Näytetään tekstit, joissa on tunniste #lähiliikuntapaikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste #lähiliikuntapaikka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Riemurinne - Mäenlaskua Etelä-Kuopiossa


Eteläiseen Kuopioon kannattaa piipahtaa muutenkin kuin vain Ikean vuoksi. Yhdeksän kilometrin päässä Ikeasta ja parikymmentä kilometriä keskustasta etelän suuntaan löytyy yksi Kuopion lähiliikuntapaikoista, jossa voi nauttia koko perheellä monenlaista talviliikuntaa. Kesällä Riemurinteellä voi harrastaa mm. frisbeegolfia, sauvakävelyä ja maastopyöräilyä. Vehmasmäen Riemurinne on maksuttomassa käytössä kaikille kuopiolaisille! 

Panoraamakuva Riemurinteeltä











Vehmasmäen koulun parkkipaikalle on helppo jättää auto ja suksiuraa seuraten löytää mäenlaskupaikalle. Koululta lähtee 2,2 km kuntolatu, joten mukaan kannattaa ottaa mukaan perheestä myös heidät joita suksilatu viehättää enemmän kuin mäen laskeminen. Vehmasmäen koululta löytyy myös luistelukenttä.

Mäkeen voi mennä omalla tyylillä liukureista aina lumilautaan saakka. Riemurinne ja kuntolatu on valaistu, joten hämärän saapuminen ei ole este eikä hidaste. Rinteitä löytyy parilla erilaisella profiililla. Lasten lemppari on aaltoileva mäki mikä pistää pulkan lasten mielestä hyppimään ihanasti. Minulle rinne ei tuo yhtä isoja onnistumisen tunteita kuten videosta voi huomata..  





Riemurinteeltä löytyy myös tasaisen pitkä pulkkamäki jossa saa kunnon (aikuisystävälliset) vauhdit kuten voi todeta alla olevasta videosta. Tässä minäkin suoriuduin paremmin. Pahoittelut huonosta äänen kuulumisesta, sillä GoProlle ei ollut käytössä kuin vesitiiviin suojakuoren jalusta. 




Pienemmille lapsille, joilla päässä on enemmän vauhtia kuin älyä, niin kypärä on ihan kohdillaan Riemurinteellä laskettaessa. Tällä hetkellä rinteen lumi on vielä pehmeää, mutta talven edetessä rinne tamppautuu ja muuttuu kovemmaksi. Kovassa vauhdissa kaatuessa kypärä on hyvä turva. 

Riemurinteellä on laavu eväshetkeä ja makkaranpaistoa varten. Jos haluaa tehdä tulen niin kannattaa ottaa omat syttypuut ja kirves mukaan. Paikan päältä löytyy pöllejä halottavaksi nuotiopuiksi, mutta ovat hieman kosteita, joten pari kuivaa kalikkaa jeesaa kummasti tilannetta ja vähentää tuskanhikeä tulta rikitellessä.

Tankkaus hetki laavulla ja sen jälkeen vauhdilla takaisin mäkeen. 
Voisiko täällä piipahtaa joulun välipäivinä perheen kanssa?  

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Tahko + kesä + lapset = ?

Mitä tulee mieleen sanasta Tahko? Lumi ja laskettelurinteet?


Mitä saadaan kun yhdistetään kesä, lapsiperhe ja Tahko? Onko tarjolla vain golfia ja kävelyä mäessä? Tahko - Kaikkea paitsi tylsää!(?) Meidän perhe, kaksi aikuista sekä lapset 4- ja 2,5-vuotiaat, lähti tutustumaan kesäiseen Tahkoon.

Majoittuminen perjantaina myöhään iltapäivällä Break Sokos Hotel Tahkolle alkoi lasten osalta innostuneissa merkeissä. Hotellin yhteydessä olleesta Salesta haettiin iltapala-ainekset oman huoneen minijääkaappiin ja samalla käytiin tutustumassa leikkihuoneeseen, joka oli näppärästi aulabaarin yhteydessä (lue: enemmän aikaa vanhemmille kahvinjuontiin aamupalalla). Ruokailun suhteen erityiskiitokset menee Pizza Breikille, josta saatiin myös lapsille sopivammaksi muokatut pasta-annokset ja pizzat. Illalla ennen nukkumaanmenoa käytiin tutustumassa vielä Tahkon rinteisiin kävellen. Päästiin ehkä 1/6 osa mäestä ylös ennen kuin lapset tekivät stopin ja palattiin rantaan heittelemään pikkukiviä veteen. Viihdykettä sekin.




Lauantai aamu alkoi meidän perheelle normaaliin tyyliin kuudelta (auts!) ja runsasta aamupalavalikoimaa olimme tutkimassa tasan tarkkaan seitsemältä. Aamupalan jälkeen lähdettiin tutustumaan pientä siprailua vaille valmiiseen lähiliikuntapaikkaan Tahko Span vieressä. Laajalle alueelle levittäytyvältä lähiliikuntapaikalta löytyy tekemistä vauvasta vaariin mm. kiipeilytelineitä kaiken ikäisille, monitoimikenttä, frisbeegolfradat, vaijeriliuku ja seniorikuntoilualue. Mies innostui kokeilemaan parkouralueen telineitä varsin onnistuneesti kun minun taidot ja voimat riitti juuri ja juuri pelkkään tangosta roikkumiseen. Lapsille ehdoton lemppari oli vaijeriliuku, josta voi nähdä myös videopätkän instagramissa (käyttäjätunnus kaiskiis). Otimme reissuun mukaan esikoiselle polkupyörän ja kuopukselle potkupyörän, joilla päästiin todella helposti liikkumaan lähiliikuntapaikalla ja Tahkon alueella. Lähiliikuntapaikalle tulemme vielä uudestaan!



Päiväunien jälkeen suunnattiin Riding Club Tahko Areenalle. Tarja Arminen tutustutti meidät Elmeri-possuun ja suloiseen Kaapo-poniin, jolla lapset pääsivät kokeilemaan talutusratsastusta. Tytön arastellessa ajatusta ratsastamisesta laitettiin kuopus ensimmäisenä Kaapon selkään ja kierrettiin ympäri maneesia leveästi hymyilevä poika selässä. Minun ja Tarjan taka-ajatus toimi ja esikoinen ei halunnut jäädä yhtään pikkuveljeä huonommaksi vaan uskaltautui myös satulaan. Kaapo oli kuulemma ihanan pieni ja ratsastus oli kivaa. Lapsista hauskin asia tallilla oli Elmeri-possu, joka päiväunilla kuorsatessaan kuulosti ihan isältä.




Ettei yöunille nukahtamiseen menisi ikuisuuksia niin iltapäivälle otettiin viimeiseksi ohjelmanumeroksi Tahko Spa. Lapsien kasvaessa isommiksi mennään myös keilaamaan, mutta tällä kertaa keskityttiin hartaasti vedessä lutraukseen. Tahko Spa on melko pieni, mutta toimiva kokonaisuus. Isommille lapsille on tarjolla hauska Wibit seikkailurata. Pienemmille vesipedoille riitti iso liukumäki, pallopelit sekä kaikenlaisten kippojen ja kuppien täyttö ja tyhjennys. Tarvitseeko kertoa, että lapset nukahtivat sänkyihinsä 5 minuutissa? 


Mitä fiiliksiä jäi reissusta? Tytön mielestä tämä oli paras loma ikinä, ihanin hotelli ja kotiin ei olisi tarvinnut lähteä ollenkaan. Poika ei vielä paljoa puhu, mutta kaikessa touhussa oli mukana erittäin innoissaan ja naurua riitti. Suurin kohokohta molemmille reissussa oli selkeästi kylpylä.

Mies kiitteli nopeaa nettiyhteyttä kun hän lauantaina lasten ollessa päikkäreillä hoiti läppärillä työasioita aulabaarissa. Isot kiitokset menee tarjoilijalle, joka kävi kaatamassa kahvikuppiin lisää kahvia ilman erillistä pyyntöä (ja maksua). 

Äitinä kiittelen lyhyttä matkustusaikaa kodin ja Tahkon välillä mikä ei ole aina itsestäänselvyys perheen lomareissua suunnitellessa. Tekemistä Tahkolla on kesäisin paljon jo ihan pienille lapsille ja vaihtoehtojen määrä kasvaa lasten kasvaessa. Tahkon kesä vilkastuu juhannusviikolta eteenpäin ja Tahkon juhannus -festarit on ensimmäinen iso tapahtuma. Meille vierailu hiljaisempana hetkenä sopi erittäin hyvin. Nyt sai keskittyä ihan vain yhdessä olemiseen, tekemiseen ja nauttimiseen ilman tungosta, jatkuvaa hälinää ja hässäkkää. Yhteenvetona: meillä oli kaikkea paitsi tylsää!

www.sokoshotels.fi/fi/tahkovuori/sokos-hotel-tahkovuori/
Lisää tekemistä lapsille: www.tahko.com/fi/aktiviteetit/lasten+tahko/