perjantai 8. toukokuuta 2015

Linnut vievät mukanaan - retkelle lähiluontoon

Lintuja oppii parhaiten siten, että laittaa lintukirjan tyynyn alle. Näin opastaa museoamanuenssi Marko Kelo Kuopion luonnontieteellisen museon järjestämän vesilinturetken alkajaisiksi. Seisomme Siilinjärven Raasion rikastushiekka-altaan vallilla. Nyt lintukirjaa ei kaivata, sillä Kelo ja biologi, museonjohtaja Pertti Renvall opastavat selkeästi, innostavasti ja avuliaasti. Siksi retki sopiikin erinomaisesti aloitteleville lintuharrastajille.

Tarkkailtavat kohteet ovat sen verran kaukana, että pelkät kiikarit eivät riitä. Oman kaukoputken puutetta ei tarvitse harmitella, sillä Renvall hakee kaukoputkensa etsimeen lajeja, osoittaa ne retkeläisille ja samalla neuvoo lajinmäärityksessä. Riittää, että on edes vähän kiinnostunut aiheesta. Asiantuntevaa opastusta saadessaan voi käydä niin, että lintuinnostus vie mukanaan, kuten allekirjoittaneelle on käymässä.


Renvall (kuvassa yllä) opastaa, että kahlaajat ovat yleensä rannalla ja matalikossa, kokosukeltajat kauimmaisena vedessä ja puolisukeltajat siinä välissä. Lintujen opetteleminen kannattaa aloittaa juhlapuvussaan olevasta uroksesta. Monen naaraan, esimerkiksi suokukon, lajintunnistus voi olla aloittelijalle haasteellista. Naaraiden höyhenpuvun vaatimattomalle väritykselle on syynsä: linnun pitää sulautua maastoon turvatakseen pesimisensä.

Raasiota ympäröivät Pääsy kielletty -kyltit, koska se on Yara-konsernin kaivostoiminta-aluetta. Toistaiseksi kuitenkin" lintuihmiset" ovat Yaran suostumuksella saaneet seurata siivekkäiden elämää tämän altaan valleilta, sen sijaan läheiselle Mustin altaalle ei ole tällä hetkellä pääsyä.


Raasio on valtakunnallisestikin arvokas lintualue ja todellinen keidas kevät- ja syysmuuton aikaan: se houkuttelee sekä luku- että lajimäärältään Sisä-Suomessa poikkeuksellisen paljon vesilintuja. Aika ajoin voi nähdä myös harvinaisempia vierailijoita. Raasiolla on poikennut esimerkiksi ruoste- ja ristisorsa.

"Mustavikloja", Pertti Renvall osoittaa taivaalla lentävään mustaan pisterykelmään. Kun viklot laskeutuvat ja asettuvat aloilleen, voi aloittelija todentaa saman.  Nyt harmaassa, tihkusateisessa kelissä altaalla vipeltävät kahlaajista myös punajalka-, valko- ja lampiviklo, liro, tylli sekä suokukko. Muista vesilintuhavainnoista mainittakoon lapa- ja jouhisorsa, telkkä ja haapana.

Jos lintukirja tyynyn alla ei tuota tulosta, kannattaa oppia hakea vastaavilta retkiltä tai vaikkapa Lintuyhdistys Kuikan kaikille avoimista lintutorniopastuksista. Ken ei ehtinyt tälle retkelle mukaan, ei hätää: Luonnontieteellinen museo ja Kuopion alueelliset ympäristöpalvelut tarjoavat kesän aikana useita luontoretkiä ja -tapahtumia (http://www.kuopio.fi/c/document_library/get_file?uuid=db255ba2-a036-4a6d-bdfe-8cecf4298d22&groupId=12141).




Lisää tietoa esim.
      - http://www.kuopionluonnontieteellinenmuseo.fi
        - http://kuopionmuseo.fi/luennot-ja-retket
        - www.lintuyhdistyskuikka.net






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti