tiistai 5. toukokuuta 2015

Polkien pidemmälle

Ahoj! Tuon tsekkiläisen pyöräilijän tervehdyksen opin pari vuotta sitten viettäessäni viikon pyöräillen samanhenkisen ryhmän kanssa Tsekin Etelä-Böömin maisemissa, missä polkien oli liikkeellä kokonaisia perheitä melko pienistäkin lapsista alkaen. Kotikonnuilla liikun lihasvoimalla työhön ja kauppaan. ’Pitempiä’ reissuja olen tehnyt lähinnä Maaningan, Siilinjärven, Heinäveden ja Vehmersalmen suunnille. Pyöräni tunnistaa tarakan päälle viritetyistä tilavista laukuista, joihin saan mahtumaan päivän ostokset, kierrätysmateriaalit, harrastusvälineet ja uimakamppeet.

Parhaat pyöräilysäät ovat vasta edessä ja runsaasti mahdollisuuksia kokea tuttuja ja vieraampiakin maisemia tämän liikuntamuodon parissa on tarjolla. Kotikaupungissamme on keskeisellä kaupunkialueella liikennemerkein varustettuja kevyen liikenteen väyliä 172 km sekä jalkakäytäviä 103 km. Reittivaihtoehtoja ja –kuvauksia sekä vinkkejä löytyy kaupungin nettisivulta: https://www.kuopio.fi/web/liikunta-ja-ulkoilu/pyoraily-ja-kavelyreitit. Itse toivon niin pyöräileviltä, käveleviltä kuin autoileviltakin kuopiolaisilta liikenteessä hiukan enemmän suvaitsevaisuutta, huomaavaisuutta ja asennetta ”Sopu sijaa antaa”. Kun kävelen, havaitsen takaa tulevan pyöräilijän mieluummin soittokellon äänestä kuin hätäisestä huudahduksesta ”Prkl, elä siirry!”. Olkoonkin, että jalankulkijoilta – tässä tapauksessa itseltänikin -  jää joskus liian helposti ’kaistaa vaihtaessa’ tarkistamatta kuollut kulma. Toisaalta kellonsoitto saa jotkut kävelijät ärtymään todella helposti.

Jos kuljet tai haluaisit kulkea työmatkaa polkien, ehdit vielä kokoamaan työpaikaltasi porukan ja osallistumaan valtakunnalliseen Kilometrikisaan, joka käynnistyi vapulta ja kestää syyskuulle asti (http://www.kilometrikisa.fi/). Siihen liittyvällä Ketjureaktiolla voi työnantajasi tai itse polkija tehdä hyvää Punaiselle ristille lahjoittamalla. Sekä työ- että vapaa-ajalla karttuvat kilometrit voi ilmoittaa.

Kuopion hyötypyöräilijöiden ryhmä (Facebook) on jo joitakin vuosia järjestänyt Kuopion pyöräkulkueen, joka tänä vuonna on tulevana lauantaina 9.5. klo 13 toriltamme startaten.
Tapahtuman tavoitteena on lisätä tietoisuutta pyöräilystä kulkumuotona ja muistuttaa lajin tuomista monista eduista yksilölle ja yhteiskunnalle. Näkökohtina pyöräilyn huomioimisen tärkeydestä mainitaan esim. liikenne ja sen suunnittelu, turvallisuus, auto- ja pyöräpysäköinti, kaupunkikulttuuri, terveys ja hyvinvointi sekä ympäristökysymykset. Tapahtumaan saa osallistua millä vaan pyörällä oli se sitten mummon Jopo, hipsteri-fillari, maastopyörä, taitettava pyörä, tavarapyörä tai jopa pyöräperäkärryn kyydissä.

Kahtena viime vuonna poljin satasen osallistumalla Kuopion Pyöräilyseuran järjestämään Kallaveden kierrokseen, joka kulki Puutossalmen lossin ja palatessa haastavan Uuhimäen kautta. Tänä vuonna tapahtuma muuttui Tahkolla 31.5.15 pidettäväksi kaupallisemmaksi Tour de Tahkoksi. Osallistujaprofiili päivittyy jättäen ulkopuolelleen minun kaltaiseni täti-immeiset. Puitteet Tahkolla houkuttelevat varmasti mukaan väkeä kauempaakin.

Siis satulaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti