keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Kunnon Askelia ja liikkumaan lähtemistä ei haittaa rivakka vastatuulikaan!

Viime lauantaina jännitimme yhdessä toisen hyvinvointilähettilään eli Pirjon kanssa säätä - sataako vai paistaako, tuuleeko ja kuinka kovaa. Millä varustuksella lähdetään kävelemään Kunnon Askelen kymppi? Minä ensikertalaisena, Pirjo jo hieman kokeneempana konkarina. Onneksi iltapäivään mennessä sade näytti menevän ohi, mutta sen verran kovat kuitenkin olivat puhurit Kallaveden rannassa, että ilmoittautuminen ja alkuohjelma siirtyivät Wanhan Sataman sisätiloihin. Siellä saimmekin ensimmäiseksi laput kiinnitettäväksi paidan rinnukseen ja samalla urheilijamaisen olotilan.



Hyvinvointilähettilyyteen kuuluu uusien asioiden kokeileminen ja tavoitteena onkin rohkeasti siirtyä omalta tutulta mukavuusalueeltaan tutustumaan myös itselle vieraampiin ja ehkä vähän "epämukavampiinkin" juttuihin. Henkilökohtaisesti olen aina vierastanut balettia - kaunistahan sitä on keveiden ja notkeiden ammattilaisten tanssimana katsella, mutta itse en ole koskaan aikonut balettikuvioita suorittaa. Vaan nytpä joutui/pääsi baletin peruskuvioitakin maalailemaan, sillä yksi Element Studion tyttöjen vetämistä alkujumpista oli aikuisbalettia! Tekniikkani ja notkeuteni ei ehkä ollut esteettisesti ihan ammattilaistasoa, mutta yllättäen baletti oli kuitenkin hauskaa - aina siis kannattaa ennakkoluulottomasti uskaltautua ylittämään mukavuusalueensa!

Yhteistyökumppaneiden esittelypöydistä jäi mieleeni etenkin tämä Sydänliiton pöydällä vastaantullut näky:


Nii-iin, pussillisen karkkeja nautittuasi olet samalla huomaamattasi nauttinut 114 sokeripalaa ja melkein kaikki päivän kalorit! Muutaman kävelyaskeleen saat siis ottaa ennenkuin nämä kalorit on kulutettu ja mikä sokeripommi, huh! Tämän jälkeen teki jo todellakin  mieli ulos liikkumaan ja alkulämmittelyn jälkeen lähtöviivalla olikin tungosta, kun kaikki Kunnon Askeleen vitosen ja kympin lenkkien kävelijät ja juoksijat pyyhälsivät matkaan.


Jotkut juoksivat matkan vauhdikkaasti ja ehkä kelloakin vastaan yrittäen rikkoa omaa aiempaa ennätystään. Osa meistä nautti kävellessään myös maisemista ja seurasi lintupariskuntien pesimispuuhia sekä luonnon heräämistä vehreyteensä. Kunnon Askeleessa onkin hienoa se, että jokainen voi liikkua oman kuntonsa ja halunsa mukaan. Tällä kertaa matkaan tuli kuitenkin ylimääräistä tehoa ja vastusta ajoittain tanakan vastatuulen muodossa. Ja enpä ole ennen Väinölänniemellä lenkkeillessäni kastellut varpaitani sen takia, että vesi lentää yli äyräiden lenkkipolulle asti! Mutta mitäpä tuosta, mukavasti Kallaveden pärskeet piristivät hikisiä kävelijöitä ja juoksijoita.


Kympin kävelyn jälkeen maistuivat maalisuoralla saadut virvokkeet ja Queen R:llä tarjoiltu mausteinen jauhelihakeitto makoisilta. Kun saimme Pirjon kanssa mahat täyteen ja laiva mukavasti tuulessa meitä keinutteli, niin olo alkoi olla aika raukea. Kävimme vielä tarkastamassa arpajaisten tulokset ja yllätyksekseni olin voittanut pellavapyyhkeen! Eli hieno lopetus mahtavalle päivälle! =D

Sari (vas.) ja Pirjo maalissa. Ja vielä yhteinen kurotus Kunnon Askeleeseen!


Lisätietoja tapahtumasta: http://www.kunnonaskel.com/


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti