan myös voimia, tukea ja oppia käymällä kaupungin liikunnanohjaajan pitämässä vesivoimisteluryhmässä.


Olen nauttinut täysin rinnoin mukana olosta, en millään malta olla poissa. Varsinkin vesi on elementti, jossa viihdyn neljä kertaa viikossa. Vesi on ystäväni, se kannattelee minua jo niin, etten tarvitse tehdä mitään. Vesi sopii eninomaisesti myös kuntoutumiseksi sydämen verisuonten pallolajennuksen jälkeen. Se tehtiin minulle viime syksynä. Kunto nousee ja mieli virkistyy. En voi kuvitella eläväni ilman vesivoimistelua, kuntosalia ja kävelylenkkejä raittiissa ilmassa . Täytän huhtikuussa 82- vuotta. Olen iloinen, että voin hyvin ja jaksan vielä. Kesällä kun on tauko, käyn harvakseltaan kuntosalilla ja vesivoimistelen omassa altaassa ja Sammakkolammessa. Toivottavasti jaksan myös pelata golfia ensi kesänä. Se on ollut kesäharrastukseni jo 25 vuotta.




Annaliisa Jaatinen 
Puijonlaakson asukas jo 50 vuotta

Lisätietoja netistä https://www.kuopio.fi/fi/ikaihmiset
ja ikääntyneiden vastuualueen liikunnanohjaajalta

Carita Randelin-Kauppinen

Opistotie 4

70200 Kuopio

p. 044 718 2509

carita.randelin@kuopio.fi

Osallistujan silmin

Kuopion Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry toimii kaikkien erilaisissa omaishoitotilanteissa olevien perheiden kanssa. Yhdistys antaa omaishoitoperheille ohjausta ja neuvontaa, valvoo omaishoitajien etuja, järjestää vertaistukitoimintaa ja tarjoaa virkistystä. Yhdistyksen toiminta perustuu vahvaan vapaaehtoisuuteen ja hyvään verkostoyhteistyöhön. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) myöntämän OmaisOiva -avustuksen myötä toiminta on vakiintunut ja monipuolistuu edelleen.

Vapaaehtoisten tekemä työ voi antaa osallistujalle tilaisuuden vertaistukeen ja sosiaalisten verkostojen rakentamiseen. Omaishoitajana toimiva Liisa on osallistunut yhdistyksen järjestämiin tapahtumiin ja ryhmiin monen vuoden ajan, hän löysi toimintaan mukaan osallistumalla vapaaehtoisten järjestämään omaishoitajien Ovet-valmennukseen. Liisa käy nykyisin yhdistyksen vapaaehtoisohjaajan Aino Happosen pitämässä Mitä Sinulle Kuuluu -omaishoitajien vertaistukiryhmässä. Liisa on kokenut ryhmän turvalliseksi paikaksi vaihtaa arjen kuulumisia ja kertoo saaneensa ryhmästä voimavaroja ja kavereita. ”Yhteisten keskusteluiden kautta ryhmäläiset ovat tulleet tutuiksi ja kokemusten jakamisen kautta voi saada neuvoja myös omaan arkeen.”

Liisa, Omaishoitaja

www.kuopionomaishoitajat.fi

Vapaaehtoistoimintaa tukihenkilönä ja sijaisisänä

Pieni ihminen katsoo arasti ja epäillen äidin takaa. Luottamus herää hitaasti, mutta vähän ajan kuluttua askartelemme yhdessä legoilla. Tämä oli ensitapaaminen.

Pienet kädet ojentuvat tervehdykseen jo ovella ja hyvin pian kuuluu kahvipöydän äärestä käsky: Esko keskeen! Tämä oli eräs toinen ensitapaaminen.

Olemme toimineet puolisoni kanssa tukiperheenä ja nämä ovat muistoja tukilasteni ensitapaamisista. Tukiperhe on perhe, johon lapset tulevat yleensä viikonlopuksi esimerkiksi kerran kuussa. Tapaamisia voi olla useamminkin ja ne voivat kestää myös pitempiä jaksoja. Tapaamisista sovitaan yhdessä sosiaalitoimen ja lapsen vanhempien kanssa.

Tukitoiminnan tarkoitus on tukea lapsen hyvinvointia antamalla lapsen vanhemmille levähdystauko. Tukiperheeltä vaaditaan tasapainoista elämäntilannetta ja kykyä huolehtia lapsen tarpeista. Mutta ei mitään sen erikoisempaa.

Tapaamisissa aika kuluu pääasiassa tavallisissa kodin askareissa. Käymme joskus elokuvissa, pelaamme korttia ja leikimme piilosta. Mökillä uimme, saunomme, soudamme ja kalastamme. Talvella laskemme pulkkamäkeä. Joskus lasten mukana on kavereita.

Kun ensivaikutelmat tukihenkilöstä on saatu, tulee aika kokeilla rajoja. Silloin tukihenkilön on oltava johdonmukainen ja muistettava kasvatusvastuunsa. Kun rajat on asetettu ja tehty selviksi, on lapsella turvallista.

Tukiperhe, lapsen vanhemmat ja sosiaalityöntekijä tapaavat säännöllisesti ja tarkentavat käytäntöjä tilanteen mukaan. Lapsen parhaaksi tavoitellaan yleensä pitkää suhdetta. Ilokseni meillä näyttää syntyvän elinaikaisia suhteita.

Olemme toimineet myös sijaisperheenä. Sijaisperheenä vastuu ja tekemisen määrä on suurempi. Ennen sijoitusta lapsi on saattanut kokea vaikeita asioita. Lapsen murheet ilmenevät arjen tilanteissa. Tilanteiden käsittely vaatii sijaisvanhemmalta kärsivällisyyttä, mutta ratkaisujen löytäminen on palkitsevaa.

Tuki- ja sijaisvanhempana toiminen on tuottanut minulle iloa. On liikuttavaa, kun lapsi luettelee rakkaimpiaan ja asettaa minut luetteloon jo lähiomaisten ja lemmikkikoiransa jälkeen.


Esko Koistinen

Ihana, kun olet olemassa – siinä!

Kuopion Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry toimii kaikkien erilaisissa omaishoitotilanteissa elävien perheiden kanssa. Yhdistys antaa omaishoitoperheille ohjausta ja neuvontaa, valvoo omaishoitajien etuja, järjestää vertaistukitoimintaa ja tarjoaa virkistystä. Yhdistyksen toiminta on perustunut vahvaan vapaaehtoisuuteen ja hyvään verkostoyhteistyöhön. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) myöntämän OmaisOiva -avustuksen myötä toiminta on vakiintunut ja monipuolistuu edelleen.

Kosti on toiminut yhdistyksen vapaaehtoisena vertaisohjaajana omaishoitajien ryhmässä jo useita vuosia. Ryhmä kokoontuu kuukausittain tarjoten omaishoitajille luottamuksellisen keskustelupaikan omaishoidon arjen jakamiseen ja tiedon saamiseen.

Omaishoitajien välisessä vapaaehtoistyössä pätee samat pelisäännöt, kuin muissakin ihmisten välisissä kanssakäymisissä. Antoisaksi toiminnan tekee, kun voi kokea kanssaihmisistä heijastuvana ajatuksena viestin; ”ihana, kun olet olemassa – siinä!”.

Kosti

Vertaisohjaaja

Kuopion Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry

www.kuopionomaishoitajat.fi

Hyvä kiertoon

Kuva: Kuopion kaupunki

Sairastuin lapsena vaikea-asteiseen nivelreumaan ja tarvitsin ystävien apua ja henkistäkin tukea. Sitä sainkin kiitettävästi. Tuolloin mieleeni syöpyi ajatus, että haluan auttaa reumaa sairastavia ihmisiä ja tasoittaa heidän tietään kaikin mahdollisin tavoin. 

Innostus liikuntaryhmätoimintaan heräsi, kun yli 20 vuotta sitten pääsin ensimmäisen kerran laitoskuntoutukseen. Osallistuin siellä erilaisiin ryhmäjumppiin ja kotiin tultuani pyysin yhdistyksen hallitukselta lupaa saada aloittaa tuolijumpparyhmä. Sain luvan ja tätä jumppaa olen ohjannut siitä lähtien. On tanssittu tuolitansseja ja tehty lihaskunto-harjoituksia, joskus pidetään kuntopiiriä ja keväällä mennään puistoon mölkkyä pelaamaan. Parasta palkkaa on se, kun joku ryhmäläisistä kertoo ”vertyvänsä” jumpassa. Myös se palkitsee, kun osallistujat tulevat jumppaan huonosta kelistä ja kivuista huolimatta. Itsekin olen vetänyt jumppaa aika huonossa kunnossa leikkauksen jälkeen. Sieltä vaan ei malta olla poissa. Ryhmässä on hyvä tunnelma; ajankohtaiset asiat käsitellään ja tukea annetaan sitä tarvitsevalle. Jos joku sairastuu pidemmäksi aikaa eikä pääse jumppaan, hänestä pidetään huolta. Ollaan yhteyksissä ja muistetaan vaikka kortilla. 

Ruokahalu kasvoi syödessä ja halusin lisää vertaisohjaajia yhdistykseemme. Itselläni oli jo sen verran kokemusta, että suunnittelin rungon koulutuspäivien ohjelmaksi ja sain värvättyä erittäin hyvin reumaan perehtyneen fysioterapeutin kouluttamaan uusia vertaisohjaajia. Koulutukseemme osallistui myös yhteistyöyhdistystemme jäseniä. Samalla tuli luotua verkostoa yhteistyöhön. Meitäkin on kutsuttu heidän järjestämiinsä koulutuksiin.  

Parikymmentä vuotta sitten aloitin kuntosaliharjoittelun. Se tuntui hyvältä ja edisti omaa kuntoani niin hyvin, että halusin jakaa tätäkin hyvää muille. Kävin neuvotteluja terveydenhuollon päättäjien kanssa ja vihdoin saimme kuntosalin käyttöömme kolmena iltana viikossa. Ensin piti kouluttaa ohjaajia. Terveyskeskuksemme fysioterapeutti perehdytti meitä ja pian myös Kuopion kaupunki alkoi järjestää starttikursseja vertaisohjaajille. Alussa innostus oli tarjontaa runsaampaa, mutta ketään ei jätetty rannalle. Kuntosaliryhmämme toimivat edelleen ja kävijöitä on riittänyt. Ei tosin enää ruuhkaksi asti, koska kaupunkiin on tullut seniorikuntosaleja, joihin osa on ohjautunut. Olen saanut pidettyä lihaskuntoani yllä käymällä säännöllisesti kuntosalilla ohjaamassa ja samalla olen saanut itsekin harjoitella. 

Jo muutaman viikon tauko alentaa lihaskuntoa merkittävästi. Siksi olemme päätyneet harjoittelemaan myös kesäaikaan. 

Vapaaehtoistyössä on sellainen etu palkkatyöhön verrattuna, että voin tehdä juuri sitä työtä, mistä nautin ja mitä koen osaavani. Määränkin saan itse säädellä jaksamiseni mukaan.  

Vapaaehtoistyö on tuonut elämääni paljon mielekkyyttä. Sanotaan, että jos haluat olla onnellinen, ryhdy puutarhuriksi. Minä koen olevani onnellinen, kun teen jotain hyvää toisille.  Vertaisohjaaja jakaa omastaan. Työ on antamista ja samalla saamista. Olen tutustunut muihin vertaisohjaajiin. Tuuraamme tarvittaessa toisiamme ja vaihdamme kokemuksia. Oma yhdistys kiittää meitä työstämme järjestämällä meille vuosittain virkistyspäivän.  Kaikki edellä kerrottu tukee jaksamista vertaisohjaajan työssä. 

Eeva-Liisa Tuomainen

Kime4Kids eli Kimmon tarina vapaaehtoistyöstä

Jääkiekkoilijan työhön liittyi Amerikassa paljon vapaaehtoistyötä esimerkiksi sairaalassa vierailujen muodossa. Erityisesti paikallisen suuren juhlan, Kiitospäivän, tienoilla jaettiin myös ruokaa kodittomille. Suurin osa vapaaehtoistyöstä tapahtui joukkueen kautta, kun vielä pelasin jääkiekkoa. Suomessa olen järjestänyt joka vuosi Kime4Kids -tapahtumaa yhteistyökumppaneiden kera. Se kerää satoja ihmisiä, urheilijoita, yrittäjiä ja yksityishenkilöitä yhteen hyvää tekemään.


Vapaaehtoistyöni kohteena ovat yleensä lapset ja heidän hyvinvointinsa – se tuntuu luonnolliselta kohteelta. Amerikassa oli paljon sairaalakäyntejä erityisesti lasten osastoille ja myös Kime4Kids -lahjoituskohteet ovat valikoituneet lasten hyväksi. Ensimmäiset 6 vuotta kohde oli KYSin lasten veri- ja syöpätautien osasto. Se oli helppo kohde minulle, koska itselläni on myös verisairaus. Viime vuoden tuotto lahjoitettiin Mäntyrinteen perhetukikeskukselle ja siellä lasten hyvinvointiin.

Vapaaehtois- ja hyväntekeväisyystyöstä on tullut hienoa palautetta ja on ollut todella hienoa nähdä kuopiolaisten ja muualtakin tulleiden nauttivan Kime4Kids -tapahtumista. Se on kaikille aina ilon päivä. Haluan tässäkin yhteydessä kiittää ihmisiä, jotka ovat olleet mukana Kime4Kids -toiminnassa.

Vapaaehtoistyöstä tulee minulle lämmin olo, koska tiedän, että toiminta ja rahaa menee todella hyvään tarkoitukseen. Jonkin verran vapaaehtoistyö vaatii aikaa ja työtä, mutta toisaalta esim. tapahtuman ollessa ohi tunne on loistava! Olemme saaneet tehtyä yhdessä jotain hienoa ja pystyneet taas auttamaan kymmeniä lapsia elämässä eteenpäin. Vapaaehtoistyötä tekevän on hyvä muistaa, että pienikin asia auttaa ja mitä tahansa työtä tekeekin, olotila jälkeenpäin on lämmin ja iloinen – suosittelen sitä kaikille!

Kimmo Timonen

Olympia - ja MM-mitalisti

Kaksinkertainen Suomen mestari

Stanley Cup - voittaja

Kuvat: Harri Hämäläinen /Studio Zero

http://www.kime4kids.com

Vapaaehtoistyötä tulevaisuuden hyvinvointivaltiossa?

Kalevalaisten kantekoulu sopii kaikenikäisille. Kuva tammikuussa 2017

Vapaaehtoistoimintaa tehdään kolmannella sektorilla. Suomessa se painottuu määrällisesti kahteen keskeiseen alueeseen, urheiluun ja sosiaalialaan, johon luen myös nuorisotyön. Oma kokemukseni vapaaehtoistoiminnasta painottuu urheilun ja nuorisotyön saralle.

Yksityisen ja julkisen sektorin väliin sijoittuvaa toiminta-aluetta yhteiskunnassa nimitetään kolmanneksi sektoriksi, jota käytetään kuvaamaan yhdistysten ja järjestöjen toimintaa. Kolmas sektori yhdistetään vaikeisiin aikoihin, ja sellaisethan ajat nyt ovat. Julkisen talouden näkymät ovat äärimmäisen haasteelliset, hyvinvointierot vain kasvamaan päin, ja kansakunta jakautumassa kahtia. Sosiaalialan vapaaehtoistyö on jälleen arvossaan, mikä on hyvä asia, mutta annetaanko sille aidosti mahdollisuuksia.

Kuntatasolla yhdistysten toimintatukia leikataan ja maksuja nostetaan. Valtio osaltaan pyrkii talkootyöstä löytämään uutta verotettavaa, ja pitää sitkeästi kiinni Sääntö-Suomesta. Toiminta kannattaa käytännössä pitää pienenä, mutta ketä se motivoi. Kasvuahan kaikki toivoo, yhdistyksetkin.

Kahtiajakautumisen näkökulmasta olen julkisuudessa ottanut kantaa harrastusten vapaaehtoistyön ja kotitalouksien puolesta. Esim. monet urheilulajit ovat perinteisesti olleet ja ovat edelleen ns. matalassa sosioekonomisessa olevien harrastuksia, mutta maksut nykyisellään ”yläluokkaisia”. Mikään talkootyö ei riitä kattamaan näitä kuluja. On mentävä yhä enemmän vanhempien kukkarolle, jos siellä vielä jotain on jäljellä. Liikuntapaikkojakin suunnitellaan kaupungissa käyttöön ”markkinahintaisena” – onko järkeä?!

Urheilussa heijastuu usein konkreettisesti se, mitä yhteiskunta on sen ympärillä. Suomainen yhteiskunta on kautta aikojen pyrkinyt luomaan yhdenvertaiset mahdollisuudet nousta ja liikkua yhteiskuntaluokkien välillä kukin kykyjensä mukaan. Joskus urheilusta puhuttiin jopa sosiaalisen kohoamisen välineenä. Kovalla työllä saattoi nousta uralla eteenpäin perheen varallisuudesta riippumatta. Näin tulisi olla tulevaisuudenkin Suomessa, mutta merkit ovat huolestuttavia.

Harrastusten kustannukset ovat nousseet korkeiksi monenkaan kiinnittämättä asiaan juuri huomiota. Nuoren jääkiekkoilijan vuosikuluihin riitti vielä vuonna 2001 keskimäärin 2389€, nykyään 7431€. Jalkapalloon riitti 1378€, mutta nykyään 5694€. Edullisen harrastuksen maineessa ollut salibandy maksaa sekin jo melkein yhtä paljon.

Kotitalouksien tulot eivät ole kasvaneet, pikemminkin päinvastoin. On tullut työttömyyttä, palkat eivät ole juuri nousseet jne. Keskiarvo-kotitalous tienaa vuodessa 37.000€, mediaani 31.530€. Montako jääkiekkoilijaa tai jalkapalloilijaa niillä kotitalous voi kustantaa? Ja perheessä on yleensä useampikin urheileva lapsi. Pienituloisiksi luettavissa kotitalouksissa (14 260€) asuvien lukumäärä on jo melkein 700.000. ”Rikkaita” eli yli 50.000€ tienaavia kotitalouksia on vain 11%, ja niistäkin alle 100.000€ tuloa saavia 9,6%. 

4H tarjoaa mahdollisuuksia koko maassa ja kansainvälisestikin

Kaikesta huolimatta suomalaiset kotitaloudet tekevät edelleen vapaaehtoistyötä ja maksavat, priorisoivat ja kaivavat rahat lastensa harrastuksiin, jopa velkaantuvat sen takia. Mutta kuinka kauan?

Suomalaisen yhteiskunnan ja menestyvien suuryritysten on annettava kannustimia vapaaehtoistyöhön ja tukemaan harrastustoiminnan yhdenvertaisia edellytyksiä. Eikä se ole keneltäkään pois. Liikunnan ja nuorisotyön määrärahat ovat kuntien ja uusien SOTE-maakuntaorganisaatioidenkin aikakaudella kuitenkin korkeintaan 2% budjeteista.


Kuopiossa 12.3.2017


JAANA VASANKARI
Liikuntatieteiden maisteri, UEF:in WELMA-tohtoriohjelman opiskelija,
Pohjois-Savon Urheiluakatemiayhdistys ry:n puheenjohtaja, vapaaehtoistyötekijä

Kirjoittaja on usein nähty kannustaja tyttökiekossa.
Samalla hoituu kuskin tehtävät.

Riitan tarina vapaaehtoistyöstä seurakunnassa

                                                       






Teen seurakunnassa vapaehtoistyötä.
Ystäväni pyysi minut mukaan noin 25 vuotta sitten.
Olen ollut lähimmäisenä, lähetys- ja yhteisvastuutyössä.
Lähimmäistä minulla ei tällä hetkellä ole, koska olen kahdella vammaisella henkilökohtaisena avustajana.
Lähetystyössä olen ollut erilaisissa keräyksissä esimerkiksi myyjäisissä.
Yhteisvastuukeräyksessä olen ollut lipaskerääjänä ja mukana jokavuotisessa puuroviikolla torilla.
Neulamäessä toimii Ystävän tupa ja siellä on kutomo , jota olen vetänyt noin 20 vuotta.


Itse olen saanut vapaaehtoistyön myötä uusia ystäviä ja sisältöä elämääni. Suosittelen jokaiselle jolla on mielenkiintoa ja auttamisen halua, ottamaan yhteyttä vapaaehtoistoiminnan tiimoilta esimerkiksi omaan seurakuntaan.

Autettavia ja yksinäisiä ihmisiä on paljon niin palvelutaloissa kuin kodeissakin.


Riitta Viinikainen

https://www.vapaaehtoistyo.fi/kuopio

Vapaaehtoistyö - sydämen asialla

Muutin Nilsiään 15 vuotta sitten. Toimin alkuun Aholansaaressa talkoolaisena. Aholansaareen leiriä pitämään tullut seurakunnan diakonissa huomasi minut ja pyysi mukaan toimimaan seurakunnan vapaaehtoisena. Siitä se ajatus sitten lähti. Yhtäkkiä olinkin jo monessa mukana, paitsi seurakunnassa myös SPR:n Ystäväpalvelussa ja Nilsiän UA:ssa.
Seurakunnan toiminnassa olen ollut mukana vaikka missä. Olen ollut mukana päivä- ja perhekerhossa, auttanut siivous- ja ruoanlaittotöissä, tehnyt pieniä huoltotöitä ja avustanut leirityössä esimerkiksi eri tavoin vammaisia ihmisiä. Kesäisin olen ollut kirkko-oppaana ja melkein minkä vaan työn keksivät, olen sen pystynyt hoitamaan.

Seurakunnassa toimiminen tuo elämääni vaihtelua.
Olen ollut pitkään työttömänä.  Olen ulospäinsuuntautunut ja aktiivinen ihminen, en halunnut jäädä kotiin makaamaan vaan tehdä jotain hyödyllistä toisten auttamiseksi.
Vapaaehtoisena toimiminen ja toisten auttaminen on minulle tärkeää ja siitä tulee itsellekin hyvä mieli, kun tietää tekevänsä jotain hyvää.
Kun työtä saa tehdä sydämestään eikä se ole pakkopullaa, se antaa myös itselle elämään sisältöä.

Suosittelen lämpimästi omien kokemuksieni kautta seurakuntaa vapaaehtoistyön kanavaksi. Jos on olo, että haluaa auttaa tai tehdä jotain hyödyllistä, niin seurakunnasta aina riittää tekevälle töitä.
Ja kysyvä ei tieltä eksy.

Mies 55 vuotta

https://www.vapaaehtoistyo.fi/kuopio

Ilkan tarina vapaaehtoistyöstä

Olen Ilkka Sormunen, 67 v. eläkeläismies Neulamäestä (Kuopion Alavan srk.). Asun vaimon
kanssa kahdestaan. Lapsia meillä on kaksi, lastenlapsia seitsemän.

Olen aina ollut kiinnostunut uskonasioista. Minkäänlaista seurakuntayhteyttä minulla ei kuitenkaan
nuorenpana ollut. Sen sijaan elämässäni oli alkoholin käyttö hyvin keskeisellä sijalla.
Lopulta minun alkoholiongelmani oli niin paha, että vaimoni alkoi käydä hengellisissä tilaisuuksissa hakemassa apua ja voimia itselleen. Minäkin lähdin lopulta mukaan. Hyvin epäluuloisena ja
arvosteluhenkisenä. Tilaisuuksissa puhuttu sana alkoi kuitenkin puhutella minua välittömästi ja
aloin ymmärtää, että minun elämäni suunta oli täysin väärä. Olin silloin 42 vuotias, ujo ja hyvin
täynnä estoja. Selvinpäin en saanut juurikaan sanaa suustani muiden seurassa.


Tutustuin Kansan Raamattuseuraan ja Kansanlähetykseen. Minulla heräsi samalla myös voimakas
halu päästä mukaan johonkin hengelliseen vapaaehtoistyöhön.
Ensimmäiset vapaaehtoistyöt olivat lähinnä talkoisiin osallistumista ja kolehdinkantoa. Näitä
tehtäviä oli kuitenkin vain harvoin. Olisin halunnut olla mukana paljon useammin.

Aloin rukoilla itselleni tehtäviä. Rukoukseni oli "Herra, anna minulle vapaaehtoistyötä. Ei kuitenkaan sellaista, missä pitää esiintyä". Alkoholi oli jäänyt pois elämästäni uskoontulon myötä, ujous
ja ihmispelko eivät olleet hävinneet minnekään.
Toistin rukoustani viikkoja, turhaan. Mitään ei tapahtunut. Lopulta muutin rukoustani muotoon
"Herra, anna vapaaehtoistyötä. Mitä tahansa."
Seuraavana päivänä soi puhelin. Eräs tuttavani soitti. Hän oli mukana järjestämässä Tuomasmessua
Alavan kirkkoon. Messun suunnittelijat olivat päättäneet, että pyydetään synnintunnustajaksi joku
sellainen, joka ei ole aikaisemmin ollut mukana. Niin he sitten ajattelivat pyytää minua, satunnaista
kolehdinkantajaa.
Ymmärsin heti, että tämä on rukousvastaus. Päätin hetken kestäneen sisäisen taistelun jälkeen suostua vaikka minua pyydettiin tekemään sitä, mitä minä pelkäsin kaikkein eniten.
Minua pyydettiin esiintymään. Mutta messuun oli vielä kuukausi aikaa. Kyllä asia jotenkin selviää,
ajattelin.

Lopulta koitti messupäivä. Pelkäsin hirveästi. Tajusin, että en pysty lukemaan synnintunnustusta.
Käteni tärisivät ja ääni puuroutui. Kun aikaa messun alkuun oli puoli tuntia rukoilin hädissäni
"Jeesus auta. Minä pelkään". Silloin tapahtui ehkä suurin ihme minkä olen kokenut. Pelko poistui.
Tunne oli hyvin epätodellinen. Luin synnintunnustuksen täysin rauhallisena. Ajattelin, että pelko
palaa myöhemmin takaisin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut ja minulle aukeni aivan uudenlaisia
mahdollisuuksia vapaaehtoistyöhön.


Siitä on nyt kulunut yli 20 vuotta.
Tehtäväkenttä on laajentunut moneen suuntaan. Olen mukanaKansanlähetyksen työssä seurapuhujana ja joskus saarnaan jumalanpalveluksessa Kansanlähetyksen kirkkopyhänä. Olen myös vankilatyössä mukana. Alavan seurakunnassa toimin Neulamäen Raamattu- ja rukouspiirin vetäjänä ja jumalanpalvelusavustajana. Olen mukana seurakunnan kuvaelmissa jouluna ja pääsiäisenä, yhteisvastuukerääjänä ja erilaisissa tilapäistehtävissä. Käyn pitämässä hartaustilaisuuksia palvelutaloissa. Alavan alueella sekä myös muualla. Erilaiset talkootehtävät ovat myös edelleen mukana kuvioissa.
Myös vaimoni on mukana vapaaehtoistyössä. Hän toimii Kansanlähetyksessä tarjoiluporukassa ja
Alavan Srk:ssa lähimmäispalvelijana. Minä olen toisinaan näissä tehtävissä vaimon mukana. Haluan tehdä mahdollisimman monipuolisia töitä. Ja ideoida myös jotakin uutta.

Muutama vuosisitten otimme käyttöön "työpalvelu" lahjakortin. Mietimme vaimon kanssa yhdessä, kenelle kortin voisi antaa. Sitten vaimon allekirjoituksella varustettu lahjakortti lähetetään lahjan saajalle:

TYÖPALVELU LAHJAKORTTI 

Tämä lahjakortti oikeuttaa teettämään Ilkalla ilmaiseksi neljä (4) tuntia 

mitä tahansa sellaista työtä mitä Ilkka pystyy tekemään. 

Ulkotöitä, siivousta, autolla kuljettamista, ym. 

Työt voidaan tehdä yhtenä päivänä tai 

ne voidaan jakaa usealle eri päivälle. 

Lahjakortin viimeinen voimassaolopvm. 30.04.2016. 

(vaimon allekirjoitus)

Yleisimmät työpalvelut, mitä lahjakortin saaneet ovat halunneet, ovat mattojen kopistelu ja
autolla kuljettaminen.


Kun on monessa mukana niin tekevälle sattuu. Olin pitämässä hartaustilaisuutta Kuopiolaisessa
palvelutalossa. Tilaisuuden jälkeen yli 90- vuotias mummo tuli luokseni. Hän otti minua kahdella
kädellä kiinni käsistä, katsoa napitti silmiin ja sanoi "Kiitos hyvästä puheesta". Sitten mummo
piti hetken tauon ja jatkoi "Vaikka en minä siitä mitään kuullut".
Kukaan ei ollut muistanut laittaa mummon kuulolaitetta päälle.


Siunausta ja antoisaa vapaaehtoistyötä,
Ilkka Sormunen

https://www.vapaaehtoistyo.fi/kuopio

Sata vapaaehtoistarinaa rakkaudella Kuopiosta

"Ei minulla mitään ole antaa. En voi hyvinvointia jakaa enkä luoda kun olen itse niin väsynyt  lapsiperheen äiti keskellä yövalvomisten." vastasin kun minua pyydettiin hakemaan mukaan tekstinäytteellä Kuopion Lupa innostua- hyvinvointilähettiläisiin kaksi vuotta sitten.
"Kyllä Sinulla on. Tiedän sen." sanoi silloinen ryhmämme vetäjä Kuopion kaupungin tiedottaja Kaisu.
Hain ja pääsin mukaan - onnekseni. Lähes kahden vuoden kokemuksella voin sydämelläni sanoa kirjoittavani jokaisen tekstini sydämeni sykkeeellä ja omin sanoin. En kahdessa vuodessa ole vain lisännyt omaa hyvinvointiani kuluttamalla kaupunkimme kulttuuria ja jouksupolkuja vaan olen saanut palautteiden mukaan myös muita kuopiolaisia liikkeelle ja heräämään omaan ja heimomme hyvinvoinnin tärkeyteen. 
Ei yksin kukaan liikettä aikaan saa vaan yhdessä me toisiamme liikutamme ja yhdessä hyvää aikaan saamme. Me, Kuopion Lupa innostua- Hyvinvointilähettiläät olemme 17 kuopiolaista vapaaehtoista Kuopion ja kuopiolaisten tarinankirjoittajaa. Tahdomme niin teoin, kuvin kuin sanoin tehdä hyvää ja saada hyvää sanaa liikkeelle omasta alueestamme ja omasta heimostamme.
Mutta, me emme ole ainoita Kuopion vapaaehtoisia vaan meitä on tuhansia muitakin, joilla on oma tarina kokemukseen perustuen vapaaehtoistyöstä kerrottavana.
Suomi 100 juhlavuoden aikana tulemme jakamaan omien tarinoidemme lisäksi sata vapaaehtoistarinaa Kuopiosta. Jaamme yhdessä oman alueemme yhdistysten, järjestöjen ja seurojen kanssa yhteisiä kokemuksiamme vapaaehtoistyöstä.

Rakkaudella Kuopiosta,
Kirsi
Kuopion Lupa innostua- Hyvinvointilähettiläiden vapaaehtoinen ryhmänvetäjä


https://www.vapaaehtoistyo.fi/kuopio

Vertaisuus ja vertaistuki auttavat eteenpäin

Vakavaan sairauteen sairastuminen tai vammautuminen aiheuttaa yleensä enemmän kysymyksiä, kun on saatavilla vastauksia. Ne asettavat lukemattoman määrän haasteita tulevaisuudelle, ja usein määrittävät elämää omasta tai läheisten mielestä liikaakin. Uuden tilanteen kokeminen on luonnollisesti yksilöllistä, ja riippuu sen äkillisyydestä, tyypistä ja vaikeusasteesta sekä elämäntilanteesta. Tässä kirjoituksessa on teemana vakava sairaus tai vammautuminen, mutta aivan samoin vertaisuus ja vertaistuki ovat avuksi muissakin elämää voimakkaasti ravistelevissa tilanteissa. Jos kirjoitukseni saa aikaan sinussa kiinnostuksen lähteä mukaan joko vertaiseksi tai vertaistukitoimintaan, ota yhteyttä sinun tilannettasi vastaavaan järjestöön, ja ilmoittaudu mukaan toimijaksi.

Ihmiset ovat yksilöllisiä. Jokainen vaatii uuden edessä tietoa ja tukea eri tavalla, mutta jokainen niitä jollakin tasolla tarvitsee. Tietoa kysytään hoitavalta lääkäriltä, hoitohenkilökunnalta ja muilta ammattilaisilta, tai etsitään Googlesta ja muualta Internetistä sekä painetuista oppaista tai kirjoista. Potilas- ja vammaisjärjestöjen sivuilla on vastauksia moniin kysymyksiin. Alueelliset järjestöt ovat myös oivia tiedon lähteitä.

Tukena toimivat yleensä läheiset ja ystävät, vaikka sitä tukea ei kaikilla olekaan. Tukijoina toimivat myös hoitoon osallistuvat ammattilaiset. Lisäksi ihmisillä on erilaisia yksilöllisiä tukikontakteja. Potilaiden ja omaisten tukeminen on myös potilas- ja vammaisjärjestöjen, ja niiden alue- ja paikallisosastojen tärkeä tehtäväkenttä.

