tiistai 26. tammikuuta 2016

Nyt vietetään Pakkaspäivien tapahtumaviikkoa (25.-31.1.16), Kuopion sirkuksen 30-v juhlanäytös "KAAOS" oli enemmän kuin hieno!

Lasten ja nuorten Pakkaspäivien tapahtumaviikkoa vietetään parhaillaan 25.-31.1.2016. Tarjolla on monipuolisesti kulttuurin ja liikunnan sisältöjä. Lapset ja myös aikuiset pääsevät kokemaan elämyksiä, iloa ja talvista tekemistä niin sisällä kuin ulkonakin eri puolilla kaupunkia. 
Tapahtuma huipentuu koko perheen Pakkasjuhlaan Brahen puistossa su 31.1. klo 14-16.30. Pakkasjuhlia vietetään myös Petosen toriaukiolla pe 29.1. klo 9 alkaen, Maaningalla la 30.1. klo 9.30 alkaen ja Nilsiässä la 30.1. klo 11 alkaen. Kaikki mukaan!
Tarkemman ohjelman läydät täältä! 

Minulla oli yhdessä lapsieni kanssa mahdollisuus päästä katsomaan Kuopion sirkuksen 30-vuotisjuhlanäytöstä "KAAOS". Suosittelen teille kaikille, jotka haluatte nähdä ja kokea sirkuksen iloa ja riemua...tunnelmat vaihtuivat soljuvasti, livemusiikki ja valot loivat tunnelmaa...


Kaaos = epäjärjestys. Kaaoksella tarkoitetaan kaikkeuden muodostumista edeltänyttä oletettua järjestymätöntä olotilaa. Esitys kuvastaa sitä, miten taitojen, välineiden ja harjoitusten kaaoksesta muodostuu lopulta katsojien silmien eteen eheä kokonaisuus. 

Esityksen on ohjannut Emilia Tengvall ja käsikirjoitus on ohjaajan ja esiintyjien käsialaa. Esitystä säestää nelihenkinen orkesteri muusikko Elina Kemppaisen johdolla. Lisäksi esityksissä nähdään vierailevina taiteilijoina Kuopion Sirkuksen kasvatteja.





Lahjakkaita, notkeita, rohkeita, taitavia...Sirkuksen esitys oli huikean hieno "kaaos" akrobatiaa, taidokasta temppuilua, tyylikästä taikuutta, hassuttelua ja hauskuutta.  Esityksiä lattiasta kattoon, aivan kuten ennakkoon oli luvattu. Silmin nähden lapset ja nuoret esiintyivät täysillä, antaen kaikkensa yleisölle. Odotukseni ylittyivät ja nautin suunnattomasti esityksestä! Ja varmasti koko yleisö nautti. Pojistani vanhempi pian kuusi vuotias kommentoi seuraavaa "esitys oli hieno, taikuri oli suosikkini", "miten ihmeessä hän otti niitä kortteja taivaasta?"...vielä kotonakin hän ihmetteli tätä omalle isilleen. Pienimmäisen meidän kaksi vuotiaan mielestä esitys oli hieno. Hän malttoi katsoa koko esityksen juurikaan hievahtamatta. Uskon että pojat ovat tulevaisuuden sirkuskoululaisia. Siellä saa mm. purkaa energiaa, oppia uutta, saada onnistumisen kokemuksia, tehdä yhdessä ja kehonhallinta kehittyy. Loistava harrastus sanoisin! 




Tässä on vain pieni otos siitä mitä lavalla saimme nähdä. Kaikki esitykset olivat upeita ja kuvan arvoisia! harjoitustunteja on takana varmasti satoja.







Kiitos Kuopion sirkus elämyksellisestä kokemuksesta, olette huikeita :)
Riikka&pojat


torstai 21. tammikuuta 2016

Tuli Talvi Tahkolle !

Oli perjantai iltapäivä ja elohopea näyttää -20°C pakkasta ja auton keula on kohti Tahkoa. Mielessä pyörähtää, että kuinkahan huomenna ? Onko yhtä kylmä, vai vielä kylmempi. Onneksi mukana on arktinen varustus toppahousuineen, untuvatakkeineen ja neopren kaulurineen. Siis intoa täynnä talvisen Tahkon taikaa katsomaan.
Tahkon keskusvaraamo vasemmalla "Tahko.com" kyltin kohdalla.
Meille oli varattu keskusvaraamon kautta "Junior Suite" 24-neliön kokoinen "kämppä" (kuvassa etualalla olevasta huoneistohotellista). Järjestelyt olivat erittäin helpot, eli varaamossa oli luukku (jonka sai auki varauksessa olevalla koodilla). Kirjekuori sisälsi kaiken tarvittavan informaation ja tietysti avaimen "kämppään". Auto parkkiin ja tutustumaan "kämpän" tiloihin (onneksi kaikkiin asuntoihin kuuluu lämmitystolpalla varustettu parkkipaikka, sillä pakkanen oli kivunnut -26°C asteeseen).
Kannettuaan "kimpsut" ja "kampsut" kämppään aloimme tutustumaan asunnon viihtyvyyteen ja tarjoamaan tekniikkaan. Kaikki tarvittava näytti löytyvän hyvin integroituna ja viihtyisän oloisena. Asunto sisälsi saunan, suihkun, wc:n, keittiön, ruokailutilan ja sängyt kahdelle. Keittiöstä löytyy kaikki tarvittava (mm. jääkaappi/pakastin, kahvin- ja vedenkeitin, liesi/uuni jne...). Kohteeseen voit tutustua tarkemmin linkistä https://www.tahko.com/index.php?action=kauppa&act=majoittajat&majoittajaIDx=3&kieli=1
Varaukset tapahtuvat keskusvaraamon kautta, kuten monen muunkin Tahkon majoituskohteen varaaminen.

Kylmä kolotti luita ja ytimiä, joten sauna lämpiämään ja iltapalaa laittamaan (kannattaa katsoa saunan kiukaan termostaatin asento..meillä kävi niin, että termostaatti oli minimillä => saunassa oli juuri ja juuri +40°C lämmintä). Iltapalan jälkeen hieman tv:tä katsoimme ja sitten nukkumaan pehmeään sänkyyn.

Aamu ei tuonut lämmintä "säärintamaa" Tahkolle, joten rinteeseen oli lähdettävä hyytävässä -26°C pakkaseen. Ensin ennen rinteeseen menoa saunassa lämmittely ja sopiva vaatekerta päälle. Kaikki olisi mennytkin hyvin kunnes huomasin lasketteluhousujen olevan kotona eteisen kaapissa. Mitäs sitten ? Laukusta kaikki housuiksi luoikiteltavat päälle (4 kerrosta), jolloin olo oli hieman kuin jääkiekkomaalivahdilla (mutta minkäs teet...dementiasta kärsii koko ruumis...hmm...tai ainakin alaosa siitä). Sukkiakin oli kolme kerrosta monoissa.
Hissiliput voi hankkia kuvan keskellä olevasta "majasta"
Tahkon rinteille saapuessasi voit jättää autosi maksuttomaan parkkiin. Parkkipaikkoja on talvella myös jäällä. Parkkipaikan vieressä on hissilippujen kauppa, mistä on helppo autolta rinteeseen mennessä hissilippu lunastaa (myös älykortit jos sellaista ei vielä ole). Aukioloajat ja lippujen hinnat löytyvät kätevästi täältä  https://www.tahko.com/fi/laskettelu/rinneliput+ja+aukioloajat/

Vaikka pakkanen puri ja viima jäähdytti aivolohkoa, niin maisemathan olivat henkeä salpaavat ja rinteet täydellisessä kunnossa. Ihmisiä oli vähän (pakkastilanteesta johtuen), mutta rinteitä oli hyvin auki. Hieman lumetuksesta tuleva lumisumu haittasi paikoittain näkyvyyttä (tästä vaarasta varoitettiin hissilippu luukulla), mutta se ei häirinnyt laskettelua.

Tahkon rinteiden päältä näkyy kauas ja maisemat ovat kerrassaan upeat.
Hieman alle kolme tuntia (yhden 20min tauon siivittelemänä) olikin aika siirtyä "Telakalle". Telakka sanana voi tarkoittaa jokaiselle hieman eri asiaa, mutta minulle se tarkoitti lounasta. Monot saunan lauteille sulamaan ja kohti Telakkaa... Nälkä "tuo ihana tekosyy", joka oli nyt muutakin kuin teko syy.
Telakka sijaitsee Huoneistohotellin alakerrassa Kunkun vieressä

Telakalla lounas on katettuna klo12-16. Tarjolla on salaattipöytä, päivän keitto ja pääruoka (tuolloin päivän keitto oli perinteinen lihakeitto ja pääruokana oli erilaisia pizza "slaisseja"). Ruoka oli erittäin maittavaa, monipuolista ja nälkä oli "tipo tiessään". Tunnelma ravintolassa on lämminhenkinen, siisti ja tyylikäs. Pöydät on sijoiteltu niin, että voit syödä omassa rauhassa tai isommassa ryhmässä. Juoma valikoimasta löytyy jokaiselle sopivaa. http://www.roll.fi/telakka/

Lounaan jälkeen oli aika toiselle "setille" rinteessä. Pakkanen ei ollut hellittänyt, mutta reilun lounaan jälkeen energiavarastot ovat taas iskussa, joten kohti lumitykkejä mennään. Minulla oli oma valokuvaaja mukana, joka ikuisti laskijan (siis minut) kameran muistiin valokuvan muodossa.
Moneen vaatekertaan piiloutunut "tuntematon" laskija

Talven ensi "puraisu" rinteisiin Tahkolla on otettu. Kuten arvata saattaa, niin jalathan siinä kipeiksi sai (siis maitohappoa lihaksissa) ja aamulla ylösnousu tuotti nautinnollista tuskaa. Pakkasen paukkuessa seuraavana aamuna auto lämmitykseen ja aamupalaa nauttimaan. Kimpsut ja kampsut kasaan ja autoa starttailemaan (jos ei lämmitystolppaa olisi ollut, niin auto ei ole inahtanutkaan), mutta onneksi pakoputkesta tupsahti savupilvi taivaalle.

Avaimen palautus oli mutkatonta (Infossa oli palautusluukku, johon oli avain helppo pudottaa). Miellyttävän kokemuksen jälkeen tänne on tultava uudestaan...kun pakkanen on hellittänyt. Tahkon rinteet ovat Suomen parhaimmistoa ja vetävät vertoja mm. Rukan rinteille. Voidaankin muotoilla niin, että Tahko on Keski-Suomen lappi. Myös "after ski" on Tahkolla voimissaan. Varsinkin lauantaisin iltapäivästä Pehkubaarissa Tahkon huipulla on meno ainutlaatuista, ihmisillä hyvä tahto ja juhlamieli.
Pehkubaari Tahkon huipulla

Iltapäivällä musiikki soi ja DJ pitää asiakkaat hyvässä fiiliksessä. Osa tanssii lattialla ja osa pöydillä. Meteli on kova ja tunnelma katossa. Turvallisuus näkökohta on otettu huomioon, kuten viereisestä kuvasta hyvin käy ilmi "pöydillä tanssiminen omalla vastuulla". Tämän lisäksi Tahkolla on myös monta muuta "aktiviteetti" paikkaa niin ilta- kuin päiväriennoille. Tahko on kokemisen arvoinen paikka...pala lappia Pohjois-Savon sydämessä. -Anssi Kareinen-

http://www.kuopiotahko.fi/tahko/

tiistai 19. tammikuuta 2016

Vuosi käyntiin -tonta ja kankeita nelikymppisiä

Voi kanki. Pää toimii mutta jalat eivät tottele. Lihakset niin pinkeät, että melkein kuulee narinan. Portaat. Tuskaa. Näin kävi, kun loppuvuoden hidastaja laittoi lihansa jälleen liikkeelle. Kuullostaako tutulta?

Tammikuu on heräämisen aikaa. Kuntosalit ja liikuntaryhmät ovat täynnä ja moni ainakin miettii, mitä vuoden alun kunniaksi taas aloittaisi. Vietetään tipa-tonta, sokeri-tonta, rasva-tonta ja loppuma-tonta ilman jotain kuukautta. Olen minäkin -tonta joskus kokeillut. Ja aina palannut samaan kehäpäätelmään. Kielloitta kohtuudella ympäri vuoden toimii minulla sittenkin parhaiten. Mutta tunnustan kyllä, että joskus sitä -tonta tarvitaan alkuun pääsemiseksi. Vanhojen tottumusten ohjaamiseksi uusille urille. Sitä viisas ihminen kun lipsuu niin helposti takaisin mukavuusalueelleen.

Oman elämäntaparemontin suurimmista käännekohdista on kulunut jo useita vuosia. Juristitermein kuvattuna lähtökohtaisen pääsääntöisesti tilanne on nyt under control. Siltikin aina välillä tulee jaksoja, jolloin liikkuminen jää vähemmälle. Huomaan myös nyt, että joulunpyhien hitaudella ja sitä edeltäneellä sairastelulla on ollut hintansa. Kehoni on kangistunut ja kestävyystasoni laskenut. Ainakin siltä tuntuu. On tahmeaa taas palata liikuntojen pariin. Mutta palaan kuitenkin, sillä tiedän liikunnan antavan paljon. Voimavaroja, virkeyttä ja hyvää oloa.

Minun liikuntani lähtivät vuoden alussa käyntiin Kansalaisopiston torstaisella kehonpainoharjoittelun kurssilla ja Antin nelikymppisillä, lihaskuntotestillä. Testin ja jälkikankeuden kautta pääsin taas kartalle, missä nyt mennään. Syntymäpäivänäni kesän kynnyksellä haastan itseni uudelleen. Asetan tavoitteekseni, että parannan tulostani vähintäänkin yhdellä kierroksella. Noin kaksi kertaa oma ikä nelikymppistä per liike riittää kevään tavoitteeksi minulle. Bonusta on, että kroppa vielä taipuukin testin jälkeen. Kesän koittaessa en halua olla enää vuoden alun kanki Kirsi.

Joulun pyhien aikana tuli hidastelun lomassa lueskeltua myös Jenniemilian kirjaa "Rakastan siis olen". Näin lihaskuntotestin jälkimainingeissa mieleen nousevat kirjan kohdat, joissa puhuttiin tavoitteiden asettamisesta ja sitoutumisesta. Monet meistä ovat taitavia asioiden aikaansaamisessa, kun puhutaan käytännön asioista, esimerkiksi keittiöremontista. Kun taas puhutaan meistä itsestämme, olemmekin tavoitteidemme suhteen monesti hukassa. Kun tavoitteet on asetettu, on vielä uskallettava sitoutua. Sitoutuessaan sitä on valmis tekemään tavoitteensa eteen töitä. Silloinkin, kun askel horjuu."Menestystä ei mitata harha-askeleiden määrällä, vaan periksiantamattomuudella, joka vie eteenpäin esteistä huolimatta", kirjoittaa Jenniemilia. Niin.

Kannustankin myös sinua näin vuoden alussa pieneen elämäntapapohdintaan. Asetatko itsellesi joitain hyvinvointiasi lisääviä tavoitteita tälle vuodelle? Mikä sinua innostaa, kannustaa ja motivoi? Miten rakastat itseäsi?


********
Kuopion Kansalaisopiston tarjonnasta löytyy vielä paljon omaan hyvinvointiin liittyviä kursseja, joilla on tilaa (kansalaisopisto.kuopio.fi). Myös minun kurssilleni "Kehonpainoharjoittelun perusteet" mahtuu vielä. Kehonpainoharjoittelun syksyn kurssista olen kirjoittanut erillisen blogin "You got the power", jos kiinnostuit enemmälti lajista. Blogin löydät nimeni alta lupainnostua.blogspot.fi-blogista. Samasta paikasta löydät myös ihan ensimmäisen blogikirjoitukseni "Kyllä! Nyt on lupa innostua ja myös onnistua". Siinä on valotettu minun elämäntaparemonttini taustoja.

Myös kulttuuri on iso osa hyvinvointia. Kevään tarjontaa kulttuurin saralla löytyy juuri ilmestyneestä kaupungin "Kohtaamisia" -lehdestä, johon on koottu koko kevään tapahtumat Kuopiossa. Omaan kevään kulttuuri- ja tapahtumakalenteriini kuuluvat ainakin Sotkun kulttuurikeitto ja taidemuseon "My Silence" yhdessä hyvinvointilähettiläskollegoideni kanssa, Onnen aika -häämessut yhdessä morsiameni kanssa (olen ensi kesän kaaso) sekä teatterilla mentalisti Pete Poskiparran Mielenkääntäjä. Näistä siis ainakin blogeja luvassa tässä kevään aikana.




lauantai 16. tammikuuta 2016

Kappale kauneinta (kylmintä) Kuopiota

Kuopio -26° C

Hip hellettä, sanoi jänis pakkasessa.


On pakkanen, että sarkahousut katkeiloo.


Pakkanen puhurin poika, alta jalkoja annoo, kieltä suusta viittelöi.


 


On pantava kaekki vuatteet piälle ja loput tuulen puolelle kaenaloon.



Aina sitä kylymän talaven yl piäsöö, piäsis vua kuuman kesän.
  



 Outahan pakkanen, vielä se kesä tulloo.







torstai 7. tammikuuta 2016

Sisäisten SuperSankarien valloittama maailma

Maailma Sisäisen SuperSankarin jalkojen alla

Aina auki.
Kevät. Kesä. Syksy.Talvi.
Kikatusta.
Pakkasta ja lunta. Aurinkoa ja lämpöä. Sadetta ja sumua.
Kiukkua. 
Toppapuku. Kurahousut. Shortsit ja lenkkarit. Kumpparit ja varpaat.
Leikkimistä ja liukumista. Pomppimista ja keinumista. 
Hiekkalinnojen rakentamista ja hajottamista.
Kiipeilyä. Kaatuilua.
Loma. Tauko. Hetki.
Eväshetki, yhteinen retki.
Palloiluja ja parkouria. 
Hihitystä ja haleja.
Muksuja, mammoja, mummoja, pappoja.
Serkkuja, tätejä, setiä ja isiä.
Pusuja ja räkää. Pissahätää.
Elämän ihmeitä: ihmettelyä.
Liukuri. Luikuri. Pulkka ja Stiga. Mäkeä ylös ja alas.
Kavereita uusia, vanhoja: jaettuja tunteita ja tapoja.
Labyrintti ja talitintti.
Seikkailua, valloitusta vallatonta - 
 yksin ja yhdessä.

Mikä ihme se on? 
Sisäisten SuperSankarien valloittama maailma eli
Leikkipuisto.

Kula-Kalle eli Pelle Valkeisenlammen puistossa
on pyörittänyt lapsia ja aikuisia jo kymmeniä vuosia Kuopiossa



Sankaripukuinen Sisäinen SuperSankari 

Kun aamulla Hämähäkkimies, Lepakkomies, Sammakkomies ja Rinsessa tahtovat valloittaa enemmän kuin kodin ympäristön on aika hypätä ratsun (perhe Citroenin) kyytiin ja kurvata kohti leikkipuistoa. Ennen lähtöä Supermiehet,iältään kahdesta viiteen ja Rinsessa kaksi vuotta, riisuvat sankaripukunsa vaatekaappiin vaihtaen kelin kestävät asut päälleen.
On aika päästää Sisäiset SuperSankarit valloittamaan maailmaa.

 Brahen puistossa Kuopio Tanssii ja Soin harjoitukset?
Ei vaan SuperSankareiden rytmiryhmä rummuttelee rytmjejä maailman ääriin..
Valinta on vaikea.
Vaikea on valita mikä maailmoista valloitetaan juuri tänään:
Pelle, Pikku Kakkonen, Vankila vai lähin melkein ikioma?
Aina päätös ei ole yhteinen valinta  minne leikkipuistoon ratsullamme kurvaamme, mutta joka aamu päätös kohteesta tehdään ja mennään. Tai, ainakin neljänä aamuna viikosta.
Demokratia vai diktatuuri? Diktatuurin kautta demokratiaan ja joskus demokratian kautta diktatuuriin ja nenät kohti valittua leikkipuistoa.
Sisäiset SuperSankarit ja minä, Äiti, olemme leikkipuistojen suurkuluttajia. Samalla että me käymme leikkipuistoissa usein, olemme tehneet myös omasta Mummosta, VaraMummoista ja IsoKummitädeistä leikkipuistojen suurkuluttajia - Sisäiset SuperSankarit ja Mummot  irti! Leikkipuistoissa vietetty aika on yhteistä hauskaa mutta samalla myös itsenäistä seikkailua liikkuen turvallisessa, mutta virikkeellisessä maailmassa - rajana vain mielikuvituksemme.
Pakkaspäivän auringonsäteet  Valkeisenlammen puistossa

Pikkusiskon keinutusta  Brahen puistossa
Meillä on neljä lempileikkipuistoa: oman kodin lähileikkipuisto,  josta löytyy kiikut, liukumäki, pomppulaitteet ja perinteinen hiekkalaatikko. Omassa lähipuistossamme ei ole niin paljon laitteita kuin kaupungin isommissa puistoissa, mutta oma puisto on ihanan lähellä, vain kävelymatkan eli miljoonan muurahaisen ja tuhannen männynkävyn tutkimisen päässä kodistamme. Kävelymatka puistoomme tuntuukin usein enemmän seikkailulta kuin itse puiston laitteissa pyöriminen.

Vankilan eli Hapelähteen puisto kuten muutkin keskustan alueen lempipuistomme ovat vain kymmenen minuutin automatkan päässä kotoa: seikkailut ja maailmojen valloitus mahdollisuus mahtavan lähellä! Hapelähteen puistossa on leikki- ja liikunta-aluetta jaettu useaan eri osaan huomioiden sekä pienimmät ja isoimmat  liikkujat- lapset, nuoret ja seniorit. Puisto onkin kiipeilyn, liukumäkien ja muiden perusleikkimahdollisuuksien lisäksi oiva paikka meidän Mummoille sillä senioireille on rakennettu oma puisto-osuus. Vaikka alueita puistossa on omansa jokaiselle ikäryhmälle silti rajoja ei ole vaan liikkua saa ja suositellaan ilman rajoituksia ja ikärajoja - leikin kautta liikkumaan yhdessä.  Senioreille suunnatussa puistossa myös meidän juniorit viihtyvät riippusillalla pomppien ja polkulaitteella polkien yhdessä Mummon kanssa. Senioripuistossa voi mm. kiipeillä, roikkua, kehittää tasapainoa ja vahvistaa eri lihasryhmiä monipuolisilla lihashuoltolaitteilla.

Pikku Kakkosen eli Brahen puisto on Kuopion kauneimmalla paikalla: Kallaveden rannalla, aivan pallonheiton matkan päästä Kuopion Musiikkikeskukselta. Brahen puistossa on myös monipuolisesti huomioitu sekä pienimmät että isoimmat puistoilijat mm. on useita erilaisia kiikkuja, kiipeilytelineitä, safariautoa, labyrinttia, merirosvolaivaa, Tiikeri- liukumäkeä, iso hiekkalaatikko ja erillinen parkour-puistoalue. Puistossa voi myös päästää Sisäisen Soittajansa irti ja rummuttaa rytmejä yhdessä tai yksin maailmalle nautittavaksi. Brahen puisto on innostava meille myös talvella pitkän ja loivan pulkkamäen vuoksi.

Kuopion Pelle-puisto eli Valkeisenlammen puisto on kauniin talvisin satupuutarhan, kesäisin vehreän kukkaisen lammen rannalla. Leikin pysähdyttyä voi hetkeksi istahtaa Uppo-Nallen omille penkeille hiljentyen nauttimaan lammen lumoavasta kauneudesta.  
Puistossa voi seikkailla vaikka intiaanina melkein aidoissa intiaanien majoissa, kiipeillä, kiikkua ja kesäisin poiketa polkemaan polkuautoa tai pikkumopoja viereiseen maksuttomaan Liikennepuistoon.

Itselle nyt Äitinä, 80-luvulla leikkipuistojen Sisäisenä SuperSankarina seikkailleena erityisen läheinen on Valkeisenlammen puiston Pelle eli Kula-Kalle. Kula-Kalle pyöritti pääni pyörryksiin minulta pienenä, aivan kuten nyt yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin omat lapseni siinä kikatuksien kera pyörivät.
Mietin vain vieläköhän onni on myötä ja Kula- Kalle jaksaa seuraavat vuosikymmenet pyöriä, jotta vielä Mummonakin pääsen mukaan Kula-Kallen iloisiin pyörteisiin?

Hapelähteen  puiston kauneus hiljentää menevimmätkin miehet




Mäenlaskua talvella ei voita mikään.
Kuopion Brahen puistossa on sopivan pitkä ja loiva mäki meidän mäenlaskuun



Kuopion leikki- ja lähiliikuntapaikoista lisää:
http://www.kuopio.fi/web/ymparisto/leikki-ja-lahiliikuntapaikat

Leikkipuistossa voi myös järjestää juhlat; ihan vaikka keskellä talveakin Pakkasjuhlat.
Kuopion Lasten ja nuorten Pakkaspäivät 25.-31.01. huipentuvat Brahen puistossa Pakkasjuhlaan
sunnuntaina 31.01.2016, jossa ohjelmassa mm. hankirallia, lumikenkäilyä, mäenlaskua ja Muumi-hiihtoa.
Kurkkaa lisää Pakkaspäivistä ja Pakkasjuhlan ohjelmasta: Pakkaspäivät 2016

Kuopion muista maksuttomista ulkoilun iloista muksuille voit lukea blogeista:
Nautiskelua nuotiopaikalla
Saa katsoa. Saa koskea. Saa kuvitella.

tiistai 8. joulukuuta 2015

Lukukoira Sylvin opissa




8-vuotias Sofia Koistinen on käynyt lukemassa lukukoira Sylville useita kertoja pääkirjastolla.  Sofia tapasi lukukoiran myös Riistaveden Vaarunvartijat –lippukunnan partiolaisillassa, jossa Sylvi kävi syksyllä vierailemassa. Tuolloin Sylville luki kirjoja Sofian lisäksi neljä muutakin sudenpentutyttöä.

Sofia kertoi lukukoirakokemuksistaan näin: Koiralle lukeminen on  mukavaa, ihan tavallista eikä sitä tarvitse jännittää. Sylvi sopii hyvin lukukoiraksi, koska se on söpö, rauhallinen ja ystävällinen. Samasta syystä Sofian mielestä marsutkin sopisivat lukueläimiksi. Hän uskoo, että myös Sylvi tykkää lukuhetkistä ja ajattelee varmaan innostuneena: ”Jee! Minulle luetaan!”.

Lukukoiralle lukeminen on Sofian mielestä sekä kivaa että hyödyllistä; hän toteaakin, että oppi paremmin lukemaan Sylvin tuella. Nykyään lukeminen sujuu hyvin myös omin päin, viimeksi Sofia on lukenut Siilit eivät pidä korkeista paikoista –kirjan.


Minna-äiti muistaa tyttärensä kertoneen, että Sofian takelleltua hankalissa sanoissa Sylvi oli painanut kuononsa kiinni tekstiin ja yrittänyt lukijan apuna pähkäillä, mitä tuossa vaikealukuisessa kohdassa mahdetaan sanoa.  Sofian äiti kiteyttää, että lukukoiralle lukiessa lapsi motivoituu ja saa myönteisiä lukukokemuksia: ”Lukukoira tykkää kuunnella, kun minä luen. Minä saan lukea lukukoiralle.”


Lukukoira Sylvin ajanvaraukset pääkirjaston lastenosastolta puh  044 718 2321.

Kuvat: Suvi Pitkänen

torstai 3. joulukuuta 2015

Nappivalinta: Naisten palloilukurssi


Kansalaisopiston kurssiesitteen selailu herättää minussa aina innostumista. Tuota tekisi mieli kokeilla. Olisikohan minusta tuohon? Tällaistakinko täällä voi harrastaa? Monenlaisia juttuja on tullutkin vuosien varrella kokeiltua. Tänä vuonna kurssirajaus oli harvinaisen selvä. Kun on kökkinyt kotiäitinä vuodenajasta toiseen suunnitellen (ja nimenomaan vain suunnitellen) minkälaista liikuntaa jaksaisi vähillä yöunilla harrastaa, kotiväki (tai omatunto)ei antanut armoa: tänä syksynä viimein alkaa liikuntaharrastus. 



Realiteetit olivat selvät. Aikaa olisi irrotettavissa kerran viikossa miehen työpäivän päättymisen ja lasten nukuttamisen välissä. Mikä tahansa liikunta tekisi tälle ruholle hyvää, mutta mitä enemmän hiki, sen parempi. Mieluummin jotakin, jossa ei voi ryhmän edessä ihan lusmuilla. Ja sitten vielä minulle henkilökohtaisesti tärkein: mitä lähempänä, sen todennäköisemmin tulee lähdettyä. Ja nappiosumahan sieltä sitten löytyi: Naisten palloilukurssi Aurinkorinteen koululla tiistaisin klo 17.30-19.00. Kivenheiton päässä meiltä - sinnehän vaikka juoksee lämmitelläkseen! 

Palloilu ei missään nimessä ole meikäläiselle mikään omin juttu. Vauvan kanssa palloa on vieritelty noin niin kuin metrin päässä toisistamme istuskellen ja taaperon kanssa on päästy potkuhommiinkin -etäisyys tosin edelleen sama. Mutta sydämessä on kuitenkin kouluajoista asti kytenyt innostus porukalla pelaamiseen. Ja nyt sitä on sitten syyslukukausi testattu - voin lämpimästi suositella!

Liikunnanopettaja Sari Saarelainen on suunnitellut kurssin, jolla pysyvät mukana minun kaltaiseni innokkaat mutta eivät varsin taidokkaat pelailijat. Samalla kurssi tarjoaa liikunnaniloa myös ketterimmille ja kokeneemmille pallottelijoille. Ryhmässä on se iso etu, että toisilta ja toisten kanssa voi oppia jotakin ihan uutta ja toisilta saa voimaa niinäkin päivinä, kun musta asfaltti tuntuu vetävän kaikki voimat. Pukuhuoneeseen on tullut raahustettua monesti uupuneena, mutta pois lähtiessä askel on ollut mukavan kevyt.

Lajin kuin lajin taitava Sari perehdyttää meitä sulkapallon saloihin.
Palloilulajien kirjo on ollut yllättävän laaja, perinteisten lajien rinnalla on kokeiltu monia ihan uusia tuttavuuksia. Sari on osannut ammattitaitoisesti ohjeistaa lajin kuin lajin ja myös henkilökohtaisia neuvoja on saanut helpottamaan pallon käsittelyä. Ja joka kerralla on tullut se, mitä lähdettiin hakemaan: HIKI. 

Ja opit on pistetty käytäntöön.


Tämänkin kurssin käyneenä (ja paikkani keväälle hyvissä ajoin varmistaneena) summailin, että kansalaisopiston kurssien mielestäni suurimmat edut ovat: 

-Monipuolisuus: Kaikille löytyy varmasti jotakin. Aina voi kokeilla jotakin ihan uutta tai pysyä mukavuusalueella tuttujen ja turvallisten kurssien parissa.

-Matala kynnys: Harvoille kursseille vaaditaan ennakko-osaamista ja mukaan kokeilemaan jotakin itselle ihan uutta voi lähteä rohkeasti.

-Toimipaikkojen runsaus: Harrastamista helpottaa, jos ei tarvitse lähteä kauas kotoa. Kansalaisopisto toimii monissa paikoissa, muun muassa eri kouluilla ympäri toimialuetta.

- Edullisuus: Esimerkiksi kevään palloilukurssin hinta on 56 euroa, johon kuuluu 13 kokoontumista. Näin kertahinnaksi jää nelisen euroa.



Kevään kurssit ja niille ilmoittautuminen löytyvät osoitteesta:

http://kansalaisopisto.kuopio.fi/fi/kurssihaku+ja+ilmoittautuminen/

Ilmoittautuminen on käynnissä - mitä Sinä haluaisit kokeilla?

Minut löytää keväälläkin tästä salista pallon perässä juoksemasta.