von Wrightin veljesten jalanjäljissä

Jos tuntuu, ettei tiedä mitä tekisi, kannattaa mennä kaupungin nettisivuille tutkimaan liikunta - ja ulkoilukarttoja. Sieltä löytyy mm. linkki Haminalahden kulttuuripolun kotisivuille. Vähän yli kymmenen km päässä Kuopion keskustasta on 2006 avattu kulttuuripolku, joka kulkee von Wrightin veljesten maisemissa ja esittelee Ferdinand, Magnus ja Wilhelm von Wrightin taideteoksia. Seudun maisemat ovat vahvasti vaikuttaneet veljesten tuotantoon ja osa heidän maalauksistaan esitellään opastauluissa niillä paikoilla, mistä ne on maalattu. Kulttuuripolku kulkee metsäpolkuja ja kyläteitä pitkin ja sen pituus on 4.3 km.  

Polun ovat suunnitelleet Haminalahden kyläläiset ja sen on rakentanut Kuopion kaupunki yhteistyössä Haminalahden asukkaiden kanssa. Polun suunnittelussa ja rakentamisessa ovat kyläläiset tehneet talkootyötä noin 500 tuntia. Näitä asioita on kerrottu kulttuuripolun kotisivuilla ja siellä voi perehtyä jo etukäteen reitin varrella oleviin opastauluihin.

Taulujen kuvat muuttuvat elävämmiksi, kun lähtee paikan päälle kulkemaan, katsomaan ja nauttimaan. Auton voi jättää Haminalahden leirikeskuksen parkkipaikalle, jossa on myös opaskartta. Reitti on merkitty metsoviitoilla, joten sitä on helppo kulkea.

Takana oli kiireinen viikko ja sen myötä rasittunut mieli. Pyysin mukaan ystäväni Ritun ja ajatuksena oli päästä päätä lepuuttamaan pois kaupungin hälystä hiljaiseen luontoon, mutta se toive ei toteutunut. Alkumatkasta oli traktori peltotöissä, apumiehinä kymmeniä lokkeja ja lopun matkaa kuului autojen ääniä lähellä kulkevalta tieltä. Tosin niitä ei jäänyt kuuntelemaan, kun huomio kiinnittyi kauniiseen luontoon ja sen ääniin. Matkan varrella on hakattu metsää, joka teki reitistä niiltä kohdin vähän siivottoman näköisen, toisaalta taas hakkuitten ansiosta näki kauemmas kauniiseen maisemaan.  

Reitti kulkee näköalapaikoille, joissa näkee kauas; metsää ja järvenselkää, suomalaista luontoa upeimmillaan. Suopeltovuoren päälle on laitettu aidat ja ne on tarpeen, sillä päätä huimasi, kun kurkistelimme pitkää pudotusta. Magnus von Wright on maalannut taulun vuoren laelta. Opastaulussa on kuva maalauksesta ja siellä tunsi todella olevansa taiteilijan jalanjäljissä.

Kävely luonnossa tekee hyvää mielen lisäksi myös keholle, joka on tottunut kulkemaan tasaisia katuja ja lenkkipolkuja. Reitti kulkee osin metsäpoluilla ja kävellessä on katsottava mihin astuu, ettei kompastu juurakoihin. Reitti on tehty helppokulkuiseksi, vaikka korkeuseroja onkin. Rinteissä on puurappuset ja vähän matkaa päästään kipittämään pitkospuita pitkin.

Matkan varrella ihailimme puiden naavapartoja, käppyräisiä oksia ja arvailimme kevään kukkasia. Huomasimme, että olisi voinut ottaa mukaan luonto-oppaan, kun kouluajan opit ovat unohtuneet tai ehkä ne eivät aikoinaan kiinnostaneetkaan. Harmittaa, kun kasveja ei tunnista, eikä lintuja. Käen kukunta sentään on tuttua ja pörriäisten sirinän erottaa lintujen laulusta.

Luontoretkellä pitää aina olla mukana eväät. Kaikki maistuu retkellä paremmalta. Meillä olikin leuhkat eväät, sillä Ritu otti evääksi suklaakakkua. Ja että kaikki olisi ollut lähes täydellistä, myös lautasliinat ja kakkuhaarukat oli mukana, vain sihijuoma puuttui. Jälkiruuaksi oli espanjalaisia pensasmustikoita. Metsäinen tunnelma toi niihin hitusen oman maan mustikan makua.

 

Toukokuussa kevät on muovautumassa kesäksi. On vuoden paras aika. Puut ovat vihreän eri sävyissä, metsätähdet kukkivat, aurinko paistaa järven kimalteiseksi ja taivas on sininen ja valkoinen. Luonnon kauneus, lintujen laulu ja hyvän ystävän seura sai mielen levolliseksi ja pään tyhjenemään viikon rasituksista. Siitä saavat kiitoksen myös Haminalahden kyläläiset ja talkoolaiset, jotka ahkeroivat hienon kulttuuripolun!

 

 

Kulttuuripolulla retkeili Tuula

 

Improteatteria!

Tästä se lähti Anssin ja Sarin matka tuntemattomaan, improteatterin saloihin.

Kuopion kaupungin teatteri

Jännitys oli käsinkosketeltavissa, mutta kääntyä ei voinut. Toisaalta, kun tällainen mahdollisuus järjestyi, niin ei sitä halunnut perääntyäkään.

Improteatteri ei kertonut minulle (Anssi) mitään, ehkä pieni aavistus asiaa kohataan kuitenkin oli olemassa.

Meidät peloteltiin ennen esitystä kauhun kankeaksi "pääsette...joudutte osallistumaan", "ette tiedä mihin lupauduitte...jouduitte" jne.. Kokemus olikin aivan muuta. Ilmapiiri oli rento, kotoisa ja odottava. Esiintyjät olivat ammattitaitoisia ja iloisia.

Improteatteri vaatii näyttelijöiltä täydellistä hetkessä läsnäolemista ja rohkeaa heittäytymistä. Improssa eivät kuitenkaan mahdolliset pienet ”mokatkaan” haittaa vaan tekevät esityksestä usein entistä hauskemman. Väliaikakeskustelussa näyttelijöiden kanssa pohdimmekin, kumpiko teatterin laji on haastavampaa: yrittää muistaa ulkoa kaikki etukäteen opetellut ja harjoitellut kohtaukset vuorosanoineen, ilmeineen ja liikkeineen vai mennä näyttämölle tietämättä lainkaan, mitä tuleman pitää. Totesimme, että molemmat lajit ovat vaativia, niiden haasteet ovat vain erilaisia.

Taitavasti näyttelijät kuitenkin impron haasteista selvisivät! Myös Improklubin yleisö oli hienosti mukana esityksessä heittelemällä näyttelijöille hauskoja ja kekseliäitä ehdotuksia heidän pyytämistään aiheista. Mukava oli huomata myös se, että yleisössä oli eri ikäryhmien edustajia ja esitys sopikin hyvin sekä nuorisolle että varttuneemmalle väelle.

Kuvassa improteatterin näyttelijät sekä Anssi ja Sari (mustissa)

 Väliajalla pääsimme yhteiskuvaan ammattilaisten kanssa...ja kuten huomaatte, että yksi mies (mustissa) on ainoa joka ei juurikaan ole kuvissa aikaisemmin ollut (poseeraus...hmm ontuu), noh hauskaa kuitenkin oli.

Anssi Puhelintoivekonsertissa

Osallistuminen oli kuitenkin vapaehtoista tai siis kysyttiin "haluaako joku osallistua puhelintoivekonserttiin ?". Siksipä tänne lähdettiin "kaikki tai ei mitään" meiningillä => siis eikun (Anssilla) käpälää kattoon ja lavalle. Sydän hakkasi ja ajatus harhaili... mihinkähän itseni oikein laitoinkaan. Lavalla kuitenkin valot olivat niin kirkkaat, että yleisö näkyi vain harmaina täplinä valojen katveessa olevassa katsomossa. Puhelin korvalle ja olin suorassa lähetyksessä "livenä, äimän käkenä"...Haloo, haloo! kuka siellä soittelee?

Koin onnistuvani hyvin improteatteri "depytissä", sillä yleisöllä oli hauskaa... en nyt tiedä, johtuiko se ammattilaisten loistavasta asenteesta ja jutuista, minun jutuista vai pelkästään minusta. Toisaalta väliäkö hällä => improteatteri on itsensä nolaamista ja  likoon laittamista (esittäjien puolesta) ja myötähäpeän sekä hauskuuden tunnetta yleisössä.

Olemme syksyllä menossa varmasti ainakin yhteen esitykseen, sillä jokainen esitys on erilainen ja uniikki. Hyvät ihmiset! Älkää päästäkö tätä mahdollisuutta käsistänne, sillä Improklubin esitykset jatkuvat taas kesälomien jälkeen teatterin syyskaudella. Esitysajat näet Kuopion Kaupunginteatterin nettisivuilta osoitteesta http://kuopionkaupunginteatteri.fi/ Jos et ole koskaan improteatterissa ennen käynyt, niin nyt kannattaa kokeilla – voit hyvällä tuurilla päästä itsekin osaksi esitystä! Improklubissa on tuttujen kasvojen lisäksi mukana jokaisella esityskerralla vaihtuva tunnettu tähtiesiintyjä. Jokainen esitys on lisäksi ainutkertainen eli toista samanlaista esitystä ei ole koskaan ennen ollut eikä tule koskaan olemaankaan.

Anssi & Sari 

Kaikilla kielillä

Tämän kevään erilaisista mahtavista musakokemuksista innoittuneena suunnittelin blogitekstiä musiikista. Ainekset alkoivat itää mielessä illalla unille mennessä, arjen puuhien lomassa, työhön pyörällä polkiessa. Kuten usein koettuani jotain hienoa ja saatuani idean ajatukseni eivät enää suostu pysyttelemään päässäni vaan pyrkivät sormenpäistä paperille, tai no, näppäimistölle. Olen maistellut muistellen kuulemiani konsertteja, kypsytellyt blogitekstiä kuin juhlaillallista ja viimein keksinyt jotain ällistyttävää: suomalaissanaston kolme kieltä sopivat yhteen kuin alkupalat, pää- ja jälkiruoka! Jotain samankaltaisuutta on siinäkin miten syntyy teksti, ruoka tai sävelmä. Ensin haetaan aineksia, maistellaan erilaisia vivahteita ja mausteita, lisätään jotain uutta ja maistellaan taas. Lopulta koko keitos säädetään valmiiksi.

Kieli. Se suussani oleva, jota tarvitsen nauttiakseni ruoasta ja juomasta.  

Kieli. Ne sanat, joita käytän puhuessani ja kirjoittaessani – eikä unohtaa sovi ajattelemistakaan!

Kieli. Erilaisten soittimien ääntä tuottavat säikeet, joista syntyvät sulosoinnut tai raastavat purkaukset.

Missä muussa kuin suomen kielessä tämä on mahdollista?!

Puhaltajat Peräniemen kasinolla

Konserttikavalkadini taisi alkaa Urban City Blues Festivalista, 

mistä huikeimpana jäi mieleen Tomi Leino trion revittely yön myöhinä tunteina – hyppysellinen (un pizzico) yleisöä ei estänyt häntä soittamasta kitaraansa lähes kappaleiksi.

Seuraavaksi tuli Kuopion konservatorion rytmimusiikin Liekeissä!-festivaali, jonka näyttämönä oli Kallamarinan Kesämakasiini satamassa. Jokaisena viitenä iltana maestroja oli useita. Uudet sovitukset ovat riemastuttavia: se tunne, kun kuulet jotain etäisesti tuttua ja yhtäkkiä hoksaat kuuntelevasi sävelmää aivan erilaisena kuin ennen. Tällaisena löysin ensimmäisen illan alkupalavalikoimasta (antipasti misti) sähkökitaralla Markus Venehsalon soittaman Merikannon kansanlaulun Soi vienosti murheeni soitto. Yhtä mieleenpainuvaa oli Elina Tikkasen muuntautuminen kainosta portugaliksi sambaa laulavasta tytöstä Whitney Houston –artistiksi, puhumattakaan Salla Saarisalon ja kumppaneiden Steely Dan –tulkinnoista, minulle aikoinaan isoveljen levykokoelmasta tutuiksi tulleista kappaleista. Raskaampi musiikki – esimerkkinä Nightwishiä à la Everdream ja Maiju Tiirikainen - oli sopivasti ’al dente’. 

Aurinko pelehti vanhan talon kattorakenteissa kristallikruunu kavaljeerinaan.

Jälkiruoan (il dolce) nautiskelin Peräniemen kasinolla kauniina kevätiltana, tiiviissä tunnelmassa ja seisaaltani, Atso Almilan johtamaa kaupunginorkesterin Suvisoittoa kuunnellen. Istumapaikat olivat menneet jo ajat sitten. Eturivissä pikkuneiti loikoili isänsä sylissä sävelpolkuja seikkaillen – toivon hänen muistavan sen sadunomaisen tunnelman vielä vanhuksena. Tähdet meren yllä, Sinua sinua rakastan, Päivänsäde ja menninkäinen.  

Thank you for the music! Kiittäen ja kumartaen, Pirjo

 

Kunnon Askelia ja liikkumaan lähtemistä ei haittaa rivakka vastatuulikaan!

Viime lauantaina jännitimme yhdessä toisen hyvinvointilähettilään eli Pirjon kanssa säätä - sataako vai paistaako, tuuleeko ja kuinka kovaa. Millä varustuksella lähdetään kävelemään Kunnon Askelen kymppi? Minä ensikertalaisena, Pirjo jo hieman kokeneempana konkarina. Onneksi iltapäivään mennessä sade näytti menevän ohi, mutta sen verran kovat kuitenkin olivat puhurit Kallaveden rannassa, että ilmoittautuminen ja alkuohjelma siirtyivät Wanhan Sataman sisätiloihin. Siellä saimmekin ensimmäiseksi laput kiinnitettäväksi paidan rinnukseen ja samalla urheilijamaisen olotilan.

Hyvinvointilähettilyyteen kuuluu uusien asioiden kokeileminen ja tavoitteena onkin rohkeasti siirtyä omalta tutulta mukavuusalueeltaan tutustumaan myös itselle vieraampiin ja ehkä vähän "epämukavampiinkin" juttuihin. Henkilökohtaisesti olen aina vierastanut balettia - kaunistahan sitä on keveiden ja notkeiden ammattilaisten tanssimana katsella, mutta itse en ole koskaan aikonut balettikuvioita suorittaa. Vaan nytpä joutui/pääsi baletin peruskuvioitakin maalailemaan, sillä yksi Element Studion tyttöjen vetämistä alkujumpista oli aikuisbalettia! Tekniikkani ja notkeuteni ei ehkä ollut esteettisesti ihan ammattilaistasoa, mutta yllättäen baletti oli kuitenkin hauskaa - aina siis kannattaa ennakkoluulottomasti uskaltautua ylittämään mukavuusalueensa!

Yhteistyökumppaneiden esittelypöydistä jäi mieleeni etenkin tämä Sydänliiton pöydällä vastaantullut näky:

Nii-iin, pussillisen karkkeja nautittuasi olet samalla huomaamattasi nauttinut 114 sokeripalaa ja melkein kaikki päivän kalorit! Muutaman kävelyaskeleen saat siis ottaa ennenkuin nämä kalorit on kulutettu ja mikä sokeripommi, huh! Tämän jälkeen teki jo todellakin  mieli ulos liikkumaan ja alkulämmittelyn jälkeen lähtöviivalla olikin tungosta, kun kaikki Kunnon Askeleen vitosen ja kympin lenkkien kävelijät ja juoksijat pyyhälsivät matkaan.

Jotkut juoksivat matkan vauhdikkaasti ja ehkä kelloakin vastaan yrittäen rikkoa omaa aiempaa ennätystään. Osa meistä nautti kävellessään myös maisemista ja seurasi lintupariskuntien pesimispuuhia sekä luonnon heräämistä vehreyteensä. Kunnon Askeleessa onkin hienoa se, että jokainen voi liikkua oman kuntonsa ja halunsa mukaan. Tällä kertaa matkaan tuli kuitenkin ylimääräistä tehoa ja vastusta ajoittain tanakan vastatuulen muodossa. Ja enpä ole ennen Väinölänniemellä lenkkeillessäni kastellut varpaitani sen takia, että vesi lentää yli äyräiden lenkkipolulle asti! Mutta mitäpä tuosta, mukavasti Kallaveden pärskeet piristivät hikisiä kävelijöitä ja juoksijoita.

Kympin kävelyn jälkeen maistuivat maalisuoralla saadut virvokkeet ja Queen R:llä tarjoiltu mausteinen jauhelihakeitto makoisilta. Kun saimme Pirjon kanssa mahat täyteen ja laiva mukavasti tuulessa meitä keinutteli, niin olo alkoi olla aika raukea. Kävimme vielä tarkastamassa arpajaisten tulokset ja yllätyksekseni olin voittanut pellavapyyhkeen! Eli hieno lopetus mahtavalle päivälle! =D

Sari (vas.) ja Pirjo maalissa. Ja vielä yhteinen kurotus Kunnon Askeleeseen!

Lisätietoja tapahtumasta: http://www.kunnonaskel.com/

Perjantai ilta, Martat ja Alahovin viinitila...luvassa mukava ilta!

Alahovin viinitila sijaitsee Vaajasalon saaressa (saari Kallavedessä, Kuopion itärannalla) suomalaisen tilaviinin synnyin sijoilla. Tila on avattu vuonna 1995 ja on ensimmäinen Suomessa aloittanut viinitila. Tilalla voi tutustua viininvalmistukseen, herkutella ravintolan antimilla, maistella tilan tuotteita ja ostaa viinipullon vaikka matkamuistoksi. Tilan viinitupa ravintolapalveluineen toimii myös juhla-, koulutus- ja kokouspaikkana. Tila on avoinna ryhmille ympäri vuoden ja tilauksesta lämpiää myös rantasauna sekä tarjolla myös muita aktiviteettejä. Kotieläinpihalla mm. possuja, hevosia ja lampaita. Vaajasalon saareen pääsee risteilyveneellä mutta myös autolla Kuopion itäpuolelta (Vt17), Vehmersalmen tieltä lossilla Kortesalmessa. Talvisin saaresta on keskustaan johtava jäätie.

Me martat hyppäsimme pikkubussiin Lehtoniemessä, sillä risteilyveneet ovat vielä talviunessa. Risteilemme toisella kertaa. Matka sujui iloisissa merkeissä ja bussikuski ajoi meidät turvallisesti perille.  Totesi määränpäässä että menipäs matka mukavasti, martoissa on hyvä henki :) ja lossikyyti itsessään oli myös elämys...

Tilalla meitä oli vastassa nuori isäntä ja saimme ystävällisen vastaanoton. Meidät ohjattiin katettuun pöytään ja viinit oli kaadettu valmiiksi. Upelta näytti! Tilan vanha isäntä kertoi meille viinin maistelusta ja opasti ihan kädestä pitäen kuinka saamme tuoksut ja aromit esille. Viinejä oli viisi, kaksi punaista, kaksi valkoista ja yksi väkeväviini. Selkeästi tunnisti että olimme maistelemassa suomalaisista marjoista valmistettuja viinejä, herukat ja mansikka maistui ja tuoksui...

Nautimme samalla illallisen pitkän kaavan mukaan. Alkukeittona tarjottu kermainen sienikeitto vei kielen mennessään, se oli ehdoton suosikkini. Kiitos talon kokille! Ruoka maistui kotitekoiselta ja tuli tunne että olimme jonkun kotona, kotoisa ja leppoisa tunnelma. Tunnelmaa vielä lisäsi tietovisa jossa yritimme arvata mitä savolaissanonnat tai sanat tarkoittivat. Tällaiselle paljasjalkaiselle kainuulaistytölle ei pisteitä juuri tippunut...tiedätkös sinä miltä näyttää ruutanan näköinen mies? 

Illallisen päätteeksi pääsimme yksityiskierrokselle tutustumaan itse viinin valmistukseen. Oli mielenkiintoista nähdä ja kuulla itse valmistusprosessista. Tuli tunne että tilalla tehdään töitä vakaalla kokemuksella ja ammattitaidolla. Hienoa suomalaista yrittäjyyttä! Matkaevääksi ostimme myymälästä kotiin viemisiä, viinejä, olutta ja siideriä...

Mukava ilta!

Riikka

Pasin kanssa salilla

 

Tiesitkö, että Kuopiossa on saatavilla liikuntaneuvontaa 18-64-vuotiaille kaupunkilaisille, jotka harrastaa vain vähän liikuntaa?  Jostain syystä se oli jäänyt minulta huomaamatta.
Mut asia selvisi, kun pääsin kaupungin hyvinvointilähettilääksi. Hommaan kuuluu myös liikunta-asiat, joten varasin ajan kaupungin liikunnanohjaajalta ja käytiin läpi ruokailu- ja liikunta-asiat. Todettiin, että tämän mummon lihakset ovat olleet ihan liian vähällä käytöllä. Siispä suunta kohti kuntosalia. En hihkunut riemusta , mut ei auta, mentävä on, ajattelin. Onneksi Pasi lupasi tulla mukaan opastamaan. Nyt pyritään porukalla Menox-liikuntaneuvonnan tavoitteisiin: saada liikunnasta pysyvä osa minunkin arkipäivääni. Ja Pasi on  Räsäsen Pasi, mukava mies ja erittäin pätevä ohjaaja, eikä hänen kahtelusakkaa koske silimiin.

Sovittiin tapaaminen salilla, mut kotona tuli ongelma:  mitä ihmettä laitan päälle. Hihaton renksupaita ei tule kyseeseen, sitä allien lepatusta ei kestä kukaan ja nahkan väri on vitivalkoinen. Etsin mahollisimman peittävää päälle, mut nekin paljasti sen, miten kurvit on vaihtaneet paikkaa. En pärjäisi Brasilian peppukisoissa tällä lättänällä, maha sen sijaan pullottaa komeasti.

Kerkesin salille vähän etuajassa ja ootellessani huomasin, että Valkeisen lammella oli joku tapahtuma. Koululaiset olivat tulossa ongelle. Hienoa, että semmoistakin järjestetään. Haastattelin kulkiessani miestä, jonka kanssa jutut karkasivat kalastuksesta luontoretkeilyyn. Sain häneltä hyviä vinkkejä laavuista ja yöpymispaikoista. Niin paljon tekemistä olisi tarjolla, mutta on vaan nekin jääneet selvittämättä. Nyt aion käydä tutkimassa niitä netistä kaupungin sivuilta ja virastotalollakin on kuulemma esitteitä. Sen kertoi Pasi, kun tohkeissani selitin hänelle rantatapaamista.

Ja sitten mentiin salille. Sanoin Pasille alkuun, että ei sitten mitään peräsuoli pitkällä punnerrusta, eikä hän semmoista ollut suunnitellutkaan. Hänellä oli moniste, jossa luki kuntosalin starttikurssi. Eka sivu näytti ihan siedettävältä. Mut ihan ensin kateltiin vähän laitteita. Tuttuja vempeleitä pääosin olivat, kun on siellä salilla tullut käytyä joskus ennenkin, mutta nyt se harrastus on ollut useita vuosia vähemmällä. Ja sen huomaa!

Alkuverryttelyyn valittiin soutulaite. Hiki tuli jo alle minuutissa. Ei lupaa hyvää, mietin, ihan rapakunnossa oon. Mut alkuverryttely teki tehtävänsä ja alkoi jo tuntua, että tämähän saattaa ollakin ihan kivaa. Tuli mieleen muistoja entisiltä ajoilta, kun kävin säännöllisesti salilla.

Käytiin läpi tarpeelliset laitteet läpi ja huomasin, että lihaksiakin löytyy. Pasi kirjasi tarkat ohjeet ja osasi tsempata hyvin, ei vaatinut liikoja, mutta huomasi heti, jos tein liian kevyellä. Mainio valmentaja kerta kaikkiaan.  Eikä homma ole tiukkapipoista. Huomasin, että kuntosalilla pystyy käymään ilman hillittömiä suorituspaineita. Voi tehdä samalla mindfulness eli tietoisen läsnäolon harjoituksia… tai ne taitaa tulla siellä ihan luonnostaan. Liikkeitä voi tehdä hengityksen mukaan ja muitakin jooga-oppeja voi  hyödyntää, ainakin venyttelyssä.

Venyttelyn tärkeyttä Pasi painotti ja suositteli tekemään sen heti treenin jälkeen, sitten kotiin ja massuun vähän proteiinia.  Yksi ystäväni harjoitteli muutamia vuosia sitten maratonille. Kysyin häneltä venyttelystä. Hän sanoi rimpsauttavansa pari kertaa kumpaakin jalkaa lenkin jälkeen. Pyrin omassa harjoittelussa vähän enempään ja siihenkin on hyvät ohjeet ja tavoitteena on kuntosalia kahdesti viikossa. Pasi soittaa juhannuksen jälkeen ja tarkastaa missä mummo menee.

Kotimatkalla askel oli kevyt, vaikka vähän reisiä tärisyttikin.  Sitä ihmettelin, miten elämän koukeroissa unohtaa monia hyviä asioita ja pitkä tauko vähän harmittikin. Hyvää on se, että nyt aloitin ja vaikka peppu ei pyöristyisikään tai maha litistyisi harjoituksista, niin palkkiona on parempi lihaskunto ja lisää levollista ja hyvää mieltä, sillä liikunta on myös mielenterveellistä, suosittelen!

 

Kuopion Eläinpuisto –kaikenkarvaiset ystävät näkien, kokien ja koskien

Mistä sitä tietää, että kesän kynnyksellä ollaan? No ainakin siitä, että Kuopion iki oma eläinpuisto avaa ovensa taas pitkän talven jälkeen. Puisto sijaitsee Vehmasmäessä, vain kuuden minuutin matkan päässä Matkuksen ostosparatiisista etelän suuntaan. Tie puistolle on opastettu moottoritieltä saakka, joten perille löytää helposti. Puisto on avoinna joka päivä klo 10-20.

Meidän perheessä eläinpuisto on joka kesän odotettu juttu, eikä tahdo kertakäynti edes riittää. Niin tänäkin vuonna. –Koska mennään eläinpuistoon?, on Helmin huulilla heti, kun hän kuulee, että puisto on helatorstaina auennut. Sinnepä sitten suuntaamme heti viikonloppuna katsomaan, mitä puiston vanhoille tutuille ja uusille tulokkaille kuuluu.

Kukkojen kanalaumoja komentava kieunta kuuluu jo parkkipaikalle saakka ja ankatkin vaakkuvat sisääntulotervehdyksen. Vastaan meitä tulee häntä heiluen myös Papu, puiston 12-vuotias cockerspanieli, joka avuliaasti opastaa meitä kierroksen alkuun.

Liput ostetaan tunnelmallisesta latokahviosta, josta löytyy myös pientä purtavaa. Myös omien eväiden syönti onnistuu puiston grillikatoksissa, joissa pääsee halutessaan vaikka makkaranpaistoon kaasugrillillä ja mikrokin löytyy. Kysyn, saako eläimiä ruokkia voikukilla ja saamme luvan. Ainoastaan chinchillojen ruokkiminen on kielletty, sillä niille ei tuoreruoka sovi.

Ankkojen luona Helmi viivähtää vain hetken. On kiire kanien luokse. Vanha tuttumme leijonanharjaspupu Kille on saanut kaverikseen kääpiölupan. Helmi on hoitanut Killeä talven aikana ja se selvästikin sen muistaa. Tulee heti syömään kädestä yhdessä luppakorvaisen kaverinsa kanssa. Myös soopelikani Geissa on vanha tuttumme. Sen kanssa samasta katoksesta löytyvät kääpiöjänis, marsut ja chinchillat. Kanityttöni tietää kääpiöjäniksen olevan maailman pienin lemmikkikanirotu. Ja uskottavahan se on.

 Siivekkäitä on puistossa monenlaisia. On kanoja, on kukkoja, kalkkunoita sekä riikinkukkoja. Riikinkukot ja kalkkunat eivät suuremmin voikukistamme kiinnostu, mutta taistelukukot ja kääpiökanoihin kuuluvat Mille Fleurit sitäkin enemmän. Voikukkien nokintaa säestää äänekäs ”potpotus”. Taitaa olla käynnissä nokkimisjärjestys ja kiistely siitä, kuka minkäkin lehden saa.

Puiston erikoisuuksiin kuuluvat alpakat ja unkarilainen villasika, joka on kuulema sika lampaan vaatteissa. Kiharakarvainen permanenttipää, jolla on yllättävänkin karkea karva. Ei se oikeasti mikään sekoitus ole, mutta tuntee kyllä olonsa kotoisaksi lampaan kanssa, kun sen kanssa jakavat karsinan. Ilmeisesti toisiaan hyvin ymmärtävät, vaikka toinen puhuu sikaa ja toinen lammasta. Todistettavasti on nimittäin kuultu, että röhkimiseen tulee välittömästi vastaus määkimälllä. Perille siis meni.

Ylämaannautaa kutittaa. Ketterästi se kääntää päätään ja tunkee sarven kainaloonsa. Sillä on hyvä kyhnyttää. Hurjannäköinen rokkitukka vaikuttaa kuitenkin lempeältä, varsinkin tuo vasikankokoinen versio, jota Helmi uskaltautuu syöttämään ja silittämään. –Sillä on ihanan pehmeä kieli.

Hevosten aitauksessa kaikki ovat vanhoja tuttuja. –Suomenhevonen Topi, norjanvuonohevonen

Dockan ja eestinponi Ants, Helmi luettelee hevosrodut vanhasta muistista. Topi oli ensimmäinen hevonen, jonka selkään Helmi 4,5-vuotiaana kiipesi. Siitä puistokäynnistä alkoi puoli vuotta myöhemmin vuosikausien rakas harrastus. Kylläpäs aika kuluu, kun nyt siitä on jo viisi vuotta.

–Äiti, tuu äkkiä tänne! Täällä on ihan hullu vuohi.

–Miten niin hullu?”

Mennäänpä katsomaan. Tosiaan, yksi pikkuinen kili on karannut aitauksestaan toiselle puolelle, missä ruoho on selvästikin vihreämpää. –Eihän tämä ollenkaan hullulta vaikuta. Niin reippaasti tulee silitettäväksikin. Mutta vikkelä se on  kyllä liikkeissään. Papu-koiraa säikähtää ja sujuvasti taas sujahtaa takaisin aitaukseen turvaan isompien luo.

–Tuolla on Aaron. Se näyttää ihan meidän Teeviltä.

–Ai? Mutta Aaronhan on vietnamilainen minipossu ja meidän Teevi labradorinnoutaja. Nappaan kuitenkin Aaronista kuvan ja kun myöhemmin kotona vertaan sitä Teeviin, niin kieltämättä, jotain samanlaista niissä on. Muutakin kuin valtava ruokahalu.

Puiston tallissa ovat tänään shetlanninponi Demsi ja aasi Maria. 31-vuotias Maria on vuonna 1984 perustetun eläinpuiston alkuperäisin ja vanhin asukas. Demsilläkin on ikää jo 26 vuotta. Maria tapittaa meitä suurilla silmillään, mutta Demsiä läsnäolomme ei suuremmin kiinnosta. Ruokailu on kesken. Helmi muistelee, että Demsi ja Maria ovat kuin paita ja peppu, aina yhdessä. Missä Demsi,

siellä myös Maria. Demsi on parivaljakon pomo, joka määrää kaapin paikan, ja Maria seuraa kiltisti perässä.

Tallista löytyy myös puiston Pastori. Seurakuntaa en tarkemmin tiedä, mutta kissalta kovasti vaikuttaa. Pastorilla on muutaman viikon ikäiset pennut, joita pääsemme erityisluvalla lähemmin kurkkaamaan. Mitkä nappisilmät! – Ihania, pääsee kuorossa molemmilta.

Eläinpuisto tarjoaa mahdollisuuden aitoon eläinkokemukseen näkien, kokien ja koskien. Paikka on ihanteellinen myös niille, joilla ei ole omia eläimiä kotona eikä mahdollisuutta tutustua muutoin maatilan eläimiin. Täällä on lupainnostua, aikuisellakin. Meillä eläimiä on iso liuta kyllä kotonakin, mutta silti puistolle on päästävä joka vuosi uudestaan. Jonain kesänä useamminkin, sillä eläinpuistoon ei yksinkertaisesti voi kyllästyä. Jokainen käynti on kokemuksena uusi ja ainutkertainen.

Lisätietoja kohteesta: www.kuopionelainpuisto.com

Lauantain kohokohta: Robin!

Lauantaina me aikuisetkin saatiin lupa innostua Robinista. "Frontside Ollie"-biisillään kaikkien pikkutyttöjen (ja isompienkin) sydämiin singonnut teinitähti esiintyi lauantaina täydelle Kuopion jäähalliyleisölle. Myös 8-vuotias kummityttöni Amanda on yksi niistä pikkutytöistä, joiden sydämen Robin on vallannut.

Lauantaina jännitys oli ylimmillään. Ruoka ei maistunut ja pääpuheenaihe oli klo 16 keikkansa starttaava Robin. Aamuiselta metsälenkiltä etsittiin sopiva keppi ja Pirkka-lehden kannesta leikattiin komean tähden kuva. Saatiin aikaiseksi minun mielestä keikan hienoin Robin-kyltti, jonka taakse pikkumuru raapusti viestin lempilaulajalleen: "Olet maailman paras laulaja Robin".

Keikkapaikkana Kuopion jäähalli on mielestäni oivallinen. Ovet keikalle aukesivat jo kello 14 ja kun me saavuimme keikkapaikalle noin klo 15:30, niin pääsimme suoraan sisälle jonottamatta. Ihmiset olivat levittäytyneet katsomoihin ja "monttuun". Halusimme tietenkin hyvälle näköetäisyydelle ja marssimme suoraan monttuun. Me aikuiset näimme hyvin hieman taempaakin, koska katsojakunta edellämme oli meitä hieman lyhempää.

Täytyy sanoa, että vaikka en itse kuulu Robinin ykkösfaneihin, niin keikka oli kyllä mukaansa tempaava ja sai iloiselle mielelle! Innostuttiin siskon kanssa hytkymään ja vähän laulamaankin Robinin tahtiin. Ja mikä parasta, mielestäni hänen lauluissaan on hyvä meno ja paljon iloista sisältöä! Suosittelen!

"Mitä ikinä sun unelmat onkaan
Et saavuta niitä unessa koskaan
Ota ittees niskast kii
Kelaa mitä haluut ja tee lista siit
Ja sit elät sitä aamusta iltaan
Ja kun yöllä oot saanut taas virtaa
Teet taas kaikkes sen eteen
Ja vaikka välillä vaikeeks se menee."

~ Robin - Kipinän hetki ~

Musiikkikeskuksen Vappumuistelot

Olin pari vuotta sitten musiikkikeskuksen Vappukonsertissa ja siitä jäi niin hyvät muistot, että kävin jo hyvissä ajoin ostamassa lipun tämän vuoden konserttiin. Ohjelmassa luvattiin kansainvälisen Mirjam Helin-suihkulaulukilpailun voittajan sankaritenori Petri Bäckströmin laulavan vapunviettäjien korvista vaikut pellolle.

Musiikkikeskuksen sali on juhlava paikka ja sinne mennessä on mukava odotuksen hyrinä mielessä. Ensimmäinen iloinen yllätys oli konserttimestari Sayaka Kinoshiron punaisesta unikkokankaasta tehty kimono, jossa oli leveä keltainen vyö.  Muuta väriä ja vappukoristuksia oli vähänlaisesti, yksi vappuhuiska ja muutamat serpentiinisuikaleet, mutta musiikki olikin pääasia, sillä Kuopion kaupunginorkesteri on niin hyvä, että vaikka varis laulaisi sen säestyksellä, se kuulostaisi hienolta.

Ensimmäiseksi kuuntelimme Smetanan Myytyä morsianta ja minäkin olin saman tien myyty. Tahtipuikko tanssi Atso Almilan kädessä, kun hän soitti orkesteria. Istuin seitsemännessä rivissä suoraan kapellimestarin takana, joten sain seurata hänen työskentelyään aitiopaikalta. Tietämätön voisi ajatella, että helppohan siinä on seisoksia, kun nuoteista soittavat, mut eipä onnistuisi äkkinäiseltä. Ja tahtipuikon käsittely näytti joissain kohdin varsin viehkeältä.

Heti alkuhetkillä, kun Bäckström lauloi Sun on mun syömmein, olin valmis luovuttamaan omani hänelle. Myöhemmin nähtiin miten kevytjalkainen tanssijakin hän on, vaikka tanssiikin kuulemma nykyisin tanssii tuhtien kanssa-sarjassa.  Mut vau mikä ääni ja liike.
Yhdessä kappaleessa Bäckström soitti  kirjoituskonetta ja mukavasti se säksätti muun orkesterin mukana. Esitykseen kuului myös mukilla kopsuttelua ja käsin rummutusta. Youtubesta löytyy kuulemma hänen esityksiään Bäckström Brothers-nimellä.

Välillä vetäistiin yhteislauluna rullaati rullaa ja yleisöstä lähti yllättävän paljon ääntä. Pystyn laulamaan ihan yksin moniäänisesti ja parhaimmillani olisi nuotinvierestälaulajien kuorossa, joten yleensä laulelen vain omassa seurassani autoissa Juicen tahtiin, mutta hieno tunnelma innosti minutkin vähän piipittämään muiden mukana.

Atso Almilan säveltämässä Salapoliisioopperassa Bäckström esitti komisario Delfoita, joka alkoi selvittää murhamysteeriä. Oopperaan kuului myös runonlausuntaa sekä Atso Almilan laulua eikä hänenkää iänesä pillaatunna ulos tullessaan.

Yksi pieni hauskuutta tuonut yksityiskohta oli se, kun huomasin väliajan jälkeen yhden soittajan päähän ilmestyneen oranssin Hankkija-lippiksen. Se sopii Kuopion Vappuun.

 

Konsertin päätteeksi laulettiin kaksi yhteislaulua. Ensin J. Karjalaisen Sankarit ja ihan lopuksi Oolannin sota. Ensin vähän ihmettelin valintaa, mutta Atso Almila kertoi, että Kallavedellä oli tehty sukellusvenehavainto, siksi sotalaulu. Hänellä on mainioita juttuja esitysten välillä ja se teki konserttikäynnistä vielä elävämmän ja hauskemman.

Sankarit laulettiin just alkaneiden MM-kisojen kunniaksi  ja sen sanat saavat aina syttymään: ” Me ollaan sankareita kaikki, kun oikein silmiin katsotaan, me ollaan sankareita elämän, ihan jokainen.” Ja niinhän me ollaankin!

 

 

RedBull 400 - pois omalta mukavuusalueelta!

Lauantaiaamu valkeni omalta osaltani jännittyneimmissä merkeissä kuin yleensä -  olihan edessä RedBull 400m joukkuekisa. Vaikka mukaan lähdettiin tosissaan, niin ei kuitenkaan totisesti. Joukkueestamme kärsi myös flunssaa peräti kolme henkilöä, joten maksimaalista suoritusta ei ollutkaan odotettavissa. Palkintopallille ei odotettukaan pääsevämme, vaan ainoastaan pyrittiin kaikki tekemään parhaamme ja ylittämään itsemme! 

Mikäli tapahtuma ei ole jollekin lukijalle tuttu, niin kyseessähän on 400m rutistus Puijon hyppyrimäessä. Kyllä, kuulit oikein - kilpailussa kiivetään hyppyrimäen alastulorinne ja sen jälkeen vielä hyppyri aivan ylös asti. Voi kuulostaa melko järjettömältä ulkopuolisen silmin ja tunne vahvistuu entisestään, kun mäkeä käy katsomassa alhaalta päin - se onkin melko jyrkkä!

Jännittyneet tunnelmat lähtöä odotellessa!

Nämä fiilikset tuli itsellenikin, kun kävin avopuolisoni kanssa testaamassa mäen kiipeämistä viikko ennen varsinaisia kisoja. Kun taivaalta tihkutti vettä ja koivuallergian takia niiskutin jatkuvasti, niin mäen alapuolelle päästessä mietin vain, että tuonne ylös sitä pitäisi kiivetä. Hullun hommaa. Mutta hyppyrin juurelle päästiin - elossa, mutta melkoisen uupuneena.

Tuon koitoksen jälkeen olin melkoisen helpottunut; eihän minun tarvitse siinä kisassa juosta kuin viimeinen 100m osuus! Totuus olikin ihan toista luokkaa. Sade pyyhki Puijon yli vähän väliä, ja kun kipusin portaita pitkin viestiosuuden viimeiselle vaihtopaikalle sykkeen hipoessa maximilukemia, mietin jo että mihin sitä nyt taas on tullut lupauduttua.. Huipulla tuulee, sanotaan, ja se sanonta piti paikkansa. Alkulämmittelyissä ja portaita kivutessa tullut hiki hävisi melko pikaisesti tuulenpuuskien myötä, ja kanssakilpailijatkin hytisivät vieressäni melko äänekkäästi.

Kolmas viestinviejämme vauhdissa vasemmalla puolella, 150m merkin alapuolella.

Kun lähtötorvi viimein pitkän odotuksen jälkeen lähetti kilpailijat matkaan, oli ylhäällä melko odottavaiset fiilikset. Meidän vaihtopaikasta ei nähnyt yhtään, mikä tilanne mäessä on, tai mistä oma joukkueen jäsen kiipeää. Viimein kun sain kapulan käteen niin kiinnitin katseeni jo huipulle - kohta se on ohi! Hyppyrin kiipeäminen oli vaikeampaa kuin kuvittelin; jalat luistivat kokoajan ja jouduin lähinnä vain vetämään itseäni ylöspäin kaiteen avulla. Kun viimein sain jalkani maaliviivalle niin tunnelma oli loistava; we did it! 

Alaspäin tullessa juteltiin mukavia kanssakilpailijoiden kanssa ja kaikki olivat kyllä samaa mieltä; ei ollut helppoa! Eräs henkilökunnasta heitti vielä kysymyksen "Olettekos te tuohon naisten yksilökisaan osallistumassa?" joka starttasi siis heti viestin perään. "Joo ei tosiaan!" kuuluu kolmesta suusta samaan aikaan. Jalat tutisivat, ja jo pelkkä portaiden alaskapuaminen oli melkoinen tasapainoilusuoritus. 

Kokonaisuudessaan tapahtuma oli erittäin hyvin järjestetty ja koko päivän kaikilla oli tosi hyvä fiilis. Puijohan tarjoilee tällaiseen kisaan oikein mahtavat puitteet! Sää oli mitä oli, mutta onnekkaasti pahin sadekuuro meni Puijon yli juuri ennen miesten ensimmäisiä alkueriä. Aurinkokin lämmitti jo loppuajasta mukavasti, joten oikein onnistunut päivä siis takana!

