Elämän ytimessä

Vapaaehtoiset huolehtivat osaston somistamisesta juhla-aikoina

”Näen vain maailman ja toiset ihmiset enkä lainkaan itseäni.

Näen silmilläni, en silmiäni.

Suurempaa armoa en pyydä

(Torsti Lehtisen ajatus kirjassa Multaisen iän kerho).

Mutta voisiko tuossa olla jotain vapaaehtoisuuden ydintä, positiivista vapautta, vapautta johonkin, myötätuntoa, oman paikkansa löytämistä, parhaassa tapauksessa osa elämäntehtävää?

”Jutellessamme hän alkaa kertoa lapsistaan, sukulaisistaan, pitää välillä pitkiä taukoja. Silmät kirkastuvat. Lastenlapset ovat kaikkein tärkeimmät. Hiljaisuus ympärillämme puhuu voimakkaammin kuin sanat. Peittelen hänet ja hiivin hiljaa pois.”

Näin kokemustaan kuvaa vapaaehtoinen, joka vuorollaan käy saatto-osasto Lehtolakodissa Harjulan sairaalassa Kuopiossa.

Pohjois-Savon syöpäyhdistys tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia tehdä hyvää. Yksi näistä on tulla saattohoidon vapaaehtoiseksi. ”Kun mitään enää ole tehtävissä, on vielä paljon tehtävää”, sanoi saattohoidon uranuurtaja englantilainen Cicely Saunders.

Olla läsnä, kuunnella sekä potilasta että hänen läheisiään, jakaa muistoja, oppia myötätuntoa, järjestää tapahtumia, pitää kahvilaa lauantaisin, saada koulutusta ja opastusta työhön. Saattohoito tarjoaa elämän rikkautta puolin ja toisin silloin kun potilaan elämänlanka on lähellä katkeamista.

Vapaaehtoisuutta ei opi teoriassa, ei vain kirjoista lukemalla. Työssä kokeminen ja siinä oppiminen tuo sen palkitsemisen tunteen, jota on kovin vaikeaa sanoin kuvata.

Ehkäpä se on sisäistä keveyttä, joka nostaa jalkoja hiukan maan pinnan yläpuolelle. Ja antaa voimallista tajua elämän merkityksestä viimeiseen huokaukseen asti.



Wilhelmiina Honkanen

Kirjoittaja on saattohoidon vapaaehtoistyön koordinaattorina (vs) Pohjois-Savon syöpäydistyksessä. saattohoito@pohjois-savonsyopayhdistys.fi

wilhelmiina.honkanen@gmail.com

Osastolla vapaaehtoinen pukee päälleen vihreän työliivin

Rakkaudesta, joka oli, joka on

Vapaaehtoisvuoro saatto-osastolla Lehtolakodissa Harjulan sairaalassa Kuopiossa. Osastonhoitaja tuo kirjapaketin. Omaiselta. Kiitokseksi.
Kirjassa on  mietelause vuoden jokaiselle päivälle. Tänään luen: "Valon heijastus hohtaa surun läpi. Rakkaudesta, joka oli, joka on."
Ajatus: tuossa oli hänen huoneensa.
Rukous, jonka yhteen ääneen takeltelimme: "Isä meidän, joka olet taivaissa..."
Muistona hänen omat sanansa: "Viimein sinne, missä teitä odotan, kevein askelin te saapukaa."

Kuoleman odotushuoneessa

Vapaaehtoisena saatto-osastolla. Näen vastaantulijan silmissä monta kysymysmerkkiä. Miksi? Etkö sitten muuta keksinyt? Mahtaa olla raskasta olla kuoleman odotushuoneessa.
Pohjois-Savon syöpäyhdistys lähti vuoden alussa pioneerihankkeeseen. Ryhdyimme koordinoimaan vapaaehtoisten rinkiä vuosi sitten avattuun saattokotiin. Nyt parinkymmenen vapaaehtoisen joukko on koulutettu olemaan potilaan kumppanina tai osastolla käytännön apuna. Läsnä ja vierellä loppuun asti, jos niin on potilaan ja omaisen toive.
Koira kävelee sisään avoimesta ovesta. Tämä on unohtumaton vierailu sekä isännälle että lemmikille. Tällä osastolla kiellettyjä asioita on hyvin vähän.

Muovikassi käteen ja näkemiin

Mielessä kulkee muisto yli kymmenen vuoden takaa.
Äiti kaatui. Lonkkamurtuman vuoksi hänet leikattiin, mutta jokin meni pieleen. Leikkauksesta jäi jäljelle armoton kipu. Huuto viiltää pitkin osaston käytävää. En milloinkaan ole kuullut äidin huutavan. Häneen täytyy sattua, kovaa.
Äiti on siirretty huuhteluhuoneen näköiseen komeroon. Pyydän hänelle lisää morfiinia, hän vajoaa tajuttomuuteen ja kuolee seuraavan päivänä.
Saan käteeni muovikassin: käsilaukku, mekko, takki ja sormukset.
Mitä olisin tarvinnut? Vaikka sen vapaaehtoisen, joka olisi tuossa hetkessä lohduttanut, kuin äiti lastaan.

Osana yhteistä hyvää

Miksen siis olisi lähtenyt nyt kun ovi saatto-osaston vapaaehtoiseksi avautui. Sinne, missä näen selvemmin ja opin uuden läksyn joka kerralla. Olen maassa ja taivaassa yhtä aikaa.
Tämä on minun osuuteni yhteisen hyvän rakentamisessa. Pieni se on, mutta tärkeä.

Saatto-osasto Lehtolakodin vapaaehtoisilla on vihreä työasu. Vuorossa ovat Wilhelmiina Honkanen (vas.) sekä Tarja Tuominen.