Iloa omasta kylästä -elinvoimainen Etelä-Kuopio

Talkoohenki, katoava kansallistaitoko? Ehkä jossain, mutta ei eteläisessä Kuopiossa. Osoituksena hyvinvoivasta talkoohengestä Etelä-Kuopion kylien yhdistykset olivat loihtineet yhteistyössä Ilveskasinolle 10.9.2017 monipuolisen koko perheen tapahtuman. Sateisesta säästä huolimatta tapahtumassa oli kivasti eri-ikäisiä kävijöitä, niin perheitä, nuorisoa kuin kyläkonkareitakin.

Sisällä sai tutustua paikallisten yhdistysten toimintaan...

...ja ostaa lähialueen yrittäjien tuotteita.

Myynnissä oli mm. käsitöitä, leipää, hilloja ja kauden vihannessatoa.

Myös liikenneturvallisuus oli näyttävästi esillä.

Liikenneturvan pisteellä pääsi kokeilemaan narullakävelyä.
Se vaatii keskittymistä siinä missä liikenteessä liikkuminenkin.
Ihan konkreettisesti sai havaita, että niin narulla kuin liikenteessäkään ei voi räplätä kännykkää.

Käsityökojuilla erityisen vaikutuksen minuun teki hiltulanlahtelaisen TruulyMaden Huolisyöppö. Mikä nerokas keksintö. Hmm...Toimisikohan tämä vielä teinilläkin?

Kahviosssa puolestaan tuoksui tapahtumaperinteisesti kahvi, pulla ja tietenkin makkara. Ja salin puolella oli mahdollisuus kokeilla ja osallistua koko perheen voimin jännittäviin ja värikkäisiin Moniapu ry:n järjestämiin kyläspeleihin.

Elävästä musiikista tapahtumassa vastasi tyttöbändi Starbismus. Ja saatiinpa tapahtumassa nähdä väläyksiä viime kevään lastenteatteri Tammenrannan Tuhkimo-esityksestäkin sekä ihmetellä taikuri Soikan temppukavalkaadia.

 

Ulkoalueella sadetta pelkäämättömät pienet heppatytöt ja -pojat pääsivät talutusratsastuksessa pirteästi pinkkiin puetun Iisa-ponin selkään ja lisäksi oli mahdollista päästä rapsuttelemaan lupsakoita kaverikoiria Nanaa ja Hillaa.

9-vuotiaan shetlanninponi Iisan talutustiimi Veera ja Helmi lämmittelylenkillä.

Kaverikoirat, siperianhusky Nana ja...

... mopsi Hilla.

Nelipyöräisten hevosvoimien ystävillä oli mahdollisuus tutustua mageisiin menopeleihin Suomen Volvokerhon mininäyttelyssä.

Kerhon puuhamies Vesa Lilja esittelemässä mageiden menopelien osastoa.
Taka-alalla Volvoja vuosilta 1951, 1981, 1989 ja 1971.

Mukana oli myös aikas magee keltainen kirppu.
Tarina kertoo, että tämmöisellä punaisella on minuakin joskus kuljetettu.

Kerrassaan esimerkillisen hienosti järjestetty kylätapahtuma, josta voi eteläkuopiolaisena olla ylpeä. Tapahtuman tunnelma oli lämmin ja naapurillisen hyvähenkinen.Tapahtuman tarjonta oli monipuolinen ja varmastikin kaikille kävijöille, niin nuorimmille kuin vanhimmillekin, löytyi paljon mielekästä tekemistä ja näkemistä.

Suuret kiitokset kaikille tapahtuman järjestelyihin osallistuneille. Tapahtumalupaus tuli lunastettua:

Iloa omasta kylästä -todellakin!

Kuopion Eläinpuisto –kaikenkarvaiset ystävät näkien, kokien ja koskien

Mistä sitä tietää, että kesän kynnyksellä ollaan? No ainakin siitä, että Kuopion iki oma eläinpuisto avaa ovensa taas pitkän talven jälkeen. Puisto sijaitsee Vehmasmäessä, vain kuuden minuutin matkan päässä Matkuksen ostosparatiisista etelän suuntaan. Tie puistolle on opastettu moottoritieltä saakka, joten perille löytää helposti. Puisto on avoinna joka päivä klo 10-20.

Meidän perheessä eläinpuisto on joka kesän odotettu juttu, eikä tahdo kertakäynti edes riittää. Niin tänäkin vuonna. –Koska mennään eläinpuistoon?, on Helmin huulilla heti, kun hän kuulee, että puisto on helatorstaina auennut. Sinnepä sitten suuntaamme heti viikonloppuna katsomaan, mitä puiston vanhoille tutuille ja uusille tulokkaille kuuluu.

Kukkojen kanalaumoja komentava kieunta kuuluu jo parkkipaikalle saakka ja ankatkin vaakkuvat sisääntulotervehdyksen. Vastaan meitä tulee häntä heiluen myös Papu, puiston 12-vuotias cockerspanieli, joka avuliaasti opastaa meitä kierroksen alkuun.

Liput ostetaan tunnelmallisesta latokahviosta, josta löytyy myös pientä purtavaa. Myös omien eväiden syönti onnistuu puiston grillikatoksissa, joissa pääsee halutessaan vaikka makkaranpaistoon kaasugrillillä ja mikrokin löytyy. Kysyn, saako eläimiä ruokkia voikukilla ja saamme luvan. Ainoastaan chinchillojen ruokkiminen on kielletty, sillä niille ei tuoreruoka sovi.

Ankkojen luona Helmi viivähtää vain hetken. On kiire kanien luokse. Vanha tuttumme leijonanharjaspupu Kille on saanut kaverikseen kääpiölupan. Helmi on hoitanut Killeä talven aikana ja se selvästikin sen muistaa. Tulee heti syömään kädestä yhdessä luppakorvaisen kaverinsa kanssa. Myös soopelikani Geissa on vanha tuttumme. Sen kanssa samasta katoksesta löytyvät kääpiöjänis, marsut ja chinchillat. Kanityttöni tietää kääpiöjäniksen olevan maailman pienin lemmikkikanirotu. Ja uskottavahan se on.

 Siivekkäitä on puistossa monenlaisia. On kanoja, on kukkoja, kalkkunoita sekä riikinkukkoja. Riikinkukot ja kalkkunat eivät suuremmin voikukistamme kiinnostu, mutta taistelukukot ja kääpiökanoihin kuuluvat Mille Fleurit sitäkin enemmän. Voikukkien nokintaa säestää äänekäs ”potpotus”. Taitaa olla käynnissä nokkimisjärjestys ja kiistely siitä, kuka minkäkin lehden saa.

Puiston erikoisuuksiin kuuluvat alpakat ja unkarilainen villasika, joka on kuulema sika lampaan vaatteissa. Kiharakarvainen permanenttipää, jolla on yllättävänkin karkea karva. Ei se oikeasti mikään sekoitus ole, mutta tuntee kyllä olonsa kotoisaksi lampaan kanssa, kun sen kanssa jakavat karsinan. Ilmeisesti toisiaan hyvin ymmärtävät, vaikka toinen puhuu sikaa ja toinen lammasta. Todistettavasti on nimittäin kuultu, että röhkimiseen tulee välittömästi vastaus määkimälllä. Perille siis meni.

Ylämaannautaa kutittaa. Ketterästi se kääntää päätään ja tunkee sarven kainaloonsa. Sillä on hyvä kyhnyttää. Hurjannäköinen rokkitukka vaikuttaa kuitenkin lempeältä, varsinkin tuo vasikankokoinen versio, jota Helmi uskaltautuu syöttämään ja silittämään. –Sillä on ihanan pehmeä kieli.

Hevosten aitauksessa kaikki ovat vanhoja tuttuja. –Suomenhevonen Topi, norjanvuonohevonen

Dockan ja eestinponi Ants, Helmi luettelee hevosrodut vanhasta muistista. Topi oli ensimmäinen hevonen, jonka selkään Helmi 4,5-vuotiaana kiipesi. Siitä puistokäynnistä alkoi puoli vuotta myöhemmin vuosikausien rakas harrastus. Kylläpäs aika kuluu, kun nyt siitä on jo viisi vuotta.

–Äiti, tuu äkkiä tänne! Täällä on ihan hullu vuohi.

–Miten niin hullu?”

Mennäänpä katsomaan. Tosiaan, yksi pikkuinen kili on karannut aitauksestaan toiselle puolelle, missä ruoho on selvästikin vihreämpää. –Eihän tämä ollenkaan hullulta vaikuta. Niin reippaasti tulee silitettäväksikin. Mutta vikkelä se on  kyllä liikkeissään. Papu-koiraa säikähtää ja sujuvasti taas sujahtaa takaisin aitaukseen turvaan isompien luo.

–Tuolla on Aaron. Se näyttää ihan meidän Teeviltä.

–Ai? Mutta Aaronhan on vietnamilainen minipossu ja meidän Teevi labradorinnoutaja. Nappaan kuitenkin Aaronista kuvan ja kun myöhemmin kotona vertaan sitä Teeviin, niin kieltämättä, jotain samanlaista niissä on. Muutakin kuin valtava ruokahalu.

Puiston tallissa ovat tänään shetlanninponi Demsi ja aasi Maria. 31-vuotias Maria on vuonna 1984 perustetun eläinpuiston alkuperäisin ja vanhin asukas. Demsilläkin on ikää jo 26 vuotta. Maria tapittaa meitä suurilla silmillään, mutta Demsiä läsnäolomme ei suuremmin kiinnosta. Ruokailu on kesken. Helmi muistelee, että Demsi ja Maria ovat kuin paita ja peppu, aina yhdessä. Missä Demsi,

siellä myös Maria. Demsi on parivaljakon pomo, joka määrää kaapin paikan, ja Maria seuraa kiltisti perässä.

Tallista löytyy myös puiston Pastori. Seurakuntaa en tarkemmin tiedä, mutta kissalta kovasti vaikuttaa. Pastorilla on muutaman viikon ikäiset pennut, joita pääsemme erityisluvalla lähemmin kurkkaamaan. Mitkä nappisilmät! – Ihania, pääsee kuorossa molemmilta.

Eläinpuisto tarjoaa mahdollisuuden aitoon eläinkokemukseen näkien, kokien ja koskien. Paikka on ihanteellinen myös niille, joilla ei ole omia eläimiä kotona eikä mahdollisuutta tutustua muutoin maatilan eläimiin. Täällä on lupainnostua, aikuisellakin. Meillä eläimiä on iso liuta kyllä kotonakin, mutta silti puistolle on päästävä joka vuosi uudestaan. Jonain kesänä useamminkin, sillä eläinpuistoon ei yksinkertaisesti voi kyllästyä. Jokainen käynti on kokemuksena uusi ja ainutkertainen.

Lisätietoja kohteesta: www.kuopionelainpuisto.com