Elämän ytimessä

Vapaaehtoiset huolehtivat osaston somistamisesta juhla-aikoina

”Näen vain maailman ja toiset ihmiset enkä lainkaan itseäni.

Näen silmilläni, en silmiäni.

Suurempaa armoa en pyydä

(Torsti Lehtisen ajatus kirjassa Multaisen iän kerho).

Mutta voisiko tuossa olla jotain vapaaehtoisuuden ydintä, positiivista vapautta, vapautta johonkin, myötätuntoa, oman paikkansa löytämistä, parhaassa tapauksessa osa elämäntehtävää?

”Jutellessamme hän alkaa kertoa lapsistaan, sukulaisistaan, pitää välillä pitkiä taukoja. Silmät kirkastuvat. Lastenlapset ovat kaikkein tärkeimmät. Hiljaisuus ympärillämme puhuu voimakkaammin kuin sanat. Peittelen hänet ja hiivin hiljaa pois.”

Näin kokemustaan kuvaa vapaaehtoinen, joka vuorollaan käy saatto-osasto Lehtolakodissa Harjulan sairaalassa Kuopiossa.

Pohjois-Savon syöpäyhdistys tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia tehdä hyvää. Yksi näistä on tulla saattohoidon vapaaehtoiseksi. ”Kun mitään enää ole tehtävissä, on vielä paljon tehtävää”, sanoi saattohoidon uranuurtaja englantilainen Cicely Saunders.

Olla läsnä, kuunnella sekä potilasta että hänen läheisiään, jakaa muistoja, oppia myötätuntoa, järjestää tapahtumia, pitää kahvilaa lauantaisin, saada koulutusta ja opastusta työhön. Saattohoito tarjoaa elämän rikkautta puolin ja toisin silloin kun potilaan elämänlanka on lähellä katkeamista.

Vapaaehtoisuutta ei opi teoriassa, ei vain kirjoista lukemalla. Työssä kokeminen ja siinä oppiminen tuo sen palkitsemisen tunteen, jota on kovin vaikeaa sanoin kuvata.

Ehkäpä se on sisäistä keveyttä, joka nostaa jalkoja hiukan maan pinnan yläpuolelle. Ja antaa voimallista tajua elämän merkityksestä viimeiseen huokaukseen asti.



Wilhelmiina Honkanen

Kirjoittaja on saattohoidon vapaaehtoistyön koordinaattorina (vs) Pohjois-Savon syöpäydistyksessä. saattohoito@pohjois-savonsyopayhdistys.fi

wilhelmiina.honkanen@gmail.com

Osastolla vapaaehtoinen pukee päälleen vihreän työliivin

Rakkaudesta, joka oli, joka on

Vapaaehtoisvuoro saatto-osastolla Lehtolakodissa Harjulan sairaalassa Kuopiossa. Osastonhoitaja tuo kirjapaketin. Omaiselta. Kiitokseksi.
Kirjassa on  mietelause vuoden jokaiselle päivälle. Tänään luen: "Valon heijastus hohtaa surun läpi. Rakkaudesta, joka oli, joka on."
Ajatus: tuossa oli hänen huoneensa.
Rukous, jonka yhteen ääneen takeltelimme: "Isä meidän, joka olet taivaissa..."
Muistona hänen omat sanansa: "Viimein sinne, missä teitä odotan, kevein askelin te saapukaa."

Kuoleman odotushuoneessa

Vapaaehtoisena saatto-osastolla. Näen vastaantulijan silmissä monta kysymysmerkkiä. Miksi? Etkö sitten muuta keksinyt? Mahtaa olla raskasta olla kuoleman odotushuoneessa.
Pohjois-Savon syöpäyhdistys lähti vuoden alussa pioneerihankkeeseen. Ryhdyimme koordinoimaan vapaaehtoisten rinkiä vuosi sitten avattuun saattokotiin. Nyt parinkymmenen vapaaehtoisen joukko on koulutettu olemaan potilaan kumppanina tai osastolla käytännön apuna. Läsnä ja vierellä loppuun asti, jos niin on potilaan ja omaisen toive.
Koira kävelee sisään avoimesta ovesta. Tämä on unohtumaton vierailu sekä isännälle että lemmikille. Tällä osastolla kiellettyjä asioita on hyvin vähän.

Muovikassi käteen ja näkemiin

Mielessä kulkee muisto yli kymmenen vuoden takaa.
Äiti kaatui. Lonkkamurtuman vuoksi hänet leikattiin, mutta jokin meni pieleen. Leikkauksesta jäi jäljelle armoton kipu. Huuto viiltää pitkin osaston käytävää. En milloinkaan ole kuullut äidin huutavan. Häneen täytyy sattua, kovaa.
Äiti on siirretty huuhteluhuoneen näköiseen komeroon. Pyydän hänelle lisää morfiinia, hän vajoaa tajuttomuuteen ja kuolee seuraavan päivänä.
Saan käteeni muovikassin: käsilaukku, mekko, takki ja sormukset.
Mitä olisin tarvinnut? Vaikka sen vapaaehtoisen, joka olisi tuossa hetkessä lohduttanut, kuin äiti lastaan.

Osana yhteistä hyvää

Miksen siis olisi lähtenyt nyt kun ovi saatto-osaston vapaaehtoiseksi avautui. Sinne, missä näen selvemmin ja opin uuden läksyn joka kerralla. Olen maassa ja taivaassa yhtä aikaa.
Tämä on minun osuuteni yhteisen hyvän rakentamisessa. Pieni se on, mutta tärkeä.

Saatto-osasto Lehtolakodin vapaaehtoisilla on vihreä työasu. Vuorossa ovat Wilhelmiina Honkanen (vas.) sekä Tarja Tuominen.

Taistelijat ja Ilontuojat

Vihaan hämähäkkejä.
Hämähäkit, nuo pienet, piileskelevät tappajat.
Hämähäkit kutovat omassa pienessä rauhallisuudessaan verkkoansa. Odottavat piiloissaan oikeaa hetkeä.
Oikeaa hetkeä  petollisen rauhallisesti, hiljaa hivuttautuen, mutta aggressiivisesti iskien kohteeseensa.
Pienuudessaan hämähäkkiä on äärimmäisen vaikea havaita. Et välttämättä lainkaan huomaa hämähäkkiä ennen kuin jäät verkkoon kiinni. Verkko ei tartu vain kohteeseen vaan jokaiseen joka on lähellä kohdetta.
Verkko on äärimmäisen vahva vaikkakin ohut kuin maailman ohuin lanka. Verkko on punottu säntillisen säännöllisen säännöttömään muotoon: lanka kerrallaan, päivittäin uudestaan.
Ennen kuin  hämähäkki pistää myrkkynsä kohteeseensa, voi vielä voimakas tuuli
tai onni vapauttaa takaisin elämään.
Mutta kun irti ei pääse ja hämähäkin myrkkyannos laukeaa: kuolio kohteessa leviää. Kuolio etenee järjestelmällisesti lamaannuttaen kohteen kehon kuten mielenkin.
Lähellä oleviin myrkky ei fyysisesti leviä, mutta verkkonsa avulla hämähäkki lamaannuttaa jokaisen lähellä olevan mielen.
Hetki hetkeltä myrkyn edetessä kohde muuttuu nestemäiseksi, joten hämähäkin on helppo imaista kohteen sisälmykset itseensä.
Kun kohde on nesteestä tyhjennetty, on hämähäkin aika irroittaa kuivat jäänteet verkosta ja
heittää kohteen kuoret pois.

Hämähäkki on kuin syöpä.
Vihaan syöpää.
Taistelen vihaani syöpää kohtaan päivittäin. Olen jäänyt syövän kutomaan verkkoon. En ole hyökkäyksen kohteena ollut itse, mutta olen seisonut ja sukeltanut verkossa syvälle yrittäen pelastaa hämähäkin pistoksen kohteen. Mutta onnistumatta.
Yksi taisteluista hävitty.

Mutta.
Syöpä on onneksi voitettavissa.
Jokainen päivä joku kohteista eli Taistelija pääsee irti verkosta ja saa luvan olla terve.  Kunhan vain viisi vuotta on ollut fyysisesti irti syövästä. Henkisesti pala verkkoa kulkee silti ikuisesti mukana.
Lääkkeet, hoidot, seulonnat ja ennalta ehkäisevä tieto taistelussa syöpää vastaan auttavat ja pelastavat.

Mutta.
Kun syöpä lataa täydet myrkyt Taistelijaan.
Kun irti ei enää pääse.
Kun toivoa ei enää ole.
Kipua lievitetään lääkkeillä, mutta pelastavia hoitoja ei enää voida jatkaa.
On aika ottaa askel lähemmäksi kuolemaa: saattohoito.

Saattohoitoon saapuessa kiire kuolee.
Ei enää hoitorumbaa.
Ei enää rimpuilua verkossa.
Ei enää jossittelua vaan kaikki on nyt.
Tämä elämä, tämä hetki on nyt tässä.

Mutta.
Saattohoito ei ole pelkkää kuolemaa vaan myös kohtaamista. Kohtaamista mennyttä elämää ja elämän ihmisiä kohtaan. Rakkautta ja rakkauden tilinpäätöstä keskellä kuoleman kasvoja.
Rakkaus saattohoidossa  on joskus niinkin vahvaa ettei omalla pahalla olollaan halua kuormittaa läheisiään. Ei kuormitusta itse Taistelijalle eikä läheisille enää yhtään enempää kuin on pakko.
Silloin voi olla helpompi puhua aivan jollekkin vieraalle ihmiselle. Vieraalle ihmiselle voi puhua muustakin kuin syövästä. Olla hetki muutakin kuin syöpä. Olla Ihminen Taistelijan takana. Tai olla juurikin se syöpä täysin sairaan rehellisesti ilman pelkoa kuormittavansa lisää tuskaa läheisille.

Kuopion Saattohoito-osastolla on vajaan puolen vuoden ajan toiminut Ilontuoja-ryhmä Pohjois-Savon Syöpäyhdistyksen toimesta. Nämä vihreä liiviset Ilontuojat ovat kahdeksantoista vapaaehtoista auttajaa, kuuntelijaa, tukijaa saattohoito-osastolla. Ilontuojat ovat tukena niin Taistelijalle kuin läheisillekkin. Ilontuojilla on tehtävänä olla läsnä, ilman sairaanhoidollista suorittamista.
Saattohoidossa Taistelijat eivät jaksa välttämättä enää liikkua tai saatikka puhua, silloin hetki lähellä on Ilontuojien tehtävä: pitää kädestä, silittää otsaa, kostuttaa kuivuneita suupieliä - olla läsnä lähellä.

 Ilontuojat antavat elämänkokemuksensa avulla tukea ja iloa saattohoidon keskellä. Mutta mistä ihmeestä nämä Ilontuojat saavat voimaa vapaaehtoistyöhönsä?
"Elämästä. Elämä antaa voimaa." kertoo Ilontuojien koordinaattori Wilhelmiina Honkanen.

Pohjois-Savon Syöpäyhdistys tahtoo tulevaisuudessa laajentaa saattohoidossa Ilontuojien- toimintaa koko Pohjois-Savon  alueelle. Tahto on levittää Ilontuojien vapaaehtoistyötä myös kotona hoidettavien Taistelijoiden ja läheisten avuksi.
 Mikäli Sinä tahdot olla mukana auttamassa Pohjois-Savon Syöpäyhdistyksen Ilontuojissa tai kaipaat omaisena tukea saattohoidossa, ota yhteys Honkasen Wilhelmiinaan:
saattohoito@pohjois-savonsyopayhdistys.fi , 044-523 6996.

http://www.pohjois-savonsyopayhdistys.fi

Haluatko auttaa tai tarvitsetko apua?
http://vertaistuki.kuopio.fi
https://www.vapaaehtoistyo.fi/kuopio