Kuopio RockCock  on saavuttanut jo 15 vuoden teini-iän, mutta teiniangstista se ei näytä kärsivän ollenkaan. Päinvastoin, pidot vaan paranevat vuodesta toiseen - aina on jotain tuttua ja turvallista, mutta aina myös jotain uutta piristystä ja vaihtelua. Eikä yleisökään ole pelkkää teini-ikäistä porukkaa vaan rokki yhdisti taas kaikki iästä riippumatta. Sulassa sovussa lavojen edessä heiluivat pienet lapset vanhempineen, nuoriso, keski-ikäinen väki sekä +70-vuotiaat, jotka olivat päässeet festareille ilmaiseksi. Kaikista kun ei tule vielä tuossakaan iässä humpan, valssin ja tangon rakastajia vaan poppi, rokki ja heavy kuulostavat edelleen paremmalta. Näin tulee käymään varmaan omalla kohdallanikin. Tietyt jutut kuitenkin jätän mielellään jo nyt itseäni hieman nuoremmille, kuten esimerkiksi hurjan näköiset motocross-temput ja benji-hypyt.

Vauhtia ja hurjia kokemuksia

Tänä vuonna uutena hienona keksintönä olivat info-ilmapallot. Tai ainakaan aikaisempina vuosina en ole tällaisia alueella huomannut. Helppo oli suunnistaa vesipisteitä ja bajamajoja kohti, kun ne oli näkyvästi ilmapalloilla merkattu. Ilmapallo on helppo ja halpa, mutta erittäin toimiva maamerkki - hyvät keksinnöthän ovat usein yksinkertaisia.

Info-ilmapallot saivat paljon kehuja

Olin etukäteen päättänyt, että vaikka haluan nähdä taas ne tietyt tutut esiintyjät, niin tänäkin vuonna käyn kuuntelemassa minulle täysin vieraita bändejä. Jos et rohkeasti poikkea omalta mukavuusalueeltasi, et koskaan tee uusia hienoja bändi- ja musiikkilöytöjä. Tällä kertaa päätin tutustua paikalliseen Kaikkeus-kokoonpanoon. Ai milläkö perusteella valitsin heidät? Noh, bändissä soittaa työkaverini puoliso ja pelkäsin, että jos en ilmesty paikalle, ei ole seuraavana maanantaina töihin menemistä... Joten positiivisen ja yhteistyökykyisen työilmapiirin säilyttääkseni suunnistin Teflon Brothersien energiapläjäyksen jälkeen kohti Väinö-lavaa kuuntelemaan Kaikkeuden keikan loppupuoliskon. Ja kyllä tälläkin porukalla energiaa piisasi! Todellinen soittamisen ja esiintymisen into ja riemu oli myös nautittavaa katseltavaa. Laulaja ei meinannut pysyä viimeisen biisin aikana enää housuissaan. Tai pysyi hän vielä housuissaan, mutta ei esiintymislavalla vaan esiintymisareenaksi laajeni Väinölänniemen hiekat. Jos ei nimi miestä pahenna, niin ei se näytä pahentavan tätä bändiäkään eli Kaikkeus antoi yleisölle todellakin kaikkensa.

Kaikkeuden pojat antoivat nimensä mukaisesti kaikkensa

Apulanta, Haloo Helsinki!, Kaija Koo, Antti Tuisku ja moni muu jo ennestään tuttu esiintyjä ja bändi vetivät keikkansa myös tuttuun ja vauhdikkaaseen tyyliinsä eivätkä pettäneet kuuntelijoita tälläkään kertaa. Mutta vaikka Madafakin darraa on kuullut radiosta niin usein, että sanat muistaa jo väkisinkin ulkoa, en ollut livenä Roope Salmista Koirineen ennen kokenut. Vauhtia oli tässäkin esiintymisessä ja lisäksi positiivisuus ja improräppäys saivat varmasti jokaisen hyvälle tuulelle. Sonata Arctica puolestaan oli jo aikaisemmilta rokkivuosilta tuttu esiintyjä, mutta pakko oli tänäkin vuonna ehtiä heitä kuuntelemaan.

