”Olethan sinä
tietenkin kuullut juttuja Pekka Töpöhännästä? Pekka Töpöhännällä ei ole häntää,
semmoinen töpö vain. ”
Ai että olenko? Meillä kotona asuu sen luokan
Töpöhäntä-fani, että riemastus oli koko perheen yhteinen, kun huomasimme
Vehmasmäen lastenteatterin esittävän kissaimaista teatteria tänä keväänä.
Ennakkonäytös osui sopivasti tämän fanin kolmivuotissynttäreiden seutuun ja
siellä pääsimme käymään koko perheellä – olipahan elämys!
Kolmivuotias tuntee Töpöhännän tarinat kohtalaisen
läpikotaisin ja esityksessä olikin sitten riemua, kun kirjasta kuullut tarinat
heräsivät eloon näyttämöllä. Lavalla oli
24 valloittavaa lasta, tyttöjä ja poikia hauskasti kissoiksi ja koiriksi
puettuina. Jokaiselle lapsinäyttelijälle oli löytynyt sopiva rooli: Pekka Töpöhäntä oli juuri niin kiltti kuin oli
ajateltu ja se ilkeä Monni kissamaisen ovela. Monnin hassut
apurit naurattivat yleisöä, mutta eivät tietenkään itse Monnia.
 |
| (kuva: Satu Manninen) |
Kotimatkalla kysyttäessä kolmivuotias nimesi nopeasti
esityksen parhaan annin: ne hienot kisut. Mukaan lähinnä isosiskon toiveesta
otetun yksivuotiaan palautteeksi riittäköön se huomio, että menevä nuori mies
jaksoi ihmetellä noin tunnin kestävää esitystä paljon tarkkaavaisemmin kuin Pikku
Kakkosta koskaan. Isommille lapsille näytelmän hauskat sanankäänteet avautuvat
varmasti vielä paremmin kuin näille tirriäisille ja uskon, että vertaisten
taitavan esiintymisen seuraaminen on kiinnostavaa. Aikuisen sydänalaan lämmintä tunnetta toi lasten silminnähden keskittynyt läsnäolo ja heittäytyminen. Se on selittämätön juttu, kuinka ainoatakaan esiintyjistä tuntematta mieleen nousi ylpeys näistä lapsista. Ilo heidän onnistumisestaan. Herkistyminen loppukiitosten aikaan, kun näki miten silmät loistaen nämä ottivat aplodit vastaan. Teki mieli huutaa Hyvä Te tai vähintän pistää tanssiksi niin kuin kolmivuotias pisti.
 |
| (kuva: Satu Manninen) |
Lopuksi vielä hatun kohotus sinne Vehmasmäen suuntaan.
Ajatella, että kylällä toimii noin loistava ja aikaansaava lastenteatteri! Varmasti
jokaisen vanhemman toive on, että oma lapsi löytää kussakin elämänvaiheessa paikan,
johon kuulua. Katsomossa ei jäänyt epäselväksi se, että näillä lapsilla
sellainen paikka oli. Melkoinen mainos kylälle. Ja kun se kolmevee kotona
sitten kuiskasi iltapusujen jälkeen, että äiti minäkin haluaisin joskus esittää
teatteria siellä lavalla, niin pitihän se seudun asuntotarjonta käydä
vilkaisemassa...
Käykää muutkin ihastelemassa, mitä isolla työllä on saatu
aikaan. Menkää oikein joukolla Valoharjuun, mukaan saatavan hyvän mielen vuoksi
ja ihan vaikka kannatuksen vuoksi – tällaista lasten harrastustoimintaa tukee nimittäin mielellään.
Esitykset huhtikuussa Valoharjulla Hiltulanlahdessa. Liput (7e) kannattaa varata ennakkoon. Kesto n. 1h, sisältää väliajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti