In vino veritas -Viinissä on totuus

 

Viinissä on totuus. Kyllähän se näin on. Se saa useimmat puhumaan totta. Ainakin suurehkoina määrinä nautittuna. Ei ehkä aina mukavia, mutta varmastikin totta.

Sukulan Jyrki totesi jossakin lehdessä elävänsä unelmaansa perheensä kanssa Italian Piemontessa. Uskon häntä täysin. Viinitilallisen arki on varmasti työntäyteistä ja kilpailu alalla kovaa, mutta kuulostaahan se silti ihanalta unelmalta. Voisin hyvin nähdä itseni terassilla istumassa kädessäni raikas ja viileä lasillinen sauvignon blancia, kun ympärilleni kumpuilevaan maisemaan levittäytyy viinitarhojen suorat viiniköynnösrivit ja hanhet käyskentelevät köynnöksien lomassa vahtimassa tiluksia. Tosin en tiedä söisivätkö hanhet viiniköynnökseni. Ne ovat loistavia vahteja, mutta syövät kyllä vähintään kaiken vihreän tasanurmikon, minkä eteensä saavat. Joskaan Piemontesta tai ylipäätään Italiasta Sauvignon Blancia tuskin juurikaan löytyy. Se on rypälelajikkeena sielläpäin harvinaisuus, mutta muualla maailmassa erittäin yleinen ja suosittu. Pidän lajikkeesta paljon. Tulipa se melkein mistä maasta tahansa.

Tiedättekö sen tuoksun ja tunteen, joka on ilmassa aina sateen jälkeen? Ajatelkaa tuo vesisateen jälkeinen tila ollessanne mummolan pihassa karviaismarja- tai mustaherukkapensaan luona. Se tuoksu ja tunne, kun astutte sisään pensaaseen tai työnnätte vähintään päänne sateen jäljiltä olevaan kosteaan lehdistöön, ja hengitätte pensasta, on Sauvignon Blanc. Sen tuoksun ja maun tunnistaa, vaikka unissaan. Aivan upea! Sauvignon Blanc nautitaan tuoreena eikä sitä yleensä kannata säilyttää pitkiä aikoja eli tämä lajike ei parane vanhetessaan. Ne viinit, jotka paranevat vanhetessaan ovat muuten vähemmistöä. Suurin osa viineistä on tarkoitettu heti nautittavaksi niin punkuissa kuin valkkareissa. Joskin toki molemmista löytyy myös lajikkeita, jotka kypsyttelyllä paranee. Punkuissa enemmän kuin valkkareissa.

Minulla on ollut aina mielikuva Italiasta upeana maana, josta tulee pelkkää laatua. Siis viinien suhteen. Ensimmäinen autoni oli italiainen. Vuoden autoksi vuonna 1972 valinnastaan huolimatta, en puhuisi laadusta. Autoni oli oranssi vuoden 1981 pikkuruinen Fiat 127, josta maksoin 150 mk. Tai no. Veljeni maksoi. Hän osti auton minulle. Auton koko oli kyllä mukava ja ensimmäisen auton saanti oli jännittävää. Jostain syystä minimalistit autot viehättävät minua. Äiti antoi minulle rahaa bensaan ja silti jätin auton usein tankkaamatta. Ihan vaan siksi, kun en osannut arvioida, miten paljon tankissa olevalla pienellä määrällä vielä pääsee etenemään. Valo kyllä paloi, mutta en uskonut sitä. Typerää, tiedän. Jäinkin tielle aika usein. Pakkasella kouluun ajaessa se oli ikävää. Tosin autossa ilmeni myös muusta kuin kuljettajasta johtuvia vaikeuksia. Auton starttaaminen oli hiukkasen työlästä, vaikka olisi ollut bensaakin. Starttilukossa oli pohjavika, joten avaimena toimi ruuvimeisseli, jolla tökkäsin auton aina startinpäästä käyntiin. Laatu ja Italia yhdistyvät siis mielessäni nimenomaan viineihin (ja skoottereihin) eikä esimerkiksi autoihin. Maistelun myötä kuitenkin huomasin, ettei suinkaan kaikki italialaiset viinit ole makuuni. Esimerkiksi Toscanan alueen viinit ovat minusta yliarvostettuja. Sen sijaan Piemonten (puna)viinit ovat olleet yhtä nautintoa! Piemonten alue tuottaa pääasiassa punaviinejä, joten maistelimme viiniseuralaisteni kanssa alueen punaviinejä useampana ajankohtana, valkoviinit käsittelimme melko lailla yhdellä kerralla, kun niitä ei Piemontesta aivan valtoimenaan löydy. Liki koko Piemonten viinituotanto voidaan kuitenkin luokitella laatuviineiksi. No, ehkä nuo valkoviinit voidaan sulkea pois siltä listalta. Tai mene ja tiedä. Kokeilkaa itse. :)

Viininmaistelussa eli tastingissa pääsee kokemaan ja oppimaan niin viinien mausta, tuoksusta ja väristä kuin viinien taustoista aina maantiedosta historiaan. Jos pitkäaikainen sitoutuminen viinien maisteluun ei innosta niin kannattaa ainakin kerran kokeilla ihan oikea tasting ammattilaisen johdolla. Tastingit ovat minulle iloisia ja rentoja seurusteluhetkiä keskustelun, maistelun ja uuden oppimisen äärellä. Minä aloitin sukeltamisen viinien maailmaan aikoinaan ensin itseopiskelulla ja sittemmin hieman jäsentyneemmän perehtymisen kansalaisopiston kursseilla ja Alkon järjestämissä pruuveissa. Lopulta tieni vei nykyiseen pieneen ryhmääni, jossa meitä viinin ystäviä kokoontuu noin kolmen viikon välein viiniopettajan johdolla pitämään lystiä ja oppimaan. Tuo on sanoma, jonka opettajamme sanoo meille joka kokoontumisella, ”olennaista on Lysti ja Oppi”.

Olen maistellut viinejä useita vuosia. Ensimmäistä kertaa join koko lasillisen punaviiniä aikoinaan ollessani tulkkikoulutuksen ensimmäisellä luokalla. Maistoimme viiniä jonkun luokkakaverin suosituksesta fetasalaatin syönnin yhteydessä. Oli harvinaista raaskia ostaa fetajuustoa ja vielä viiniäkin. Kokemus oli karsea. Kyseessä oli jokin pahanmakuinen litku, jonka nimeä on muista. Hinta oli varmasti halpa, mutta sehän ei haittaa mitään. Hinnalla on harvoin suoraa yhteyttä viinin laatuun. Nimekkäät viinintuottajat voivat lisätä viiniin hintaa vain siksi, että heidän viini tulee tunnetulta tilalta. Hintaa ei siis kannata pitää kriteerinä, jos haluaa hyvää viiniä. Kannattaa maistella ja kokeilla mistä itse pitää. Myöskään pullon väriä tai etiketin ulkonäköä ei kannata pitää valintakriteerinä. Värillisestä lasipullosta joutuu usein maksamaan extraa ilman, että sisältö on koreaa ulkokuorta ihanaisempi. Ensiviinikosketukseni myötä minulle jäi pitkäksi aikaa päälle punaviinikausi. En osannut arvostaa valkoviinejä. Nykyään otan mieluummin, niin ruoan kuin pelkän seurustelun yhteydessä, lasillisen kuivaa valkoviiniä kuin punaviiniä. Paitsi jos tarjolla on chardonnayta. En pidä kyseisestä rypäleestä lainkaan. Paitsi samppanjoissa. Tietysti. Kukapa niistä ei pitäisi. Minulla on itseasiassa aina kylmässä vähintään yksi samppanja, sillä koskaan ei tiedä milloin tulee tarve se poksauttaa.

Nykyisten viiniseuralaisteni kanssa aloitimme ihan aluksi maistelun opettelemalla ensimmäisen reilun vuoden erilaisia, tyypillisimpiä rypälelajikkeita. Rypäleopista siirryimme maakohtaisiin oppeihin. Aloitimme tietysti Ranskalla. Pieni kielitieteilijä minussa toteaa, että Ranska on kuin ”viinien alkeet”. Ranskassa viinikulttuuria on vaalittu jo vuosisatoja ja viiniin suhtaudutaan intohimoisesti. Ranskan tunnetuin viinialue on Bordeaux, jossa viljellään esimerkiksi varmasti suurimmalle osalle tuttua, pikkuriikkistä, paksukuorista sinertävää Cabernet Sauvignon –rypelelajiketta. Itse en ole hirmuisen ihastunut kyseisen lajikkeen makuun, mutta rypäleet ovat kauniit. Sekoitteena rypäle kyllä maistuu, mutta lajikeviininä olen juonut varmasti liian tuoreita cabernet sauvignoneja, kun niistä on ollut vaikea saada nautintoa. Täytynee siis malttaa odottaa lajikkeen ikääntymistä, sillä toisin kuin Sauvingon Blanc, Cabernet Sauvignon pullokypsyy eli paranee ikääntyessään. Ranskan suosikkialueeni ei kuitenkaan ole Bordeaux, vaan ehdottomasti Alsace, josta tulee pääasiassa valkoviinejä. En ole maistanut vielä yhtään huonoa Alsacen alueen valkoviiniä. Ne ovat ehdottomia lemppareitani! Mikäli haluan kokeilla jotain uutta viiniä, ostan aina sekä jonkun tutun Alsacen alueen viinin (rypäleellä ei ole yllättävää kyllä ollut väliä, niin hyviä tämän alueen tuotanto on minusta ollut) ja toiseksi sen kokeiluviinin.

Upeat siniset rypäleet viinitilalla Grazissa

Maistelemme ryhmässämme maakohtaisesti tavallisesti vuorotellen punaviinejä ja valkoviinejä. Kesän kynnyksellä vuorossa on aina samppanjat ja kuohuviinit suolaisten ja makeiden herkkujen kera ja joulun alla portviinit ja madeirat sekä tietysti taas erilaisia herkkuja. Nyt olemme jättäneet taaksemme niin Ranskan kuin Italiankin ja tutustumme parhaillaan ainakin vuoden tai puolitoista Uuteen-Seelantiin.

Ryhmäni tasting toteutuu aina siten, että saamme ensin sähköpostiin kattavat kuvaukset alueesta karttoineen, josta maisteltavat viinit tulevat. Lisäksi opettajamme taustoittaa maisteltavien viinien historiaa ja nykyisyyttä, rypälelajikkeita, laatua ja viinin tuottajia niin kirjallisesti kuin suullisesti tastingissa. Lisäksi saamme jokaisen maisteltavan viinin kuvaukset.

Tastingissamme on aina rivissä kuusi viiniä, jotka kaadetaan laseihin vasemmalta oikealle. Jokaiselle viinille varataan oma lasi. Käymme kaikki viinit ja niihin liittyvät aistimukset läpi keskustellen. Edessämme on viinilistat ja muistiinpanovälineet. Jokaisella on oma tapansa pitää kirjaa viineistä ja annetuista pisteistä.

Aluksi katselemme viinien väriä. Väristä saa selkeän käsityksen, kun lasia kallistaa jotain valkoista, kuten pöytäliinaa tai paperia vasten. Väri  kertoo esimerkiksi niin viinin iästä kuin rypälelajikkeestakin. Eri rypäleistä tulee eri väristä viiniä. Väriskaala niin valkoviinien kuin punaviinienkin keskuudessa on laaja ja helpoiten eri väreistä saa käsityksen, kun viinejä pääsee vertailemaan yhdessä ja samassa rivissä. Punaviineistä värissä voidaan katsoa muun muassa tummuutta. Esimerkiksi rypälelajike pinot noir on lasissa usein läpikuultavan punainen ja syrah syvän sinipunainen tai jopa musta. Punaviineissä tutkitaan usein myös laitojen sinisyyttä tai oranssisuutta. Sininen laita kertoo viinin tuoreudesta ja oranssisuus korkeammasta iästä. Valkoviineissä vastaavasti tummuus kertoo usein iästä. Kuitenkin liki kaikkien rypäleiden, niin punaisten kuin vaaleiden, neste on vaaleaa. Väri tulee viiniin rypäleenkuorista. Värin ja esimerkiksi mahdollisten kuplien tutkimisen jälkeen siirrymme tuoksuun. Jokainen yhdistää viinien tuoksut aiempaan kokemusmaailmaansa. Tuoksujen kirjo on laaja. Viiniseuralaiseni ovat kokeneet viinien tuoksuissa niin lannan, lyijykynän kuin märän villalapsen tuoksua. Tuoksun voi sanoittaa, kuten itse hyväksi kokee. Toki valmiitakin sanoituksia löytyy. Tyypillisimmät tuoksut on esimerkiksi niin kutsuttu petrolisuus, joka tuoksuu tavallisesti rieslingeissä, ja tammisuus, joka tulee viiniin tammitynnyristä, jossa se kypsytetään.

Viinitynnyreitä Bodegas Torres viinitilalla Barcelonassa

Viinirivin tuoksuun tutustumisen jälkeen pääsemme makuun. Emme koskaan sylje viinejä pois, periaatteena onkin tuhota kaikki maisteltavat illan aikana. Se ei ole koskaan ollut ongelma. Maistelussa ei ole oikeaa ja väärää eli jokainen on oikeassa. Sen sijaan viiniharrastuksen myötä tuntemuksiaan oppii sanoittamaan ja makuja oppii erottamaan viineistä. Itse osasin aiemminkin sanoa, pidänkö jostain viinistä vai en. Nyt tiedän miksi en pidä jostakin viinistä. Olen siis oppinut erottelemaan ja tunnistamaan eri viineihin liittyviä piirteitä. Se helpottaa myös sitä, että osaan valita nykyään aiempaa paremmin oman suuni mukaisia viinejä. Tosin jännää on sekin, että mitä enemmän maistelen erilaisia viinejä ja opin erottelemaan niistä eri piirteitä, myös pitämieni viinien skaala kasvaa.

Lopuksi pohdimme viiniseuralaisteni kanssa viinien tasalaatuisuutta ja teemme yhteenvedon. Annamme jokaiselle viinille pisteet, maksimipistemäärä on 20p. Opettajamme mukaan kaikki viinimme ovat ehdottomasti yli 10 pisteen viinejä, kun rivissä on vain laatua. Useimmiten kaikki viinit ovatkin saaneet reilusti yli 10 pistettä. Itseäni helpottaa pisteiden pilkkominen osiin siten, että annan kunkin viinin väristä 0-5p, tuoksusta 0-5p, mausta 0-5p ja tasalaatuisuudesta 0-5p. Usein meillä on pöydässä myös seitsemäs viini, pistelaskuviini, jota nautimme lopuksi pisteiden laskun ajan. Se on yllättävän usein vienyt voiton koko rivistä. Lopuksi opettajamme laskee pisteet yhteen ja paljastaa voittajan. Itselläni on tapana jättää viiniä sen verran laseihin, että voin vielä maistaa koko rivin läpi siinä järjestyksessä kuin viiniseuramme on viinit arvottanut. Tasting kestää tavallisesti 2,5-3h ja on aivan ihanaa!

Mikäli olet kiinnostunut viinien maailmasta, niin suosittelen lämpimästi osallistumista tastingiin. Löydät tastingeja esimerkiksi Kuopion Kansalaisopistosta, jossa on tarjolla syksyksi 2017 viinien peruskursseja sekä rypäleisiin perehtymistä. Tai hyppääpä mukaan la 1.7.2017 Kuopion viinijuhlissa, teemalla Taste of America, järjestettävään Suomen suurimpaan viinitastingiin, jossa pääset maistelemaan neljää amerikkalaista viiniä. Minä ainakin hyppään! :)

Cheers! Tytti