lauantai 6. elokuuta 2016

Pyörillä kulkeva yllätys parkkeerasi leikkipuistoon

Meidän perheen kesämökkeily loppui kuin seinään, kun automme päätti haluta korjattavaksi kesken pakollisen pyykinpesureissun. Ikävä yllätys tuntui aluksi tekevän elämästä valtavan mutkikasta ja haastavaa, mutta yön yli nukuttuani aloin huomata tapahtuman valoisia puolia. Loppukesän kiireisyys katkesi autottomuuteen. Bussilla on ollut mukava matkustaa pitkästä aikaa ja mustikoiden perässä ravaamisen sijaan olemmekin viettäneet leppoisaa perheaikaa kaupungissa.


Kuopio osaa kerta toisensa jälkeen yllättää positiivisesti. Rännikatuja pitkin tallustellessa tajuaa tuon tuostakin, kuinka tänne on viidessä vuodessa kotiutunut. Leikkipuistoissa riittää vilinää aurinkoisena päivänä ja eteen voi tulla jos jonkinlaisia yllätyksiä. Sen olen jo oppinut, että tässä kaupungissa yllätykset eivät jää oman kotiutumisasteensa oivaltamisen tasolle. Kulman takana saattaa olla jotain konkreettisempaakin.

Likumäen laskeminen keskeytyi yllättäen. "Isi, mikä tuo on?"
Tällä kertaa jotain täysin odottamatonta tuli vastaan Brahen puistossa. Kesken kiivaimman liukumäkisession paikalle porhalsi erikoisen näköinen pyörä, joka ei ollut enempää eikä vähempää kuin ihka oikea kirjasto.


Kirjasto on tämän kesän aikana kulkenut Kuopiossa polkupyörän kyydissä yllättäen kaupunkilaisia milloin missäkin. Kirjastofillarin kyydissä kulkee pieni valikoima kirjoja niin lasten kuin aikuistenkin makuun. Pyörä parkeeraa milloin minnekin, mutta sen voi myös pysäyttää lennosta tai tilata kotinurkille. Kirjasto on pyörillä vielä viikon verran ja jatkossa siihen voi törmätä pop up –henkisesti eri tapahtumien yhteydessä.


Pyörillä kulkevan kirjaston liikkeitä voi seurailla somessa tunnisteella #kirjastofillari.

Kannattaa siis pitää silmänsä auki, kun Kuopiossa liikkuu. Koskaan ei tiedä, milloin vasaan tulee kirjastopyörä tai ties mitä muuta yllättävää ja mielenkiintoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti