Näytetään tekstit, joissa on tunniste #Kuopionkesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste #Kuopionkesä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Yö koulussa?

Miltäpä kuulostaisi viettää yö koulussa? Ihan vapaaehtoisesti. Sekin on Kuopiossa nyt mahdollista, vaikka et olisikaan koulun oppilas. Nimittäin Steinerkoulu Virkkulan luokkatiloja on kesän ajaksi muutettu retkeilymajaksi. Majan nais- ja miespaikat, erillinen tila perheille sekä matkaparkki matkailuautoille ja vaunullisille karavaanareille tarjoavat oivan ja vain vähän kukkaroa verottavan majoitusvaihtoehdon tunnelmallisessa ja rauhallisessa miljöössä.


Retkeilymaja sijaitsee keskeisellä paikalla aivan rautatieaseman vieressä ja vain 400 metrin päässä Kuopion sykkivästä sydämestä -torista kauppahalleineen. Majalla on hyvin tilaa isommillekin ryhmille. Pelkällä patjalla ei kenenkään tarvitse nukkua, vaan käytössä ovat erillissängyt, joita voi majoitustilanteen salliessa järjestellä hyvinkin joustavasti sekä ryhmien, yksittäismajoittujien että perheiden käyttöön. Myös puhtaat tyynyt, peitot ja vuodevaatteet löytyvät tarvittaessa, mutta toki omaa makuupussiakin voi käyttää.




Keittiönurkkauksesta löytyvät jääkaappi, mikro, kahvin- ja vedenkeitin sekä astiat. Wc- ja suihkutilat ovat siistit.


Majavieraiden viihtymiseen on panostettu. Käytössä on langaton laajakaista, lautapelejä pelattavaksi ja lainattavaa luettavaakin löytyy.


Koulun aidattu piha-alue on vapaassa käytössä ja siellä viihtyvät turvallisesti lapsivieraatkin. Mahdollisuuksia on sekä pelaamiseen että perinteisiin pihaleikkeihin keinuineen ja kiipeilytelineineen.


Ja kaikki tämä. Vain kävelymatkan päässä Kuopion keskustasta ja satamasta monipuolisine tapahtumineen sekä tietenkin Kuopion helmestä, Väinölänniemen uimarannasta.


Virkkulan hiljenevästä illasta nauttiva voi myös kuulla, kuinka sataman risteilyalukset vaimeasti huhuilevat matkustajia Kallavedelle.

Retkeilymaja Virkkulan toimintaa ylläpitää Kuopion Steinerpedagogiikan Kannatusyhdistys Ry, joka vastaa Steinerkoulu Virkkulan toiminnasta kouluvuoden aikana. Maja on rakennettu kokonaan koulun vanhempien ja lasten yhteisvoimin. Hyvällä talkoohengellä ja kouluvuoden aikana kerätyllä steinerenergialla. Kaikki majalla töissä olevat ovat koululasten vanhempia sekä sukulaisia ja voi majalla välillä nähdä oppilaitakin auttamassa sekä yöpymässä työvuorossa olevien vanhempiensa kanssa. Ihan vapaaehtoisesti kesälomallaan. Majan tuotto käytetään koulun oppilaiden hyväksi opintomatkoihin sekä koulun kehittämiseen niin, että se olisi tulevana lukuvuonna vielä entistäkin parempi oppimisympäristö vanhoille ja uusille oppilaille. Steinerkoulu Virkkulalle on ominaista se, että oppilaat menevät sinne mielellään ja koulussa myös viihdytään. Sama tunnelma on aistittavissa retkeilymaja Virkkulassakin. Ja se myös näkyy kokemuksena majavieraiden vieraskirjaan jättämässä palautteessa.


Alkukesästä retkeilymaja Virkkula oli buukattu viimeistä petiä myöten täyteen, mutta heinäkuun varaustilanteessa on vielä hyvin tilaa. Kannattaa ehdottomasti kysyä majoitusta. Tässä on edullinen kesäseikkailumahdollisuus ihan paikallisillekin: yö koulussa yhdistettynä muihin keskustan aktiviteetteihin. Maja on avoinna heinäkuun loppuun saakka.


Steinerkoulu Virkkulan kouluvuoden ajan tekemisen meininkiin sekä fiiliksiin pääset kiinni klikkaamalla tästä:

Lisätietoja

Retkeilymaja Virkkula, Youth Hostel Virkkula
Asemakatu 3
FI-70110 Kuopio, Finland

retkeilymaja@kuopionsteiner.fi
tel. +358 44 587 2492


30 € / yö / night, ryhmäalennus / groups 10 persons 250 €
10 € / vuodevaatteet / sheets
matkaparkki / caravan 20 € / yö /night (sähkötön / no electric)

Youth hostel Virkkula is located just in the centre of Kuopio, next to the railway station. There is only about 400 meters to the heart of Kuopio -market place. Classrooms are used as accomodation. There are toilets and shower in the same building and also a small kitchenette. There is also a free possibility to use internet, board games and a playground in the yard. 

Kuopion Steinerkoulu




keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Kiva kesä Kuopiossa!




Kuopion kesä tanssii, soi ja paljon muuta. 
Kuopion Hyvinvointilähettiläinä olemme koonneet 
Sinulle viime ja tämän kesän kokemuksiamme 
vinkiksi ja linkiksi mitä Kuopiossa kesällä tapahtuu!

Retkeilyä, pyöräilyä, melomista ja paljon muuta:
https://www.kuopio.fi/web/liikunta-ja-ulkoilu/retkeilyreitit
https://www.kuopio.fi/web/liikunta-ja-ulkoilu/pyoraily-ja-kavelyreitit
Kokemuksia viime kesältä:
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/06/kajakilla-kallavedella.html
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/10/nautiskelua-nuotiopaikoilla.html
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/05/von-wrightin-veljesten-jalanjaljissa.html
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/05/polkien-pidemmalle.html
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/05/linnut-vievat-mukanaan-retkelle.html
Lapsille vesipeuhulaa ja liikennepuistoa:
https://www.kuopio.fi/web/liikunta-ja-ulkoilu/lasten-liikunta
Kokemuksia:
http://lupainnostua.blogspot.fi/2016/07/kuopion-liikennepuisto.html
Uimarannat:
https://www.kuopio.fi/web/liikunta-ja-ulkoilu/uimarannat
Kokemuksia:
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/08/lammosta-ja-auringosta-nautitaan.html
Leikki- ja lähiliikuntapaikat:
https://www.kuopio.fi/web/ymparisto/leikki-ja-lahiliikuntapaikat
Kokemuksia:
http://lupainnostua.blogspot.fi/2016/01/sisaisten-supersankarien-valloittama.html

Kuopion liikuntaohjaajien ohjaamat kesän puistojumpat ja patsaskävely
https://www.kuopio.fi/documents/12135/2574719/Liikunnanohjaajien+kesä+2016.pdf/7ecbc5d2-5c1e-4543-b561-a78309675454
Kokemuksia viime kesän patsashölkältä:
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/11/patsastelua-ja-holkkaa.html

Kuopion taidemuseon Onnellinen Oksapoika ystävineen-patsaskävely
http://taidemuseo.kuopio.fi/ajankohtaista
Kokemuksia:
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/06/saa-katsoa-saa-koskea-saa-kuvitella.html
Hautausmaakävelyt
http://www.kuopionseurakunnat.fi/hautausmaat/hautausmaakavelyt-kesalla-2016
Kokemuksia:
http://lupainnostua.blogspot.fi/2016/06/elamaa-tarinoita-ja-ihmisia-kuopion-iso.html
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/06/kulttuurin-historian-ja-luonnon-perassa.html

Lasten Oma Festari
http://www.lastenomafestari.fi
Kokemuksia:
http://lupainnostua.blogspot.fi/2016/07/lasten-oma-festari-on-ihan-ikioma.html

Kuopio Tanssii ja Soi
http://www.kuopiodancefestival.fi
Kokemuksia:
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/06/jammailua-pikkuvaen-puistojameissa.html
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/06/kuopio-tanssii-ja-soi-gaala.html
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/06/katutanssin-kiemuroita.html
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/06/en-kysy-mita-baletti-on-ilman-minua.html

Kuopio Wine Festival
http://kuopiowinefestival.fi
Kokemuksia:
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/06/kohta-ne-alkavat-viinifestivaalit.html
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/06/viinijuhlat-silausta-vaille-valmis.html
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/06/superlatiivein-liikkeelle-viinijuhlilla.html
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/07/viinien-juhlaa-saalla-kuin-saalla_4.html
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/07/suurella-sydamella-viinijuhlilla.html

Kuopio RockCock
http://www.kuopiorock.fi/etusivu/
Kokemuksia:
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/07/kuopio-ja-kotiaiti-rokkaa-kuopio.html
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/08/kuopio-rockcock-ensikertalaisen-silmin.html

Taidetori
http://taidetori.com/etusivu/
Kokemuksia:
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/06/taidetorilla-tarjontaa-taydeksi.html
http://lupainnostua.blogspot.fi/2016/06/matka-kay-taidetorille.html

Opastetut Kuopio kierrokset/ Kuopion Oppaat ry
http://www.traveledu.fi
Kokemuksia:
http://lupainnostua.blogspot.fi/2016/08/venalaisaika-kuopiossa.html
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/07/kavellen-kirjailijoiden-kulmilla.html


Käyntikohteita:
Korttelimuseo
http://korttelimuseo.kuopio.fi
Kokemuksia:
http://lupainnostua.blogspot.fi/2016/07/tervetuloa-korttelimuseo-kierrokselle.html

Kuopion museo
http://kuopionmuseo.fi
Kokemuksia:
http://lupainnostua.blogspot.fi/2016/06/elainlapsia-ja-paloautoja-sadepaiva.html
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/11/lelujen-linna-kuopion-museo.html

Kuopion taidemuseo
http://taidemuseo.kuopio.fi

Pikku Pietarin torikuja
http://www.pikkupietarintorikuja.fi
Kokemuksia:
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/07/kesavieraiden-kanssa-pikku-pietarin.html

Kuopion Eläinpuisto
http://www.kuopionelainpuisto.com/pages/fi/kotisivu
Kokemuksia:
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/05/kuopion-elainpuisto-kaikenkarvaiset.html

Kuopion Palomuseo
http://www.pspelastuslaitos.fi/Pohjoissavo-546
Kokemuksia:
http://lupainnostua.blogspot.fi/2016/06/elainlapsia-ja-paloautoja-sadepaiva.html

Konttila
http://www.konttila.fi
Kokemuksia:
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/06/puijon-konttila-maalaisidyllia-melkein.html

Alahovin viinitila
http://www.alahovi.com
Kokemuksia:
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/05/perjantai-ilta-martat-ja-alahovin.html

Puijo
http://www.puijo.com
Kokemuksia:
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/05/puijon-metsissa-hyvinvointia-hakemassa.html
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/08/golfia-puijolla.html

Rauhalahti
Kylpylä Hotelli Rauhalahti
http://rauhalahti.fi/rauhalahti
Kokemuksia: http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/06/enemman-kuin-hotelli-kylpylahotelli.html
Matkailukeskus Rauhalahti
http://www.visitrauhalahti.fi
Kokemuksia: http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/07/loma-lahella-lahilomalla-matkailukeskus.html
Kuopion Uusi kesäteatteri
http://samikojo.mbnet.fi/tahtiteatteri/kukt/musiikkinaytelma.htm
Kokemuksia:
http://lupainnostua.blogspot.fi/2016/07/hyvasta-viela-parempaa_18.html
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/06/olavi-virran-syntymasta-on-tana-vuonna.html

Tahko
http://www.kuopiotahko.fi/tahko/
Kokemuksia:
http://lupainnostua.blogspot.fi/2016/07/tahko-areena-ja-ihanat-issikat.html
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/06/tahko-kesa-lapset.html

Riuttalan talonpoikaismuseo
http://riuttala.fi
Kokemuksia: http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/07/paivakohteeksi-riuttalan.html

Kuopion kaupunginkirjasto
https://kirjasto.kuopio.fi
Kokemuksia:
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/10/kuopion-paakirjaston-kulisseissa.html
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/12/lukukoira-sylvin-opissa.html

Kohtaamisia-lehdestä Kuopion kesän ohjelmaa
http://www.e-julkaisu.fi/kuopio/kohtaamisia/2016/2/

Kuopio-Tahko alueen menovinkkejä
http://www.kuopiotahko.fi/etusivu/


Kesälomalla on Lupa hidastaa ja nauttia kesästä:
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/07/lomalla-on-lupa-hidastaa.html
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015_08_01_archive.html

Kuopion kesässä on Lupa innostua - aurinkoa ja ihanuuksia kesään!