Lukukoira Sylvin opissa

8-vuotias Sofia Koistinen on käynyt lukemassa lukukoira Sylville useita kertoja pääkirjastolla.  Sofia tapasi lukukoiran myös Riistaveden Vaarunvartijat –lippukunnan partiolaisillassa, jossa Sylvi kävi syksyllä vierailemassa. Tuolloin Sylville luki kirjoja Sofian lisäksi neljä muutakin sudenpentutyttöä.

Sofia kertoi lukukoirakokemuksistaan näin: Koiralle lukeminen on  mukavaa, ihan tavallista eikä sitä tarvitse jännittää. Sylvi sopii hyvin lukukoiraksi, koska se on söpö, rauhallinen ja ystävällinen. Samasta syystä Sofian mielestä marsutkin sopisivat lukueläimiksi. Hän uskoo, että myös Sylvi tykkää lukuhetkistä ja ajattelee varmaan innostuneena: ”Jee! Minulle luetaan!”.

Lukukoiralle lukeminen on Sofian mielestä sekä kivaa että hyödyllistä; hän toteaakin, että oppi paremmin lukemaan Sylvin tuella. Nykyään lukeminen sujuu hyvin myös omin päin, viimeksi Sofia on lukenut Siilit eivät pidä korkeista paikoista –kirjan.

Minna-äiti muistaa tyttärensä kertoneen, että Sofian takelleltua hankalissa sanoissa Sylvi oli painanut kuononsa kiinni tekstiin ja yrittänyt lukijan apuna pähkäillä, mitä tuossa vaikealukuisessa kohdassa mahdetaan sanoa.  Sofian äiti kiteyttää, että lukukoiralle lukiessa lapsi motivoituu ja saa myönteisiä lukukokemuksia: ”Lukukoira tykkää kuunnella, kun minä luen. Minä saan lukea lukukoiralle.”

Lukukoira Sylvin ajanvaraukset pääkirjaston lastenosastolta puh  044 718 2321.

Kuvat: Suvi Pitkänen

Nappivalinta: Naisten palloilukurssi

Kansalaisopiston kurssiesitteen selailu herättää minussa aina innostumista. Tuota tekisi mieli kokeilla. Olisikohan minusta tuohon? Tällaistakinko täällä voi harrastaa? Monenlaisia juttuja on tullutkin vuosien varrella kokeiltua. Tänä vuonna kurssirajaus oli harvinaisen selvä. Kun on kökkinyt kotiäitinä vuodenajasta toiseen suunnitellen (ja nimenomaan vain suunnitellen) minkälaista liikuntaa jaksaisi vähillä yöunilla harrastaa, kotiväki (tai omatunto)ei antanut armoa: tänä syksynä viimein alkaa liikuntaharrastus. 

Realiteetit olivat selvät. Aikaa olisi irrotettavissa kerran viikossa miehen työpäivän päättymisen ja lasten nukuttamisen välissä. Mikä tahansa liikunta tekisi tälle ruholle hyvää, mutta mitä enemmän hiki, sen parempi. Mieluummin jotakin, jossa ei voi ryhmän edessä ihan lusmuilla. Ja sitten vielä minulle henkilökohtaisesti tärkein: mitä lähempänä, sen todennäköisemmin tulee lähdettyä. Ja nappiosumahan sieltä sitten löytyi: Naisten palloilukurssi Aurinkorinteen koululla tiistaisin klo 17.30-19.00. Kivenheiton päässä meiltä - sinnehän vaikka juoksee lämmitelläkseen! 

Palloilu ei missään nimessä ole meikäläiselle mikään omin juttu. Vauvan kanssa palloa on vieritelty noin niin kuin metrin päässä toisistamme istuskellen ja taaperon kanssa on päästy potkuhommiinkin -etäisyys tosin edelleen sama. Mutta sydämessä on kuitenkin kouluajoista asti kytenyt innostus porukalla pelaamiseen. Ja nyt sitä on sitten syyslukukausi testattu - voin lämpimästi suositella!

Liikunnanopettaja Sari Saarelainen on suunnitellut kurssin, jolla pysyvät mukana minun kaltaiseni innokkaat mutta eivät varsin taidokkaat pelailijat. Samalla kurssi tarjoaa liikunnaniloa myös ketterimmille ja kokeneemmille pallottelijoille. Ryhmässä on se iso etu, että toisilta ja toisten kanssa voi oppia jotakin ihan uutta ja toisilta saa voimaa niinäkin päivinä, kun musta asfaltti tuntuu vetävän kaikki voimat. Pukuhuoneeseen on tullut raahustettua monesti uupuneena, mutta pois lähtiessä askel on ollut mukavan kevyt.

Lajin kuin lajin taitava Sari perehdyttää meitä sulkapallon saloihin.

Palloilulajien kirjo on ollut yllättävän laaja, perinteisten lajien rinnalla on kokeiltu monia ihan uusia tuttavuuksia. Sari on osannut ammattitaitoisesti ohjeistaa lajin kuin lajin ja myös henkilökohtaisia neuvoja on saanut helpottamaan pallon käsittelyä. Ja joka kerralla on tullut se, mitä lähdettiin hakemaan: HIKI. 

Ja opit on pistetty käytäntöön.

Tämänkin kurssin käyneenä (ja paikkani keväälle hyvissä ajoin varmistaneena) summailin, että kansalaisopiston kurssien mielestäni suurimmat edut ovat: 

-Monipuolisuus: Kaikille löytyy varmasti jotakin. Aina voi kokeilla jotakin ihan uutta tai pysyä mukavuusalueella tuttujen ja turvallisten kurssien parissa.

-Matala kynnys: Harvoille kursseille vaaditaan ennakko-osaamista ja mukaan kokeilemaan jotakin itselle ihan uutta voi lähteä rohkeasti.

-Toimipaikkojen runsaus: Harrastamista helpottaa, jos ei tarvitse lähteä kauas kotoa. Kansalaisopisto toimii monissa paikoissa, muun muassa eri kouluilla ympäri toimialuetta.

- Edullisuus: Esimerkiksi kevään palloilukurssin hinta on 56 euroa, johon kuuluu 13 kokoontumista. Näin kertahinnaksi jää nelisen euroa.

Kevään kurssit ja niille ilmoittautuminen löytyvät osoitteesta:

http://kansalaisopisto.kuopio.fi/fi/kurssihaku+ja+ilmoittautuminen/

Ilmoittautuminen on käynnissä - mitä Sinä haluaisit kokeilla?

Minut löytää keväälläkin tästä salista pallon perässä juoksemasta.

Lelujen Linna - Kuopion Museo

Lelujen Linna, jota Äiti sanoo Kuopion museoksi

Tänään me valloitetaan Linna. Linna on Kuopion Linna ja se on siinä ison valkean kirkon vieressä.
Minusta se näyttää ihan Prinsessan Linnalta eli isona voin muuttaa sinne Vilman ja Pupun kanssa.
Yksi meidän leikkipuistoista, Pikku Kakkosen puisto, on ihan lähellä Linnaa. Äiti sanoo Linnaa myös Kuopion Museoksi. Ei ole eka kerta kun mennään sinne, mutta eka kerta kun lelut saa tulla mukaan. Siellä asuu se iso Mammuttikin, jolla on tosi isot hampaat. Kukahan pesee Mammutin hampaat? Äiti ja Isi pesee minun hampaat. Minä Helmi 2 vee menen yhdessä minun Vilman, Äitin ja Mummon kanssa sinne. Ja ai niin, isot veljet, Väinö, Toivo ja Veikko tulee myös mukaan leluineen Linnaan.

Vilma on valkoinen villakoira ja melkein paras Ystäväni pehmoleluista. Pupu on mun paras Ystävä, mutta ei kerrota sitä Vilmalle. Pupu ei halunnut lähteä tänään mukaan. Pupu ei tykkää olla ilman minua. Vilma jää yöksi Linnaan. Vilma ei ole siellä yksin, eikä sen tarvitse yhtään pelätä.   Vilma pääsee seikkailemaan Linnan yöhön yhdessä museokoira Rikun ja muiden pehmolelujen kanssa.Vilma saa uusia Ystäviä tosi paljon. Kuulin että naapurin Peppi-pupukin pääsee seikkailemaan yöksi.
Mitähän kaikkea Vilma Linnassa näkeekään?
Käyn kyllä itse kiertämässä ja katsomassa ensin Linnan ennenkuin päästän Vilman valloittamaan Linnaa seikkailuillaan.

Minä ja Vilma, Äiti ja Mummo. Ai niin, isot veljetkin myös.
Kuva: Soile Nevalainen

Miten tontut on jo ehtineet tänne Linnaan?
Veikkoa kiinnostaa tosi paljon tontut. Veikko osoittelee tonttuja vaikkei toisia saa osoitella. Veikko on itsekin aika tonttu. Väinöä kiinnostaa Hirvi-setä ja Hirvi-täti. Väinö kertoo Museo-setälle että mökkitiellä näki Hirvi-tätin Isin kanssa. Väinö kertoo aina kaikille Hirvi-tätistä kun nähdään hirviä. Linnassa on tosi paljon kaloja ja lintujakin. Pöllökin lentää tosi ylhäällä, mutta se ei ole sama Pöllö, jonka Väinö jätti Tätille Linnaan yöseikkailemaan. Minä tiedän ettei lintuja saa koskea. Äiti on opettanut ettei lintuihin saa koskea, mutta Veikko vain yrittää tökkiä koko ajan strutsin nokkaa ja joutsenen siipeä: tonttuilee taas tuo Veikko.

Linnassa on tosi paljon kaikkea. En jaksa juosta kuin eläimet. Äiti sanoi että toisella puolella Linnaa olisi vielä kaikkea kiinnostavaa, mutta juoksun jälkeen tulee nälkä. Vien Vilman kiltille Tätille, joka lupaa pitää hyvää huolta Vilmasta. Äiti kirjoittaa vielä jotain lappua Tätille; varmaankin Vilman hoito-ohjeet mukaan.

Veikko ja Tonttu

Saisipa yhden sulan kutitteluun, Toivo toivoo

Minulla on oma Linna kotona. Kerroin Pupulle että Vilma pääsi seikkailemaan Linnaan niin Pupukin halusi seikkailla omassa Linnassamme. Me mennään vielä uudestaankin Kuopion Linnaan. Haetaan minun Vilma Lelujen Linnasta pois. Vilma saa kyllä kertoa kaikki sen seikkailuista siellä. Haluan kyllä kuulla Vilman tarinat myös sen uusista Ystävistäkin. Äiti sanoi että tietokoneelta nähdään joulukuussa Vilman seikkailuista kuvia Kuopion Linnassa.
Aika jännää. Melkein yhtä jännää kuin museon rappusia ylös alas pomppiminen.

Minulla on kyllä jo ikävä Vilmaa.
Mutta ei se haittaa, kun onhan mulla mun Pupu kotona.

Kotona minulla ja Pupulla on oma Linna

Kurkkaa lisää Yö museossa - Lelujen seikkailusta yhdessä Museokoira Rikun kanssa videolta: https://vimeo.com/145510858

Kuopion museosta lisää: http://kuopionmuseo.fi

Kuopion museo Facebookissa: https://www.facebook.com/kuopionmuseo/?fref=ts

Miehet kokkaavat Kuopiossa!

Kansalaisopiston kurssit ovat alkaneet. Allekirjoittanut on aina ollut innokas kokkaaja niin kotona, mökillä kuin kylässäkin. Niinpä oli lähes itsestään selvyys, että kokkaukseen liittyvä kurssi kiinnostaa. Pitkään selailin eri kansalaisopiston kursseja kunnes kurssitarjonnasta silmäni verkkokalvolle hahmottui "miesten kokkikurssi" ja päätös osallistumisesta oli selvä.

Tässä on pöytä katettu ja ruokailijoita odottaa

Suuri innostus valtasi mieleni, kun vahvistus asiasta tuli. Tietysti ensimmäisellä kerralla jännitti, että millaisia kavereita kurssille tulee. Jännitys oli kuitenkin turha, sillä minut otettiin ryhmään avosylin vastaan. Heti ensimmäisellä kerralla selvisi, että tämä "herrakerho" oli suosittu. Pisimpään miesten kokkikurssilla olleet ovat osallistuneet jo yli 10 vuoden ajan kerhon toimintaan. Se kertoo, että moni kurssilaisista ovat tuttuja toisilleen ja keskustelu ruuan laiton yhteydessä soljuu sopuisasti. Vahvana osana on myös huumori, joka kukkii sopivasti touhuilun lomassa...kevyestä ja harmittomasta hieman alle tai ylikin K18 kiellettyyn tai suositeltavaan huumoriin. Yhteisöllisyys ilmenee vahvasti toisia pyyteettömästi auttaen ja tukien. Yhdessä tehden, miehille "ei niin ominainen" siivoaminen ja tiskauskaan, tuota ongelmia, vaan kaikki osallistuvat tasapuolisesti.

Pieni virne naamalla pitää mielen vireänä ja lihan kypsänä

Ruokaa tehdään pienryhmissä tai yksin => riippuen menystä. Kun jokainen on tehnyt oman osuuden valmiiksi, niin on aika siirtyä auttamaan muita tai kattamaan pöytää. Aina työt ruuan laiton suhteen ei mene tasan ja silloin annetaan auttavia käsiä niille, jotka niitä tarvitsevat. On kuitenkin mainittava, että jokainen osallistuja (ehkä jopa minäkin) on lähes ammattikokki...tai ainakin se siltä näyttää ja maistuu. Ruuat ovat näyttäviä ja suussa sulavia. Koskaan ei jää nälkä kotiin viemisiksi, vaan yleensä hymy korvissa "pyörimme" kohti kotia.
Meidän ohjaaja ja mentori onkin ei kukko vaan kana "tunkiolla"...siis ammattitaitoinen nainen pitämässä "kukot" ja "ukot" järjestyksessä. Hänen loistavassa ohjauksessaan jokaisen kurssi-illan alussa käymme menyn läpi. Jokaisen annoksen teko-ohjeet käsitellään myös ja jaetaan vielä paperilla mukaan keittiöön. Ei ole niin tyhmää kysymystä, jota ei voisi esittää tai taitamattomuuttaan paljastaa.

Silloin kun ohjausta tarvitaan tai asioita pohditaan

Alkupalat lajitellaan tässä Italialaisen Menyn mukaan

Annokset tarjoillaan pöytään ja sen jälkeen päästään asiaan...siis syömään. Kaikki tehdään niin kuin viimeisen päälle siten, että on taito laittaa itsekin, kun sitä tarvitaan. Jokainen meistä on kiinnostunut ruuanlaitosta, toiset vähemmän ja toiset enemmän. Osalla ruuanlaitto on intohimoinen harrastus ja nämä vihkiintyneet "kokit" voisivat mielestäni työskennelläkin vaikka tasokkaan ravinolan keittiössä. Kerran hankitty taito ja ymmärrys seuraavat koko elämän ajan vain kehittyäkseen paremmaksi. Koskaan ei siis ole myöhäistä aloittaa kokkaaminen!

Niin on kokoontunut 12 opetuskokkia viimeiselle ehtoolliselle (sinä iltana) eräänä syksyisenä keskiviikkona kansalaisopiston opetuskeittiön tiloissa. Vielä viimeiset sanat tekemisen onnistumisesta ja pääsemme asiaan.

Illan kohokohta on koittanut, palautteen "ripitys" ja ruuan "niputus" kohti ääntä on alkamassa..

 Ryhmä kokoontuu joka toinen keskiviikko klo 17-20 väliseksi ajaksi (joskus menee hieman "ylitöiksi"). Syyskausi on menossa ja kevätkausi samalla ryhmällä jatketaan. Olin onnekas, että tähän ryhmään pääsin mukaan. Ryhmä on täynnä loistavia persoonia ja "ryhmänjohtajamme" (ainoana naisena) kuin Master Chef tuomaristosta täydentää ryhmän (kersanttimme motto on "etsikää omat miehenne, nämä ovat minun !")

Ihmisten keskellä, ihmisten kesken

Mitkä ovat Sinun arvosi? Entä mitkä ovat minun arvoni? Onko Sinulla ja minulla ME- arvoja?
Toteutammeko ja jaammeko elämäämme omien arvojemme mukaisesti?
Toivottavasti voimme vastata molemmat  KYLLÄ ja toimia sen mukaisesti
sekä lähimmäistä että itseämme kohtaan .
Tiedän paikan, jossa paikan arvot ovat toiminnassa päivittäin.

Sain tutustua Kuopion Asukastupien toimintaan osallistumalla yhteiselle päiväretkelle Valamoon. 
Kaksi linja-autollista täynnä itselleni tuntemattomia, mutta toisilleen tuttuja Ihmisiä. Puheensorinaa, halauksia, reseptien- ja ajatuksienvaihtoa, elämää - lämpöä. Lämpöä ja välittämistä toista Ihmistä kohtaan kahden linja-autollisen verran, ja enemmänkin. Huokuva hyvä olla toiselle lähellä ja läsnä. He tuntevat toisensa Asukastupien kautta, mutta jakavat keskenään enemmän kuin hetket Asukastuvalla. 
Mutta mikä on tämä paikka, Asukastupa, jonne Ihmiset palaavat melkein päivittäin olemaan läsnä ja lähellä?Paikka, jossa sinä saat olla Sinä ja minä olla Minä ja yhdessä olemme ME?

Asukastupia meillä Kuopiossa on yhteensä 12 kappaletta sijoitettuna ympäri Kuopiota. Jokainen tupa on  asiakkkaidensa eli tupalaistensa näköinen; niin ohjelmaltaan kuin aukioloiltaan omanlaisensa.  Jokaisella tuvalla on Asukastupaohjaaja ja noin 20-30 päivittäistä vakituista tupavierasta. Tarjolla päivän lehtien, internetin ja tuoreen pullakahvin lisäksi ohjelmassa voi olla bingoa, askartelua, luennoitsijoita, pelailua yhdessä tai erikseen: 
Sinun toiveesi mukaan lähellä Sinua. Elämän ilojen ja surujen jakamista yhdessä toisen tupalaisen tai vaikka vierailevan lähiseurakunnan papin kanssa. Jokaisessa Asukastuvassa sama toiminnan sydän on paikallaan, toivottaa tupalaiset, vanhat sekä uudet lämpimästi omana itsenään tervetulleeksi. .

Miten tällainen paikka, Asukastupa on ylipäänsä luotu?
Yhdessä.
Mutta ketkä Yhdessä?
Kaksi toimijaa , jotka omilla teoillaan ilmentävät omaa välittävää arvomaailmaa toimillaan:

"ROHKEUS Rohkeutta on tehdä asioita toisin kuin muut – erottua, olla ennakkoluuloton ja myös edelläkävijä. Rohkeutta on asioiden määrätietoinen toteuttaminen ja loppuunsaattaminen.

YHDESSÄ TEKEMINEN – SITOUTUMINEN – LUOTTAMUS
Sitoutuminen syntyy yhdessä tekemisen ja osallistumisen kautta. Yhdessä tekeminen on keskustelua ja vuorovaikutusta sekä kysymysten ja erilaisten näkemysten huomioon ottamista. Yhdessä tekeminen kasvattaa luottamusta.
LUOVUUS Kehittämiselle on otollinen ilmapiiri – turvallinen työympäristö, jossa kannustetaan luovuuteen. Luovuus on uutta ajattelua ja uusia toimintamalleja sekä osaamisen ja tiedon jakamista. Luovassa ilmapiirissä kestetään ja ymmärretään myös epäonnistumisia.

ASIAKASLÄHTÖISYYS Asiakaslähtöisyyttä on kuntalaisten mukaanotto toiminnan ja palveluiden kehittämiseen sekä asiakaslähtöinen palveluasenne – asiakkaan arvostaminen. Asiakkailta kerätään palautetta, sitä analysoidaan ja hyödynnetään palvelujen kehittämisessä. Asiakasryhmien ja heidän tarpeiden parempi tunnistaminen otetaan palvelujen muotoilun lähtökohdaksi."
Kuopion kaupungin arvot ja toimintaperiaatteet.


Eli Kuopion kaupunki yhdessä Kuopion Setlementti Puijola ry:n kera ovat Asukastupien takana. 
"Uskomme ihmisessä ja yhteisössä oleviin voimavaroihin. Luotamme yksilön ja yhteisön kykyyn ratkaista ongelmia. Toteutamme tasa-arvoa riippumatta ihonväristä, sukupuolesta ja kulttuurista. Sitoudumme tukemaan vaikeassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä." Setlementti Puijola ry

Mutta nämäkin kaksi toimijaa eivät yksinään pysty toteuttamaan yhtään mitään arvollisesti arvokasta toimintaa yksin vaan kaiken toiminnan takana ovat Ihmiset - ME kuopiolaiset.  
Yksin ei tarvitse olla; ei kenenkään.  Tuvat ovat auki Sinulle sekä minulle.
Meillä on ympärillämme paljon hyvää ja rakkautta. Päätämme vain olemmeko valmiita antamaan sekä ottamaan vastaan rakkautta.



Kuopion Asukastupien toiminnasta lisää:
http://kuopionkaupunginosat.fi/asukastuvat

Setlementti Puijolan toiminnasta lisää:
http://www.puijola.net/toiminta/

Poljemmeko Yhdessä samaan suuntaan?
Sen päätämme ME.

Haluan kutsua Sinut mukaani AirKuopion FI2016 lennolle: lähdetkö mukaan? Linkistä lisää tulevasta lennostamme: http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/10/lento-kohti-hyvinvointia.html

Villapöksy ja Vehnäpulla - kahden koiraihmisen kohtaaminen

On perjantai ja 13. päivä. Olen sopinut meneväni koiranäyttelyyn. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Mutta millaiseen näyttelyyn, kun rotuina ovat villapöksy ja vehnäpulla?  Luit oikein. Kysymys on kuopiolaisen kuvataideharrastajan Taru Nylundin samaa nimeä kantavasta, koirapiirustuksia ja –maalauksia käsittelevästä, näyttelystä, joka on esillä pääkirjaston kahviossa.  

Kuulin näyttelystä sattumalta ja jo ajatus siitä, että voisin näyttelyteemalla blogata koirista, sai minut innostumaan, vaikka en taiteesta suuremmin ymmärräkään. Intuitiooni luottaen otin siltä istumalta yhteyttä suoraan taiteilijaan ja pyysin kahveille. Ja Taruhan suostui. Yllätyin itsekin omasta suoruudestani. Rehellisyyden nimissä kuitenkin kerroin Tarulle, etten oikeasti ymmärrä taiteesta juurikaan mitään, mutta kolmen koiran omistajana aihealueesta sitäkin enemmän. Niin me kaksi ennalta toisillemme tuntematonta ihmistä sitten kohtasimme. Sokkotreffeillä pääkirjaston kahviossa. Minulla sovittu rintamerkki takin pielessä, jotta löytäisimme toisemme. Ja löysimmehän me.

Taru kertoo taiteensa saaneen alkunsa kansalaisopiston piirustuskurssista. Siellä piirrettiin hiilellä. Ja hiili on vahvasti mukana Tarun taiteessa tänäkin päivänä akryylimaalien ohella. Hän kertoo piirtävänsä maalaten tai maalaavansa piirtäen, miten sen nyt haluaa ymmärtää.  Omia näyttelyitä Taru on pitänyt vuodesta 2011 lähtien.

Taru Nylund taiteensa äärellä. 

Mutta miksi juuri koiria? Ja ovatko mallit aina omia? – Maalaan sekä omia eläimiä, että tilauksesta lähinnä koiria ja kissoja, Taru kertoo. Eläimiä on vaan niin luonnollista maalata ja aihe on minulle läheinen, hän jatkaa. Näyttelyssä esillä olevien töiden muusat ovat Tarun omia koiria: edesmennyt vehnäterrieri Romu ja nykyinen villakoira Nana. Molemmat hyvin rakkaita. Se kuultaa läpi puheesta ja sen näkee olemuksesta, kun hän heistä kertoo. Silmät loistavat ja hymy on herkässä taustalla häivähdys haikeutta.  

"Nana" ja "Pappa".

Myös edesmennyt Cleo-kissa on saanut aiemmin oman näyttelynsä. Romun ja Cleon osalta maalaaminen on ollut osa luopumisprosessia ja surutyötäkin. Maalaaminen tuo mieleen elävät muistot ja myös mallit heräävät hetkeksi taas henkiin. Kun kysyn, oletko koskaan herkistellyt maalatessasi, Taru vastaa: -En, se tunne on purkautunut sitten jälkeenpäin. Nanan Taru kertoo olevan semmoinen nuori villikko, joka pitää jatkuvassa liikkeessä. Agilityä on sen kanssa aloiteltu. Siinä keskittyminen on välillä se haaste. Pidätetty energia kuultaa läpi myös Nanaa kuvaavista maalauksista. Koska mennään –kysymyksen voi melkein aistia.

Taru maalaa pääasiassa valokuvien perusteella, mutta on luonnostellut omia eläimiään myös livenä. Ensin syntyy työ ja sen aikana tai jälkeen työlle nimi. Maalaaminen on prosessi siinä missä kirjoittaminenkin. Jos alkaa jumittaa, pitää osata laittaa työ vähäksi aikaa syrjään. -Yksi taiteilijaystävä antoi minulle aikanaan neuvon, että tee vähintään kolmea työtä rinnakkain. Jos yhden kanssa jumittaa, ota toinen. -Se jaksaa kanssa aina yllättää, miten värit käyttäytyvät keskenään. Jos muuttaa työssä yhden kohdan, voi joutua muuttamaan kaikki. Ja kun tekee useampaa työtä samanaikaisesti, niistä, erityisesti juuri värien käyttäytymisestä, oppii myös muiden keskeneräisten kanssa. Vaikeinta maalaamisessa ehkä kuitenkin on se, että osaa lopettaa viimeistelyn ajallaan. Ei pidä yrittääkään tehdä liian täydellistä. Epätäydellinen tai se virhe voi olla jopa se juttu, joka tekee työstä kiinnostavan. Kokonaisuus ratkaisee. Totta. Oivalluksia, jotka sopivat elämään yleensäkin. Täydellisen epätäydellistä. 

"Elokuun ikävä", "Miljoona ajatuksistasi" ja "Rupelipylly".

Sanotaan, että omistaja ja koira muistuttavat toisiaan. Tiedustelen taiteilijan havaintoja ja näkökulmaa tästä. -Voi siinä olla jotain perääkin, Taru pohtii. Itsessään ja omissa koirissaan hän tunnistaa yhteisenä ominaisuutena aktiivisen touhuamisen ja eloisuuden. Nämä luonteenpiirteet yhdistävät myös Tarun koirien rotuja, jotka muutoin ovat sopivina hänelle valikoituneet allergiaystävällisyytensä vuoksi.

Kuluva viikko oli Tarun näyttelyyn tutustumiselle minulle jotenkin niin henkilökohtaisesti johdatettu. Aiemmin tällä viikolla tuli nimittäin kuluneeksi päivälleen kolme vuotta perheemme ensimmäisen oman koiran, Sessen, kuolemasta. Sesse kasvatti perheemme koiraihmisiksi ja esikoiskoiranamme myös raivasi polkua myöhemmille seuraajilleen. Löytöeläinsuojasta meille kotiutunut Sesse ”satamarkkanen” ehti olla perheenjäsenenämme 12 vuotta ennen kuin nukkui pois. Vielä kolmen vuoden jälkeenkin yhteiset muistot nostavat kyynelet silmiin, etenkin, kun samoihin aikoihin ilmestynyt Mariskan Kukkurukuu soi radiosta. Se sai perheessämme merkityssisällön Sessen omana lauluna.

Tapaamispäivänäni Tarun kanssa on myös syntymän juhla. Toinen koiramme ja nykyisen koiralaumamme johtajattaren valtikkaa kantava oma silkkityttöni Luna täyttää jo kuusi vuotta. Jos yksi koiravuosi on seitsemän vuotta, olemme Lunan kanssa nyt samanikäisiä. Lisäksi nykyiseen tassukkaiden laumaamme kuuluvat kolme- ja melkein kolmevuotiaat pojat Devil ja Lysti. Ja niin, tietenkin puolivuotias Kerma, joka on kyllä kissa, mutta koirien sellaiseksi kasvattama. Voi kai sanoa, että tassukkaista on tullut perheemme elämäntapa.  Takana ovat ne ajat, jolloin kotonamme oli karvatonta ja kuolatonta J.  Kiitos siitä kuuluu lähinnä Devilille. Mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Tassukkaat ovat tuoneet mukanaan niin paljon iloa, lämpöä ja yhteisesti jaettuja kokemuksia. Vaikka takana olisi kuinka huono päivä, se paranee, kun on selvinnyt kuudentoista tassun kotiintuloseremoniasta. Tätä kirjoittaessani taustalta kuuluu ison D:n tasainen kuorsaus. Aina niin uskollinen Luna nukkuu jalkani vieressä ja Lysti sekä kehrääävä Kerma ovat kömpineet lukevan Helmin viereen. 

Omat uskolliset ystäväni:
Lysti ja Devil,
Luna linnunpelätin lannistamana ja
sokerina pohjalla Kerma.

Ymmärrän täysin Tarun taiteen muusat, Villapöksyn ja Vehnäpullan. Edesmenneen ja nykyisen. Eläimen herkkyydestä ja hetkessä elämisen taidosta kiinni saaminen saatikka sen vangitseminen kankaalle on taitolaji. Ja Tarulla on se taito hyppysissä. Tämä koiranäyttely oli vertaansa vailla, minulle kotikoirien ja –kissan omistajallekin. Näyttelylle epätyypillisesti esillä olevia maalauksia ei ole tarvetta arvioida ja laittaa keskenään paremmuusjärjestykseen. Riittää, kun katsoo. Välillä ehkä pintaa syvemmälle. Jokainen työ on uniikki omalla tavallaan ja kokemus henkilökohtainen. Pitää vain kuunnella, mikä maalaus puhuttelee juuri siinä hetkessä eniten.

Lisätietoja ja omien eläinten maalauksia voi kysellä Tarulta:

Facebookissa: Karvakuonokuvia by Taru

taru.nylund.tn@gmail.com tai taru.nylund@uef.fi

puhelin 050 352 3979

Patsastelua ja hölkkää

Kaupungintalo ja Kalervo Kallion Raivaaja (Pellervo)

Huomasitko Isänpäivänä ryhmän tummissa  spurttipöksyissä pyllistelevän Kuopion keskustassa patsaiden äärellä? Minä huomasin. Samainen ryhmä kiersi ympäri Kuopiota  seikkaillen  usean eri patsaan luona pyllistellen, patsastellen, heilutellen käsiään ja lanteitaan jatkaen matkaa hölkäten patsaalta patsaalle pimenevää iltaa vastaan. Outoa?
Erikoista ja ennennäkemätöntä toimintaa. Ei ole Kuopiossa eikä koko Suomessa tällaista ennen nähty ja koettu. Tai no, onhan joku Suomessakin saattanut puistossa pyllistellä , mutta ei Patsashölkän merkeissä kuin vain nyt ja  kerran aiemmin tänä vuonna loppukesästä Kuopiossa.

Minna Halme, Marja Louni ja minä

Olin yksi sunnuntain pyllistelijöistä, Patsashölkkääjistä kuten Lounin Marjakin ja noin kymmenen muuta mukaan lukien yksi polkupyöräilijä.  Kuopion taidemuseon intendentti Marja Lounin idean mukaan saimme Kuopioon uuden ja erilaisen tavan kurkata patsaidemme historiaan ja patsaiden luojiin. Patsashölkällä kiersimme Marjan johdolla Kuopion keskustan läheisyydessä hölkäten viisi kilometriä tutustuen yhteensä neljääntoista patsaaseen. Hölkäten, kyykäten, takaperin kävellen, haaraperushyppelyin ja venytellen matkamme taittui reippaasti reilussa tunnissa.
Aluksi tutustuimme koko Kuopion mieheen eli Veljmieheen, josta matkamme jatkui Siskotytön ja hänen jälkeläisensä Oksapojan kautta kohti Valkeisenlammen kauneutta ja teoksia tullen Maria Jotunia kunnioittaen ja  tervehtien Pikku Pietaria Hyvän tuulen voima- patsaalla, kaupungintalon edustan teosten kautta Minna Canthille ja kirjaston Pohjolan emäntää tervehtien päättäen hölkkämme Snellmannin patsaalle.
Patsaskierroksellamme menimme mobiilisovellus Kuopion Patsaspeli- reitin mukaan, jonka jokainen halukas hölkkääjä sai/ saa ladata maksuttomana puhelimeensa. Pelin kautta saimme jokaisen patsaan kohdalla kohteeseen liittyvän tietoiskun, tehtävän,  ja oikeasta vastauksesta saimme tiedon seuraavasta kohteestamme.  Sovellus vaikutti helppokäyttöiseltä ja ilolla voinkin suositella niin itse kuopiolaisille että vieraillemme Patsaspelin käyttöä omatoimisesti tutustuen kaupunkimme julkiseen taideantiin.
( tutustu Patsaspeliin linkin kautta: http://taidemuseo.kuopio.fi/julkinen-taide1 )

Siskotytöltä Oksapojalle matkalla harjoitettiin jalkalihaksia reippaasti

Liekkitanssia Futura II:n innoittamana Nuorisokeskuksen pihalla

Näimme kierroksellamme mielestäni lyhyessä ajassa paljon, mutta haluan enemmän. Enemmän lisää tällaistä taiteen ja liikkeen yhdistämistä. Tälle talvelle Marja ei luvannut, vielä, yleisiä Patsashölkkä kierroksia mutta tulevaisuudessa kylläkin saamme lisää, ja kenties enemmänkin. Mutta jo nyt Marja on valmis järjestämään ryhmille erillistilauksesta Patsashölkkiä, joten voidaan laittaa tilaukseen.

Heikki Niemisen Kevät (Kuopion Merenneito)

Voisin myös nähdä itseni hölkkäämässä mukana Kuopion PatsasMaratonilla, kiertäen kaikki Kuopion patsaat, Kuopion Puistot hölkäten tai vaikka Kurkistus Kuopion Asuinaluiden historiaan hölkäten. Myös muut lajit ovat varmastikin tervetulleita Taide ja historia tutuksi-teemalla esimerkiksi seilaten Kallavettä sisävesilaivalla ja saisimme samalla syvemmin tietoa kuinka kaunis Kallavesi on taiteilijoitamme innoittanut. Tai keksi sinä mitä haluat ja vinkkaa Marjalle toiveesi.

Tämä kierros ravitsi niin mieltäni kuin kehoani sekä sain iloa sydämeeni: vapaaehtoisella osallistumismaksulla Nenäpäivä-keräykseen sain auttaa pientä palasta maailmaa kohti parempaa. Patsashölkän nimi olisi voinut ollakin nimettynä Hyvän tuulen voima- hölkkä, Aapelin muistomerkin mukaan, sillä hyvä tuuli tarttui takkiin tältä hölkältä mukaan.

 Kuopion taidemuseosta lisää: http://taidemuseo.kuopio.fi

Kuopion taidemuseo Facebookissa: https://www.facebook.com/Kuopiontaidemuseo/?fref=ts

Kävin kesällä lapsille suunnatulla patsaskierroksella, josta voit lukea:
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/06/saa-katsoa-saa-koskea-saa-kuvitella.html

Kuopiossa pääset kulkemaan myös kirjailijoiden jalanjälkiä. Lue MerjaRiitan matkasta:
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/07/kavellen-kirjailijoiden-kulmilla.html

Ismo Minun Talossani

Kuvaaja Topias Hirvonen

Talo, joka ei ole vain talo.
Talo, joka koskettaa, koskettaa ilman fyysistä kosketusta.
Itkettää, naurattaa, tanssittaa, laulattaa ja soittaa.
Talo, joka luo, liikuttaa ja opettaa.
Talo, jossa sydän sykkii ja sielu voimaantuu.
Talo. Minun Taloni - Sinun Talosi.
Tai eihän pelkkä talo ja tila anna yhtään mitään vaan sen sisällä sykkivät ja säkenöivät  ihmiset antavat ja ottavat. Talo, jossa ihmiset sykkivät sisäisesti ja saavat tähdet loistamaan lavalla niin että katsomossa ihmiset häikäistyvät säkenöivästä voimasta sisäisesti ja ulkoisesti.
Talo, jonka voima vetää puoleensa läheltä ja kaukaa.
Minun Taloni  - Sinun Talosi - Kuopion Musiikkikeskus.

Kuvaaja Topias Hirvonen

Maailmassani on kaksi miestä, jotka liikuttavat minut aina Talooni takaisin. He saapuvat Kuopioon kauempaa, mutta pysyvät silti lähellä myös ollessaan poissa.
Toinen miehistä on Mies, joka Rappiolla Kriisistä kriisiin Peltirumpujen kera on vienyt henkisesti Taiteilijaelämällään minut Extaasiin ja Onnellisuuteen luvaten nyt omassa Mikrokosmoksessaan Unelmia ja Valheita.
Mies on Ismo Kullervo, Alangon Ismo Kullervo.
Tämä mies on Mies, joka on kulkenut elämän matkaani pitkään vaikuttaen musiikilliseen sieluuni.
Ismoon olen kohdatessamme voinut luottaa aina. Ismo ei petä.
Ismo ei ole tyylillisesti pettänyt koskaan. Hänen tyylinsä on tyylikäs esittipä hän millä tyylillä tyyliään tahansa. Olen onnellinen että sain Ismon Taloomme perjantaina kuudes marraskuuta jakamaan sielukasta värähtelyään meille kaikille. Mukana ohjelmistossa oli jotain vanhaa ja jotain uutta, mutta ei mitään lainattua vaan täyttä Ismoa. Tunnelma oli kuten Ismo on.
Ismo tietää kohdatessamme kuinka saa minut ja tuhat muuta konserttisalin nautiskelijaa hurmokseen.
Ismo ottaa Taloni ja ihmiset tunteiden Luojana haltuunsa ja saa ihmeitä aikaan. Hän ei ota ihmisiä haltuunsa vain äänensä väreilyn voimalla vaan täsmällisillä sanoillaan, puhuvilla katseillaan ja liikkeillään.
Unohtamatta mielensopukoihin painuvaa visuaalista jopa unenomaista taidenautintoa taustakankaalla valaistuksen kera.  Ismo on kokonaisvaltaisesti karismaattinen Koskettaja.
Vaikuttaja. Luoja. Taitelija.

Nyt jäänkin odottamaan toista Miestäni Talooni. Hän tulee ensi kesänä kun Kuopio Tanssii ja Soi alkaa.
Odotan jo Sinua Jorma, Uotisen Jorma.
Ja Ismo, tule takaisin, ennemmin tai myöhemmin.

Koskettaja ja Kosketettu

Kuopion Musiikkikeskuksesta lisää:
http://www.kuopionmusiikkikeskus.fi/web/musiikkikeskus/

Kuopion Musiikkikeskus Facebookissa:
https://www.facebook.com/KuopionMusiikkikeskus/?fref=ts

You got the power – oman kehon painolla Kansalaisopistolla

Liikunnan pitää olla ennen kaikkea hauskaa.

Kansalaisopiston syksyn 2015 uutuus on ollut kehonpainoharjoittelun perusteet. Laji on Suomessa vasta lasten kengissä ja Kuopiossakin kehonpainoharjoittelun nimellä tarjontaa on vielä vähän. Kehonpainoharjoittelu on voimaharjoittelun muoto, jossa vastuksena käytetään oman kehon painoa. Vastusta kasvatetaan vaikeuttamalla tehtäviä liikkeitä, kun painoharjoittelussa vastusta kasvatetaan lisäämällä painoja. Tyypillisiä liikkeitä ovat kyykyt, punnerrukset, leuanvedot, vatsa- ja selkärutistukset sekä erilaiset staattiset pidot. Tavallaan siis aika tuttua mutta eri vaihtoehtoineen silti jotain uutta. Liikkeet osallistavat monipuolisesti koko kehon ja kehittävät voiman lisäksi myös kehon hallintaa. Omaa kehoa samalla tiedostaen ja kuunnellen.

Kehonpainoharjoittelun kurssia vetää aina niin hyväntuulinen liikunnanohjaaja ja maajoukkuetasolla taidoa harrastanut Antti Korhonen. Meidän sekundaattori ja tsemppari. Häneltä löytyy sekä helppoja että haastavia vaihtoehtoja suhteutettuna kaikkien kurssilaisten taitotasoon. Olemme tehneet ”vain elämää” -tahtiin kuntopiirin omaista kiertoharjoittelua ja tabataa, heavyvarioitua asahia ja staattista tasapainoilua nimimerkillä lankkua eteen ja molemmille sivuille sekä tähän mennessä ehkä eniten ”out of my comfortable zone” ylösalasseisontoja. Sekä yksin että pariharjoitteina. Kurssikerrat ovat olleet sisällöltään monipuolisia ja hiki pinnassa posket punoittaen on harjoituksista aina kotiin lähdetty.  Jotain on tapahtunut myös sisällä, sen on tuntenut seuraavana päivänä. Ei kuitenkaan niin, etteikö olisi liikkeelle päässyt, vaan juuri sopivasti. Oma keho haastaa, mutta myös tunnistaa, mikä on minulle se juuri sopivasti. Antti jaksaa myös aina korostaa, että kannattaa kiinnittää huomiota ennemmin liikkeen puhtauteen ja syvyyteen kuin toistojen määrään. Tekniikan kautta vasta sitten lisäämään toistoja.

Tuija, Tanja ja Heidi pumppaavat vatsoja trx-kuminauhoissa ja

Ossi jaksaa lankuttaa vaikka maailman tappiin.

Tunneilla on ollut alusta loppuun positiivinen tekemisen meininki, jota Antin hymyn huulille saavat taustamusiikkivalinnat säestävät. Pakko sanoa, että ihan loistavaa tsemppimusiikin kirjoa on tullut kuultua, vaikka musiikki ei olekaan tämän tunnin pääasia. Joku kerta on pitänyt itsensä ihan hillitä, ettei ole tullut laulettua ääneen. Vaikeinta tällä saralla ehkä oli, kun staattisen tasapainon testissä stereoista rämähti päälle nuoruusvuosien 18th and life. Toi tosiaan lisähaastetta, kun mieli karkaili menneisyyteen.

Tanja ja Heidi (selin) alkulämpän koordinaatiohaasteessa,
Molemmilla käsillä ja myös jaloilla oma tehtävä.

Ryhmämme on ikäjakaumaltaan varsin heterogeeninen, mikä kertoo sen, että tämä todellakin sopii kaikille. Nuorin kehonpainoilijamme Aaro on vasta 14-vuotias ja kurssilla äitinsä Heidin kanssa. Me muut Ossi, Heidi, Tanja, Tuija, minä ja muut sitten iältämme siitä n-vuotta ylöspäin. Yläikärajaa kurssille ei ole.  Myös kuntotasomme vaihtelee. Liikevaihtoehdot kuitenkin takaavat sen, että jokainen voi kehopainoilla omalla tasollaan ja silti voimme olla ryhmä.

Antti opastaa päälläseisonnan vaihtoehtoja.

Ennen kaikkea hallitun keskivartalon liike tämäkin.

Aaro ja Heidi käsillä. Helppoa, kun sen osaa.

Kehonpainoharjoittelun kurssille osallistuessani omana tavoitteenani oli saada lisää voimaa ja parantaa erityisesti keskivartalon hallintaa. Ja siinä tunnen jo puolivälissä syksyn kurssia edistyneeni. Myös henkilökohtaiset rajani ovat tulleet kurssilla vastaan eniten ylösalasseisonnoissa. Voi olla, että raja oli enemmän henkinen kuin fyysinen, kun siitä on kuitenkin jo yli puoli ikää, kun viimeksi olen ollut kuperkeikka- saatikka päälläseisontaiässä. Olen myös saanut kurssin aikana Antilta tekniikkaohjausta lankuttamiseen, punnertamiseen sekä allien hallintaan. Entisistä inhokkiasanoista on alkanut tulla kavereita, jos nyt ei ihan bestiksiä, niin siihen suuntaan kuitenkin.

Vielä kesällä kehonpainoharjoittelu oli minulle terminä täysin tuntematon. Lajista minulle ensimmäisenä vinkkasi ja oikeastaan kiinnostuksen kurssille osallistumiseeni myös sytytti joogaopettajani. Namaste siitä E.T. Kehonpainoharjoittelu oli todellinen löytö ja on hyvä aisapari myös joogalle. Myös mille tahansa muullekin lajille. Olen kurssin myötä oppinut suhtautumaan omaan kehooni eri tavalla kunnioittaen. Nämä 172 senttiäni ja normiraameihin menevä elopainoni ovat minulle juuri se oikea harjoitusvastus, enempää ei tarvita. Toki lisäpainojakin voi joskus käyttää, mutta tällä iällä koen voimailun omalla kehollani jotenkin enemmän omakseni tai ehkä oikeammin sanottuna riittäväksi. Harjoittelussa ei ole enää pakonomaista tarvetta tähdätä koko ajan nousujohteisesti korkeammalle, vaan enemmänkin hakea liikkumisen kautta hyvää oloa välillä vähän mukavuusalueen reunoja haastaen. Se poweri ja parantunut keskivartalonhallinta, mitä oman kehon painolla harjoittelun kautta on kohtuudella saavutettavissa, on minulle kyllin hyvä.

Kehonpainoharjoitteluryhmäämme mahtuu hyvin vielä uusia jäseniä jo syksyllä. Syksyn loput harjoituskerrat saa nyt edullisesti puoleen hintaan eli maksettavaa jää vajaat 22 €. Ja tämä kurssihan jatkuu myös keväällä. Harjoittelemme sekä syksyllä että keväällä torstaisin klo 16-17 Puistokartanon liikuntasalissa (B061-B072). Tunti ajoittuu ainakin minun aikatauluihini juuri sopivasti suoraan työpäivän jälkeen. Syyslukukaudella tunnit jatkuvat marraskuun loppuun saakka ja kevätlukukaudella harjoitukset alkavat 14.1.2016. Tule mukaan yhdeksi meistä ja opi tuntemaan oman kehosi mahdollisuudet: you got the power.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen Kuopion Kansalaisopiston verkkosivuilla osoitteessa:

kansalaisopisto.kuopio.fi 

Metsään - ja retkelle!

Lukukoira Sylvi viihtyy metsässä, ja retkeily onkin yksi tämän hyvinvointilähettilään suosikkipuuhista. Kesän ja syksyn aikana olemme retkeilleet niin Kuopiossa kuin hiukan kauempanakin, tässä parhaita paloja:

Aina ei tarvitse lähteä kauas. Kuopiolaisilla lähimetsät ovat usein kirjaimellisesti nurkan takana, niin meilläkin. Pienessäkin metsässä voi parhaassa tapauksessa kuljeskella ihan omassa rauhassa ja päästä oikeaan metsätunnelmaan. Metsään kannattaa mennä vaikka lyhyeksikin aikaa, jo parinkymmenen minuutin kävelylenkki  vähentää stressiä ja lisää hyvinvointia.

Lähimetsien ykköskohde Kuopiossa on tietenkin Puijo. Puijolle pääsee kävellen, pyörällä tai bussilla, ja reiteissä on valinnan varaa, jokaiselle oman kunnon mukaan. Sylvi kulkee Puijolla viikottain: välillä poluilla kävellen, välillä pururadoilla hiukan nopeampaa vauhtia. Vaikka Puijo-kilometrejä on takana jo satoja, metsä houkuttaa edelleen.

 

Hiukan kauempana, n. 40 km päässä Kuopiosta on Niittylahden ulkoilualue. Alueen ulkoilureitti on noin kymmenen kilometrin mittainen eli juuri sopiva päiväretkikohde. Maasto on vaihtelevaa: välillä suon laitaa, välillä jyrkännettä, välillä järvinäköalaa. Reitin varrella on pari nuotiopaikkaakin evästaukoja varten.

Tutustumisen arvoinen  päiväretkikohde on myös Suonenjoen Lintharju. Lintharjulla on retkeilijälle tarjolla mäntymetsää, harjunselkää, soita ja lampia. Osa alueesta on luonnonsuojelualuetta. Luontopolku (14 km) on merkitty hyvin ja polut ovat erittäin helppokulkuisia. Halutessaan voi kävellä myös lyhyempiä pätkiä. Sylvin seurueelle sattui kesällä suorastaan helteinen retkipäivä, onneksi välillä pääsi pulahtamaan lampeen.

Mäkistä maastoa kaipaavan kannattaa suunnata Kuopion ja Juankosken rajalla sijaitsevalle Pisan mäelle. Pisan kierto on n. 8,5 mittainen reitti, joka on paikoin vaikeakulkuista kivikkoa, paikoin sammaleista metsätaivalta. Jyrkkää rinnettä kapuaminen vaatii jonkinlaista kuntoa, mutta Pisan laelta näköalatornista avautuvat maisemat palkitsevat reippailijan. Kirkkaalla ilmalla voi kuulemma nähdä jopa Puijon tornin siintävän kaukana horisontissa. 

Sylvin kesäretkeilykauden kruunasi viikon patikointireissu Kuusamoon. Viikon aikana käveltiin yhteensä sata kilometriä: jyrkkiä rinteitä, riippusiltoja, pitkospuita, kosken rantaa, vaaran lakea. Pieni karhunkierros Oulangan kansallispuistossa on lähes pakollinen kohde Kuusamon kävijälle. Hienoimmat maisemat avautuivat kuitenkin Posion puolella Ison Riisitunturin huipulta. Pilviselläkin säällä näki kauas yli Kitkajärvien ja metsien. Ei ihme, että Riisin Rietas -reitti on valittu Vuoden 2010 retkikohteeksi. 

 

 

Retkeily on mukavaa, ja hyvä sää ja maukkaat eväät kruunaavat retkipäivän. Lisää retkikohteita löytyy mm. näistä kirjoista:

• Rovamo: Savon patikointiopas
• Suomen retkeilyopas 
• Retkeilijän kansallispuistot