Vertaisuus ja vertaistuki perustuvat saman sairauden tai elämäntilanteen yhdistävään voimaan; puhutaan ikään kuin samaa kieltä - sairaus tai vamma on aiheuttanut elämään samanlaisia muutoksia ja uhkia. Kokemukset, kuten ilot, surut, pettymykset, haasteet, onnistumiset ja epäonnistumiset, ovat samantyyppisiä. Jakamalla kokemuksia ja haasteista selviytymisen malleja päästään eteenpäin. Toisen jo keksimä ja jakama ongelman ratkaisu voi auttaa pääsemään yli jostain omaa mieltään vaivaavasta asiasta tai kysymyksestä. Sairauden tai vamman kanssa arjessa selviytyminen vaatii paljon, ja silloin jaetut selviytymiskeinot ovat kultaakin kalliimpia. Myös läheiset voivat saada vastaavasti tukea toisilta läheisiltä.

Vertaisuus tai tukihenkilönä toimiminen on antoisaa. Antaessaan aikaansa toiselle, molemmat saavat hyvän mielen ja kokemuksen tarpeellisuudesta. Kumpikin, erityisesti uudessa tilanteessa oleva, saavat vastauksia moniin kysymyksiinsä. Voidaan luottavaisin mielin keskustella tunteista, sillä ne ovat tuttuja molemmille. Vastauksia saa myös arjessa selviytymiseen liittyvissä kysymyksissä, ja kummallakin voi olla paljonkin ratkaisuja ja neuvoja annettavanaan.

Kun puhutaan vertaisuudesta, tarkoitetaan luontevasti syntynyttä kontaktia toisen potilaan tai vammautuneen kanssa. Sellaisia tilanteita voi syntyä esimerkiksi sairaalassa tai ystävä- ja tuttavapiirissä. Samalla tavoin kohtaa ihmisiä työelämässä, koulussa, opiskeluissa ja harrastuksissa. Vertaisuus toteutuu erittäin hyvin kuntoutuksessa, kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskursseilla ja muissa vastaavissa. Vertaisuutta parhaimmillaan on tietysti alueelliseen ja paikalliseen omaa tilannettaan vastaavaan järjestötoimintaan osallistuminen.

Vertaistukitoiminta taas on valtakunnallisten ja alueellisten potilas- ja vammaisjärjestöjen toteuttamaa ja koordinoimaa ”virallista” vapaaehtoistoimintaa. Vertaistukihenkilö on itse potilas, vammautunut tai läheinen, joka haluaa kouluttautua ja toimia vapaaehtoisena toisten potilaiden tai läheisten tukena. Toiminta kohdistuu yleensä uusiin potilaisiin tai vasta vammautuneisiin ja heidän läheisiinsä, joille asiat ovat vielä outoja, usein pelottavia. Silloin, jo asiaan etäisyyttä saanut potilas, vammautunut tai läheinen, voi oman kokemuksensa ja arjen ratkaisujensa perusteella toimia tukijana, kuulijana ja rinnalla kulkijana.
Vertaisuuden ja vertaistukitoiminnan ero onkin se, että vertaistukitoiminnan pääperiaate on tuettavan tarpeista lähteminen ja hänen ehdoillaan eteneminen. Vertaistukihenkilö ei voi käyttää vertaistukisuhdetta kriisinsä tai omien kysymysten ratkaisuun, niin kuin vertaisuussuhteessa voidaan tehdä. Tukihenkilönä toimimisessa on yleiset periaatteet ja käytännöt, vertaisuus on vapaata vuorovaikuttamista.

Koulutetun, järjestön koordinoimassa tukihenkilötoiminnassa toimivan tukihenkilön elämäntilanteen tulee vastata mahdollisimman paljon tuettavan elämäntilannetta sairauden tai vamman suhteen. Tavoitteena on, että tukihenkilö on samaa ikäluokkaa ja sukupuolta kun tuettava. Tukihenkilönä voi myös toimia potilaan tai vammautuneen läheinen toisen läheiselle tai esimerkiksi perhe toiselle vastaavalle perheelle. Vertaistukihenkilölle ehdottomasti kiellettyä on käyttää toimintaa tapana levittää uskonnollista sanomaa, vaihtoehtohoito-oppeja, politiikkaa tai muita vastaavia. Vertaistukihenkilön tulee myös olla henkisesti tasapainossa oman sairautensa, vammansa ja elämäntilanteensa kanssa. Henkilökohtaisen kriisin tulee olla käsitelty, ja sairauden tai vamman kanssa elämiseen tulee olla jo tottunut.

Leena Rosenberg
Terveydenhuoltoneuvos
leenarory@gmail.com

Kuvat: Kuopion kaupunki

http://vertaistuki.kuopio.fi
https://www.vapaaehtoistyo.fi/kuopio