tiistai 16. kesäkuuta 2015

Puijon Konttila -maalaisidylliä melkein keskellä kaupunkia

Lauantaiaamu valkenee aurinkoisissa, joskin vähän koleissa tunnelmissa. Aamulenkin jälkeen meillä on tarkoitus lähteä Helmin kanssa Konttilaan tutustumaan Puijon luonnosta kertovaan näyttelyyn ja osallistua myös näyttelyn avajaispäivän kunniaksi järjestettävälle ötökkäsafarille. Suunnitelmat ovat vähällä mennä uusiksi, kun Jamie-pupumme on lähtenyt yöllä ulkohäkistään karkureissulle. Helmin hätä on suuri, mutta Jamie saadaan onneksi parin tunnin houkuttelun jälkeen kiinni ja pääsemme sittenkin lähtemään.

Ihan nolottaa tunnustaa, että minä 40+ -vuotias originelli kuopiolainen en ole koskaan aikaisemmin käynyt Puijon luonto- ja opastuskeskus Konttilassa. Parkkeeramme auton golfkentän tuntumaan ja kävelemme viimeisen puoli kilometriä.  Se kannattaa, sillä matkalla avautuu Kallavedelle upea maisema, jonka äärelle on aivan pakko hetkeksi pysähtyä. Tähän ei löydy sanoja, niin kaunista.

Perillä Konttilassa meitä on vastassa kaupungin alueellisten ympäristöpalveluiden Eila Pulkkinen, joka iloisesti toivottaa meidät tervetulleeksi. Koko kävelymatkan puhua pulputtanutta Helmiä alkaa ujostuttaa ja ”kissa vie kielen”. 


Helmi on ensimmäinen paikalle saapuva lapsi ja huomio hämmentää, kunnes hän huomaa Konttilan eläimet. Lampaita on heti päästävä katsomaan. Ja piharakennuksestakin kuuluu houkuttelevaa kieuntaa. Vielä täytyy tervehtiä kärryjen edessä seisovaa Miilu-hevosta ennen kuin eläinrakas tyttöni malttaa lähteä kurkkaamaan aittaan pystytettyä näyttelyä.


Mutta hei, aitassakin on vastassa tuttu ”täti” Mari Wikholm luonnontieteellisestä museosta. Mari oli pitämässä lasten luontokuvauskurssia, jolle Helmi alkuviikosta osallistui. 



Mari luonnehtii meille Puijon luontoa ainutlaatuisena yhdistelmänä vanhoja metsiä ja upeita lehtoja. Alueella elää monia eläimiä, kuten näätä, joita harvemmin muualla tapaa. Mari kertoo meille myös lahopuusta. Äkkiseltään ei uskoisi, että tuota hylkytavaraksi helposti luokiteltavaa puuta tarvitsee elinympäristökseen yli 5000 lajia. 

Helmi tunnistaa seinällä olevasta kuvasta kantokäävän, josta hän otti kuvan alkuviikon luontokuvauskurssilla ja jatkaa, että tuo toinen kääpä näyttää ihan auringonlaskulta. Totta, toteamme Marin kanssa. Mari kertoo sen olevan rusokääpä, lahottaja, joka tulee puuhun vasta kantokäävän jälkeen.

Kantokääpä Helmin kuvaamana.


Rusokääpä näyttelyaineistossa.

Aitan ulkopuolelle alkaa kerääntyä lapsia ja lapsenmielisiä aikuisia. Eerikki Rundgrenin luotsaama ötökkäsafari on alkamassa. Ötököistä on täällä #lupa innostua. Toivottavasti ei kuitenkaan hämähäkkejä, ajattelen hiljaa mielessäni. Saamme mukaamme luupit ja ötökkäputket ja suunnistamme kohti niittyä.


Alkuun Eerikki heilauttaa haaviaan muutaman kerran voikukkameressä ja lupaa, että haavissa on varmasti jo muutaman heilautuksen jälkeen elämää, vaikka näin puolipilvisenä päivänä niitty vaikuttaakin hiljaiselta perhosten puuttuessa.


 Totta! Löytyyhän niitä.Sittenpä vain niitylle ötökkäjahtin.


Eerikki kertoo, että jo pelkästään erilaisia kärpäsiä on Suomessa yli 5000 erilaista. Niistä vastaan tulee nyt värikäs kukkakärpänen, tanhukärpänen ja punareisipuuhari. Joku lapsista löytää myös koisoperhosen, maakiitäjäisen, sylkikuoriaisen ja kärsäkkään. 


Helmin putkeen päätyy idänpirkko. Meidän lapsuudessamme tätä keltaista pirkkoa sanottiin myrkkyleppikseksi, tuumamme yhteen ääneen toisen äidin kanssa.


Ötökkäsafarin päätteeksi Eerikki kertoo meille mukana oleville vanhemmille tutkimuksissa todetun, että monimuotoisessa kasvuympäristössä kasvavat ne terveimmät lapset. Antakaa rikkaruohojen siis rehottaa! Mikä synninpäästö tällaiselle laiskanpulskealle pihapuutarhurille.


Matkalla safarimehulle ja pullalle poikkeamme vielä Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaisten hortoilukojulle. 


Kojulla pysähtyminen vain vahvistaa käsitystäni siitä, että vähän rehottava pihani onkin oikea luonnon aarreaitta, sillä rikkaruohoina pidetyt voikukka, vuohenputki, nokkonen ja siankärsämö ovat arvokkaita ravintokasveja ja sopivat niin kaniemme ravinnoksi kuin omaan ruokapöytäämmekin.


Saan maistettavakseni kirpeänraikasta mehua, joka on tehty mustaherukan ja pihlajan lehdistä. Ilolla otan reseptin vastaan ja illalla meilläkin on hortoilu jo hyvällä alulla ja lehtimehu tekeytymässä. Hortoilussa on hyvä muistaa nämä perusohjeet:

  
Konttilan kahviossa tuoksuu tuore pulla ja sen seurana tutustumme pöydillä esillä olevaan ötökkäkokoelmaan. Helmiä ihmetyttää, miten lehtikantojäärä on voinut säilyä noin hyvänä, vaikka se on samanikäinen kuin tänä vuonna täysi-ikäinen isoveli Aleksi.



Vielä ennen kotiinlähtöä on kysyttävä, lähteekö Konttilan isäntä ajeluttamaan meitä 23-vuotiaalla Miilulla. Ja kyllä lähtee. Tukka hulmuten käymme kierroksen niityllä ja vielä ihailemassa tulomatkalla pysähdyttänyttä kaukomaisemaa. Kertaalleen tänne Konttilaan nyt löydettyämme tulemme ihan varmasti uudestaan. 


Konttilassa voi viettää myös juhannusta. Me olemme silloin mummolassa, mutta ehkä sinä pääset perheinesi paikalle. Aitoa maalaistunnelmaa vain muutaman kilometrin päässä torilta. Juhannuskokkokin sytytetään Konttilassa perinteisesti juhannusaattona klo 18. Samalla voi tutustua Puijon luonnosta ja ötököistä kertovaan näyttelyyn sekä ihmetellä pihapiirin eläimiä. Konttila on avoinna ilman pääsymaksua klo 11-18 ympäri vuoden. 

Puijon taikametsän tunnelmaa Helmin kuvaamana.

Lisätietoja: www.konttila.fi

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Tahko + kesä + lapset = ?

Mitä tulee mieleen sanasta Tahko? Lumi ja laskettelurinteet?


Mitä saadaan kun yhdistetään kesä, lapsiperhe ja Tahko? Onko tarjolla vain golfia ja kävelyä mäessä? Tahko - Kaikkea paitsi tylsää!(?) Meidän perhe, kaksi aikuista sekä lapset 4- ja 2,5-vuotiaat, lähti tutustumaan kesäiseen Tahkoon.

Majoittuminen perjantaina myöhään iltapäivällä Break Sokos Hotel Tahkolle alkoi lasten osalta innostuneissa merkeissä. Hotellin yhteydessä olleesta Salesta haettiin iltapala-ainekset oman huoneen minijääkaappiin ja samalla käytiin tutustumassa leikkihuoneeseen, joka oli näppärästi aulabaarin yhteydessä (lue: enemmän aikaa vanhemmille kahvinjuontiin aamupalalla). Ruokailun suhteen erityiskiitokset menee Pizza Breikille, josta saatiin myös lapsille sopivammaksi muokatut pasta-annokset ja pizzat. Illalla ennen nukkumaanmenoa käytiin tutustumassa vielä Tahkon rinteisiin kävellen. Päästiin ehkä 1/6 osa mäestä ylös ennen kuin lapset tekivät stopin ja palattiin rantaan heittelemään pikkukiviä veteen. Viihdykettä sekin.




Lauantai aamu alkoi meidän perheelle normaaliin tyyliin kuudelta (auts!) ja runsasta aamupalavalikoimaa olimme tutkimassa tasan tarkkaan seitsemältä. Aamupalan jälkeen lähdettiin tutustumaan pientä siprailua vaille valmiiseen lähiliikuntapaikkaan Tahko Span vieressä. Laajalle alueelle levittäytyvältä lähiliikuntapaikalta löytyy tekemistä vauvasta vaariin mm. kiipeilytelineitä kaiken ikäisille, monitoimikenttä, frisbeegolfradat, vaijeriliuku ja seniorikuntoilualue. Mies innostui kokeilemaan parkouralueen telineitä varsin onnistuneesti kun minun taidot ja voimat riitti juuri ja juuri pelkkään tangosta roikkumiseen. Lapsille ehdoton lemppari oli vaijeriliuku, josta voi nähdä myös videopätkän instagramissa (käyttäjätunnus kaiskiis). Otimme reissuun mukaan esikoiselle polkupyörän ja kuopukselle potkupyörän, joilla päästiin todella helposti liikkumaan lähiliikuntapaikalla ja Tahkon alueella. Lähiliikuntapaikalle tulemme vielä uudestaan!



Päiväunien jälkeen suunnattiin Riding Club Tahko Areenalle. Tarja Arminen tutustutti meidät Elmeri-possuun ja suloiseen Kaapo-poniin, jolla lapset pääsivät kokeilemaan talutusratsastusta. Tytön arastellessa ajatusta ratsastamisesta laitettiin kuopus ensimmäisenä Kaapon selkään ja kierrettiin ympäri maneesia leveästi hymyilevä poika selässä. Minun ja Tarjan taka-ajatus toimi ja esikoinen ei halunnut jäädä yhtään pikkuveljeä huonommaksi vaan uskaltautui myös satulaan. Kaapo oli kuulemma ihanan pieni ja ratsastus oli kivaa. Lapsista hauskin asia tallilla oli Elmeri-possu, joka päiväunilla kuorsatessaan kuulosti ihan isältä.




Ettei yöunille nukahtamiseen menisi ikuisuuksia niin iltapäivälle otettiin viimeiseksi ohjelmanumeroksi Tahko Spa. Lapsien kasvaessa isommiksi mennään myös keilaamaan, mutta tällä kertaa keskityttiin hartaasti vedessä lutraukseen. Tahko Spa on melko pieni, mutta toimiva kokonaisuus. Isommille lapsille on tarjolla hauska Wibit seikkailurata. Pienemmille vesipedoille riitti iso liukumäki, pallopelit sekä kaikenlaisten kippojen ja kuppien täyttö ja tyhjennys. Tarvitseeko kertoa, että lapset nukahtivat sänkyihinsä 5 minuutissa? 


Mitä fiiliksiä jäi reissusta? Tytön mielestä tämä oli paras loma ikinä, ihanin hotelli ja kotiin ei olisi tarvinnut lähteä ollenkaan. Poika ei vielä paljoa puhu, mutta kaikessa touhussa oli mukana erittäin innoissaan ja naurua riitti. Suurin kohokohta molemmille reissussa oli selkeästi kylpylä.

Mies kiitteli nopeaa nettiyhteyttä kun hän lauantaina lasten ollessa päikkäreillä hoiti läppärillä työasioita aulabaarissa. Isot kiitokset menee tarjoilijalle, joka kävi kaatamassa kahvikuppiin lisää kahvia ilman erillistä pyyntöä (ja maksua). 

Äitinä kiittelen lyhyttä matkustusaikaa kodin ja Tahkon välillä mikä ei ole aina itsestäänselvyys perheen lomareissua suunnitellessa. Tekemistä Tahkolla on kesäisin paljon jo ihan pienille lapsille ja vaihtoehtojen määrä kasvaa lasten kasvaessa. Tahkon kesä vilkastuu juhannusviikolta eteenpäin ja Tahkon juhannus -festarit on ensimmäinen iso tapahtuma. Meille vierailu hiljaisempana hetkenä sopi erittäin hyvin. Nyt sai keskittyä ihan vain yhdessä olemiseen, tekemiseen ja nauttimiseen ilman tungosta, jatkuvaa hälinää ja hässäkkää. Yhteenvetona: meillä oli kaikkea paitsi tylsää!

www.sokoshotels.fi/fi/tahkovuori/sokos-hotel-tahkovuori/
Lisää tekemistä lapsille: www.tahko.com/fi/aktiviteetit/lasten+tahko/

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Kuopio tanssii ja soi Gaala

Kohta on puoliyö, eikä nukuta. Ajatukset pyörivät illan tapahtumissa. Se oli vahvasta tunteesta toiseen vaeltamista. Enpä ole ennen ollutkaan yhden illan aikana samanlaisessa tunteiden ja elämysten vuoristoradassa. Istuimme toisessa rivissä, joten näimme todella hyvin esiintyjien ilmeet ja pienetkin liikkeet. Ehkä lähellä esiintyjiä ja esitystä istuminen veikin niin vahvasti mukaan tunteisiin ja tarinoihin. Kuopio tanssii ja soi tarjosi tämän lähes pökerryttävän kokemuksen Gaalassaan.

Ensimmäisenä esiintyi hurmaava ja niin taitava Dennis ”Ätä” Nylund. kapellimestariparodiassaan. Uskomatonta miten kevyesti, ilmeikkäästi mies liikkui ja miten paljon voi ilmaista sanoitta.   
Toinen esistys oli Andrea Miltnerován esittämä teos Magnetic Ballerina. Hänen haastattelunsa on Kuopio tanssii ja soi sivulla, ja siinä hän toivoo, että yleisö tulee katsomaan hänen teoksiaan avoimin mielin ja antaa mielikuvituksen virrata.

Esityksessä ilmeetön tanssijatar seisoi suurimman osan ajasta lähes paikoillaan liikuttaen käsiään ja kehoaan konemaisesti. Taustalla pauhasi kova, kirskuva ja rämisevä musiikki, joka tuntui peittävän alleen kaiken järjellisen ajattelun. Musiikki määräsi pakonomaisilta näyttävien liikkeiden tahdin. Ajoittain käsien kuviot olivat kauniita ja jäin ihailemaan tanssijattaren taitavuutta ja notkeutta, mutta esitys imaisi minut mielikuviin pakko-oireiden ja vaikean ahdistuksen kanssa elävän maailmasta. Esityksen lopussa  jotain räsähti rikki, lavalle jäi vain valkoinen kaunis tutu, joka oli hetkittäin lepattanut herkkinä perhosensiipinä tai loistanut puhtaanvalkoisena kukkasena. Minne katosi ihminen ja ihmisen mieli! Esitys oli nimensä mukainen, magneettinen. Tunteeseen jäi kiinni, jopa niin, että se häiritsi hieman seuraavaan esitykseen keskittymistä. Onneksi se oli Will Funk For Food, huima locking-tanssiryhmä. Nauravaiset, taitavat tanssijat toivat iltaan tanssin iloa, osaavaa rempseää liikettä, vauhtia ja valloittavaa miesenergiaa. 

