Näytetään tekstit, joissa on tunniste #kuopionsirkus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste #kuopionsirkus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. helmikuuta 2017

Pakkassirkus KA-MU


Pakkassirkus KA-MU on tarina ystävyydestä.Iästä, koosta, taustasta ja välimatkasta välittämättä. Tarina lennättää meidät Tokioon, jossa Kuopion omille tytöille riittää ihmeteltävää. Niin hyvässä kuin pahassa.

Liikkeen voimin käydään pilvenpiirtäjissä, jotka eivät lopu koskaan, syödään sushia ja ihastellaan viehkeitä geishoja. Myös kaiken suuren, ihmeellisen ja ihanan varjopuoli näyttäytyy.

Montaakaan sanaa ei esityksen aikana vaihdeta, mutta silti se tempaa jo heti alussa mukaansa. Hämmästyttää lihasvoimallaan, käärmemäisellä notkeudellaan, koordinaatiollaan ja niiden taidokkailla yhdistelmillä. Väliin mausteeksi vähän vauhtia telineiltä ja jännitystä ilma-akrobatiasta. Suurkaupungin vilinä ja levottomuus tavoitetaan onnistuneesti liikkeellä ja yksinkertaisin lavastein. Kuopion kaupunginteatterin Maria-näyttämö muuntautuu moneksi. Myös toimivaksi sirkusareenaksi.

Artistit ovat nuoria ja taitavia ja nii-in luontevia. Ekstroverttiä suomalaisuutta parhaimmillaan. Esiintyminen on heille nautinto ja se näkyy. Keskittymisestä ja hymystä, joka ei hyydy edes hengästyessä. Kaikki natsaa keskenään ja luottamus omiin sekä kaverin taitoihin on vahva. Ka ja Mu, kuin Yin ja Yang. Voimat, jotka täydentävät toisiaan. Muuten ei uskaltaisi kiivetä ihmispyramidin huipulle tai pudota katonrajasta vapaasti liinoissa.


Pakkassirkus on ollut Kuopion tammikuisten lasten pakkaspäivien ohjelmistossa jo useamman vuoden. Aiemmin ei ole meillä tullut esityksissä käydyksi. Itse asiassa en ole edes tiennyt, että Kuopiossa on oma sirkus saatikka sitä, että se on näin tasokas. Tunnustettava myös on, että omat tietoni sirkuksesta ovat auttamattomasti vanhentuneet. Tämän päivän sirkus on niin paljon enemmän kuin pelletemppuja ja jonglöörausta. Esityksessä ei juurikaan naureta, vaan enemmänkin pidätetään hengitystä jännityksestä. Niin huimia ovat ohjelmanumerot. Jälkikäteen ihan nolottaa omat vanhanaikaiset käsitykset.

Viikon päästä pakkassirkuksesta kävimme katsomassa Hartwall Areenalla eurooppalaista sirkusta Apassionatan muodossa. Ei ole kyllä ollenkaan liioiteltua sanoa, että Kuopion Sirkus ei taidoissaan tai esityksen kehystarinassa häviä sille yhtään. Vain hevoset puuttuvat.

Jos nyt olisin etsimässä omalle lapselleni monipuolista harrastusta, Kuopion Sirkuksen sirkuskoulu olisi varteenotettava vaihtoehto. Mikä mainio paikka omien vahvuuksien löytämiselle ja kehittämiselle. Olipa se sitten voima, notkeus, rohkeus, näppäryys tai joku muu taito. Kaikkien ei tarvitse osata kaikkea, vaan jokaisen vahvuusalueita sopivasti yhdistellen muodostuu toimiva kokonaisuus. Sirkus harrastuksena vakuuttaa ja pakkassirkuksen perusteella Kuopiossa on tarjolla myös varsin korkeatasoista sirkusopetusta.


Kiitos!


Helmi & Kirsi


Lisätietoja:

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Matka käy Taidetorille!


Kävimme heti kokeilemassa josko kala olisi napannut onkiimme. Mutta ei, ehkäpä syy oli siinä ettei meillä ollut matoa koukussa. Pelkkään koukkuunhan ne kalat harvemmin tarttuvat. Pääasia kuitenkin ettei syy ollut onkijoissa eikä varsinkaan ongissa. Viis saaliista...Taidetorilla nämä uniikit onget valmistuivat. Ne oli mieluiset kotiin vietävät. Bussissa ihmisiä hymyilytti, kun pojat istuivat onget sylissään.



                                                                                                                    Kesäpojat onkimassa!


Lähdettiin heti aamupäivästä katsomaan mitä Taidetorilta http://taidetori.com löytyy. Ensimmäiseksi suuntasimme askartelemaan. Sai itse valita, haluaako tarttua kangaskassiin ja loihtia siihen ihan ihka oman uniikin kuvituksen, sutia pensselillä ja päästää sisäisen Picasson irti tai esimerkiksi maalata hyrrän, maatuskan tai taitella paperia. Me valitsimme ensimmäiseksi maalaamisen. Pikkumies sai ohjaajan toimesta essun päälleen. Aamulla valittu valkoinen paita ei ehkä ollut paras valinta. Mutta ohjaaja iloisesti ilmoitti, että löytyy kyllä myös kangasvärejä, jos haluaa samalla omaan paitansakin tuunata. Meidän pienimmäinen innostuikin maalaamisesta niin, että meinasi naapurinkin teokseen sutia lisäväriä. Isommat pojat skippasivat tämän pisteen ja suuntasivat omatoimisesti onkia katsomaan. Opettajan opastuksella omat onget olivat pian testikunnossa.





uniikki hyrrä, maatuska ja taideteos!


maalaaminen on mukavaa!


Kello oli pian kaksitoista ja suuntasimme katsomaan Kuopion sirkuksen kesäsirkusta Capri Marinaan. Olemme viimeksi viime vuoden puolella nähneet pakkassirkuksen 30-v juhlashow:n. Voisipa jälleen todeta, että nämä sirkuslaiset ovat kyllä huikean taitavia, notkeita ja innostus huokui jälleen jokaisesta ohjelmanumerosta. Upeita kaikki! tällä kertaa haluan mainita erityisesti tyylikkään Taikuri Hannun. Hän on tämän vuoden Pohjoismaiden mestari. Isot onnittelut Hannu! http://www.taikurihannujuntunen.com.


Taikuri Hannu



Kuopion kesäsirkus


Olisipa huikeaa päästä ihmispyramidin huipulle!



Kiertelimme taidetoria ja nautimme tunnelmasta. Tarjolla oli ihania käsitöitä, joita oli
mukava katsella. Tällä kertaa mukaan vaan ei tarttunut mitään erityistä. Askartelupisteitä oli useampi ja varmasti jokaiselle lapselle ja lapsenmieliselle löytyy oma suosikki.


Tekisinkö oman auton

Pian useampi tunti olikin vierähtänyt ja kotimatka sai alkaa...On upeaa, että meillä täällä Kuopiossa on tarjolla tällaisia mukavia kesätapahtumia. Kannustan kaikkia osallistumaan! Satama paikkana on jo itsessään näkemisen arvoinen. Kiitos Taidetorin väki :)


 TAIDETORI 29.6.-3.7.2016 SATAMANKULMASSA

7. Taidetori  järjestetään Satamankulmassa ja Hapelähteen puistossa, Kuopion vierasvenesatamassa.  ohjelmassa on sirkusta, musiikkia, käsityöläisten kesätori ja työpajoja. Alueelle on vapaa pääsy, työpajoihin ranneke (9€). Työpajat avoinna joka päivä klo 10-16.


Joka päivä luvassa siis mukavaa tekemistä. Huomenna torstaina mukana myös vapaa-ajankalastajat opastamassa kalastuksen saloihin!


To 30.6.2016
Kallamarinan makasiini  klo 10.00 - 16.00
Käsityöläisten kesätori  
Rannekkeella työpajat: Maalaus, pelinteko, kassi, onki, askartelunurkka, jonkkapallot
Ilmaiset työpajat: Veneen maalaus, nikkarointi
Klo 14.00 Kuopion sirkuksen kesäsirkus/ 10 € /Capri Marina
Klo 15.30 Cafe Barok Kuopio taidetorilla, vapaa pääsy
*********************
Pe 1.7.2016
Kallamarinan makasiini klo 10.00 - 13.00
Käsityöläisten kesätori
Rannekkeella työpajat: Maalaus, pelinteko, kassi, onki, askartelunurkka, jonkkapallot
Ilmaiset työpajat: Veneen maalaus, nikkarointi
KIRJASTOFILLARI klo 10 -1 2 

Klo 12.00 Kuopion sirkuksen kesäsirkus/ 10 € /Capri Marina
Klo 15.00 Martti Suosalo: Luolamies, liput ennakkoon Satamankulmasta 29 € /  
Tiketti Klo 19.00 Martti Suosalo: Luolamies, liput ennakkoon Satamankulmasta 29 € / Tiketti
*********************
La 2.7. 2016
Kallamarinan makasiini  klo 10.00 - 16.00
Käsityöläisten kesätori
Rannekkeella työpajat: Maalaus, pelinteko, kassi, onki, askartelunurkka, jonkkapallot
Ilmaiset työpajat: Veneen maalaus, nikkarointi
Klo 12.00 Kuopion sirkus kesäsirkus/ 10 € /Capri Marina
Klo 14.00 Nukketeatteri Satuaarre / Hapelähteen puisto / 5 €
Klo 16.00 Kuopion sirkus kesäsirkus / 10 €/ Capri Marina
Klo 17.00 Nukketeatteri Satuaarre/ Hapelähteen puisto / 5 €
Klo 22.00  
Tummel-yhtye (SWE) / 10 €
*******************
Su 3.7.2016
Kallamarinan makasiini klo 10.00 - 16.00  
Käsityöläisten kesätori
Rannekkeella työpajat: Maalaus, pelinteko, kassi, onki, askartelunurkka, jonkkapallot
Ilmaiset työpajat: Veneen maalaus, nikkarointi
Klo  11.00 Nukketeatteri Satuaarre / Hapelähteen puisto / 5 €
Klo  14.00 Nukketeatteri Satuaarre / Hapelähteen puisto  / 5 €
Klo  16.00 Nukketeatteri Satuaarre / Hapelähteen puisto / 5 €
Klo 16.00 KOKO PERHEEN KESÄJUHLA/ 5 €
               -  yhdessä Tanssiteatteri Tsuumi ja Tummel-yhtye (SWE)  

Lisäohjelmasta tiedotetaan, muutokset mahdollisia.
Taidetori-tapahtumaan vapaa pääsy, esityksiin ja osaan työpajoista pääsymaksu.
Rannekkeet ja liput Galleria Kulmasta. Avoinna kesällä joka päivä!


TEATTERIA LAPSILLE


ke 29.6.klo 12.00 Kuopion sirkuksen kesäsirkus
to 30.6. klo 14.00 Kuopion sirkuksen kesäsirkus
pe 1.7. klo 12.00  Kuopion sirkuksen kesäsirkus
la 2.7.  klo 12.00 Kuopion sirkuksen kesäsirkus
            klo 16.00 Kuopion sirkuksen kesäsirkus
su 3.7. klo 14.00 Kuopion sirkuksen kesäsirkus
la 2.7.   klo 14.00 Satuaarre, nukketeatteri, HAPELÄHTEEN PUISTO
la 2.7.   klo 17.00 Satuaarre, nukketeatteri, HAPELÄHTEEN PUISTO
su 3.7. klo 11.00 Satuaarre, nukketeatteri,HAPELÄHTEEN PUISTO
su 3.7. klo 14.00 Satuaarre, nukketeatteriHAPELÄHTEEN PUISTO
su 3.7. klo 16.00 Satuaarre, nukketeatteri,HAPELÄHTEEN PUISTO
LIput 5 €

TEATTERIA AIKUISILLE


1.7. klo 15.00 LUOLAMIES, Martti Suosalo
1.7. klo 18.00 LUOLAMIES, Martti Suosalo

Liput ennakkoon 29 €, tai Tiketti.fi

Ravintola  & Bistro Capri Marina  palvelee koko ajan.
Oikeudet muutoksiin pidätetään.


Kuopion torilla kukat kauneimmillaan...Ihanaa kesää kaikille &
nautitaan auringosta,
Riikka








tiistai 26. tammikuuta 2016

Nyt vietetään Pakkaspäivien tapahtumaviikkoa (25.-31.1.16), Kuopion sirkuksen 30-v juhlanäytös "KAAOS" oli enemmän kuin hieno!

Lasten ja nuorten Pakkaspäivien tapahtumaviikkoa vietetään parhaillaan 25.-31.1.2016. Tarjolla on monipuolisesti kulttuurin ja liikunnan sisältöjä. Lapset ja myös aikuiset pääsevät kokemaan elämyksiä, iloa ja talvista tekemistä niin sisällä kuin ulkonakin eri puolilla kaupunkia. 
Tapahtuma huipentuu koko perheen Pakkasjuhlaan Brahen puistossa su 31.1. klo 14-16.30. Pakkasjuhlia vietetään myös Petosen toriaukiolla pe 29.1. klo 9 alkaen, Maaningalla la 30.1. klo 9.30 alkaen ja Nilsiässä la 30.1. klo 11 alkaen. Kaikki mukaan!
Tarkemman ohjelman läydät täältä! 

Minulla oli yhdessä lapsieni kanssa mahdollisuus päästä katsomaan Kuopion sirkuksen 30-vuotisjuhlanäytöstä "KAAOS". Suosittelen teille kaikille, jotka haluatte nähdä ja kokea sirkuksen iloa ja riemua...tunnelmat vaihtuivat soljuvasti, livemusiikki ja valot loivat tunnelmaa...


Kaaos = epäjärjestys. Kaaoksella tarkoitetaan kaikkeuden muodostumista edeltänyttä oletettua järjestymätöntä olotilaa. Esitys kuvastaa sitä, miten taitojen, välineiden ja harjoitusten kaaoksesta muodostuu lopulta katsojien silmien eteen eheä kokonaisuus. 

Esityksen on ohjannut Emilia Tengvall ja käsikirjoitus on ohjaajan ja esiintyjien käsialaa. Esitystä säestää nelihenkinen orkesteri muusikko Elina Kemppaisen johdolla. Lisäksi esityksissä nähdään vierailevina taiteilijoina Kuopion Sirkuksen kasvatteja.





Lahjakkaita, notkeita, rohkeita, taitavia...Sirkuksen esitys oli huikean hieno "kaaos" akrobatiaa, taidokasta temppuilua, tyylikästä taikuutta, hassuttelua ja hauskuutta.  Esityksiä lattiasta kattoon, aivan kuten ennakkoon oli luvattu. Silmin nähden lapset ja nuoret esiintyivät täysillä, antaen kaikkensa yleisölle. Odotukseni ylittyivät ja nautin suunnattomasti esityksestä! Ja varmasti koko yleisö nautti. Pojistani vanhempi pian kuusi vuotias kommentoi seuraavaa "esitys oli hieno, taikuri oli suosikkini", "miten ihmeessä hän otti niitä kortteja taivaasta?"...vielä kotonakin hän ihmetteli tätä omalle isilleen. Pienimmäisen meidän kaksi vuotiaan mielestä esitys oli hieno. Hän malttoi katsoa koko esityksen juurikaan hievahtamatta. Uskon että pojat ovat tulevaisuuden sirkuskoululaisia. Siellä saa mm. purkaa energiaa, oppia uutta, saada onnistumisen kokemuksia, tehdä yhdessä ja kehonhallinta kehittyy. Loistava harrastus sanoisin! 




Tässä on vain pieni otos siitä mitä lavalla saimme nähdä. Kaikki esitykset olivat upeita ja kuvan arvoisia! harjoitustunteja on takana varmasti satoja.







Kiitos Kuopion sirkus elämyksellisestä kokemuksesta, olette huikeita :)
Riikka&pojat