Roope Salminen & Koirat oli minulle uusi ja positiivinen tuttavuus

Sonata Arctica on vaan niin hyvä

Tänä vuonna osallistuin Kuopiorockiin - molempiin päiviin - kolmatta kertaa ja näyttää siltä, että kokemuksen myötä kunto kasvaa. Ekana vuonna sunnuntai meni univelkoja kuitatessa ja jalkoja lepuuttaessa, väsy oli valtava koko kropassa eikä aivotkaan enää toimineet. Hiljaisuuttakin jo kaipasi kahden rokkipäivän jälkeen. Viime vuonna jaksoin jo paremmin ja sunnuntainakin piti vähän musiikkia jo kuunnella. Ja tänä vuonna ei jalkoihin koskenut ollenkaan ja sunnuntaiaamuna olo oli varsin pirteä ja teki mieli kuunnella Spotifyistä Kuopio RockCock 2017 -soittolistaa. Joten kun ensi vuonna saamme nauttia kolmipäiväisistä festareista, tällä pienellä harjoituksella jaksanee hyvin vielä yhden ekstrapäivänkin.

Tänä vuonna huomasi, että perjantaina oli todellinen yleisöryntäys, mutta alkusählingin jälkeen jonoja ei kuitenkaan syntynyt haitaksi asti vaan kaikki palvelut pelasivat varsin mallikkaasti ja joutuisasti. Katsoimme ystäväni kanssa Megadethiä pienen tovin - huippubändi, mutta meidän korvillemme oli hieman liian kovat desibelit. Toista mieltä oli ysikymppinen Väinölänniemen kulmalla asusteleva kummitätini, joka ei ollut tietoinen koko rokkifestareista: "Eihän sieltä mitään musiikkia viikonlopun aikana edes kuulunut!" Todennäköisesti musiikki ei ihan näin hiljaista kuitenkaan ollut vaan tätini tietämättömyys tapahtumasta johtui siitä, että kuulolaitteet olivat unohtuneet pöytälaatikkoon... 

Vaikka kaikkia bändejä en itse halunnutkaan kiirehtiä katsomaan, niin hienoa Kuopiorockissa on se, että musiikkikattauksesta löytyy jokaiselle jotakin eikä vain yhtä ainoaa musiikkilajia. Hieno oli myös lauantai-illan komeasti päättänyt ilotulitus, jonka myötä olo oli onnellinen, mutta vähän haikeakin, koska taas on odotettava vuosi seuraavaa rokkiviikonloppua. Ja vaikka aina löytyy rokkitapahtumaa vastustavia, niin yleisönosastoille kirjoitettu palaute näytti olevan tänä vuonna pääosin myönteistä. Upeaa, että ihmiset kirjoittavat myös positiivista palautetta eikä sanaista arkkua avata ainoastaan silloin, kun halutaan valittaa jostakin!

Illan ilotulitus - hei hei ja rokataan taas ensi kesänä

Positiivinen palaute on aina tervetullutta

Koska Kuopio RockCock panostaa ekologisuuteen ja kierrätykseen, päätin itsekin toimia samoin. Tietysti rokkialueella laitan aina roskat roskikseen jne., mutta tänä vuonna myös rokkiranneke ja korvatulpat päätyivät tarpeettomiksi tultuaan uudelleen käytettäviksi kissojeni leluina. Ai että pojat tykkäsivät leikkiä rannekkeella ja pelata jalista korvatulpilla. Ja mammahan/orjahan leikki heidän kanssaan, koska oli ollut kaksi pitkää päivää poissa pojujensa luota. <3 Saa nähdä, mitä pojat tuumivat, kun heidän orjansa on ensi vuonna rokkaamassa peräti kolme päivää...

Rokkirannekkeelle löytyi kierrätyskäyttöä

http://www.kuopiorock.fi/etusivu/

Lempeä tuijotushetki

"Uamulla varraen, kun aarinko noosoo."
Marja-Leena Vepsäläinen

Kirjastokahvio Zariannessa Kuopion pääkirjastolla on parhaillaan esillä kahden kuopiolaisen taiteilijan, Marja-Leena Vepsäläisen ja Ritva Laitisen, elämäntyötä käsittelevä taidenäyttely:  ”Vällääksijä mualaisromantiikasta...ja vähä siitäe erostiikasta”.

Näyttely kuvaa maatilan arkipäivän olemusta. Työpäivä lypsykarjatilalla on ollut jotain aivan muuta kuin virka-aika. Välillä siihen on kuulunut aamuvarhaisesta alkava hektisyys, joka ei hellitä ennen kuin aurinko laskee. Välillä taas kiireettömyys.  Se pieni hetki, jolloin ystävien ruskeat silmät pysähtyvät tuijottamaan ja samalla aikakin pysähtyy. Katseeseen jää kiinni.

"Kaverukset."
Ritva Laitinen

 

Väliin päivään on mahtunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Niistä selviämiseen on tarvittu rohkeita ratkaisuja ja kykyä ottaa käyttöön lennosta planB, kun kaikki ei mene niin kuin Stromsössä. Mukana on näyttelyn nimilupauksella väläys myös romantiikkaa ja Suomi100-henkistä entisaikojen erotiikkaa. Taustalla jokaisen ihmisen syvä perustarve tulla rakastetuksi. Sitä tarvetta ei raskaskaan työpäivä voi kokonaan hiljentää.

Tekemisen ja pysähtymisen rinnalla näyttely henkii haikeutta ja luopumisen tuskaa, kun elämäntyö”työ” on tehty. Kun on tullut ystävien taivasmatkan aika sateenkaaren alta löytyville vihreämmille niityille.

Molemmat taiteilijat ovat tehneet työtä lehmien parissa Kuopion eteläisellä maaseudulla. Työ ei ole kuitenkaan ollut vain työtä. Sen merkityksellisyys näkyy antaen näyttelylle sielun. Väliin fyysisesti hyvinkin raskasta työtä on kuvattu suurella sydämellä ja tunteella ilon pilkettä silmäkulmassa unohtamatta. Taiteilijoiden tyylilajit ja lähestymistavat asiaan ovat erilaiset. Vaikka aihe on sama, on kokemus hyvin henkilökohtainen.
 

Uskoisinpa, että muillekin kuin minulle nousee näiden töiden äärellä mieleen muistoja omasta lapsuudesta ja mummolasta. Tuo ruskeasilmäinen ja vähäeleinen tuijotushetki on niin tuttu. Lempeys. Se on tunne, joka jää näyttelystä päällimmäiseksi mieleen. Se on myös tunne, jonka haluan säilyttää. Koska lempeitä tuijotushetkiä tarvitaan.

Lisätietoja:

Näyttely on avoinna kirjastokahvio Zariannen aukioloaikoina elokuun ajan.
Näyttelyä on ilo ihmetellä tuoksuvan keittolounaan tai kahvikupposen ääreltä.

Kirjastokahvila Zarianne 

Mahdollisuuksien hevonen Sorsasalossa kokosi heppahöperöt taas yhteen

Suomenhevonen on hevosrotuna tänä vuonna jo 110-vuotias. Rotu on ainoa täysin Suomessa kehitetty hevosrotu ja se on kulkenut uskollisesti suomalaisten rinnalla koko itsenäisen Suomen historian ajan. Suomen ja suomenhevosen juhlavuoden kunniaksi Sorsasalon raviradan elokuisessa hevostapahtumassa "Mahdollisuuksien hevonen"  rodun monipuolisuus olikin nostettu hyvin esille. Suomenhevonen on kumppani, joka käy melkeinpä kaikkeen: työhevoseksi, kouluratsuksi, esteratsuksi, ravihevokseksi ja valjakkoajoonkin. Tapahtumassa nähtiin, että samanaikaisesti voimakas ja sulavalinjainen suomenhevonen vetää kevyesti yli oman painonsa, liikkuu pienin avuin kouluratsuna, taipuu räjähtävään vauhtiin montessa ja toisaalta ei hyydy pidemmälläkään matkalla raveissa, valjakkoajoa ja esteitä unohtamatta. Yllättävää oli myös huomata, että rodusta löytyy niin montaa väriä. Mielikuvissa kun suomenhevonen nousee esiin rautiaana liinakkoharjana. Tapahtumassa kuitenkin nähtiin, että rodussa esiintyy useita muita värejä.

Komea suomenhevosori Igor Kuu ja 15-vuotias Martta Tiainen  ovat kisanneet yhdessä vasta vuoden.
Tällä kertaa tuli voitto  kouluratsastuksen tasolla helppo B.

Jasun Jatsi veti tapahtuman vetonäytöksessä kevyesti yli 900 kg.

Mäntymäen Velmu vauhdikkasti valjakkoajossa.

Kun edellisvuoden Sorsasalon hevostapahtumassa ihasteltiin maailman suurimpia hevosrotuja shiret mukaan lukien, oli tapahtumassa tänä vuonna suomenhevosen ohella edustettuna maailman pienimpiä hevosrotuja. Rapsuttelemaan pääsi sekä eurooppalaista että amerikkalaista minihevosta.

Amerikkalainen minihevonen Macho omistajansa Susanne Ylikestin kanssa.

Macho -nimensä veroinen tukkajumala.

Turpaterapialla on ihmeellisiä vaikutuksia.

Eurooppalainen minihevonen Harmony tekee Susannen kanssa käyntejä mm. vanhainkoteihin.
Vielä tätä kirjoittaessanikin Susannen kertomat Harmonyn ja ikäihmisten kohtaamiset herkistävät.

Erikoisuusosastolla tapahtumassa pääsi tänä vuonna tutustumaan mm. vikellykseen. Vikellys on voimistelua ja tanssia hevosen selässä. Laji vaatii notkeutta, voimaa ja tasapainoa mutta ennen kaikkea vahvaa yhteistyötä. Kehityksen myötä askellaji muuttuu vähitellen käynnistä laukaksi.

Siilinjärven Vikeltäjien tyylinäytteet.

Kuten asiaan kuuluu, tapahtumassa oli esillä myös hevosurheilun varusteita, toimijoita ja alan koulutusta.

Sen lisäksi, että ständillä kisattiin hevosenkenkien heitossa, kuultiin myös asiaa koulutusmahdollisuuksista.
Kiuruveden Hingunniemessä voi opiskella hevosalaa monipuolisesti. 

Peltolan maatilalla on osattu yhdistää hevoset ja tietoisuustaidot. Maatilalla järjestetään teemaretriittejä ja HeLMi -ohjausta.
Samaan pöytään olivat päässeet suomalaiset Sola luomu- ja luonnonsaippuat.
Kotiinviemisiksi omaan kassiin Valjaskulman pinteleiden ohella päätyivät "luomu plörö" ja "inkivääriin ilo".

Sokerina pohjalla. Jotkut asiat ne eivät vanhene. Niin kuin kepparikisat. Näitä oli edellisvuodesta asti odotettu ja osallistumista hartaasti suunniteltu, Liekö myös harjoiteltu. Laji on selvästi edelleen tapahtuman kestosuosikki. Siinä palataan hevosurheilun alkulähteille. Kepparit ovat usein ne pienten hevostyttöjen ja -poikien ensimmäiset hoitohevoset.  Sillä erotuksella, että kepparit jaksavat yhä vaan kiinnostaa, vaikka oikeiden hevosten parissakin jo puuhataankin. Kepparitallin omistajan äitinäkin sitä jo tietää, mitä eroa on kolmi- ja kaksipalaisella kepparilla ja miksi suullinen on suutonta parempi.

Hevosmies Lauri kisasi hienosti alle 5-vuotiaiden sarjassa.

Helmin...

...Nellin...

...ja Jennin tyylinäytteet isompien sarjoissa.

Kepparikisat kilpailtiin näillä Helmin kepparitallin kotitekoisilla ratsuilla.

Koko päivä meillä tapahtumassa sitten vierähti ihan huomaamatta. Ja vielä piti neitokaisia houkutella pois. Mätsärit jäivät kesken ja suomenhevosten esteet näkemättä. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan ensi vuotta, että mitäköhän seuraava Sorsasalon hevostapahtuma tuo tullessaan. Ehkäpä ollaan jo mukana osallistumassa poniraveissa tai mätsäreissä oman Iisan kanssa.

Ensimmäiset kärryharjoitukset omalla Iisalla.

Kiitos ITIS aluejaosto ja tervetuloa taas Sorsasaloon. Siellä nähdään.

Lisätietoja:

Mahdollisuuksien hevonen -tapahtumainfo

http://www.ratsastus.fi/ita-suomi

Haastetta aivoille arabian kieltä opiskellen

Olen kouluikäisestä lähtien ollut eri kielistä kiinnostunut ja halunnut oppia ja opiskella niitä aina lisää - tähän mennessä englantia, ruotsia, saksaa, espanjaa ja viittomakieltä. Viittomakieltä opiskelin ihan ammatiksi saakka, sillä toimin kymmenisen vuotta viittomakielen tulkkina ja opettajana. Espanjan opinnot taas jäivät noin vuoteen, mutta haaveilen, että joskus ehtisin vielä opiskella tätä kaunista kieltä lisää. Monen muunkin kielen opiskelu on vielä haaveissa, mutta aika ei valitettavasti riitä kaikkien maailman kielten haltuunottoon. Pitkästä aikaa päätin nyt kuitenkin mennä kansalaisopistolle jonkin uuden kielen alkeita opiskelemaan ja halusin tällä kertaa haastaa itseni kunnolla eli valitsin arabian! Ja haasteita tämän kielen parissa riittikin, sillä jo kirjoitusjärjestelmä on täysin erilainen kuin mihin tähän mennessä olin tottunut: kirjaimet ovat arabiassa aivan erilaiset kuin suomen kielessä ja lisäksi teksti kirjoitetaan oikealta vasemmalle. Siinäpä haastetta eri aivolohkoille. Lisäksi myös monet äänteet ovat arabiassa suomalaiselle vieraita, kuten esimerkiksi erilaiset kurkkuäänteet.

Arabialaiset aakkoset

Eikä tässä vielä kaikki. Opettajamme Rahaf kertoi, että hänen kotimaassaan Syyriassa puhutaan erilaista arabiaa kuin vaikkapa Irakissa tai Egyptissä. Ja joka maassa kirjakieli poikkeaa vielä kyseisen maan puhekielestä. Lisäksi on tietysti vielä alueellisia murteita. Kirjoitetussa kielessä on erilaisen kirjoitusjärjestelmän lisäksi muutakin haastetta, sillä kirjoitetussa kielessä jokaiselle kirjaimelle on kolme eri kirjoitustapaa riippuen siitä, onko kirjain sanan alussa, keskellä vai lopussa. Olen aina pitänyt itseäni kielellisesti  suht lahjakkaana ja uusien kielten opiskelu on ollut minulle suhteellisen helppoa, mutta nyt alkoi tuntua, että olenkohan haukannut liian ison palasen...

Minun nimikirjaimieni erilaiset kirjoitustavat

Ja näin minun nimeni eli Sari kirjoitetaan

Kuopionkin opin opettajan antamasta mallista kirjoittamaan

Koska uuden kirjoitusjärjestelmän opettelu vaatii kuitenkin aikaa, keskityimme arabian alkeiskurssilla lähinnä puhuttuun kieleen ja harjoittelimme ääntämistä ja tärkeimpiä puhekielen lauseita. Savolainen ääntäminen ei äkkiseltään taipunut ihan yhtä kauniiseen muotoon kuin opettajamme Rahafin ääntäminen, mutta parhaamme me opiskelijat yritimme. Tietyt äänteet eivät savolaisen ja suomalaisen kurkusta meinanneet millään irrota, mutta harjoitushan se vasta tekee mestarin. Ja kärsivällisesti opettaja aina toisti sanoja ja lauseita ja me toistimme niitä hänen perässään. Lyhyitä keskustelujakin saimme jo kurssilla aikaan ja pystyimme esimerkiksi kertomaan oman ikämme, asuinpaikkamme ja puhelinnumeromme sekä millaiset vaatteet meillä on päällämme. Sekä tietysti opimme myös arkipäivän tervehdykset ja kohteliaisuudet.

Vaatesanastoa

Tietysti arabiaa niinkuin mitä tahansa muutakin kieltä pitäisi käyttää ja harjoitella aktiivisesti ja säännöllisesti, jotta kielitaito kehittyisi. Tajusin kuitenkin tämän alkeiskurssin aikana, että on nostettava hattua niille, joiden äidinkielen kirjoitusjärjestelmä ja ääntäminen on täysin erilaista ja he opettelevat uuden kielen uudessa kotimaassaan. Eli jos ei ole arabia, japani, kiina, venäjä tai kreikka ihan helpoimpia kieliä meille suomalaisille opiskeltaviksi, niin vastaavat haasteet on myös ko. kieliä äidinkieltään käyttävillä, jotka opiskelevat suomen kielen kirjaimia ja ääntämistä - ääkköset ja öökköset eivät aina ole niitä helpoimpia lausuttavia nekään.

Tuntuu muuten hienolta, kun lomamatkalla osaa edes toivottaa hyvät huomenet ja kiittää maan kielellä, sillä jo muutaman sanan osaaminen saa paikallisille ihmisille hymyn huulille. Eikä kieltä harjoitellakseen tarvitse edes matkustaa minnekään, sillä opiskelukaverien lisäksi voi jutella myös maahanmuuttajien kanssa tai katsoa televisiosta eri kielisiä tv-sarjoja ja -ohjelmia. Itse harrastan myös sitä, että juttelen kolmelle kissalleni milloin milläkin kielellä. Ovathan ne kisupojuni vähän ihmeissään, kun joskus höpöttelen heille ruotsiksi ja joskus englanniksi ja välillä heitän muutaman viittomankin sinne väliin. Myös lasteni kanssa juttelemme välillä eri kielillä harjoitusta saadaksemme. Näin opitut taidot pysyvät edes jollakin tavoin yllä, jos esimerkiksi työelämässä ei ole mahdollisuutta käyttää osaamiaan  kieliä aktiivisesti. Kielten opiskelun kautta voi saada uusia ystäviäkin eri puolilta maailmaa ja mikä onkaan parempaa aivojumppaa kuin uuden kielen opiskelu! Mitä kieltä sinä haluaisit seuraavaksi oppia?


Kuopion kansalaisopiston kielikurssit ja muun opetustarjonnan löydät tästä osoitteesta:

http://kansalaisopisto.kuopio.fi/