Seuraavaksi mentiin taas erilaiseen tunteeseen. Flamencotanssija Kaari Martinin Korppi ja kello oli syvästi koskettava kaikessa rujoudessaan. Esitys palkittiin Madridin flamencokilpailussa 2012 parhaasta soolokoreografiasta, musiikista ja puvustuksesta. Eikä ihme, esitys oli erikoinen ja lumoava. Ja juuri kun siitä oli toipumassa, tuli lavalle taas ihana Dennis Nylund. Televisiossa oli joku vuosi sitten ohjelma Pakko tanssia, jossa hän oli tuomarina ja esitti siinä nuoren miehen treffeille valmistautumisen. Esitys oli uskomattoman hieno, kyyneliin saakka. Kävin katsomassa sen netissä useita kertoja ohjelman jälkeen ja nyt sain nähdä sen livenä. Olin vieläkin aivan lumoutunut. (Esityksen löytää edelleen youtubesta taiteilijan nimellä). Lopuksi mentiin taas syvempiin vesiin Kansallisbaletin, esitietojen mukaan energiseen ja räjähtävään teokseen Spazio-Tempo ja juuri sellainen se olikin. Melkein hengästytti pelkkä katsominen ja välillä henkeä lähes salpasi tanssijoiden notkeus ja taitavuus.
Illassa oli uskomattomia koreografioita ja tanssitaiteilijoita, jotka ovat kehittäneet monipuolista elämänlahjaansa ja jakavat sitä meille vahvasti vaikuttavina elämyksinä. Musiikin ja tanssin tarkoitus on herättää ihmisissä tunteita ja tuntemuksia, aikaansaada uusia näkökulmia, vaikuttaa, ravistella ja ties mitä ja siinä Gaala-ilta onnistui erinomaisesti. Vieläkin puhalluttaa.

Yhteiset tuntomme ja ajatuksemme gaalan upeista esityksistä kirjaili Tuula – Tuula, Riikka, Sari ja Henna
 
 

 

 

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Jammailua pikkuväen puistojameissa

Kun Kuopio tanssii ja soi, on sitä miltei mahdotonta olla huomaamatta - ja hyvä niin. Festareiden ilmaisohjelmakin on huikean kattava ja tarjontaa on hyvin erilaisille kohderyhmille. Tätä ilmaista ja helposti lähestyttävää ohjelmaa kävi testaamassa myös allekirjoittaneen pikkuväki, nimittäin pikkuväen puistojameissa Brahen puistossa.

Puistoon oli kokoontunut runsaasti värikästä lapsiväkeä, ikähaitari taisi huidella muutamasta kuukaudesta alakoululaisiin (vanhemmat tietysti lisävarusteinaan). Nurmialueella ihanan reippaat ohjaajat Maija Mämmi ja Riikka Tolonen ottivat muutamakymmenpäisen nappulajoukon tolkusti haltuun ja tällä kertaa päästiin seikkailemaan viidakkoon. Vauhdikas lapsiryhmä liikkui milloin apinan tavoin heilahdellen ja milloin lintuna liidellen.



Joka kerta vaihtuva teema liikuttaa lapsia luovasti ja hauskasti ja tuokio on suunniteltu niin, että eri-ikäiset lapset voivat olla hyvin mukana. Oma kaksivuotiaani jännitti välillä mukaan yhteistanssimista, mutta niinä hetkinä, kun äidin syli oli liikkuvaa lapsilaumaa parempi osallistumispaikka, katseltavaa ja kuunneltavaa kuitenkin riitti! Ja kotona olikin sitten paljon puhuttavaa...

Jamiaika on monelle lapsiperheelle sopivasti aamupäivällä kello 10-10.30 ja jammailemaan pääsee joka päivä aina tiistaihin 16.6. asti. Sadesäällä puistojamit pidetään Musiikkikeskuksella. Me suunnistimme jamien jälkeen vielä torille, ilmaisohjelmallisuuksiin sielläkin. Kiitos Kuopio, kun tanssit ja soit!


torstai 11. kesäkuuta 2015

Pikkuväen(kin) kokoinen museo

On erikoista, että Kuopion kokoisesta kaupungista löytyy luonnontieteellinen museo. Onhan se pieni, mutta ainakin pienelle museovieraalle ihmeteltävää riittää tarpeeksi. Sitä paitsi se on mahdottoman söpö ja visuaalisesti kaunis. Meistä mukana olleista aikuisista Kuopion museon kaikki kolme osastoa ja kerrosta olivat yllättävänkin kiinnostavia.

