Kyllä! Nyt on lupa innostua ja myös onnistua

Aurinkoinen kevätkeli houkuttelee, jopa koukuttelee pysymään liikkeessä. Mieli virkistyy, olo kevenee ja hymy on herkässä. Mutta miten saada pysymään mielessä tämä valo ja innostumisen palo, kun taivaalta rihmoo räntää ja tuuli tuivertaa tukkaa niin, että kiharatkin suoristuvat?

Rapakunnon, ikäkriisin  ja "crush and burn" -tilankin läpikäyneenä sitä tunnistaa jo merkit, kun on aika hidastaa ja pysähtyä oman hyvinvoinnin äärelle kelistä tai työ- ja kotielämän kiireistä sekä suorituspaineista huolimatta. Kantapään kautta on tullut opittua, että jos ei itse paina jarrua, niin ennen pitkää moottori keittää ja sitten matkanteko ainakin pysähtyy. Eli viimeistäänkin se pakko pysäyttää elämäntapapohdintaan.

Omaan elämäntapapohdintaani on tähän mennessä tarvittu kaksi totaalista pakon aiheuttamaa pysähdystä. Ensin petti kroppa ja sitten mieli. Rapakuntoon itseni päästäneenä perheenäitinä lähdin tekemään muutosta sohvaperunan elämään liian räväkästi. Kuinkas sitten kävikään: heti alkajaisiksi akillesjänne paukahti ratkipoikki. "Terve akillesjänne ei petä rasituksessa, vaan kysymys on elimistön rappeumatilasta", totesi vakuutusyhtiön lääkäri kylmästi puhelimessa. Haloo? Tuolloin 35-vuotias, parhaassa iässä oleva, minäkö rappeumatilassa? Siinä sitä oli aikaa kipsi jalassa tätä totuutta sulatella, että olisiko pitänyt ehkä herätä liikkeelle jo vähän aiemmin. Siitä aikani toivuin ja lähdin uudelleen liikkeelle. Tällä kertaa varovaisemmin, omaa kehoani paremmin kuunnellen. Näin ainakin kuvittelin. 

Hyvin meni, kunnes tuli elämänvaihe, jossa henkilökohtaisessa elämässäni oli vaikeaa ja samaan aikaan tilanteeseeni nähden liian suuret työpaineet. Vaikka liikuin ja söin terveellisesti, se ei yksin riittänyt, kun mieli kävi ylikierroksilla. Niinpä tuli se päivä, että kroppa kesti, mutta mieli murtui. En vaan enää jaksanut. Seurasi akuutti stressireaktio. Sairausloman ja sen jälkeen puoli vuotta lyhennetyn työajan kautta voimat vähitellen palautuivat ja tuhkasta nousi uusi minä.

Tänä päivänä omaan hyvinvointiyhtälööni kuuluvat edelleen liikunta ja hyvä ravinto mutta myös hengähdyshetket ja mielen lepo. Liikuntani on myös muuttunut kehoa kuormittavasta ja sykettä nostattavasta kortisolienergiahakuisesta liikunnasta enemmän vahvistavaan ja huoltavaan suuntaan, iloa unohtamatta. Lempilajeinani ovat jooga ja tanssi. 

Kun keho ja mieli voivat hyvin, siitä riittää aurinkoa myös vuoden rihmaisiin räntäpäiviin sekä kannustavaa esimerkkiä jaettavaksi perheelle, läheisille ja työkavereillekin. Tätä kokemuksen kautta hankittua, mutta vielä kovin keskeneräistä, ymmärrystäni hyvinvointiyhtälön muuttujista lähden yhdessä muiden hyvinvointilähettiläiden, ja ehkä sinunkin kanssasi, #lupainnostua -haasteeseen täydellä sydämellä osallistuen syventämään. Kannustan myös sinua hyvä lukijani omaan elämäntapapohdintaan. Sitä pakkoa ei tarvitse odottaa, vaan voit tehdä valintasi ja oman elämäntapapohdintasi jo tänään -vapaaehtoisesti. 

Pannaan yhdessä persoonat peliin!

Namaste, 

Kirsi*