Meidän huippujoukkue! Taustalla kisamäki.

Muistoksi kisasta jäi itsensä ylittämisen riemu sekä kisaliivi, joka roikkuu nyt olohuoneessa koristeena. Katseet siirtyvät nyt jo kohti ensi vuoden kisoja, joihin ehkä voisi lähteä vielä ylittämään itsensä vielä paremmin, nimittäin yksilökisassa. Se jää nähtäväksi!

Kisafiiliksiä, kuvia ja tuloksia pääsee tarkistelemaan RedBull 400 -sivuilta. Ehkä ensi vuonna sinäkin astut pois mukavuusalueeltasi ja ylität itsesi Puijolla?


Kuvat: Jarno Lappalainen

40% rasvaa sokeritaudilla meno Kuopio-hallille, kiitos!

Liikkumaton yksilö, 91 cm vyötärönympärys, 40% rasvaa, 163.5 cm pituutta, 70 kg painoa, 36-vuotta ja nainen. Eli hep, Minä se olen. Riskeinä lisäksi sokeritautia suvussa ja omat sokeriarvot olleet raskauden aikana koholla.

"Näillä lukemilla ja riskitekijöillä  joka kolmas sairastuu tulevan kymmenen vuoden aikana sokeritautiin." herätteli liikunnallista himoani valmentajani  Kuopion Kaupungin liikunnanohjaaja Pasi.

Aha. Just.  Siinä mun terveelliset elämäntavat. Voihan sitä syödä terveellisesti, melkein terveellisesti kun lisäksi päivittäisiä annoksia pullaa, jäätelöä, pikku keksejä ei huomioida.. Mutta kun ei liiku niin ei liiku. Liikun tietysti päivittäin paljonkin lapsukaisten kera mutta hikiliikunta merkintä omassa muistissa on vuodelta 2009 = KUUSI vuotta eli neljä lasta sitten. Liian pitkä aika ja liian monta pullaa sitten.

Ei ole aikaa, nuha tulossa ja menossa, sataa vettä tai liian kuuma ja liukastakin on, lapsilla sitätätätuota..Tekosyitä ja mutkia on tähän asti on ollut "helppo" keksiä kuuden vuoden ajan mutta nyt kehonkoostusmittauksen jälkeen tekosyitä liikkumattomuudelle ei ole. Järkytyksen kautta herätykseen.  Nyt mittauksen jälkeen kummasti edes rankkasade ei saanut lenkkareitani pysymään sisätiloissa vaan juoksin hymy korvissa kohti Kuopio-hallia. Kyllä ja juurikin hymyillen Kuopio-hallille, josta viimeiset liikunnalliset liikuttavat kokemukset ovatkin yläasteajoilta. Yläasteajat ja Kuopio-halli olivat yhdessä kauheita: pakolliset juoksuaikamittaukset ja toisia nilkkoihin potkivaa tyttöjen jalkapalloa. Nyt sitten hymyllä kaatosateessa astelin sisälle Kuopio-hallille ja oikein odotin jos pikku Cooper-testin saisin vielä juosta. Mutta ei. Ei ainakaan tällä erää. Minua oli Kuopio-hallilla vastassa iloinen tsemppari valmentajani Pasi (huom! Nimeä ei ole muutettu). Valmentajani ei antanutkaan tiukkoja käskyjä liikkumaan kuten vanha liikunnanopettajar vaan kuunteli millainen tilanne elämässäni vallitsee ja mitkä on halut ja tavoitteet liikkumiselle. Ja tietysti kävimme edellisen tapaamisemme kehonkoostusmittauksen tulokset lävitse, jotka antoivat oikein aivoissani käskyn innostua liikkumaan ja voimaan hyvin. Oman hyvinvoinnin lisäksi isona motivaattorina ovat myös kotini iskuryhmä eli neljä alle viisi vuotiasta naperoani. Tahdonko olla heille liikkuva hyvinvoiva esimerkki vai jatkanko esimerkillisyyttä sokerinpurija löllerönä? Valinta on oma.

Kaksi kertaa olen nyt tavannut valmentajani ja jo nämä kaksi kertaa kahden viikon aikana ovat minut saaneet juoksemaan kuusi lenkkiä. Kuusi lenkkiä ja aivan suoraan kotiovelta hiphop metsään. Aivan loistokasta! Linnut tsirpittelee soidinmenojaan, purot solisee, hiki virtaa ja mieli puhdistuu. Halu olisi kova aloittaa myös argentiinalainen tango sekä päästä jumppien ryhmätunneille, mutta nyt helpoiten onnistuu perhehallinnollisista syistä juoksut sekä kuntosali. Kuntosalilla kehoilu ei ole onnistunut itseltäni koskaan,  mutta nyt en voi enää vältellä kehoiluakaan sillä valmentajani tulee kotiimme tekemään saliohjelman. Kyllä, valmentaja kotiin tulee: meillä on pikkusali kotimme alakerrassa, mutta hävettää julkilausua etten edes tiedä mitä kaikkea siellä on ja mitä niillä voi tehdä. ( Salin kotiimme rakensi mieheni kaksi vuotta eli kaksi lasta sitten, jotta olisi yksi tekosyy vähemmän minulla olla liikkumatta. Mutta ei. Pidin tekosyyni ja tiukasti, enkä ole käynyt salillamme).

Olen sitoutunut liikuntaohjaukseen vuodeksi, mutta toivon, uskon ja tahdon  että sitoudun loppuelämäkseni liikkumaan voidakseni hyvin. Olen luvannut itselleni että yo. lukemat on pienemmät jo vuoden loppuun mennessä. (Huom, luvut toin julki itselleni uhalla motivaattoriksi, jotta juuri Sinä ja Minä voimme 12/2015 kysyä lukemani ja hyvinvointini tuolloin uudestaan.)

Juoksuaikani on alkanut.

Kaikki yllämainittu on totta nimiä muuntelematta. Oma valmentaja ja oma keho ja oma valinta on liikkua. Ja montako rahaa tämä maksaa? Ei maksa mittään sillä olen kuopiolainen. 

https://www.kuopio.fi/web/liikunta-ja-ulkoilu/tyoikaisten-liikunta