Museoon suuntasimme torin kulmalta tältä osaltaan Kuopion kauneimpiin lukeutuvaa katua, Kauppakatua, pitkin: ohi muutaman ylvään jugend-talon, uusklassisen tuomiokirkon ja kaupungin vanhimman puiston, Snellmanin puiston, ja kaiken lisäksi suoran päässä kimmeltää Kallavesi. Kuopion museo todella sijaitsee hienolla paikalla niin ikään jugend-rakennuksessa.



Alakerran From Piretta with love -näyttely kiinnosti vauvaa ainakin värimaailmaltaan. Äiti ja muu naisväki pääsi näyttelyn kautta muistelemaan takavuosiensa vaatekaappien karmeimpiakin kolttuja. Mutta tämän museokäynnin päätarkoitus oli tutustua eläimiin, siispä siirryimme yläkertaan.

Rattaiden kanssa pääsee ylempiin kerroksiin vain portaita pitkin, mutta lapsiperheitä on ajateltu: omat voi jättää alakertaan, sillä yläkerrasta löytyvät lainarattaat. Tosin allekirjoittaneen vesseli ei viihtynyt sellaisessa.

Ensimmäisenä meidät pysäytti hirvi, joka ihmetytti ja veti yleensä paljon jokeltelevan vauvelin hiljaiseksi ja tarkkaavaiseksi. Pieni pää pyöri koivun runkojen välissä puolelta toiselle, kun silmät yrittivät kartoittaa ja käsittää kaikkea näkemäänsä.  


Kaikkein kiinnostavin yksilö löytyi kuitenkin lintuosastolta: lokki. Se oli jo entuudestaan tuttu, myös sanana, ja aiheutti hillitöntä hihkumista.

Karhuherra Benjamin pohditutti. Kun vauva istutettiin karhun alle äidin kanssa, nauratti, mutta heti kun jäi yksin ison otuksen mahan alle, alkoi naamataulu vääntyä pelonsekaiseen ilmeeseen.



Sienihuoneen äiti haluaisi kotiinsa. Se oli kerrassaan valloittava. Etenkin sieniliukumäki houkuttellee laskemaan paitsi perheen pienimpiä myös lapsenmielisiä vanhempia...




Mammutin esikuva on kolmekymmentä vuotta ja yli viisituhatta kiloa painava. Mammutti olikin niin suuri, säkäkorkeudeltaan yli kolmemetrinen, että pienoinen tuskin tajusi näkemäänsä. Siitä saisi hienoja kuvia, mikäli mukana olisi kännykän kameraa parempi kuvanottokapistus.



Ihan perheen pienimmille luonnontieteellisen museon anti riittää: tällekin tenavalle uni tuli silmään. Me aikuiset saimme kiertää yläkerran näyttelyn (Ensimmäisellä puolustuslinjalla - 1. maailmansodan jäljet Pohjois-Savossa) tyytyväisenä uinuva vauva sylissä.




keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Kajakilla Kallavedellä

"Näin sitä kultaa huuhdotaan!" veisteli mies takana nauraen kun inkkarikanootti heitti Lieksassa Jongunjoen Viharinkoskessa syliini saavillisen jäätävän kylmää vettä toukokuun puolivälissä. Osallistuimme 12 km:n verran vasta-alkajille tarkoitettuun osuuteen Jongunhujauksesta kun lähes parikymmentä kokeneempaa koskimelojaa meloi Jongunjokea päivän aikana 28 km:n verran. Miehen vuoro oli saada huuhtelua kun inkkarikanoottimme meni nurin Saarikoskessa. Rantapusikossa puristeltiin läpimäristä vaatteista enimmät vedet pikaisesti ja kaadettiin vedet pois kanootista jonka jälkeen matka jatkui seuraavaan koskeen. Huikeaa, märkää, KYLMÄÄ, mahtavaa ja haluan oppia lisää!!

Heti kotiin palattuamme googletin miten melontaharrastukseen voi perehtyä paremmin Kuopiossa. Harmikseni totesin Kallan Melojien peruskurssien olevan aivan täynnä. Viime viikolla tuli tieto jonottajille ylimääräisestä melonnan peruskurssista ja ilmoittauduin välittömästi mukaan. Sen jälkeen vasta tarkastin, että Kallaveden lämpötila on n. +11 asteista. Wooooah! En ui järvessä kesäisin kuin vasta sitten kun veden lämpötila on lähes +20 asteista!

Tänä vuonna 80-vuotisjuhlia juhlivan Kallan Melojat ry:n jäsenten talkootyönä kunnostama päätukikohta sijaitsee upealla paikalla Savisaaressa Kenolassa. Peruskurssille mahtui mukaan 10 henkeä ja vetäjänä meillä toimi Matti Ahonen. Mukana oli myös useampi kokenut meloja auttamassa alkuun ja opastamassa oikeaan tekniikkaan. Pikaisten kalvosulkeisten jälkeen oltiin nopeasti ulkona kuivaharjoittelemassa oikeaa melan asentoa ja tutustumassa omaan kajakkiin. Kun mela pysyi oikeassa kädessä tanakasti niin edessä oli meno kajakin kanssa laiturille ja ensitutustuminen veteen.

    Vielä on kuiva olo.

Kiikkerää! Kajakkiin meno ja laiturista lähtö sujui niin näpsäkästi että luulin olevani varsin noheva, mutta sitten melan väärä asento meinasi kaataa kajakin heti alkumetreillä. Tahto pysyä kuivana oli kuitenkin suurempi kuin kajakin aikomus pyörähtää ympäri (ei kerrota kenellekkään, että kiljahdin). Matti tuli heti viereen opastamaan melan oikeaa asentoa jonka jälkeen lähdettiin matkaan. Neulamäen puoleisella rannalla aallot olivat hieman maltillisempia kääntymisien, peruutusten, jarrutusten ja sivulle melonnan harjoitteluun. Palattuamme takaisin Kenolaan oli ilmeisesti kouluttajille kaikista hauskin osuus edessä eli kurssin oppilaiden reskutus. Kuulemma aikaisemmin niin hilpeä ja puhelias vasta-alkajien joukko muuttui kumman hiljaiseksi ja mietteliääksi. Toisin sanoen edessä oli pelastautuminen turvallisesti kaatuneesta kajakista, veteen kaatuneen melojan pelastaminen ja auttaminen takaisin oman kajakin kyytiin. Jokainen sai sopivalla hetkellä testata miten reilusti kajakkia voi keinuttaa sivuille ja yrittää korjata liikettä melalla erilaisilla tuennoilla ja humpsahtaa nurin kajakin kanssa.

    Ensikosketukset veteen

Jos melonta kiinnostaa harrastuksena, niin ehdottomasti kannattaa ottaa alkututustuminen harrastukseen peruskurssilla. Meloessa tavoitteena ei ole kastuminen vaan liikkuminen vesistöissä turvallisesti ja vaivattomasti. Peruskurssin kolmen koulutusillan aikana kerkeää myös testaamaan kolmea erilaista kajakkia ja tutustumaan harrastukseen jota voi harrastaa noin 9-10 kuukauden verran vuodessa (pidempi kuin hiihtokausi!). Heti toisena koulutusiltana Savisaaren ympäri meloessa huomattiin miten erilainen tuntuma voi olla toisessa kajakissa verrattuna edellisenä päivänä käytössä olleeseen. Kallan Melojien jäsenenä ja kalustomaksun maksaneena pääsee testaamaan ja kokeilemaan harrastusta erilaisilla kajakeilla. Vaikka harrastuksen alussa tukevat kajakit saattavat tuntuvat hyvältä niin taitojen kehittyessä voi kevyemmät (ja kiikkerämmät) olla sittenkin itselle mieluisin vaihtoehto. Kun käyttää vuoden pari aikaa erilaisten kanoottien testailuihin, niin silloin ei tule hukkainvestointia itselle loppujen lopuksi sopimattomaan kajakkiin.


Ja se vesi? Se oli KYLMÄÄ! Silti jostain kumman syystä kurssilaisille lämmitetystä rantasaunasta käsin taisin käydä vielä tekemästä pari pulahdusta lisää. 

www.kallanmelojat.net
www.facebook.con/kallanmelojat
Peruskurssin hinta 60 euroa.

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Kuusi työpäivää viikossa, työpäivä jaettuna kahteen osaan: tervetuloa tunteiden taloon Kuopion kaupunginteatteriin!


Mietin vain millainen on ihmisluonne, jolla rakkaus on niin luja tehtäväänsä että tahtoo elämän rajallisesta ajastaan käyttää suuren osan luodakseen muille kanssaihmisille vahvoja tunteita? Täytyy olla luja tahto ja rakkaus tehtäväänsä. Täytyy varmastikin olla intohimoinen, tarmokas, yhteisöllinen, rakastava ja rakastettu, mutta myös jollain tavalla omalaatuinen(uskallanko kirjoittaa hullu? Siis hyvällä tavalla hullu, elämästä ja tunteista hullu).  Töitä talossa tehdään kuin muurahaispesässä: taukoamatta, suurella joukolla ja  yhteisvoimin: n. 70 vakituista ja 50 vierailevaa "muurahaista" .
Me katsomoon saapuessamme näemme veistoksellisen  vanhaa kunnioittavan ja uutta rakastavan uudistetun teatterin ulko-ja sisäilmeen,  lipunmyyjän, vahtimestarit, näyttelijät ja tarjoilijan, mutta lavan verhojen takana kuhisee muurahaisarmeijan väkeä puvustamossa, lavasteissa, valoissa, äänissä.. ja jonkun varmasti täytyy johtaakin tätä armeijaa. 

 

Jos saisin itse valita muurahaisarmeijaan paikkani niin haluaisin olla kuiskaaja: hauskin paikka talossa.  Tai oletan sen olevan hauskin. Pieni piru olkapäälläni ottaisi vallan näytöksen tunteikkaimmalla hetkellä ja saisi minut kuiskimaan tekstistä poiketen omasta mielestäni humoristisia lausahduksia lavalla seisovalle näyttelijälle. Oi-joijj! Olisi hauska nähdä näyttelijän reaktio kun yleisö vastaisi outoihin "vitsikkäisiin"  näytteilijän lausahduksiin  ja minä kuiskaajana kikattelisen pikkuruisessa piilossani lavan alla. Välttämättähän en saisi kauaa nauttia kuiskaajan ammatistani.


Oman teatterihistorian viimeisin tunnemerkintä on viime talven Petteri Summasen  Kaikki Kivestä-näytelmä. Aleksis Kiveen oma suhde on ollut hyvinkin väkinäinen muistaen ala-asteen pakkoluennan Seitsämästä veljeksestä. Muistat varmaan Sinäkin?  Mutta nyt suhteeni sai uuden sykäyksen herra Kiveen; kiittäen Kuopion kaupunginteatteria suhteemme tekohengityksestä! Suhteemme sai uuden tunteellisen purkauksen ja yllätyksenä voimakkaan purkauksen. Kikattelin pitkin näytöstä kunnes lopussa kyynelehdin ja suomalaisittain outoa näytin tunteellisen purkauksen nousemalla seisomaan näytelmän kiitostaputuksien aikaan. Wau;  isot pusut Kuopion kaupunginteatterilaisille!

Työtä lavan verhojen takana tehdään tunteella ja nämä tunteiden tulkitsijat ja Luojat myös saavat katsojan tunteet avautumaan ja jopa purkautumaan. Tahdotko Sinä tuntea tunteiden purkautumisen  vilinän ja teatterin muurahaispesän kipinän? Minä tahdon. Tahdon syyskaudella nauttia teatterin Ihmemaa Ozin Sylikkäin Housut pois Improillen Jussi Vatasen kera Juoppohullun päiväkirjassa Pihkatappi mukana ja paljon muuta. Tahdo sinäkin ja astu tunteiden tulvivaan  taloon (muurahaispesään), Kuopion kaupunginteatteriin!



Kuvat Pirjo Borro ja Kirsi Koponen